torstai 29. marraskuuta 2012

Onko se lasi puoliksi tyhjä vai täynnä?

En oo pitkään aikaan kirjoitellut mielipide kirjoituksia, tai miksi näitä nyt kutsuisikaan. Kuitenkin omassa mielessä pyöriviä, ehkä jopa hiukan mieltäni painavia asioita. Syynä vähyteen voi olla että mieltä ei ole painanut kovin monet asiat viime aikoina. Oikeastaan vaan tasaisin väliajoin toistuva nyky yhteiskunnan lihavoitumisesta tulevat mietteet. Siitä on kuitenkin kirjoitettu noin vuosi sitten täällä joten en rupea sitä kertaamaan.

Onko siellä vielä puolet vai vain puolet sitä glögiä?
Ihmetystä on herättänyt ihmisten todella negatiivinen suhtautuminen asioihin ja vain sen toisen puolen näkeminen. Tietysti munkin (lue: minun, ei se luostarissa asuva siis) ammatissa hiukan kaivaa sitä verta nenästään koska suurinosa asiakkaista tulee siksi että on jotain vaivaa. Liian harvoin ihminen tulee siksi että ei tulisi niitä vaivoja.
No asiakkaalla on yleensä jokin vaiva mistä pääsevät kertomaan, mutta yleensä sitten haastateltaessa niitä vaivoja löytyykin vaikka kuinka, vaikka eivät ne oikeastaan ole oireilleet. Suoraan sanoen luullaan että on jotakin vaivoja vaikka harvoin niitä oikeasti edes on niin montaa.
Joskus jopa kuulee keskustelua joka etenee niin että kaksi ihmistä koittaa oikein nokittaa että kummalla on enemmän niitä vaivoja ja lääkekuureja päällä. Heti seuraavaan hengenvetoon kerrotaan että kun ei lääkkeet auta ja mitä kaikkea pahaa ne muutenkin tekee keholle. Ikävintä tässä on vielä se että tiedän monien näiden henkilöiden ongelmien poistuvan siinä vaiheessa kun alkaisivat tosissaan pitämään itsestään ja kehostaan huolta. Yleiskunto kasvaa, vaivat vähenee ja mieli kirkastuu.
Yleinen ongelma vaan näyttää olevan ihmisten jonkinlainen halu uiskennella niissä omissa ongelmissa. Mitä syvemmällä niin sitä parempi.

Mainitsinkin jo nuo lääkkeet. Tämä lääke tekee sivuvaikutuksena tätä ja tätä, mutta helposti sitten unohdetaan se lääkkeen hyvä vaikutus. Koko ajatusmaailma tuntuu olevan negatiivinen.

Itse olen sitä sorttia että jos on vaivaa niin koitan unohtaa sen mahdollisimman hyvin. Tietysti pitää olla tarkkana että mitä voi tehdä ja mitä ei, mutta karkeasti voisi sanoa että, jos pystyn melkein kävelemään niin sitten ainakin koitan sitä ennemmin kuin otan kepit avuksi.
Töissä saakin olla tasaisin väliajoin vähän kumoamassa ihmisten sairaus ja vaiva ajatuksia. Tietystikkään en voi niitä suoralta kädeltä kumota, mutta jos tuntuu siltä että homma ei pidä paikkaansa niin koitan aivan varmasti vaikuttaa asiakkaan ajatuksiin.
Erityisen tarkkana saa olla siinä ettei ihmiselle itselle aiheuta mitään `vaivaa`. Jos ihminen ei ole jotain huomannut eikä se vaivaa, niin helpoin tapa saada se vaivaamaan on kertoa siitä ihmiselle, vahingossa vähän vielä liioitellen.

Syytän kyllä osittain internettiä näistä ihmisten moninaisista vaivoista. Hakukoneeseen kun isket vähän vaivaa ja muuta infoa niin nopeasti löytää kyllä kaiken mailman diagnooseja aiheesta. Harmi vaan että vastaukset eivät tule suoraan lääkärinkäsikirjasta vaan hyvällä tuurilla vastaus kumpuaa jonkun kotilääkärin omasta kokemuspohjasta. Seikka joka unohtuu yleensä on se että, eriasiat vaikuttavat erilailla eri ihmisiin. Samasta vaivasta ei tule aina samoja oireita sekä toiset lääkkeet toimii toisella paremmin kuin toisella.

Jos vielä puhutaan ihan pelkästä ajatusmallista niin mikä siinä on että monilla se vaan on niin järkyttävän negatiivinen.
Esimerkkinä taas kuulemani keskustelun aloitus.
"Kylläpä ulkona paistaa aurinko kauniisti." Johon toinen vastaa.
"Mutta siellä on kyllä järkyttävän kylmää."

Voin kertoa että tätä kuulee paljon enemmän kuin positiivista. Välillä tuntuu siltä että pitää omaa päätä ruveta lyömään pöytään, ihan vaan toisen puolesta. :D
Väitän että negatiivinen ajattelu lisää negatiivista ajattelua ja sama myös toisinpäin. Siksi olisi varmaan välillä ihan hyvä kaikille meille ihan ajatella joidenkin asioiden hyviä puolia siinä tilanteessa kun huomaa tarraavansa siihen negatiiviseen puoleen. Kaikki kuitenkin sitä välillä teemme.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Heittelyä maan vetovoimassa

Tänään ollaan menty sen verran tiukalla aikataululla aamusta iltaan että ei ole paljoa luppo aikaa ollut. Työtkin oli oikeastaan kaikki yhteen putkeen. Ei ollut kuitenkaan kiie mihinkään vaan asiat menivät itsestään aika mukavasti paikoilleen.
Olen kuitenin sellainen että haluaisin olla kaikkialla liian aikaisin joten tälläinen aikataulu herättää mussa kiirehtiän vaikka oikeasti ei olisikaan kiire.

Treenitkin siis ehdin tehdä ihan normaalisti vaikka kelloa vähän kyttäilikin. Toisaalta kyttään sitä aina kun ei palautuksilla ole muutakaan tekemistä.
Vatsoja, maastavetoa, ylätaljaa, selkäpenkkiä, vatsapenkkiä ja myötäote leukoja.

Taisin tehdä oman ennätykseni noissa leuoissa sillä ekalla meni 8. Edelleenkään en ole tehnyt noita muuten kuin treenin vikana juttuna niin en tiedä paljonko niitä saisi tuoreilla paikoilla.
Ajattelin että tulisi taas se vakio 6 tai taisteltu 7. Nyt kuitenkin 6 kohdalla ei tuntunut missään ja 7 meni vielä hyvin. 8painoi ja sitten tuli taas ihan täys seinä vastaan. Leuoissa etenkin myötäotteella on hauskaa että sitten kun se seinä tulee niin se todellakin tulee. Vastaotteella voi vielä rimpuilla yhden tai pari mutta ei vastaotteella.
Oli varmaan kyllä jokin häiriö taas maan vetovoimassa kun tuota ekaa settiä tein. Seuraavalla meni 6 ja vikalla vielä 5 eli 8, 6, 5.

Tuo proteiini joka on nyt käytössä, on kyllä melkoisen makeaa tavaraa. On kyllä niin suklaa-banaania kuin voi olla. Tuntuu että niitä suklaa-banaani karkkeja olis johonkin kevyeen pirtelöön liuotettu. :)
Kyllähän sitä siis juo ihan mielellään kun tietää että se ei mitään karkkia ole, mutta on kyllä vähän turhan makeaa omaan makuun.
Ensi kerralla voisi maistaa stevialla maustettuja. Niiden maku pitäis olla vähän erilainen, mutta ei välttämättä pahalla tavalla kun tuo on kerran noin makeaa. Ja stevia maustettua juo mielummin myös muun kuin maun takia.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Treenejä Ruottiks

Tänään treenipäiväkirja eksyi mukaani salille. Tosin ihan tarkoituksella. Nyt kun olen tosi laiskasti jos ollenkaan sitä täytelly, koska aina sen unohdan, niin nyt päivitän sitä reaaliajassa siellä salilla.
Ei ainakaan tänään haitannut menoa, vaikka ajattelinkin jaksaako sitä kannella ja unohdella kaikkialle. :)
Kaikki tuli kirjattua tarkasti ylös ja ne tylsät palautuksetkin meni kivemmin kun oli jotain tekemistä.

Treeninä oli jalkoja.
Takakyykkyä 1x6 50, 3x6 70 ja 2x6 syväkyykkyä 50
Prässiä 1x6 150, 1x6 200, 1x6 220 ja 1x6 240
1jalan prässi 3x6 100kg
bulgarien split s. 2x10 20käsipainoilla
Pohjeprässi 5x15

Alkuun fillarilla pienet lämmöt ja loppuun samaa plus sitten vähän reisien pyörittelyä pilatesrullan päällä. Tuntu kyllä melkoisen mehevältä pyörittelyt tuon treenin jälkeen.
Tulihan sitä myös avustettua yhtä kyykkääjää, eli tosinsanoen varmistettua. En ole ennen sitä hommaa tehnyt, mutta kerta se on ensimäinenkin ja hyvin meni. 

Nyt kun valinta kouluun on tullut niin itselläni alkoi yksi iso urakka. Ruotsin opiskelu.
Ruotsin kieli on mulla tosi huono, koska aikanaan koulussa ei ollut yhtään kiinnostusta sitä kohtaan. Nyt se kuitenkin pitää saada suoritetuksi tuolla koulussa, joten aloitan opiskelun nyt heti, että vuori ei olisi sitten ihan liian suuri kiivettäväksi. Suuri se tulee olemaan silti, mutta aijon sen silti läpi kahlata.

Tunti pari ainakin joka päivä niin eiköhän se sitten jossain vaiheessa rupea jäämään päähän, edes vähää. Nyt on onneksi paljon enemmän motivaatiota kuin silloin yläaste iässä. :)

perjantai 23. marraskuuta 2012

Tervetuloa opiskelemaan...


Tänään tuli kirje mitä vähän jo odottelinkin. Himaan tullessa se lattialla makoili ja itse taisin vain tokaista `voi paska`.
Heitin kirjeen pöydälle, purin kamat laukusta ja laitoin lasin täyteen mehua. Sitten oli pakko istuutua ja avata se kirje. Aika hyvin olen saanut pidettyä tän odottamisen pois mielestä, mutta nyt kun kirjeen näki niin kaikki ajatukset siitä, että entä jos en olekkaan valittujen joukossa, pamahtivat mieleen.
No onneksi tulos oli positiivinen ja pisteiden perusteella suht selvästikkin, koska pienimmällä pistemäärällä sisään päässyt sai 10% vähemmän pisteitä kun minä.

Fysioterapian Amk on siis edessä jo tammikuussa ja sitten sitä puurretaan se 3.5vuotta. Tosin nyt ei olla nuorisopuolella vaan aikuisopiskelussa joten noin puolet opiskelusta on etänä tehtävää, jolloin pääsen tekemään myös näitä hierojan hommia. Asuntolainaa pystyy siis edelleen iloisesti makselemaan. :)
Luottavaisin mielin opiskelemaan lähdetään, ainut mikä mietityttää on kieli nimeltä ruotsi. Amk ruotsi pitäisi läpäistä ja mähän en puhu ruotsia ollenkaan. Yläasteella rimaa hipoen läpi ja sen jälkeen ei ole tullut käytettyä. No nyt on motivaatiota, mitä ei yläasteella ollut edes vähää alusta. Maanantaina alkaa pänttääminen. :D

Vähän Minimuksien kärjet likaantui
Tänään oli taas liikuntojen puolella lenkkipäivä. Samanlainen 10kilometrinen tuli juostua kuin viikko sittenkin. Garminia ei ollut mukana, koska en ole muistanut sitä ladata koko viikkona. No jos ensi viikolla sitten muistaisi. Nyt kuitenkin muistin katsoa kellosta tarkat ajat ja juoksu asettui suht tarkasti vähän alle 55minuuttiin.
Kelit on sen verran hyviä että taas pystyi Minimuksilla juoksemaan, eli pohkeet on taas suht arat. :)
Hiukan välipalat pisteli rinnassa kun vähän liian pieni aika oli syömisen ja juoksemaan lähdön välillä. Mukavaa röyhtäillä banaanin makuisia röyhtäyksiä.
Viimeiset 100m mentiin sitten ihan törkeen kova pistos oikean lavan alla. Saman tunteen sain jo maanantain salitreenin aikana, mutta kevyempänä. Nyt pisti melko kovaa, mutta himaan tullessa kättä heilutellessa lapa hiukan napsahti ja pisto katos.
Hiukan taitaa olla lihakset ympäri kroppaa tiukalla kun takareidetkin on ollut keskiviikosta lähtien ihan palasina. Niitä vähän torstaina salilla availin, fillarin, kevyiden pumppaavien liikeiden ja pilates rullan avulla.
Tänään pysty jo ihan kivasti niillä juoksemaan mutta ei käsiä vielä kyllä maahan saa ilman että kiristää ja sattuu ihan törkeästi.


Tämmöinen laite tuli talouteen, joten kuvien otto vastuu siirtyy puhelimen ja lainajärkkärin niskoilta, uudelle tulokkaalle.
Samsung nx1000 eli linssitön järjestelmäkamera on kyseessä. Kirjoittelen tuosta vähän juttua kun kokemuksia kertyy ja kuviahan rupeatte täällä itsekin näkemään.


Proteiinitkin ovat loppuneet ja nyt tuli tilattua uutta tilalle. 100prossassa 84% proteiinia. Hera proteiini isolaattia ja makuna suklaa-banaani. Tästäkin enemmän sitten kun käyttö kokemuksia kertyy.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Mistä tähän hetkeen on juostu...

Ennen varsinaiseen aiheeseen siirtymistä lyhyt kertaus eilisestä salitreenistä.
Aivan totaalisen väärään aikaan salilla, koska siellä oli kaikki muutkin. Oli futis junnuja ohjatussa treenissä, taviksia, punttikarhuja ja minä.. Ei hyvä, siispä yksinkertaisella treenillä mentiin.
Takakyykky 1x6 50kg 3x6 60kg
Prässi 1x6 150kg 1x6 200kg 1x6 220kg 1x6 230kg
1jalan prässi 3x7 80kg
Syväkyykky smithissä 2x5 30kg
Pohjeprässi 2x12


Laura heitti toivetta että kirjoittelisin enemmän juoksemisestani ja kaikkeen siihen liittyvästä. Nyt on tullut kyllä kieltämättä melko paljon kirjoiteltua salilla touhuamisesta, kun se on treeniohjelmaa hallinnoiva juttu jouluun asti.
Aloitan kuitenkin juoksusta kirjoittelun koska Lauran toive jollain asteella herätti ajatuksia ja motivoi tästä aiheesta kirjoittamaan. Luvassa siis mutkat suoriksi vedettyä historiikkia ja omia ajatuksia tästä hetkestä sekä menneisyydestä.
Aloitetaan menneisyydestä.

Juokseminen on ollu itsellä aina ohjelmassa. Ei mitään lenkkeilyjä tai mitään, mutta jalkapallossa juostaan joten sitä on tehty oikeastaan aina. Pohjat on siis tullut ihan puhtaasti kentältä. Sieltä on jäänyt monta hyödyllistä juttua matkaan juoksemista ajatellen.
1. Vahvat nilkat, pohkeet sekä sääret.
2. Juoksutekniikka
3. Kestävä juoksuun tottunut lihaksisto

1 ja 3 ovat tulleet täysin itsestään kun aina on kentällä juostu, mutta 2 on joutunut vähän treenaamaan. Kentällä kun juoksen niin tekniikka ei ole suoraan oppikirjasta, vaan askel on lyhyempää ja painopiste alempana, mutta jos tarvitsee niin osaan juosta omasta mielestäni todella hyvällä tekniikalla. Olenkin miettinyt että voisin tehdä joskus kirjoituksen juoksutekniikasta, jossa olisi videota omasta juoksusta jne..

En ole siis ollut nuorena mikään lenkkeilijä. Teini-iässä sitten tulivat lenkit ohjelmaan, mutta niitä tehtiin 1viikossa tai kahdessa ja ainoastaan talvella. Silloin lenkit olivat vähän eriluontoisia kun nyt. Ei ollut sykemittaria, ei tavoitetta treenata pk tai vk aluetta, vaan tarkoitus oli vain juosta.
Faija kertoi reitin tyyliin tästä, tuonne ja sieltä sinne sekä sen kautta takaisin.
Lähdin matkaan ja laukkasin sen reitin aina niin kovaa kun vain pystyin. Aikaa lenkkeihin meni yleensä joku 35-45 minuuttia joten pituudet on ollut varmaan jotain 6-8 km. Ei sitä silloin vauhteja ajatellut vaan painoi menemään täysiä niin kuin aina. :)

Joskus harvoin muistan kyllä juokseneeni faijan kanssa tasaisen rauhallisia kymppejäkin, mutta silloin olin jo ainakin 15-16vuotias.
Jossain vaiheessa sitten talvitreeni juoksut pitenivät lähemmäs tuntia ja muuttuivat vähän rauhallisemmiksi. Niitä tehtiin kuitenkin vieläkin suht harvoin, enkä ikinä ollut super innoissani lenkille lähdöstä.
Olenkin ollut koko nuoruuteni enemmän lyhyiden matkojen juoksija kuin lenkkeilijä. Vahvuudet olivat aina 30metrin pituisissa matkoissa ja 14vuotiaana maajoukkue leireilläkin tein ikäisistäni parhaita aikoja nimenomaan ketteryys testissä. Nopeat ja vikkelät jalat sekä 50kg elopainoa. Kyllähän sitä aika vikkelään tuli liikahdettua.
Sama on toisaalta vieläkin voimissaan. Joukkueen treeneissä en pärjää suorassa juoksussa parhaille, mutta mitä enemmän on käännöksiä niin sitä enemmän saan etua. Ketteryys jutuissa olen edelleen siis vahva. Nopeat ja vikkelät jalat ja vajaa 70kg elopainoa, niin kyllähän sitä kääntyy. ;)

Lenkkeily tuollaisena tunti ja 10km tuli kuvioon vasta varmaan vähän ennen armeijaa. Joukkueella ei ollut enää niin paljoa ohjattua talvitreenaamista, kun junioreista aikuisiin siirryin, niin piti juosta enemmän omatoimisesti.
Junnuissa talvitreeneissä juostiin ennen paljon intervalleja 10x 100m käänöksellä ja 5x 1km.
Sataset reiluun 20sekunttiin, joten noiden treenien lisäksi ei tarvinnut ihan hirveästi lenkkeillä, koska noita oli ohjelmassa kuitenkin joka viikko, talvisin.
Armeija aikana kunto tippui melko paljon ja tuntuikin että keräilin vuoden päivät kadonnutta kuntoa takaisin.
Pikku hiljaa kuitenkin armeijan jälkeen suhde juoksemiseen on muuttunut. Jonkunlaisen pistoksen sain varmaan useampaan otteeseenkin, mutta tuhosin innon talviaamuina juostuihin lenkkeihin. Nyt tiedän että pimeänä aamuna en lähde juoksemaan koska siitä ei yksinkertaisesti tule mitään ja rupeaa vaan ärsyttämään.

Opiskelu aikana eli noin 2 ja puol vuotta sitten innostuin juoksemisesta. Se ei ollut enää tylsää, johtuen noista aikaisemmista pienistä juoksukärpäsen puremista, mutta silloin varmaan hiukan hurahdin juoksuun. Tajusin että kevyt ja pitkä lenkki on juuri sitä mitä tarvitsen eli ihan peruskunnon kehittämistä. Olin rakennellut kovilla treeneillä taloa heikon perustuksen eli peruskunnon päälle.
Toinen syy hurahtamiseen oli että juoksin melkein ensimmäiset kunnon lenkit kesällä. Kyllä en siis ollut esim tuollaista 10km juossut ennen tuota yksinään kesällä juossut.

Lenkkeilijä minä
Siitä juoksu harrastus lähti liikkeelle. Tuli garminin urheilukelloa normaalin sykemittarin tilalle ja tuo kello toi roppakaupalla lisää intoa juoksemiseen, kun näki tarkasti kuinka paljon, kuinka nopeasti ja millä teholla.
Juoksua on pakko kiittää siitä että innostuin itseni kehittämisestä. Ennen ajattelin vaan jalkapallossa kehittymistä ja missä sitä jalkapallossa kehittyy, no futis kentällä. Tuo ajattelumalli on ainoastaan puoliksi oikein. Kehittyminen futiksessakin on niin paljon helpompaa kun fysiikka on hyvällä mallilla. No okei, ei se kunto ole ollut ikinä missään kurakunnossa, mutta olen tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin mitä olen varmaan ikinä täysi-ikäisenä ollut. Ja monella tavalla juniori vuosiakin kovemmalla tasolla.
En varmaan nytkään pitäisi mitään kuntosali kuuria itselläni yllä jos en olisi innostunut ensin juoksusta. Kehitän itseäni ja koitan kehittää myös omia `heikkousiani`.

Nythän mun juokseminen on monipuolistunutkin. Tasavauhtista kymppiä, nopeampaa lyhyempää, intervalleja ja tänä talvena aijon painottaa vauhtileikittelyyn. Ainut mikä ei ole tullut ohjelmaan on pitkät lenkit. Sen verran olen vieläkin lyhyiden matkojen ystävä, että en ole tainnut 13km pidempää matkaa yhteen putkeen juosta.

Viime kesänä juoksin ensimäisen numerolappu kilpailun todella pitkään aikaan. Vaikka kisa olikin kaikkea muuta kuin verenmaku suussa tyylinen, niin silti nimilappu oli rinnassa ja en osaa kilpailutilanteessa mennä muuta kuin täysiä. En mene osallistumaan, vaan menen itseäni haastamaan.
Täältä löytyy rapsa. 
Tuota ennen olen kilpaillut armeijan maastojuoksussa, mikä ei ollut kovin motivoivaa, mutta kuten äsken totesin haastoin sielläkin itseni, vaikka kunto ei ollutkaan kohdallaan. Jos etsitään sitä edellinen puhdas juoksukilpailu niin mennään jo peruskoulujen kisoihin.
Koulujen välinen maastojuoksu mestaruus joskus 6luokalla ja koulujen välisissä yleisurheilukisoissa korkeuden ja 100m finaalit. Aika kauas taakse saa siis mennä että kisoja löytyy. ;)
Toivottavasti ensi kesänä pääsisi jonkun kivan kisan taas futiksen sivussa juoksemaan. :)

Olen siis juossut aina, mutta lenkkeillyt vasta muutaman vuoden. Pakko olla kuitenkin kiitollinen siitä että jalkapallo on luonut hyvät pohjat tälle harrastukselle ja olen muutenkin kapean ruumiinrakenteen takia suht juoksijan mallinen. Kevyt rakenteinen ja kapea vyötäröinen, vielä kun jalat olisivat vähän pidemmät. ;)

lauantai 17. marraskuuta 2012

Dobsom R90 juoksupuku

Elättelin toiveita siitä että tiistai iltana tilaukseen laittamani Dobsom puku ehtisi luokseni jo perjantaina. Näin kävi ja sainkin paketin haettua postista jo ruokkiksella, sen sijaan että olisi pitänyt odottaa viikonlopun yli.
Mikä parasta perjantai on vielä mun viralinen lenkkipäivä ja keli siihen hommaan aivan täydellinen.
Puku pääsikin sitten heti testiin.

Housut ja takki maksoivat postituksineen kaikkineen 90e ja rapiat päälle. Housut ovat ihan vakio hintaiset kun taas takki on edellisen kauden väreillä, jonka takia se oli pienessä alennuksessa.
Puku yllätti ohuudellaan. Ajattelin että puku olisi hiukan paksumpi, mutta se onkin ihan tuulipukuun verrattava paksuudensa osalta. Materiaali on erilaista ja Dobsomin mukaan kestävempää kuin tuulipuvut. Puvun muotoilu on sitten niin paljon parempaa kuin missään tapaamassani tuulipuvussa että ei voi edes verrata keskenään. Lisäksi tämä kangas ei suhise tai kahise ollenkaan.

Iloinen varusteurheilija uudessa puvussaan
Pukukoostuu siis housuista jossa on kiristys heti polven alapuolella sekä pitkä resoriosuus alhaalla nilkassa. Molemmat toimivat aivan loistavasti ja en keksi muuta pahaa noista housuista kun sen että tuo ala resori voisi olla vähän paksumpi ja jämäkämpi. Nyt pelkään että löystyykö tuo ajan eli vuosien saatossa. Sivussa on myös vetoketju joten housut saa helposti jalkaan ilman että tarvitsee tunkea sen kapean resorin läpi mitään.

Kirstykset polvien alapuolella...
... ja nilkoissa.
Takki on anorakki mallinen eli vetoketju ei mene alas asti. Omani on sen verran istuvaa mallia että sisään pitää vähän pujottautua. Materiaali kun ei ole joustavaa. Takki on ohut ja hyvin muotoiltu joten sitä ei huomannut pitävänsä päällä vaikka melko istuva onkin. Takista saa myös hihat halutessaan irti joten takki muuntuu liiviksi vaikka kesken lenkin. Itse jo liivin omistavana, tuskin tulen tuota ominaisuutta käyttämään. Ei siitä kuitenkaan mitään haittaakaan ole.
Ja säätöjä löytyy. Alhaalla on kiristys joten takin alareunan saa kiristettyä. Kauluksen saa myöskin kiristettyä, jonka lisäksi molemmissa hihoissa on pitkät resorit peukalon reijillä, joten tälläisillä keleillä voi hanskat unohtaa matkasta. Tässä sama kun housujen lahkeissa eli vähän paksumpikin ja jämäkämpi tuo voisi olla niin ei ainakaan venyisi käytössä niin helposti.

Ylttyy kivasti melkein puoleenväliin sormia, joten hyvin suojaa
Kauluksen sisäosassa on fleeceä joten on varmasti mukava kaulaa vasten vaikka ei mitään pooloa tai kauluria siellä välissä olisikaan.
Selässä löytyy iso verkko osuus, läpän alle piilotettuna, joten ylimääräinen kosteus pääsee tätä kautta haihtumaan pois. Läppä piti kuitenkin tuulen poissa, joten hyvin toimi tuo systeemi.

Verkko ja kauluksen kiristys
 Taskuja puvusta löytyy tarpeeksi.

Vasemmassa hihassa avaimelle
Oikeassa reidessä soittimelle
Koala tasku edessä, pikku Koalan kantoa varten
Kaiken kaikkiaan puku osoittautua tosi toimivaksi jo ekalla kympin lenkillä. Tähän asti paras juoksu yhdistelmä jossa olen juossut. Puku on kuitenkin sen verran ohut että ilmojen kylmetessä pitää olla alus kerrastot kunnossa.
Nyt asteita oli koleat +5 ja puvun alla tälläinen yhdistelmä.
kompressio sukat, shortsi pituiset lämpöhousut, pitkähihainen tekninen paita ja lyhythihainen poolopaita.
Tuolla yhdistelmällä ei ollut kuuma eikä kylmä.
Uskon että tolla pystyy myös talvella juoksemaan sillä ei no college housut nyt niin paljoa paksummat ole.
Kokotaulukko on paikkaansa pitävä. Takissa voisi varmaan mennä yhtä kokoa isompiinkin halutessaan. Varsinkin jos aikoo laittaa paksumpia kerrastoja tuon alle. Housut ovat juuri sopivat joten ota se mitä taulukko ehdottaa.

Huonoa tuossa puvussa on että se päällä näyttää ihan oikealta juoksijalta tai vaihtoehtoisesti varusteurheilijalta, joten juoksunkin pitää kulke että olisi muiden silmissä noista vaihtoehdoista tuo ensimäinen. ;)
Se että takin värit menee yhteen noiden minimuksien kanssa oli täysi sattuma, sillä vain tuosta tarjousväristä oli kokoja itselle jäljellä. En kuitenkaan valita. :D Erinomainen juoksupuku.!
Testilenkki oli 10km. Valitettavasti siitä ei ole mitään dataa koska Garminista oli akku loppu ja unohdin kelloakin katsoa heti kun takaisin himaan pääsin, mutta vähän alle 60minuuttia taisi mennä.
Nilkat valittelivat hiukan loppumatkasta, koska ei ole taas hirveän paljoa metrejä takana noilla Minimuksilla. Hiukan tepsutteluksi meinasi loppumatka mennä sen takia.

torstai 15. marraskuuta 2012

100 punnerrusta

En saanut alkuperäisen suunnitelman mukaisesti tuon 100 punnerruksen alkutestiä tehdyksi viikonloppuna. Nyt se on sitten odottanut vuoroaan aina tähän päivään asti. Ei ehkä ihan ihanteellinen päivä ollut tänäänkään, mutta ihan hyvä väli kuitenkin tuon alkutestin tekemiseen.
Alla oli eilinen keskivartalon salitreeni ja vielä tänä aamuna saatu hieronta. Voin kuvitella kuinka hellänä lapojen seutu on huomenna, kun punnerrukset sekä hieronnassa tehty `irroittelu` puskee yhtä aikaa päälle. :P
Tuossa testissä tehdään siis yhteenpötköön niin paljon punnerruksia kuin pystyy ja tulos määrittelee sitten ohjelman minkä avulla lähdetään kipuamaan kohti 100punnerrusta.
53punnerrusta oli tulos jonka sain puristetuksi. 54 toisto ei enää löytänyt tietään ylös vaan tuloksena oli rysähdys lattiaan olkapäiden ja ranteiden huutaessa armoa.
Toistot pitää tehdä siis yhteen putkeen eli mitään polvia ei saa käyttää maassa tai muutakaan ihmeellistä lepoa.

Tuo sadan punnerruksen haaste on tehty lähtökohtaisesti hiukan heikomman alkutason omaaville, joten joudunkin ohjeiden mukaan hyppäämään suoraan 3viikon treeneihin. Kokonaisuudessaan tuo sarja kestää 6viikkoa ja jokaisena viikkona on 3 treeniä.
Nyt mulla olis aikaa siis vaan 3viikkoa eli 9treenikertaa ja sen jälkeen pitäisi punnertaa yhteen soittoon 100 kertaa.
Juupa juu, saa nähdä miten oikein käy.
Kun on kerran tämän Haasteen olen saanut niin pitäähän siihen sitten myös tosissaan tarttua.
Tartuppa sinäkin..!

Tänään ja eilen on myös käyty ihan normaalisti salilla.
Tänään jalkoja ja eilen keskivartaloa.
Onkohan tuo maanatain 230kg prässäys tuonut jotain supervoimia, koska sen jälkeen kaikki jalka jutut on tuntunut huomattavasti kevyemmiltä kuin viime viikolla. No jos on niin kyllä ne sieltä jaloista viikonlopun aikana viimeistään katoaa. :D
Koska 12toiston takakyykyt tuntuivat tänään niin kivoilta tein niitä 2sarjan sijaan 3. Myöskin syväkyykkyjä tein kaksi sarjaa yhden sijaan ja askelkyykky kävelyyn nappasin isommat käsipainot. Penkille nousut jätin tekemättä, koska haluaisin korkeamman penkin niihin.
Myöskin eiliseen leukojen vetoon löytyi jotain ihmeellisiä apuja koska myötäotteella meni 7toistoa treenin lopuksi normaalin 6 sijaa. Olisiko maanvetovoima vähentynyt juuri silloin hetkellisesti?? :)

Listattuna päivät näyttää about tältä:

Vatsat ilmanpainoja, kuten saksaus, kierrot, soudut, hoover, normi vatsat, pilates ja kantakosketukset
Kyljet 1x15 19kg ??
Mave 1x12 50kg, 1x6 70kg, 1x12 50kg
Selkäpenkki 3x10 10kg
Ylätalja 2x15
Leuat 1x max molemmin päin. Myötä 7 ja vastaote 8.
SkiErgille 4min, keskivastus

Fillarilla lämpö
Reidet laitteessa 2x15 + pohjeprässi 2x15
Takakyykky 3x12 50kg
Mave 2x12 50kg
Syväkyykky smithillä 2x5 30kg
Askelkyykky kävely 3x10 19kg käsipainoilla
Cool down fillarilla

Kuukausi on nyt salitreenejä takana ja ensi maanataina pitääkin lunastaa taas uusi kuukausi käyttöoikeutta korttiin.
Hiukan teen muutoksia ohjelmaan, koska nykyisessä lapussa on painojen osalta vähän vanhentunutta tietoa ja nyt on paremmin tiedossa mitä kaikkea tuolla salilla voikaan tehdä.
Ohjelmasta kuitenkin tarkemmin joskus tulevaisuudessa ihan omana kirjoituksena. :)

tiistai 13. marraskuuta 2012

Omissa silmissä M, taulukoissa Xs

Jostain teini vuosista, jolloin pukeuduin ylisuuriin vaatteisiin, on jäänyt takaraivoon elämään luulo siitä, että se mun vaate koko olisi oikeastikkin se M. No eipä ole ja sitä joutuu siltikkin aina välillä itselle muistuttelemaan.
Livenä nyt jo osaan suht hyvin katsoa onko S koon paita mallia pieniS vai sellainen hyvä S. Pieni on yleensä lyhyt kun taas sopiva on tarpeeksi pitkä mutta kapea. Tämä paidoissa siis.
Mutta sitten kun mennään netistä tilaamisen ihmeelliseen maailmaan niin sitten sitä sekaisin ollaankin. Yleensä homma menee jotenkin näin.
Onpa hyvä tuote, onkohan kokoja?
No varmaan toi M, tarkistetaan nyt kuitenkin viel kokotaulukosta.
M mitat näyttää ihan järkeviltä, tarkistetaan nyt kuitenkin viel omat mitat nauhal.
Ei prkl... Onko mun vyötärö näin kapea ja sisälahkeen pituus noin vähän.?!
No mihinkäs nää sit osuu tos taulukos?
Xs tai S, ei prkl...

Tänään taas tälläinen hetki. Tilailin itselleni juoksuhousut sekä siihen päälle vielä anorakki mallisen takin. Sen verran olin jo oppinut että ajattelin että S koko olisi varmaan molemmissa hyvä, mutta mittaukset paljasti että saisin olla vielä hiukan suurempikin ja silti menisin Xs:n puolelle. Että sillälailla.
No onneksi kokoja löytyi, joten pystyi laittamaan kamat tilaukseen.
Tuntuu että nykyvaatteet tehdään joillekkin ihan sika isoille (lue: leveille) ihmisille ja sitten sellaisia itselle sopivia vaatteita tilataan vaan se 1kpl per liike.

Mitäkö tilasin?
Dodsomin R90 anorakkitakin ja housut. Itselläni ei ole kyseisestä tuotteesta kokemuksia, mutta jostain muistin sopukoista tuli muistijälki siitä, että faijalla on ollut joskus tosi toimivan näköiset juoksukamat.
Faija muisti kun muistikin merkin ja kertoi että housuja omisti aikanaan kahdet peräkkäin ja loistavat olivat. Hiukan kalliit kuitenkin kuulemma silloin.
No ei ne nytkään ilmaisia ollut. Vajaat 40e housut ja viime sesongin värillä oleva takki vajaat 50e.
Tiedän että tulevat kuitenkin kovaan käyttöön joten tilaukseen menivät ja taitaapa noista hinnoista osa tulla porukoiden sponsorikassasta, koska näin lähellä joulua ollaan.
Saa nähdä innostuuko Faija taas itsellekkin tuollaiset hommaamaan, kun nuo mun tulevat housut näkee. Nykyään kun jostain syystä tuulipuvun housuilla lenkkinsä juoksee.

shop.dobsom.com
shop.dobsom.com
Tuo kiristys tuossa polven alapuolella oli ainakin isäukon mielestä erittäin hyvä ja voin kyllä kuvitella että tuo pitkä alaresori myöskin on mitä mukavin.
Nettiä selaillessa tuli paljon vastaan kirjoituksia missä miehet totesivat trikoot parhaiksi juoksuhousuiksi. Nämä ehkäpä sitten ne toiseksi parhaat.
Saavat kelvata koska olen kivikautiselta ajalta, enkä riskillä rumaa trikoota päälleni pue. ;)

Niin tää kuu piti olla se ei kulutusta kuu, joten tosi hyvin toteutui. Jatkan kuitenkin nyt yrittämistä jouluun asti, koska on paljon kuitenkin sellaista pientä turhaa jäänyt ostamatta. :)

maanantai 12. marraskuuta 2012

Turhankin yksinkertainen salitreeni

Olin erittäin pahaan aikaan liikkeellä, koska osuin töideni jälkeen salille juuri siihen aikaan kun kaikki muutkin töistä tulevat siellä on.
Niimpä yksinkertaistin treeniäni ja suoritin ne mahdollisimman vähän paikkaa vaihtamalla. Olisi siellä mahtunut kyllä tekemään kaikki normaalisti mutta en jotenkin halunnut olla ihmisten keskellä vaan mahd paljon omissa oloissa.
Fillaria alkulämmöksi, jonka jälkeen sitten takakyykky, prässi, 1jalan prässi ja pohjeprässi. Loppuun 5minuuttia soutulaitetta.
Meni siis vähän turhankin yksinkertaiseksi tuo treeni. Paikkasin sitä kuitenkin isommilla prässi painoilla.

Takakyykyssä ensin 1x6 50kg lämmittelyksi, jonka jälkeen sitten varsinainen treeni eli 2x6 70kg. Kyykyt meni mukavasti nyt vähän yli sen 90asteen, ja sieltä tultiin aina täysiä ylös.
Prässiin seuraavaksi 1x6 150kg joka on lämmittely setti. Sen jälkeen 6sarjoja ensin 190kg sitten 210kg ja lopuksi 230kg. Voisi varmaan laittaa hiukan vieläkin lisää. No ensi viikolla...
1jalan kyykyt tuntuivat suht kevyiltä tuon prässin jälkeen. 3x6 molemmille jaloille ja painoa oli 80kg.
Pohjeprässiä vielä 3x15 jonka jälkeen kevyttä soutelua niin kuin siinä yhdessä rasittavassa kesä biisissä konsonaan.
Talveen on varauduttu. Voisikohan noilla urheilla?
Salin jälkeen oli jo ihan hiveä nälkä, koska viime ruokailusta oli jo kulunut vähän turhan pitkä aika. Kiireen vilkkaa siis kotiin safkaamaan ja proteiinia hörppimään.
Suosittelen muuten kaikille viime tiistaina esitetyn Sportmagasinetin katsomista. Koko jakso on urheilijan ravitsemusta koskevaa asiaa ja kerrankin voi sanoa että järkeä ei ole heitetty metsään vaan mennään erittäin asiallisella ja asiantuntevalla linjalla.
Jakso katsottavissa Täällä

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Treenipäiväkirjaan kuuluu kirjoittaa, kai?

Treenipäiväkirja vain lojuu himassa pöydillä. Jostain syystä en muista siihen kirjata tällä hetkellä juuri mitään liikuntojani. Ajatelin aluksi että ongelma on siinä että teen aikalailla ohjelman mukaan ja ainoat muutokset muistan päästä. Toisaalta en muista niitä enää parin kuukauden päästä ja ainahan mä treenaan jonkun ohjelman mukaisesti, joten eipä noi mitään syitä ole.
Nyt tulee taas bloginkin lähihistoria käyttöön kun selaan sieltä omalle muistille virkistyksiä, kun sitä vihkoa täyttelen viimeisen parin viikon ajalta.

Tyhjä on taas vaihteeks
Teenkin nyt vain tälläisen lyhyemmän version koko viikon treeneistä, koska salitreenit on pää piirteissään samaa mitä ne nyt on ollut muutkin viikot.

Viikon treenithän menivät yhtä päivää myöhässä eli maanatain treeni tiistaina jne.. Lisäksi perjantaina tehtävä torstain treeni jäi kokonaan pois joten tämä viikko mentiin vain yhdellä jalkatreenillä.

Tiistaina jalat.
Tarkemmat tiedot löytyy täältä

Keskiviikkona yläkroppa.
hauis, rintalihakset, olkapäät ja ojentajat. 2x15-20 vapaillapainoilla
rintaprässi 2x10, penkki 2x5 35kg
kulmasoutu 17kg käsipainoilla 2x15
vinopenkki smithissä 2x10 20kg
Ylätalja ja etutalja 2x12
Kevennetyt myötäote leuat. 6kg 1x10
Myötäote leuat 5, 4, 5

Torstaina keskikroppa
vatsat ilman painoja, kuten saksaus, kierrot, soudut hoover jne..
Ylätalja 2x12
Mave 3x12 40kg, 60kg, 40kg
selkäpenkki 2x12 10kg
Leuat 1x max molemmat. myötäote 6 ja vastaote 7

Lauantai aerobinen
Tunti futiksen pelailua.
Mittareita ei ollut mutta pk treeni vk intervalleilla tuli varmaan tehtyä.
Vatsoja tuli myös tehtyä yhden kuntopiirin verran.


Tuo leukojen tekeminen on kyllä vänkää. Sitä jaksaa tehdä tuollaisia hitaita ja puhtaita leukoja ihan kivasti sen 4-6 myötäotteella mutta sitten tulee aina seinä vastaan. Pitäisi kokeilla tehdä joskus leuat ensimäisenä liikkeenä koska nyt ovat aina viimeisenä.
Torstaina sain selkääni mukavan tunteen. Vähän niin kuin krampin eli juuri se tunne kun treeni menee perille. Ensimäisen leuanveto setin jälkeen kuitenkin tunne katosi, niin tehokasta on leuanvedossa tuleva venytys. Selkään tulee venytystä ja treeniä, upea liike.
Töissä annoin ohjeet siihen miten leuanvetoa voi ruveta treenaamaan jos ei saa kun max 1. Samat ohjeet kirjaan lähitulevaisuudessa myös tänne.

Salihanskat eivät estä tangon pyörimistä käsissä, maastavetoa tehdessä, vaikka Everlastin hanskat ovatkin. :)
Kutosia tehdessä ei ole ongelmaa, mutta tuo kahdentoista sarja on jo niin pitkä että 8 kohdalla pitää käyttää painoja ihan kunnolla maassa ja korjata asentoa. Ensiviikolla opettelen siis ristiotteella nostoa ja siitä innostuneena aijon ladata torstain lyhyempiin setteihin reilusti lisää painoa.
Kyllä, tiedän jo etukäteen että innostun tuosta ristiootteesta. :D

perjantai 9. marraskuuta 2012

Ei treeniä perjantaina vaan punnerrushaastetta

Tänään oli vähän ohjelmaltaan erilainen päivä koska en tulevan isänpäivän takia enää töistä kotiin palannut, vaan jäin porukoiden luo heti töistä. Tämän takia myöskin salitreeni jäi väliin, koska tänään olisi ollut torstain jalkatreeni tehtävänä.
No huomenna menen pelailemaan futis junnujen kanssa joten kevyt pk treeni tulee siellä tehtyä ja sunnuntaina kun käyn valmentamassa niin varmaan pienen hien saan sielläkin pintaan. Jos ei muuta niin  huutamalla. :D

Jouduin haasteen kohteeksi, kun tuli puheeksi 100punneruuksen haaste, jota yksi hotsu meillä töissä on tehnyt. Tuohan on tuo 6viikon haaste jonka jälkeen kenen vaan pitäisi pystyä tekemään se 100 punnerrusta. Aluksi pitäisi testata että montako saa putkeen.
Saa nähdä mitä ranteet sanoo kun vähän useammin rupeaa punnertelemaan. Aluksihan tuo on ihan helppoa koska määrät on tosi pieniä. Pitää varmaan kuitenkin olla alusta asti tarkkana noiden ranteiden takia sille kipeillä ranteilla töiden tekeminen ei välttämättä mitään herkkua ole. :D
Jos innostuit 100 punnerruksen tekemisestä niin 100punnerrusta.com antaa lisätietoa.

Tälläinen pikapäivitys tällä kertaa, mutta huomenna sitten koko treeniviikko koottuna ja punnerrushaasteen alkutestin tulos...

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kyllä mä itseäni radiosta kuuntelisin

Ja tänään itseasiassa kuuntelinkin. Radio rockin päivävuorosta ja tarkemmin Nikulan jonelta tuli puhelu koskien netistä laittamaani kappale toivetta. En uskonut että tuo toive menisi läpi, mutta yllätyksekseni se oli päivän eka toive mikä soitettiin vaikka laitoin sen vain 20minuuttia ennen tuota puhelua ja lähetystä.
No siinä sitten pieni juttelu hetki jonen kanssa ja sen jälkeen radion ääreen jännittämään että miltä se oma sönkötys sieltä kuultuna oikein kuulostaa. Omaa puhetta kun ei nauhoitettuna hirveän usein kuule ja aina se kuulostaa aivan erilaisesta kuin miten sen itse kuulee.
Yllätys oli aikamoinen kun oma puhe oli matalaa ja mukavan pehmeää.
Pitää varmaan laittaa paperit vetämään radio hommiin. Jos kukaan muu ei kuuntelisi niin ainakin itse sen tekisin aina työpäivän päätteeksi. :D

On tänään tullut myöskin treenattua, eli tiistain yläkroppa oli ohjelmassa. Tiistain siksi että treenit on tällä viikolla päivällä myöhäistettyjä. Ja kalenteri on tietenkin tämän takia aivan sekaisin.
Rintaprässi ei näytä oikein sopivan mun toiselle olkapäälle. Vasempaan olkapään etuosaan tulee suht ikävää kipua kun tuota teen. Tiputinkin tänään vastusta yhden pienempään, jonka tuo käsi vielä kestää. Myöskin käsipainoilla tehtävä rintalihasliike on siinä ja siinä että tuntuuko se sinne. Siinä kuitenkin voi vaikuttaa siihen käden kulmaan joten sen puolesta parempi.
Rintaprässissä on nyt 25, en tiedä onko tuo kiloja vai mitä mutta 25 siinä lukee. Sillä teen nyt 2x10-15 riippuen siitä mitä olkapää sanoo.

Meidän salille on tullut hiihtoerkki eli Skierg . Tuota tulikin tänään vedeltyä sellainen 4minuuttinen treenin lopuksi ja voin kyllä sanoa että ojentajat olivat suht hajalla sen jälkeen. Hiihtohan on ollut tässä männä talvinakin ihan tappoa juurikin noille mun ojentajille. Ei ole näköjään kehitystä tapahtunut kun 4minuuttinen saa ne edelleen rikki.
Aion kyllä nyt pari kertaa viikossa tuota hiihtoerkkiä tehdä jotta ojentajat olisivat tottuneet edes vähän sitten kun oikealle hiihtobaanalle joskus pääsen.

Kokonaisuudessaan tälläinen sali.
Hauis, ojentaja, rintalihakset. 2x15 paitsi hauis 2x20. 11kg käsipainot.
Olkapäät 9kg 1x10 1x5 ja 1x10 8kg
rintaprässi 25 2x10
Penkki 2x5 35kg
Ylätalja ja etutalja 2x15
Kulmasoutu 2x15 17kg käsipainot
Myötäleuat 3xmax eli tänään 5.4.5
4min SkiErk

Ihan hyvä ja suht nopea setti. Yläkropan kiusaaminen jää tässä nyt taas pikkuhiljaa taka-alalle eli en varmaankaan hirveästi tuohon lisää mitään liikeitä tai nostele paino määriä merkittävästi. Ensin kasvatan sarjapituuksia ja sitten tarvittaessa vähän painoa lisää.
Pikku hiljaa siis siirryn siihen että jalat ottavat suurimman osan treenistä vastaan, keskivartalon ohella. Yläkroppaan kun en mitään järkyttävää lihaksen lisäystä tarvitse tai halua, koska oma laji on niin juoksu painotteinen.
Ajattelin vielä ensi viikon mennä tällä samalla ohjelmalla jonka jälkeen säädän sitä vähän kaikkien treenien osalta. Nyt vielä kuitenkin hetki näin.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Tiedän missä takareiteni sijaitsevat

Sillä niitä särkee.
Tuntemukset ei ole tällä kertaa sellaisia salin aiheuttamia mukavia tuntemuksia, vaan lähinnä sellaisia että on käyty revittelemässä ihan törkeen tiukoilla jaloilla. Pitäisi varmaan venytellä, mutta en taida uskaltaa vaan jatkan elämistä siinä uskossa että olen yhtä kankea kuin ennenkin vaikka todenäköisesti olen normaaliakin jäykemmässä kunnossa.
Mähän en ole mikään passiivisen venyttelyn sanansaattaja vaan pidän omat paikkani nykyisellään liikkeitä tekemällä. Osaliikkestä tulee aina futistreenien alkulämmöissä ja sitten loppu itse treenatessa. Nyt kun futis treenit on ollut poissa ohjelmasta jo pidemmän aikaa niin paikatkin kangistuu entisestään.

Tiedättekö mistä tietää että kyykyssä on sopivasti painoa?
No siitä että ylös tullessa yrittää saada käsistä apua. Eli kädet repii sitä tankoa syvemmälle sinne lapojen alle, ihan kuin jotain niskan taakse leukoja oltaisiin vetelemässä.
Tätä ilmiötä tänään ihmettelin kun tein viimeisenä liikkeenä syväkyykkyjä. Jalat olivat jo väsyneet joten viimeisissä 3 toistossa tuli tämä ilmiö esiin. Ylöshän sieltä on tarkoitus tulla, niin miksi kädet koittaa niitä painoja alaspäin repiä??
Enää ei ulkona Minimuksilla juosta.
Tänään tiistaina tein siis maanatain jalkatreenin. Lyhykäisyydessään se meni näin.
Alkulämpö fillarilla.
Takakyykky 1x6 50kg(lämpö), 2x6 70kg
Prässi 1x6 150kg(lämpö), 2x6 180kg
1jalan prässi 1x6 70kg, 1x6 80kg
Bulgaarikyykky 1x10 15kg käsipanoilla
Penkillenousut 1x10 17kg käsipainot
Syväkyykky smithissä 1x6 30kg
Cool down fillarilla

Kaikille vähän raskaamman musiikin ystäville vielä tiedoksi että yksi vuoden kovimmista levyistä on ilmestynyt tässä ihan lähiaikoina. Suosittelen kyllä erittäin lämpimästi.


maanantai 5. marraskuuta 2012

Pääsykokeet siirtää treenejä

Pääsykokeet takana päin. Huh huh, oikein mitään ei tullut tehtyä, mutta silti jännittäminen ja kaikki sellainen imi voimat.
Aamu alkoi psykologisilla soveltuvuus testeillä ja siellä sitä taytettiin erilaisia papereita jännittyneenä. Jännitystä ei yhtään vähentänyt se että kaikissa tehtävissä oli suht tiukat aika rajat. Matematiikkaa, päättelyä, luetunymmärtämistä ja sitten vähän jotain persoonasta kertovaa luovaa juttua.
Sitten vähän liikunnallista juttua, mutta aika lyhyt sessio kuitenkin oli. Ei mitään raskasta vaan lähinnä katsottiin että jäätyykö sitä kun annetaan vähän hassuja tehtäviä ja niiden suunnitteluun parin minuutin aika.

Sitten vielä pitkä jonotus psygolokin haastatteluun.
Ennen tätä fiilis oli ihan hyvä, mutta jotenkin haastattelija oli niin kasvoton, joten tuntui että ei saanut oikein mitään kontaktia. Muilla aikaa meni n. 10-15min mutta omalla kohdalla tuntui että siellä meni lähinnä 3minuuttia. Ehkä olin niin selvä tapaus. Jos näin niin toivottavasti positiivisessa mielessä.
Rupesi kyllä huolestuttamaan ja vähän harmittamaan toi haastattelu, koska tuntui että haastattelijan olemus oli niin jäätävä että itse rupesin jännittämään ja puhumaan ihan hölmöjä.
Joo ihan hyvin on mennyt, joo ihan mielenkiintoista, joo mukavaa, kyllä vain ja pla pla pla.. :/

Nyt on jotenkin mehut niin lopussa että en salilla lähde itseäni raahaamaan, vaan pyhitän tän päivän olemiselle. Treenit siis yksinkertaisesti siirtyy päivällä eteenpäin eli tämän päivän treeni huomenna jne..

Saa nähdä tuleeko itsestä opiskelija. Pari kolme viikkoa pitäisi vaan malttaa vastausta odottaa.
Mitään uutta aluevaltausta en tekemässä vaan jatkokouluttautumista tuo itselle olisi.
Pitäkäähän peukut pystyssä...

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Sitä saa mitä tilaa

Tai tässä tapauksessa sitä saa mitä hakee.
Perjantaina oli viimeisin treenipäivä ja silloin oli ohjelmassa juoksua. Keli oli huono ja aikataulu siirsi juoksemista ikävän myöhäiseen iltapäivään, joten päätin että menen kokeilemaan miten tuollainen alku/loppuverryttelyä pidempi stintti juoksumatolla tuntuisi.
Toinen syy tähän oli myös se että pystyin juoksemaan vielä minimuksilla, sillä ulkona juokseminen olisi ollut vähän siinä ja siinä, märkien ja kivisten teiden takia.

Tylsäähän se juoseminen sillä matolla oli. Menin vielä laittamaan maton rullaamaan ja vasta siinä vauhdissa sitten rupesin naputtelemaan sykkeitä ja musiikkeja kuntoon. Ei siinä muuta mutta jalat meinasivat harhailla ulos matolta. Ulkona noin voi vielä tehdä kun tiet on vähän leveämpiä, mutta matolla meinasi käydä vähän köpelösti.
Telkkarista alkoi juuri sopivasti kauniit ja rohkeat joten oli kyllä kaikin tavoin kidutus juoksu.
Maton nopeuden säädin tasan 11km/h ja ylämäkeä 1%. Sitten vaan aivot narikkaan ja juoksua.

45minuuttia siinä jaksoin juoksennella, joista vikan 10min menin 0% ylämäellä, tosin en huomannut juurikaan eroa tuossa prosentin erossa. Syke hyppi vähän siellä täällä. Alussa tietysti vähän kovempana ja sitten kun oli lämpö tullut niin jossain 140-155 maissa. Keskisykettä en ole vielä päässyt katsomaan.
Matto ilmoitti juoksun jälkeen että 8.3km ehdin 45minuutissa juosta ja kuluttaa sellaiset 650kaloria.

Tiesin jo etukäteen että kun taas hetkeen ei ole tullut juostua, varsinkaan noilla minimuksilla, niin pohkeet saavat varmasti taas vähän kyytiä. Juostessa tai heti sen jälkeen ei tuntunut tietystikkään mitään, joten tein vielä tuntemuksien varmistamiseksi 2x15 pohjeprässiä. Ja nythän on sitten tuntunut, niin tänään kuin eilenkin.

Ennen juoksemaan menoa oli vähän huono ja uupunut fiilis. Siinä kuitenkin kun päästeli sen kolme varttia vähän höyryjä niin ainakin huono fiilis katosi. Uupumusta hoidin sitten perjantai illan sohvalla. :)
Tänään ja eilen ei ole urheilua listalla vaan vkl menee ihan oleskellessa.
Eilen kävin syksyn toisella keikalla, katsomassa Heitä ja olihan taas kyllä huiman hyvää menoa. Laulaja on varmasti omassa sarjassaan suomen parhaita ja aivan omia suosikkeja.
Tänään en tee sitten juurikaan muuta kun katselen tv:tä ja täytän valintakokeeseen mukaan otettavat henkilötietolomakkeet valmiiksi ensi viikoa varten. :)

torstai 1. marraskuuta 2012

Marraskuun ostolakko

Keskiviikko tuli tällä viikolla ihan puskista ja nyt olen jo painelemassa perjantaissa. Ihan ihmeellinen viikko siis meneillään. Tarvitsisi vissiinkin niitä futis treenejä että pysyisi päivissä perillä, kun ei nuo salitreenit niin hyvin sitä tee. Tosin tänään on ollut ihan perjantai vaikka olin salilla, vaikka perjantaisin ei salilla olla. Tai ehkä huomenna eli perjantaina ollaan, koska ulkona on niin huono lenkki keli että olen taipumaisillaan juoksumatolla juoksuun eli kuolemiseen tylsyyteen. Mainitaan vielä kerran perjantai ihan huvikseen. :)

Lekalooks kuvia tuli näpsittyä enemmänkin
Tänään oli ohjelmassa viikon toinen jalkatreeni. Treeni tuntui tosi lyhyeltä ja katselinkin kelloa loppupyöräilyn aikana, koska tuntui että treeniin kului joku 30min. No kyllä siellä salin puolella kuitenkin joku 50min tuli oltua. Ei vaan tarvitse enää arpoa liikkeitä tai painoja vaan voi painella liikkeestä toiseen, niin ohjelmat on suht pikaisia oikeastaan jokaisena päivänä. Mukavempi niin että lyhyesti monena päivänä kuin sitten pari maratooni treeniä.
Oikeastaan jokainen treeni on samanpituinen noin suunnilleen. Siitä kun aloitan polkemisen, siihen kun tulen suihkun jälkeen pukuhuoneesta ulos menee aikalailla tasan 60min. Eli about 45 minuuttia treenaan punttien kanssa jos pukuhuoneessa vietetyn ajan ja alku sekä loppuverryttelyn ottaa pois laskuista.

Olen nyt jalkapäivinä huomannut että syväkyykyn tekeminen taitaa osoittautua melko tärkeäksi itselle. Normi kyykyissä meinaa vieläkin jäädä kulma juuri ja juuri siihen 90 kun haluaisin että se menisi aina hiukan yli. Keskittymisestähän tuo on kiinni. Tänään tein kuitenkin syvä`nytkytyksien` sijaan ihan puhtaita syväkyykkyjä smithillä. Painoa laitoin 30kg noin aluksi ja tein 1x7. Jos olisi isompi ahteri niin se osuisi noissa maahan.
Pidän nuo kevyemmät syvät ohjelmassa ainakin kerran viikossa tästä eteenpäin. Samalla koitan saada sen normikyykyn kulman sen 90 yli ainakin maanatain 6toiston sarjoissa. Nämä perjantain 12sarjat saa olla loppuakohden varsinkin ei ihan niin syviä. Mitään pintakyykkyjä en kuitenkaan tee vaan tuo on nykyisellääkin erittäin lähellä sitä 90 ellei jopa ihan tasan.

Kuukausipalkkalaisena kärsin taloudellisesti näistä lyhyistä kuukausista, kuten menneestä syys ja lokakuusta. Rahaa ei ole siis tullut ovista ja ikkunoista, mutta kaikkia pikku tuhlauksia on silti ollut `pakko` tehdä. Jo viime kuun alkupuoliskolla ajattelin että olen jonkunlaisessa ostolakossa loppukuun mutta eihän se onistunut kun kaikkea pientä piti (melkein) pakosti ostaa. Otankin nyt vahingon takaisin ja pidän tämän kuun tyhjänä kaikesta ei välttämättömästä ostelusta.
Ei vaatteita, lehtiä, krääsää tai muuta vastaavaa. Ruokaa, bensaa, laskuja noin pääpiirteissään siis ainoastaan.
Jotta ei menisi ihan puritanisti kuukaudeksi niin annan itselleni pari kohdetta jotka saan hankkia.
Ensimäinen oli tänään ostettu Crosstraining magazine lehti. 7.5e
Toinen on talven pimeille illoille täytettä tuova peli. (tietokonepelit on sitä täyttä elämää) n. 30e.
Ja mikäs se kolmas olikaan.... Ai niin salilla käynti oikeutta pitää jatkaa kuun puolessa välissä, mutta tämä menee noihin välttämättömyyksiin.
Kolmas löysä voisi olla se että annan itseni ostaa vaikka yhden cd:n tai jotain vastaavaa.
Kuukauden `turhat` menot olisivat siis alle 60e, jonka voisi asettaa hyväksi rajaksi marraskuulle.

Nämä 2 ehkä ne parhaat tuon Lekalooksissa olevan lisäksi.
Onko teillä jotain kuukauden kuureja menossa, ajatuksissa tai lähimenneisyydessä. Monna ainakin taisi bloginsa perusteella aloittaa sokerittomankuun...
Sokerista tuli mieleen että olen lopettanut täyden sokerinlisäämiskiellon ja välillä lisään puolikkaan teelusikallisen energiapölyä kahviini.
Kahvinkin lopetin kokonaan jossain vaiheessa, mutta sen pahasta mausta huolimatta juon sitä taas silloin tällöin. Täyden kupin sijaan juon enää vain puolikkaita. Arkipäivisin kahvia saattaa mennä siis 0-3 annosta eli 0 - 1.5 normikuppia. (muumimuki olkoon normikupin määre).
Kotona en kahvia keitä ollenkaan. Ja tyhjään vatsaan en sitä myöskään juo koska siitä ei vatsa tykkää.