torstai 29. maaliskuuta 2012

Pitäisikö aikuisille määrittää ruutuaika?

Tietotekniikka on nykypäivää ja varmaan jokaisella äidin Pikku Liisalla on jo puhelin taskussa, ensimmäisenä koulupäivänä. Neli vuotiaiden neuvola testiin kuuluu Googlaus. Jos Pikku Liisa ei osaa, niin on selvästi ikäisiään kehityksessä jäljessä. Toista se oli 15vuotta sitten. ;)
Kyseisen kehityksen takia kuuleekin asiallista ja paikallaan olevaa keskustelua nuorten ja lasten ruutuajasta. Pikku Liisa kun tahtoisi pelata netissä pelejä  sekäja chatata ja passivoitua siinä sivussa. Keskustelu on paikallaan ja voisin sanoa että on aikuiselta edesvastuutonta jos jonkinlaista kontrollia ei tässä asiassa pidetä.
Mutta...
Pitäisikö tätä kontrollia myös laajentaa aikuisten keskuuteen?
Keski-ikäisen aikuisen naisen, itse kertoma, tositarina kertoo minusta kaiken oleellisen. "Aamulla istun vajaan tunnin autossa, sitten 8 tuntia päätteellä töissä, siitä autolla kotiin ja loppuilta meneekin sitten sohvalla"
Way to go..
Ja tämä ei ole mikään uniikki tapaus vaan kuvaus monen keski-ikäisen arjesta. Hyväkuntoinen keski-ikäinen kuuluu vähemmistöön ja marginaaliseen ryhmään. Hauskaa on että heidän liikkumista ja elämää saa ihmetellä ja kauhistella, mutta miten käy jos ihmettelet passiivisen ja ylipainoisen ihmisen arkea ja olemusta?
Entä jos joku kontrolloisi aikuisten ruutuaikaa? Vaikka se äidin Pikku Liisa katsoisi että äiti ei istu koko iltaa sohvalla tai sitten ajastin laskisi kulutettua aikaa ja napsaisi virrat pois kun päivän saldo on täynnä. Sitten jos haluaisi saada lisää ruutuaikaa niin sitä voisi ladata jollain kehoa aktivoivalla toiminnalla, kuten vaikka liikunnalla tai lasten kanssa leikkimällä. Näin hienoa systeemiä ei tule kyllä ikinä käytäntöön, ellen sitten itse ajaudu vallankahvaan. ;)
Aikuisten käyttäytymistä voi valitettavasti muuttaa vain yksi asia ja se on aikuinen itse. Hyvät neuvot ja lähimmäisten tai ammattilaisten patistamiset eivät toimi, jos itse ei halua muutosta. Toisin kuin lapsille, aikuisille ei löydy tarvittavaa auktoriteettia. Jotkut heräävät todellisuuteen vasta kun ovat reunalla ja lääkäri kertoo että nyt jos ei muutos ala, alkaa sellainen alamäki mitä ei ihan heti pysäytetä. Toiset ottavat tv:n ja tietokoneen kainaloon ja lähtevät hitaaseen liukuun. Ehkä kuitenkin pelottavinta on, että kaikki lääkärit eivät edes sano asiasta kunnolla, tai sitten potilas kuulee mitä haluaa ja minä toisessa kädessä saan väärää tietoa, vähän kuin rikkinäisessä puhelimessa lapsena. 
Kiteytettynä voisi sanoa että suuri osa ihmisistä ei kunnioita itseään ja omaa vartaloaan tarpeeksi. Ei tarvitse olla fitnessmalli, mutta olisi hyvä voida nousta istumasta kevyesti ja pystyä kävelemään yli 200m ilman kipua, tuskaa ja hengästymistä, keski-ikäisenä.

yle.fi
Istun itsekkin suht paljon ruudun ääressä. Kirjoitan, luen ja pelaan. Istuminen varsinkin ns turha istuminen on kuitenkin vähentynyt, kiitos päätökseni poistaa oma fb tilini. Enää en löydä itseäni koneen äärestä ajattelemasta että "miksi mä oikein päivystän tässä?".
Oikeaa viikottaista ruutuaikaa ei ole olemassaan, mutta jokainen voi terveellä järjellä päätellä ja laskea omansa. Laskemista helpottaa tuntien suhteuttaminen liikuttuihin tunteihin. 2tuntia liikuntaa ja sen jälkeen pieni rentoutuminen ruudun edessä on  suotavaa hyväksyttävää.
Joka tapauksessa lapset eivät ole ainoita kenestä pitäisi olla huolissaan, tässä tietotekniikan täyttämässä maailmassa.


tiistai 27. maaliskuuta 2012

Rajat tuli vastaan

Meinaan yläkropan voimassa. Lisäsin viimeiset 6kg jalkatreeniini, mutta eihän se nyt onnistunutkaan. Painoja kun en saa suoraan niskaan, vaan joudun työntämään ne maasta sinne niskaan, niin nyt tuli sitten rajat vastaan. Rinnalle saan painot vedettyä, mutta siitä tonne niskaan ei enää onnistunutkaan. Jouduin sitten tekemään kaksi sarjaa etukyykkyä, mutta pidemmän päälle ei voi noin jatkaa, koska ranteeni eivät oikein tota liikettä kestä. Pitää siis joko tyytyä tohon 6kg pienempään painoon tai sitten investoida ja hankkia oikeudet käydä jossain isommalla salilla tekemässä jalkatreenit.

Ärsyttää vaan noi kaikki kuukausimaksut sun muut. Kävisin kuitenkin vain kerran viikossa, koska muut kuin jalat voin tehdä duunin salissa. Kerta maksutkin taitaa olla about jotain 10e, joka on musta melko paljon pelkästä salin käytöstä.
No onneksi tässä on aikaa tutkia ja kilpailuttaa, koska ennen ensi syksyä en aio muualla käydä. Ensi syksyny tosin melko varmasti joudun salikortin jonnekkin sitten hommaamaan.

Tänään tehtiin siis jalkoja seuraavasti:
Alkulämpö
Askelkyykyt: eteen, sivulle, "takaviisto" ja "etuviisto"
Reisipenkki 5x12
Etukyykky 2x3
Takakyykky 2x5

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Viikko 12 eli tehoviikko summasummarum

"Tehoviikko" onnistui mukavasti. Hiukan enemmänkin olisi treenejä pystynyt mahduttamaan, mutta osittain tarkoituksella vähän rajoitin. Nyt pystyi tekemään joka treenin hyvillä tehoilla ja joukkueen treeneissäkin mentiin normaalia kovempaa joten hyvin tuli viikolle tehoja.
Nyt kun tosiaan olin lomalla niin salitreenejä ei tullut, koska en töiden salia nähnyt. Oli toisaalta ihan mukavaa saada siitä salistakin lomaa. Tykkään enemmän juoksemisesta ja sen sellaisesta. Sali on välillä sellainen pakollinen paha, joka tuotaa hyviä tuloksia.
Listataanpas:

Ma: Lepo
Ti: Spurtit + loikat ylämäkeen
3x8 vuoroloikkaa, 2x10 luisteluloikkaa, 2 spurttia, 1x10 vuoroloikkaa
Joukkueen treenit (lopussa vetoja)
Ke: Intervallitreeni
6x400m. 1.40min palautuksella
To: Joukkueen treenit
Pe: Joukkueen treenit + lenkki
6x50m. 1min palautuksilla, treenien lopussa.
pk lenkki n.5km, n30min
La: Pk lenkki
Palautteleva vajaa 5km, n30min
(mittari protestoi, eikä näytä tarkkoja tietoja)
Su: Pk lenkki
D: 10.6 km
T: 1.05 h
keskinopeus: 9.83 km/h
keskisyke: 141


Viikonloppuna juoksin siis ensin pienen palauttelevan lenkin lauantaina ja sitten sunnuntaina vähän pitemmän. Sunnuntain lenkki oli erittäin hyvä ja juokseminen tuntui kevyeltä sekä muutenkin oli mukava juosta pitkästä aikaa. Vatsa meinasi vetää itsensä vaan hiukan sekaisin jostain, mutta ei sekään hirveää mörinää ja tärinää ihmeempää juostessa sitten onneksi aiheuttanut.
Reilu kymmenen kilsaa taittui aurinkoisessa kelissä ja suht paljon oli muitakin liikkujia, nauttimassa kelistä. Suht hyvin oli viikon loskien jälkeen tiet jo kuivina, joten senkin puolesta oli jo helppo juosta.
Viikko onnistui omasta mielestä hyvin ja mistään ei tarvinnut tinkiä, vaan kaikki mitä päätin tehdä pystyin tekemään täysillä.

Tänään oli paluu arkeen ja töihin. Treeninä joukkueen treenit, höystettynä kuntopiirillä. Huomenna isken pitkästä aikaa kiinni puntteihin ja aloitan heti lisäämällä painoja jalkapunttiin. Ajattelin laittaa täydet painot mitä tohon tankoon löytyy ja pienentää toistot 3-4 per sarja. Terävyyttä ja voimaa siis haetaan nyt kun kauden alku jo hiukan kolkuttelee ovelle. Tästä kuitenkin lisää tuonnempana.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Paljasjalkajuoksu (Barefoot running)

Ei, en juossut tämän päivän lenkkiä ilman kenkiä. Kulutin ainoastaan lenkki ajan oman askeleeni mietiskelyyn. Talvella käyttämäni Salomonit ovat melko jykevää tekoa coreteksineen ja pronaatio kontrolleineen. En tiedä miksi ton kontrollin olen kenkiini hyväksynyt, mutta eipä tuosta näillä kilometreilla juurikaan haittaa ole. Tarvettakaan sille ei kyllä ole.

Paljasjalkajuoksu on melkoisen trendigästä nykyään ja tulee tod. näk. olemaan nyt keväällä ja kesällä erittäin paljon mediassa esillä. Tutkimus tuloksia ja mielipiteitä asiasta on melkein niin paljon kuin on juoksijoitakin. Itse en lyttää enkä ylistä. Jotain siltä väliltä.
Ideahan kengissä on hieno ja varmasti myös toimii, mutta jos jotain hyvää niin jotain pahaakin.
Kroppa tottuu siihen mitä sille tarjotaan ja se myös taistelee yleensä muutoksia vastaan, vaikka muutos olisi positiiviseen suuntaan. Tässä ehkäpä ongelma. Kuinka moni paljasjalkaan siirtyvä viitsii totutella tarpeeksi jalkojaan? Luulen että tosi pieni osa.
Etenkin pk lenkkien juoksijat ovat liipasimella. Askel ei välttämättä ole kovin päkiä painotteinen toisin kun nopeampia juoksuja juoksevalla. Jalkaterä, sääri ja pohjelihakset saavat uudenlaista ärsykettä ja joutuvat entistä kovemmalle rasitukselle. Tämä pitäisi ottaa huomioon kun paljasjalka ja minimalisti kenkiin siirtyy. Monta, ehkä jopa kymmentä, vuotta normaalisti lenkkeileen juoksijan olisi siirryttävä minimalistisiin kenkiin erittäin hitaasti ja asteittain. Oireet voivat tuntua heti ja joskus myös vasta pitemmän ajan jälkeen. Ei siis kannata liikaa luottaa siihenkään jos aluksi ei mitään ihmeellistä tunnu. Totuttelu on silti hyvästä ja suotavaa.

goodwayloseweight.com
Ei ihan näin..

Paljon puhutaan askeleesta. Askel ei saisi olla kanta edellä maahan tuleva. Totta. Mutta vaikka askel olisikin oikea voi jalat kipeytyä ja todennäköisesti myös sitä vähän tekevät. Muutos se on positiivinenkin.
On hyvä että askeleeseen kiinnitetään huomiota, mutta kyllä se askel pitäisi mieluusti olla kunnossa ilman niitä paljasjalka kenkiäkin.
Kanta askel on virheellinen siitä ei päästä yli eikä ympäri. Askel ei ole eteenpäin vievä ja rasittaa nilkkaa, polve ja lantiota enemmän kuin oikeaoppinen askel. Juoksussa kontakti maahan pitäisi tapahtua koko jalalla ja mikä tärkeintä osuman maahan pitää tapahtua kropan alla. Kontakti kropan alla yhdistettynä kanta askeleeseen on melkein mahdottomuus, ellei harrasta pikakävelyä. Kanta askel hidastaa juoksua koska jalka iskeytyy "vastapalloon" maan kanssa. Oikealla askeleella jalka on jo aloittanut "työntö" vaiheen joten askel rullaa. Jalan osuessa maahan polvi ei ole lukittuna suoraksi vaan jo hiukan koukistunut.

Yle.fi
Ei ihan näinkään..

Askeltamistahan on helppo harjoittaa, mutta se vaatii aikaa, kuten muutkin kehoa koskevat muutokset.
Juoksua kevyeen ylämäkeen. Askel on päkiällä ja nilkka työntää askeleen loppuun asti.
Juokseminen kovempaa. Rentoa kovaa juoksua. Askel taas suht paljon päkiällä ja nilkka antaa vauhtia.
Ylämäkeen harjoittelu on helpompaa jos kovempaa juoseminen ei ole tuttua. Omaa askelta kannattaa myös tarkkailla normaali kävelyssäkin. Askeleen pitäisi osua kävellessä ensimmäiseksi kantapään ulkoreunaan josta oikeaoppinen askel rullaa sulavasti päkiän sisäosaan ja jatkuu nilkan ojennukseen niin että isovarvas on viimeinen joka askelta työntää. Kuitenkin niin että kaikilla varpailla on tunne maahan.
Nyt siis kaivamaan esiin ne loppuun kulutetus vapaa ajan kengät ja niistä tutkimaan mistä kohtaa pohja on kulunut.
Jos omaa askeltaan haluaa ruveta kehittämään, kannattaa aloittaa kävelystä.
Hyvä askel juostessa on muuten samanlainen, mutta kanta kontaktia ei vain tapahdu. Kantapään saa ja oikeastaan pitääkin tuntua maata vasten, mutta yhdessä päkiän kanssa. Viimeiseksi tunne pitäisi olla kaikissa varpaissa ja etenkin isovarpaassa.
Usein näkee askelta jossa jalka on ulkokiertoon ja viimeinen työntö meinaa mennä sisäsyjältä yli. Juuri tämän estämiseksi tunne pitäisi olla kaikissa varpaissa ja työnnön pitäisi tapahtua suoraan taaksepäin kantapää edellä.

roadrunnertips.com
Sinne päin jo..

Oma askeleeni on suht ok, vaikka itse sanonkin. Johtuu varmasti suureksi osaksi siitä, että jalkapallossa pitää koko ajan olla päkiöillä ja juoksut ovat lyhyitä ja teräviä. Ja kyllä sitä rullaavuutta on tullut harjoiteltua ja mietittyä. Sääristä löytyy melkoisen hyvin voimaa, vaikka nilkat ovatkin hiukan löysät. Pk lenkilläkin askel pysyy ihan kivasti kasassa. Hiukan töpöttelyä välillä jos pitää mennä hiljaa. Silloin voisi työntää enemmän joka askeleella, niin askel samalla pitenisi.
Ajattelin hypätä kuitenkin tähän paljasjalkajuoksu huumaan mukaan. Viime kesän juoksentelin Niken Free kengille ja nyt ajattelin hankkia astetta minimalistisemmat kengät. Lähinnä tuollaisiin nopeampiin pyrähdyksiin käytettäväksi. Free:t saavat kuitenkin ajaa suurimman vastuun lenkeistä myös jatkossa ja salomonit talvisin.
En tykkää erotelluista varpaista enkä mistään Feelmax:eista. Siksi ajattelinkin hankkia NewBalance:n Minimukset. Hypistelin kyseisiä kenkiä jo 4runners:issa ja olivat kyllä pätevän oloiset. Muuten tuollaiset kevyet tuettomat lenkkarit, mutta pohja on sileä eikä siinä ole nostoa kantapäähän niin kuin normaaleissa. Pohja on siis tasainen.


Joko nämä uudet zerot..


...tai sitten nämä vanhemmat


 Eipä nuo ihan heti nyt ole tilaukseen menossa, mutta nyt keväällä kuitenkin. Pitää laittaa sitten väliaika tietoja, kunhan käyttö kokemuksia kertyy.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Day 4. Jalat maitohapoilla on kiva juosta

Ohjelma taas elää kesken päivien. En mennytkään aamupäivällä lyhyelle pk lenkille vaan lähdin nauttimaan säästä ja kävelemään.
Iltapäivällä sitten joukkueen treenit ja sieltä juosten himaan. Joukkueen treeneissä oli taas hyvä syke ja loppuun vedettiin niitä mun eilen ennustamia vetoja.
Vedot olivat 6x50m 1min palautuksilla. Vauhti sai olla kova, mutta ei kuitenkaan ihan hampaat irvessä. Pienet loppuverryttelyt päälle ja ei muuta kuin kamojen vaihtoon ja lenkille.
Mittarikin oli mukana, mutta sen verran pihalla taisin taas treenien jälkeen olla, että en muistanut käteen sitä laittaa. No eipä tuo haittaa koska saan vedettyä tiedot suht hyvin hatusta.
Sen verran siinä ehti pysähtyä kamoja vaihtaessa, että maitohapot hiipivät jalkoihin. No 5km kyllä hölkkäilee kunnon hapot jaloissakin. Vähän enemmän vain tulee hiki. :)
Tiet rupeaa olemaan jo siinä kunnossa, että on ihan ilo juosta. Tosin kyllä toi plussan puolella oleva kelikin vaikuttaa melkoisesti.
5km tuli siis pyöreesti juoksulle matkaa ja aikaa kului pyöreesti 30min. Vauhti siis n. 10km/h.
Hikeä virtasi tän 2tunnin treenin aikana todennäköisesti ihan törkeästi.

Hiukan tuntuu jaloissa merkkejä siitä, että huomenna voi olla melko jumissa. Käyn varmaan huomenna juoksemassa jonkun lyhyehkön pk lenkin ja sunnuntaina sitten joku hiukan pidempi lenkki/hiihto.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Day 3

Tänään mentiin yhden harjoituksen voimin. Joukkueen treenit olivat kyseessä ja ne koostuivat alkulämmöstä, loikat+spurtit, hyvä tempoista lajitreeniä ja loppuun vielä peliä puolella kentällä.
Treeneissä oli tänään kaikilla hyvä meininki päällä ja sai painaa kyllä niin paljon kuin jaksoi. Etenkin tää lajikohtainen treeni oli sen verran kivasti pyörivä, että oli omalta osalta lyhyttä intervallia koko osuus. Puolustajia oli harjoituksessa 3 vaikka 4 olisi ehkä ollut oikea määrä. Ehdin aina kävellä 10m takaisin alkupisteeseen ja sitten pitikin taas mennä hetki täysiä.

Huomenna ohjelmassa on lyhyt pk lenkki aamupäivällä ja iltapäivällä joukkueen treenit. Joukkueen treenien lopuksi tulee todennäköisesti vetoja. Veikkaan että x määrä joko 50m tai sitten 100m vetoja, joissa täyskäännös puolessa välissä. Rennon kovaa.
Viikonlopun treenit ovat vielä usvan peitossa, mutta jotain tasavauhtista varmaan ainakin siellä on. Selviää oikeastaan vasta pe illan ja la aamun tuntemuksien perusteella.

Olen hiukan selaillut internetin ihmeellistä maailmaa, jos sieltä löytyisi hyvä ohje omatekoiseen urheilujuomaan. Proteiini jauhe itseltäni löytyy, mutta niin vähän tulee lihaskudosta rikkovaa treeniä joten ei hirveän nopeaa ole sen kuluminen. Kesäksi olisi hyvä löytää ohje tankkaus ja palautus/varastojen täyttö tarkoitukseen.
Magnesiumi tulee tabletista tarvittaessa, mutta suoloja ja hiukan ehkä sokereita siinä saisi olla. Niin ja hiilihappoja taas ei. Suolan määrä on jo selvä, mutta pitäisi löytää hyvä suola josta ei ole hyviä juttuja karsittu pois. Lisäksi sokereita ja niiden määriä pitää hiukan vielä tutkia.
Jos jollain löytyy hyvää ohjetta tai muita vinkkejä niin otan mielellään vastaan.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Tehoviikko, day 2

Intervalleja, intervalleja.

Tänään piti olla alustavan suunnitelman mukaan kahden treenin päivä. Heitin kuitenkin suunnitelman roskiin, koska eiliset joukkueen treenit olikin odotettua rankemmat. Olin ennakoinut, että tehtäisiin juoksuja vasta loppuviikon treeneissä, mutta niitä vedettiinkin jo eilen.
Intervalli tyyppisesti mentiin ja samalla linjalla jatkoin sitten tänään, yksinäni.

Eilisestä treenien intervalleista ei pysty hirveen tarkkoja tietoja laittamaan, mutta hahmotellaan nyt kuitenkin niin hyvin kuin mahdollista.
Juoksut tehtiin puolikaalle futiskentälle tehdyllä neliöllä. Yhden reunan pituus noin 35m.
Juoksut piti tehdä n. 80% maksimi vauhdista, eli rennon kovaa.

Yksi reuna juoksua - yksi kävelyä. Kaksi juoksua - kaksi kävelyä. Kolme - kolme. Neljä - neljä. Sitten siitä sama alaspäin, eli lukuina jotenkin näin:
35m veto - 35m palautus,
70m veto - 70m palautus,
105m veto - 105m palautus,
140m veto - 140m palautus,
105m veto - 105m palautus,
70m veto - 70m palautus,
35m veto - 35m palautus.

Tänään sitten kävin juoksemassa "ylipitkiä" intervalleja. Ylipitkiä siksi, että jalkapalloilijan ei välttämättä ihan noin pitkiä tarvitsisi tehdä, mutta olen varma että nopeuskestävyys ja maksimihapenotto kehittyy hyvin noilla. Lyhyempiä tulee kuitenkin juostua joukkueen treeneissä.
7x 400m 1.40min palautuksilla. Treeni oli melkoisen rankka ja ehkäpä kahden ekan jälkeen juoksut tuntuivat melko "pahoilta". Aluksi rullasi, mutta puolesta välistä eteenpäin sai ruveta tekemään oikeasti töitä.
Pistetääs hiukan tarkempaa dataa esille.


Suht tasaiset käyrät näyttäisivät olevan. Viimeksi kun juoksin 600m vetoja niin sykkeet taisivat olla 170 luokkaa nyt vähän kovemmat eli n.180 ja tuon eron kyllä tunsi. Lisäksi eiliset juoksut tuntuivat jaloissa, mutta ei nyt mitenkään ratkaisevasti kuitenkaan. Palautukset olivat pientä kävelyä, joissa syke on tippunut 120-130 lyöntiin.
180 on ollut vedoissa maksimisyke ja vedon vauhti 3-4 min/km. Elikkäs suurin piirtein reilu 17km/h.
Vielä loputkin tiedot koko treenistä näkyviin.
D: 3.45 km.
Keskinopeus 9.33 km/h
Keskisyke 151
Aikaa kului 22.11 min

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Tehoviikko, day 1

No niin tiistai on käynnissä ja "tehoviikon" ensimmäinen treeni takana. Herättelyks sellanen 5km kävelyä jonka lopuksi vähän juoksua lämmöiksi. Sitten sopivan jyrkän ja sulan ylämäen luo ja loikka+spurtti harjoitus siinä.
2x8 vuoroloikkaa
2x10 luisteluloikkaa
2x spurtti (yhden lyhtypylvään välin)
1x10 vuoroloikka

Kaikki tehtiin siis ylämäkeen ja täydellä voimalla/terävyydellä.
Vuoroloikissa kiinnitin huomiota siihen että nilkat,polvet ja kaikki muutkin liikkuu suoraan ja oikeassa linjassa. Ihan niin kuin juostessa.
Luisteluloikassa aina pysähdys yhden jalan asentoon jossa polvi n.90 astetta. Siitä sitten täydellä voimalla etuviistoon toiselle jalalle.
Spurteissa ei mitään ihmeellistä. Koitin lopussa mennä pitkällä askeleella, koska mun täysivauhtinen juoksusta välillä se unohtuu. Jalkapallossa kun pitää säntäillä eri suuntiin niin juoksusta kehittyy vähän erilaista kun 100m menijöillä. Ei siinä, kyllä se rullaus multakin luonnistuu, mutta pitää vaan vähän keskittyä siihen.
(tiputin 2v sitten koulun testeissä pelkällä juoksutekniikalla muistaakseni 0.1 sekunttia 30m testissä. Valmennuksen opettaja asiasta vihjasi ja sehän toimi. Jalkapallossa täysvauhtiset juoksut on lähempänä kuitenkin 10-20 metriä.)
Loppuun vielä 10 vuoroloikkaa ja treeni oli valmis.

Suht vähän tein, mutta varmistin sillä, että kaikki suoritukset ovat täydellä teholla ja kapasiteetilla tehtyjä.
Illalla suunnataan vielä joukkueen treeneihin ja huomenna mennäänkin sitten taas hiukan erilaisella treenillä.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Viikko 11

Vatsojen sijasta löysinkin itseni tänään hiihtopolulta. Ura oli tosi jäinen joten ei ollut ihan paras mahdollinen keli hiihdellä. Positiivisena asiana kuitenkin se, että kädet eivät ole väsyneet enää viimeisten lenkkien aikana. Ehkä olen jopa hiukan oppinut saamaan jaloista potkua tai sitten kädet ovat vaan jo tottuneet. Vähän kun olisi ollut parempi latu niin olisi voinut vielä vaikka vartin hiihdellä, koska sykkeet pysyvät mukavan alhaalla. Hyvää pk lenkkiä siis olisi.

D: 8.16 km
T: 43.00 min
keskinopeus: 11.39 km/h
keskisyke: 129


Viikko meni kokonaisuudessaan näin:

Ma: Hiihto
D: 8.15 km
T: 54.46 min
keskinopeus: 8.93 km/h
keskisyke: 148
Ti: Sali
rintalihakset x2 5.0, hauis 2x30 5.0, olkapäät x2 5.0, ojentaja x2 5.0, ylätalja x2 10+10
Ke: Sali
vatsat, alavatsat, kierrot, polkupyörä, pilates, vinopenkki, norjalainen, vatsapenkki
To: Sali
vatsat, alavatsat, saksaus+kurotukset, polkupyörä, pilates, käännöt, norjalainen, vinopenkki, soutu
Joukkueen treenit
Pe: Joukkueen treenit
La: Peli
90min
Su: Hiihto
D: 8.16 km
T: 43.00 min
keskinopeus: 11.39 km/h
keskisyke: 129

Vähän oli tosiaan ongelmia saada kroppaa hereille loppuviikon tapahtumissa, mutta sellaistahan se välillä on.
Maanantai lepäilleen ja tiistaina aloitetaan lomaviikon treenaukset. Tarkoitus olisi saada tosiaan hyvä tehoisia harjoituksia useampi samalle viikolle. Intervallia, loikkia+spurtteja ja myös tasavauhtista lenkkiä joukkueen treenien ohessa. Huomenna ja tiistaina pitäisi alustavasti hahmotella miten vien viikon läpi. Alkuviikkoon teräviä ja siitä tasaisesti kohti tasavauhtisia tai jotain vastaavaa...

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kroppa sanoo, no no..

On ollut kyllä niin nihkeä loppuviikko että alta pois. Torstaina joukkueen treeneissä oikea reisi kiristyi niin paljon, että joutui himmaamaan tahtia ja jättämään loppujuoksut kokonaan väliin. Perjantaina jalka olikin jo vähän parempi, mutta muuten olo oli super väsynyt. Ei vaan irronnut ollenkaan.
Tänään pelissä oli näistä kolmesta paras tunne, mutta ei kyllä lähelläkään normaalia. Tasavauhtista lyllertämistä voisi ihan hyvin mennä, mutta eihän tasavauhdilla jalkapallosta tule yhtään mitään.

Huomenna huomioin jalat pelkällä venyttelyllä ja treenaan keskivartaloa, ellen sitten innostu hiihtämään.
Ensi viikko on mun hiihtoloma viikko, jolloin pitäisi vetäistä "tehotreeni" viikko. Maanantaina olen tosin pienessä reissussa hammaslääkärin takia, joten olkoon se sitten vaikka viikon ainut vapaa. Koitan tehdä useamman kahden treenin päivän tuohon viikkoon ja saada treeneihin muutenkin hyvät tehot. Pitää vaan toivoa, että tuntemukset reidessä katoavat tiistaiksi, niin ei tarvitse sitä miettiä.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Vatsalihastreeni, kuvien muodossa

Sain kuvat otettua noista yleisimmin itsellä käytössä olevista vastalihasliikkeistä. Ei siis muuta kuin näytille, niin mun "polkupyörät" ja "pilatekset" ehkä jo aukeaa sitten muillekkin.
Kuvat otin niin että toisessa näkyy "lähtöasento/tilanne" ja toisessa sitten toinen ääripää.

Vatsat










Kuvassa näkyy vinovatsa. Teen yhdessä sarjassa 10vinoa per puoli ja 20 suoraa.
Vinossa siis vast. polvi ja vast. kyynärpää. Jalat pysyvät paikoillaan. Rauhallinen ja tasainen tempo.

Alavatsat









Ympyrän pyöritystä. Pyöritetään jaloilla ovaalin muotoista rataa ilmaan. Toisesse päädyssä lantio nousee maasta (vas. kuva) ja toisessa käydään niin alhaalla kuin mahd. Työ tehdään vatsoilla ja alaspäin mennessä ajatukset alaselkään, ettei pääse nousemaan maasta.
 10kierrosta molempiin suuntiin.











Toinen alavatsoihin kuuluva liike. Pyöritetään jalkateriä "pöydällä". Eli kyynärnoja tai selin makuu asento ja jaloilla ruvetaan pyörittämään taas ovaalia. Nyt niin että jalkapohjat menevät koko ajan samalla korkeudella, eli ihan kuin pöydän päällä. Liike niin suuri kuin mahdollista. Tärkeää että nilkat ojennettuna, jalat hiukan irti toisistaan ja pito vatsassa. 10 kierrosta molempiin suuntiin.

Saksaus

Jalat mahdollisimman suorana. Toinen ylhäällä, toinen ojennettuna. Sitten vaan vaihdellaan eli "saksaillaan". Tärkeää että alaselässä taas kontrolli eli ei päästetä sitä nousemaan maasta.
 20-30 per sarja.

Soutaminen









Kuvat selostaa tämän liikkeen melko hyvin. Pienestä esijännitetystä asennosta rinta ja polvet yhteen. Kädet suorina sivuilla niin tasapainottaa, eikä niistä tule silloin apua. Kun liike tulee tutuksi niin on hyvä tehdä niin, että laskeutuu hitaasti alas ja tulee terävästi ylös. Ihan koko selkää ei kannata laskea maahan vaan tuollainen pieni jännitys kannattaa pitää koko ajan. 15-20 per sarja

Polkupyörä ja pilates

Toinen jalka ojentuu ja toinen koukistuu. Vastakkainen polvi ja kyynärpää kohtaa. Polkupyörässä liike tehdään rauhallisesti ja yläselkä laskeutuu aina välissä maahan. Pilateksessa yläselkä pysyy ylhäällä ja ainoastaan "nytkyttää" puolelta toiselle. Jalkojen liike mahdollisimman nopea.
30 polkupyörää ja 30 pilatesta per sarja.

Norjalainen









Vatsapenkki jossa selkäosa on kaareva niin kuin toisessa kuvassa näkyy. Selkä joutuu taipumaan taakse kaarelle ja sieltä sitten ihan normaali vatsaliike ylös. Mukavasti lisää vastusta koska liike lähtee asennosta jossa vatsalihakset on pienessä venytyksessä. Mitä alempaa sen raskaampi.
  Rauhallinen tempo. 15-20 per sarja.

Vinopenkki









Käsissä vain sen verran pitoa että pysyy paikallaan. Polvissa pieni kulma joka pysyy koko liikkeen ajan samana. Vatsoilla jalkojen nosto ja loppuvaiheessa lantiokin nousee. Hallitusti liike takaisin alas jossa ei lasketa täysin rennoksi vaan jätetään tuohon vas. kuvan asentoon. Mitä korkeammalla vinopenkki on niin sitä raskaammaksi liike muuttuu. 8-10 per sarja.

Vastakäännöt
 










 Käännöt puolelta toisella. Kuvissa asento melko pystyssä joten vähän suoremmaksi kannattaa laskeutua. Katse kääntyy käännön mukana ja paino oman maun mukaan. Itse tykkään käyttää joko kuvan 8kg tai sitten 9.5kg. 20-30 per sarja.

Kontrolli liikkeet















Alkuasento kaikissa siis punnerrusasento. Ensimmäisessä polvi kyynärpäähän. Toisessa vast jalka ja vast käsi yhteen. Kolmannessa tiputtaudutaan käsi kerrallaan kyynärnojaan ja noustaan ylös. Kaikissa kroppa tiukkana ja selkä jalka linja mahdollisimman suorana.
 Rauhallinen ja tasainen tempo. Jokaista liikettä n. 20


Huh, tulipa pitkä viesti. :)
Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita, jos esim kuvat ja selitykset eivät meinaa aueta.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Jotain ihan muuta

Viime päivinä on korviini kantautunut tietoa Uusi-seelantilaisesta tutkimuksesta. Tutkimuksessa oli vertailtu miesten ulkonäköä ja etenkin parran vaikutusta.
Jos et ole tutkimuksesta kuullut niin referoin sen nyt tässä. Samat naamat, parralla sekä ilman ja sen jälkeen on kysytty niin miehiltä kuin naisilta mielipidettä. Tulos: parran kanssa mies on vanhemman näköinen eivätkä naiset tykänneet. Parrasta tykkäävien naisten prosenttiosuus taisi olla jotain alle 10%.

Tietysti testissä olleet parrat olivat epäsiistejä, koska niitä ei ollut saanut siistiä kasvatus vaiheessa. Mutta kuitenkin melko huolestuttava tulos.
Ei ole varmaankaan enää vaikea arvata kuulunko siloposkiseen vai tuohon toiseen ryhmään?
No pitää hakea lohtua tuosta testin partojen epäsiisteydestä.

Muistelisin myös, että olen joskus kuullut samanlaisesta tutkimuksesta jossa tosin keskityttiin miesten hiuksiin. Tulos oli muistaakseni vähintään yhtä masentava ja ennalta-arvattava. Vain murto-osa naisista tykkäsi enemmän miehillä pitkistä hiuksista kuin lyhyistä.
Ei varmaan taaskaan tarvitse kertoa kumpaan ryhmään kuulun?

Haluaisinkin nyt tutkimuksen missä nämä molemmat yhdistetään. Otetaan pitkät hiukset ja parta vs lyhyet ja ilman. Olisiko tulos vieläkin selvempi vai voisiko tässä käydä matematiikasta tuttu ilmiö, jossa kahdesta miinuksesta tuleekin plus?
No enpä tiedä. Ehkä kuitenkin fakta on se, että lyhyet ja ilman partaa ovat monille helpommin sulateltavia ja jouni hynysen lookista ei ihan kaikki tykkää. Onneksi tuossa välissäkin on suht paljon vaihtoehtoja, joten ehkäpä kaikkea toivoa ei ole menetetty. ;)

Jos näistä tutkimuksista haluaa silti jonkun johtopäätösen vetää, niin kyllä se taitaa olla se, että tyttöystäväni taitaa kuulua melkoiseen vähemmistöön mies makunsa kanssa. ;)
Haluan kuitenkin muistuttaa, että täällä ei tosiaan mikään jouni hynysen lookilla oleva henkilö kirjoittele. Eihän sillä kuontalolla voisi edes urheilla.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Viikon 10 liikutukset

Viikko on taas takana ja pakko sanoa, että melko onnistuneesti sitä tuli palattua harjoittelun pariin.
Intoakin löytyy taas yllinkyllin, joten toivotaan että ensi viikosta tulee vielä parempi. Sitä seuraava viikko onkin sitten mun hiihtoloma viikko, jolloin pidän tän mun aikaisemmin jo mainitsemani tehoviikon. Sillä viikolla ei ole pelejä viikonloppuna joten voi miettiä koko viikon ihan treenaamisen kantilta.

Tää viikko meni jokatapauksessa näin:

Ma: Sali
rintalihakset 9.5, hauis 5.0, olkapäät 5.0, vatsat, alavatsat, polkupyörä vatsat, pilates vatsat, norjalainen, vinopenkki. Kaikkia 2sarjaa. 1sarja soutu vatsoja
Hiihto
D: 5.75
T: 31.16
keskinopeus: 11.03 km/h
Ti: Sali
vatsat, alavatsat, polkupyörä vatsat, pilates vatsat, soutu vatsat, norjalainen, hauis 9.5 5.0, ojentaja 9.5 5.0, olkapäät 9.5 5.0.
Ke: Sali
rintalihakset 2x9.5 5.0x30, hauis 2x9.5 5.0x40, olkapäät 2x9.5 5.0x20, ylätalja 10+10
To: Sali
Hauis 2x40 5.0, ojentaja 2x5.0, olkapäät 2x5.0, rintalihakset 2x30 5.0, ylätalja 2x 10+10, paintotangolla työntöjä: 2x20 niskan takaa, rinnalta ja penkkipunnerrus
Intervallitreeni
Pe: Lepo
La:Hiihto
T: n.60min
Su: Joukkueen peli
pelasin n.80min

Salitreeneissä olen siis hiukan vaihdellut, että teenkö liikkeet 9.5 vai 5 kilolla ja kuinka paljon teen sarjoissa toistoja.  Torstaina tein liikkeiden päälle vielä nopeita työntöjä painotangolla (6-8kg ei muista tarkasti) ja se sai kyllä hartiat ja kädet melko finaaliin. Tollaset nopeat suht kevyellä tehtävät imee kyllä viimeisetkin mehut käsistä vähän kovempien ja lyhyempien sarjojen jälkeen.
Perjantaina oli tarkoitus tehdä vatsoja, mutta aikataulut ja suunnitelmat muuttuivat sen verran, että päivästä tuli täys lepo.
Tämän päiväisessä pelissä tuli juostua n. 80min ja melko paljon innostuin sitten juoksemaankin. Reisi ei vaivannut ollenkaan, joten taidan poistaa sen pikku hiljaa ajatuksista taka-alalle.

Lisäilin tuonne viikko-ohjelmaan vähän linkkauksia eli jos joku haluaa käydä katsomassa mitä kyseisestä treenistä olen viikolla kirjoittanut niin nyt se on helppoa.
Lisäksi ajattelin tehdä lähitulevaisuudessa kirjoituksen, missä käyn nuo käyttämäni vatsalihasliikkeet läpi. Noista mun nimistä ei varmaankaan kukaan saa hirveää käsitystä, joten selventäisi varmasti melkoisesti jos kuviin ne tallentaisin jne..

Harjoituksen jälkeen maistuu vihreä tee

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Räntää, sumua ja tihkusadetta

Siinä on säätiedot tän päivän hiihtolenkiltä.
Onneksi sade oli ainoastaan pientä tihkua ja ehdin ennen kovempaa kuuroa jo sisätiloihin. Tuollainen tihku ei haittaa mitään, koska se jää noiden vaatteiden pintaan erittäin tehokkaasti.

Sinne sumuun se latu katoaa

Mitään mittareita tai sykevöitä ei lenkillä ollut mukana, joten jäätte tällä kertaa ilman sen tarkempaa faktaa. Aikaakaan en tajunnut katsoa, mutta suunnilleen tunti tuli oltua ladulla.
Uran pinnassa oli kelin johdosta hiukan pehmeää loskaa, joka vei kyllä osan luistosta pois. Plussana voisi sanoa, että potkuun sai helpommin voimaa ja tuntui, että suksi jopa hiukan "puri". Jotain hyvää ja jotain ei niin hyvää siis.
Lenkin heitin vanhempieni pitäjässä joten reitti oli tällä kertaa tasainen, oman paikkakuntani killeri ladun sijaan. Silti ojentajat ja olkapäät saivat taas tehotreenin. Varmaankin pakko vaan uskoa, että käsien voimatasossa on vielä melkoisesti parannettavaa.

Huomenna olisi heti aamusta joukkueen peli. Jalka on jo niin hyvän tuntuinen, että uskallan mennä vähän pelailemaan. Saa nähdä miltä tuntuu ja kuinka paljon tulee pelattua.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Intervallitreeni kentällä

Toinen kirjoitus jo tälle päivälle, melko hurjaksi on touhu mennyt. :)

Tänään oli siis joukkueen treenit mihin menin paikalle näyttäytymään ja tein kentällä sitten oman juoksutreenin. Tekonurmella on mukava juoksennella, koska alusta on super pehmeä lenkkareilla juostessa.
Reidessä ei tuntunut mitään sen erikoisempaa kuin terveessäkään jalassa, joten ihan hyviä merkkejä ilmassa. Terve jalka meinasi vetää itsensä ensin jumiin hölkästä, mutta kyllä sekin sitten taas muisti miten homma toimii, kunhan juoksua jatkoi.
Juoksentelin ensin muun joukkueen mukana alkulämpöä ja sitten kun muut aloittivat venyttelyt ja muut treenit, niin vetäisin napit korviin ja aloin kiertää kenttää yksinäni.
En laittanut gepsiä kellosta päälle joten pelkkä syke ja aika tallentui. Riittää kuitenkin ihan hyvin, koska suunnilleen tiedän noiden intervalli vetojen pituudet, koska kentällä ne tosiaan juoksin.

Alkuun siis 5min tasavauhtista muun joukkueen kanssa. Sitten olen näköjään 2½ minuuttia säätänyt soitinta ja venyttänyt jalkoja. Sitten juoksin 15minuuttia tasavauhtista kenttää ympäri. 150 - 166 sykkeillä näköjään menty. Sen jälkeen alkoikin jo sitten intervalli vedot. Sykekäyrien mukaan juoksin niitä 10kpl. Niin oli tarkoituskin, mutta meni laskut sekaisin juostessa, joten aika tuuria, että osui juuri oikeaan. Loppuun vielä 4minuutti tasavauhtista juoksua ja treeni oli valmis.

Siinä sykekäyrää ihmeteltäväksi.
Intervallit menivät siis niin, että vedot olivat noin 90m eli hiukan vajaa pitkä sivu kentästä. Juoksu oli aina "rennon kovaa". Sen jälkeen jatkoin heti kävelyllä, jota tein kentän lyhyen sivun verran. Sitten rauhallisella hölkällä yksi pitkä ja lyhyt sivu, jonka jälkeen taas mentiinkin pitkä sivu kovempaa. Yksi kierros kenttää oli siis aina yksi suoritus.
Vedon lopussa sykkeet olivat aina 170-175 ja kävelyn aikana tippuivat 140-150 missä sitten pysyivät myös tuon hölkkäys osuuden.
Ennen ensimmäistä vetoa tiputtelin venyttelyllä sykettä hiukan alas, joka tuossa käppyrässä hyvin näkyykin. Vähän päälle 120 oli syke kun ensimmäiseen vetoon lähdin.

Koko treeniin meni aikaa 54minuuttia ja oli kyllä erittäin mukavaa. Sen verran ehtinyt jo kaivatakkin tuota juoksemista. Lisäksi kun "pääsi" juoksemaan myös hiukan kovempaa ja pehmeällä tekonurmella, niin ei voisi parempaa oikein toivoakkaan. No tietysti normaalit futis treenit, mutta puhtaasti pelkkä juoksutreeni, ei paljon tästä enää parane.

Pitää olla urheilija ennen kuin voi olla huippu-urheilija

Kuulin radiosta tänään, että monet nuoret urheilijat liikkuvat liian vähän, vaikka luulevat treenaavansa kovaa. Tämähän pitää varmasti paikkansa.
Nuoret käyvät harjoituksissaan, mutta muun ajan käyttävät konsolin tai tietokoneen ääressä. Jos siis ajatellaan vaikka murrosikäistä urheilijaa, joka pystyy jo tekemään suht raskasta fyysistäkin treeniä lajiharjoittelun lisäksi, voi kyseisen henkilön treenimäärä jäädä reiluun 6h viikossa. 6-8 tuntia viikossa treeniä on huipulla pyrkivälle nuorelle erittäin vähän. Jos nuori harrastaa vielä joukkueurheilua on itse tekemisen määrä reilusti pienempi.
Kuinka paljon nuori sitten voisi harjoitella. Hyvin tehdyllä ohjelmalla voisi tuntimäärän nostaa varmasti 10h jopa lähelle 15h.
Joukkueurheilussa varsinkin korostuu tämä koska jäädään helpommin vain joukkueen treenien varaan riippumaan. Yksilöurheilussa on vähän eri tilanne, koska valmentaja tekee ohjelmat henkilökohtaisesti.
Joukkueurheilussa korostetaan omalla ajalla tehtävää harjoittelua. Harva nuori kuitenkaan saa kunnollisia ohjeita mitä pitäisi tehdä.

Toinen seikka on sitten se kuinka moni nuori on nykypäivänä valmis uhraamaan omasta viikostaan 10tuntia liikuntaan. Murrosiässä kavereita ei ehdi nähdä hirveästi ja jokaisiin kotibileisiin ei voi lähteä. Nykypäivänä nuorilla on sen verran enemmän muita intressejä, joten monelta jää varmasti kokeilematta.

Oikeastaan tässä kirjoituksessa on myös hiukan faktaa siitä miksi itsestä ei tämän ihmeempää kehittynyt. Kaikista ei tule mailmanparasta vaikka panostaisi, mutta panostamalla kunnolla pääsee silti yleensä suht pitkälle. Omat harjoitusmääräni olivat hyviä nuorena ja hirveä into takasi laadun joka harjoituksessa. 18ikävuoden lähestyessä olisi kuitenkin pitänyt määriä nostaa joka jäi itseltä tekemättä. Homma toimi ihan hyvin, eikä sitä tajunnut muuttaa.
En ollut kuitenkaan mikään lapsitähti, vaan omat pienet saavutukseni tein kovalla harjoittelulla ja halulla, mutta vielä pykälää kovempaa olisi pitänyt jossain vaiheessa alkaa mennemään.

Oma panostus nuorena söi aikaa kavereilta, juhlilta ja koulusta, mutta en silti kadu ollenkaan. Urheilu nyt vaan on niin hienoa ja tunnen saaneeni jo nyt siltä uskomattoman paljon takaisin.
Hauskalta silti tuntuu että teen nykyään muuta kuin lajiharjoittelua enemmän kuin "panostus" vuosina. Jopa viikottaiset treenimäärät saattavat olla suuremmat. Ainut mikä on vähentynyt on itse jalkapallon treenaaminen ja sekin ainoastaan 1.5 - 3 tuntia viikossa.

Ollakseen jossain lajissa huipulla, pitää ensiksi omaksua urheilijan elämäntapa. Vajavaisella fyysisellä kunnolla/valmiudella missään lajissa ei voi nousta huipulle. Kansalliseen kärkeen korkeintaan.
Stefan Holmen sanoi tämän viikon sportmagasinet:issa, että ei ole tärkeää millä tasolla olet nuorena, vaan se millä tasolla olet aikuisena.
Voi kun nuoret urheilijalupaukset tämän sisäitäisivät...

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Salitreeneä ja ulkoasu päivitystä

En ole tehnyt mitään vaate hankintoja vaan kuten näppärimmät varmaan huomaavat päivitän blogin ulkoasua uuteen uskoon.
Tästä olisi tarkoitu tehdy ns. pysyvä tuon alussa puolihuolimattomasti näpytellyn tilalle.
Mielellään otan mielipidettä vastaan.. Onko liian tumma ulkoasua, epäselvyyttä, tai jotain muuta?
Puhu nyt tai vaikene ikuisuudeksi. ;)

Tänään ja eilen on tullut liikuteltua kroppaa salissa.
Eilen tein hiukan vatsoja sekä käsiä ja tänään teen pelkkää yläkroppaa.
Eiliset vatsat olivat kyllä aika mahtavan tuntuisia. Maanantain vatsaliikkeet antoivat hyvät pohjat ja polte sekä "kiristys" oli sitten sen mukainen.
Tuntuu erittäin hyvältä kun sarjan jälkeen venytät itsesi täysin suoraksi ja vatsalihakset huutavat kuusiäänisesti hallelujaa.
Tänään pidetään siis vatsoista taukoa ja tehdään pelkkää yläkroppaa.
Huomenna olisi tarkoitus mennä joukkueen treeneihin näyttäytymään, mutta muiden mukaan en mene vielä treenaamaan, vaan teen oman juoksuharjoituksen kentällä. Tarkoitus olisi juosta hiukan tasavauhtista sekä 100m intervalli vetoja yhdistettynä tuohon tasavauhtiseen.
Ajattelin tosiaan juosta kenttää ympäri ja aina yksi pitkä sivu kovempaa joka kierroksella.

Jotenkin näin siis:
100m/kentän pitkäsivu veto (Rennon kovaa. n. 17-18s/100m)
loppukenttä/200-250m tosi rauhallista hölkkää
veto
loppukenttä ympäri
Jne jne..

Tuohon vähän tasavauhtista alkulämmöksi ja loppuun cool downiksi, niin kyllä siitä varmaan treeni tulee.
Kelloa en taida saada niin ohjelmoitua että voisi sen intervalli ominaisuutta käyttää, mutta syke käyrästä varmasti näkee, että missä vaiheessa noita ollaan juostu ja miten ne on mennyt.
Tästä lisää sitten lähitulevaisuudessa, kunhan saan juoksut ensin juostua.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Takaisin treeniohjelman pariin

Jalka kestää liikuntaa, mutta jätin silti vielä joukkueen treenit väliin, koska jalkapallossa tulee melko paljon repiviä ja teräviä liikkeitä. Reisi kestää, mutta ei ole vielä täysin ehjä joten varmuuden vuoksi jätetään jalkapallotreenit vielä paitsioon.
Paikkasin tätä kuitenkin hiihtolenkillä joten sain kaksi treeniä maanatai päivään, niin kuin ohjelmassanikin lukee.

Oliko ne monot oikeissa jaloissa? No olihan ne.
Hiihtelyt tein tuossa lähiladulla, elikkäs ojentajat saivat taas melkoista kyytiä. Kaiken lisäksi latu-ura oli hiukan jäisen oloinen joten jaloista oli entistäkin vaikeampi saada voimaa hiihtoon.
Ihan mukavasti se silti meni, niitä paria ihan järjetöntä nousua lukuunottamatta.
Kaksi kierrosta pyöräytin menemään ja meinasin lähteä kolmannelle, mutta ajattelin että ollaan nyt vielä vähän varovaisia jalan kanssa.
Pituutta lenkille tuli vajaat 6km ja aikaa meni 31min, joten melko lyhyt puristus siis. Sykkeitä en ottanut, mutta ovat tuolla lenkillä kyllä ihan jossain muualla kuin Pk alueella. Tyyli on mulla vapaa.

Keli oli lenkiltä palatessa jälleen viimeisen päälle

Duunien jälkeen olin jo tehnyt vatsatreenin, johon lisäsin hiukan käsiä. Ojentajat jätin taktisesti tekemättä, koska tiesin että saavat kyytiä hiihdossa. Vatsa liikkeet tuntuivat melko raskailta aluksi, koska ei hetkeen ole tullut tehtyä. Toinen kierros olikin jo sitten paljon "helpompi". Alkukankeutta siis.
Lisäksi teen ja olen tehnyt oikeastaan joka päivä, jumppaa tuolle jalalle. Vähän kuntopyörää, nilkkapainoja ja kuminauhaa. Sitä tosi kiinnostavaa kuntoutusta. Not..

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Hyvää huomenta ja kevättä

Vau..

Jalan särkemiset ovat pikkuhiljaa hellittäneet torstaista lähtien. To ja Pe jo vähän parempaa. La vielä vähän parempaa ja etenkin eilinen ilta oli jo tosi hyvän tuntuista.
Nukkuminenkin onnistui jo melko hyvin, koska kipu oli enää murto-osa siitä mitä se on pahimmillaan ollut.

Viikonloppu piti mennä vielä ihan lepäillessä, mutta jouduin ylipuhutuksi ja kävin eilen hiihtämässä. Pelkkää ulkoilua ei urheilua, mutta olihan mukavaa.
Tänään voisi mennä hiukan luistelemaan. Viikonloppua kun vietän porukoiden paikkakunnalla ja sattumalta luistimet ovatkin täällä.

Maanatain joukkue treenit tulevat varmaan vähän liian aikaisin, mutta kunnon hiihtolenkillä voisi koittaa paikata.
Pitää katsoa miltä jalka silloin tuntuu, että menenkö jo torstaina mukaan treeneihin vai vedänkö vielä koko viikon omatoimisia treenejä.
Ainut mikä on varmaa on se, että ensi viikolla voin jo treenata!

Aurinko on tullut myöskin ihan tosissaan esiin, joten on pitänyt kaivaa keväiseen keliin sopivaa musiikkia esiin.
Enjoy..
Von Hertzen Brothers - Miracle
Muse - I Belong to you

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Lääkäri keikka

Kello 9.00 soi herätyskello ja siitä ponkaistiin ylös ja suihkuun. Aamupalat naamaan, tavarat kasaan ja kello 10.00 oltiinkin jo sitten auton ratissa.
Näinkin huima oli aamupalaan panostus.
Suunnitelma oli ajaa alkumatka autolla ja jatkaa sitten puolesta välistä matkaa junalla. Autolla siis Järvenpäähän ja hyppäys junaan.
Aikaa varasin suht reilusti koska ei noista junista ikinä tiedä. Olivat kuitenkin ajallaan joten jäi hyvin aikaa käydä pyörähtämässä Kampissa. Noin 45minuuttia ja pari liikettä myöhemmin suuntasin nenäni Kampin vieressä sijaitsevaan Terveystaloon.
Sisään vaan siis
Hiukan olin tavoilleni uskollisena etuajassa, mutta onnekseni lääkäri oli täysin aikataulussa enkä hirveän pitkään joutunut siis odottamaan. Odotus tilan/käytävän seinällä näytti olevan kolme NHL joukkueen pelipaitaa. Täällä on tainnut käydä siis jotkin hiukan suurempaakin palkkaa nauttivat urheilijat.
Lääkäri haastatteli, katsoi ja tutki jalan huolella. Koitin parhaani mukaan painaa mieleeni toimintatapoja, jos vaikka omiin työ juttuihin tarttuisi jotain.
Itse diagnoosi oli aikalailla sama kuin mitä minä ja duunin fyssari oltiin tehty. Reiden ruhjevammasta valunut verta ja muuta nestettä polveen joka aiheuttanut sinne pienen tulehduksen jne. Tulehdus tilaa ei nyt enää ollut, mutta neste polvessa aiheuttaa kivun ja säryn, vaikka reisi rupeaa olemaankin jo ok.
Etenkin liikuttaminen yöllä on kivuliasta koska aineenvaihdunta on hitaampaa. Liike pitää aineenvaihdunnan vilkkaana jolloin kivut ovat pienemmät. Liikuntaa jatkossakin siis niin paljon kuin kivulta pystyy.
1-2 viikkoa eteenpäin niin pitäisi olla täysin kunnossa. Jos oireet silloin vielä jatkuu niin uudelleen yhteyttä jos vaikka päästäisiin sitten leikkaamaankin jotain. Vitsi vitsinä, mutta ei olla kyllä pääsemässä. :)
Positiivisena asiana tuli esiin että polven nivelsiteet (risti ja sivut) ovat voimakkaat ja hyvässä kunnossa. Hyvä näin, pysyy suuremmat polvi ongelmat pois myös jatkossa.
Hoito ohjeet kainaloon, iso kiitos ammattilaiselle, rahat kassalle, kuitti laukkuun ja apteekkia kohti.
Droppia hakemaan
Lisää buranaa ja tuubi hirudoit fortea. Ei mitään sen ihmeellisempää.
Apteekin jälkeen kaivoin kuulokkeet (napit) korviin ja lähdin kohti Foorumia. Nyt kun kerran Hesassa ollaan niin pitäähän sitä lähiliikkeet kiertää ja kahvit juoda.
  
Lääkärin jälkeen kuuluu syödä jäätelöä. Eikö vain?
Chili suklaa ja minttu suklaa. Ihan parhautta.

En tykkäää hirveästi tuollaisesta ihmisten paljoudesta ja hälinästä, joten kuuntelen yleensä napeilla musiikkia kun kaupoissa pyörin. Tämän seikan takia sattuu pieniä kommelluksia, etenkin vaatekaupoissa. Myyjä tulee palvelemaan, mutta ei nää että napit on korvilla, kun pipot sekä hiukset ovat niin lahjakkaasti edessä. No siinä sitten saa ottaa nappeja korvista ja olla kysymättä että "anteeksi mitä?". Välillä kyllä vastaan vaikka ihan täysin kuulisi, koska tiedän että palvelun tarvettahan se utelee.
Tänään hyvä esimerkki tästä J&J liikkeessä.
Myyjä tulee innokkaana palvelemaan ja en tietystikkään kuule kysymystä kunnolla joten napit pois ja kysymystä perään. Hetken kuluttua olen sitten jo poistumassa liikkeestä jolloin samainen myyjä huikkaa jotain perääni. No täyskäännös ympäri ja sama juttu, "anteeksi?". Myyjä ei epäillyt varkaudesta vaan halusi kehua kuulemma törkeän hienoa laukkuani ja oli kiinnostunut mistä olen sen hommannut. No tapani mukaan hiukan jäädyin tilanteessa, mutta sain onnekseni vähän edes suutani auki. Ärsyttää nää jäätymiset kun tulee yllättäviä kysymyksiä tai vastaavaa.
Briteistä se on. Tilattu siis.
Kahvia hakiessa sitten tajusin että ilmaisin itseäni taas tosi huonosti. Ei laukkua ole briteistä haettu vaan tilattu sieltä. No kahvi mukaan ja takaisin liikkeesseen korjaamaan erhe. Myyjä tai myyjät olivat mukavaa sorttia ja tuli siinä sitten hiukan naureskeltua sekä jaettua ulkomailta tilaamis kokemuksia. Koitti tietysti myydä yhdet vintage kesähousut siinä sivussa vielä. Ei siinä mitään, ihan hienot housut, mutta 80euroa en kyllä maksa. Katsellaan syssymmällä.

Suunta kohti junaa, joka olikin sitten ihan täynnä. Kiitos Vr:än sekä töistä palaavien ihmisten. No eipä tullut myyjää vastaan, joten matka Järvenpäähän oli edullinen.
Järvenpäässä sitten ajattelin, että voisi kysyä onko Eno maisemissa, jos kävisi moikkaamassa. Kotona saikulla, joten sekin visiitti hoidettiin nyt samalla keikalla.
Sitten alkoikin jo paluumatka, mutta vielä piti tehdä nopea pysähdys porukoilla, kun matkan varrella sekin oli.
Suht pitkä reissu, mutta monta asiaa tuli hoidettua ja oli ihan mukavaa pyöriä. Eipä mennyt ainakaan tää päivä löhöilyksi, nyt kun ei voi vielä oikein treenatakkaan.
Vihdoinkin himassa
Hiukan enemmän olisi voinut napsia päivästä kuvia ja panostaa niihin, mutta ei aina muista että on kamera taskussa. Ja olisi mukavampi napsia niitä kuvia kunnon kameralla puhelimen sijaan.