Ylipainoinen maailma

On päiviä kun ei voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että maapallomme lihoaa melkoista tahtia. Tai ei se pallo, vaan sen asukkaat. Joinain päivinä en huomaa asiaa, eikä se jää päähäni pyörimään. Tänään en pysty sivuuttamaan asiaa ollenkaan.

Itselleni on melkein yhdentekevää jos joku lihoaa, eikä halua tehdä asialle mitään, mutta se mikä asiassa hirvittää on heidän lähimmäistensä kohtalo.
Otetaan kaikista räikein esimerkki. Ylipainoinen perhe.
Hirvittää nähdä ylipainoisia perheitä, joissa on reilusti ylipainoisia, alle kouluikäisiä lapsia. Jos aikuinen ihminen ei pysty pitämään huolta omasta terveydestään, niin onko liikaa pyydetty, että pidettäisiin edes lapsen? Jos vanhempi ei sitä tee, niin kuka tekee? Lapsi, sitten kun täyttää 14vuotta ja tajuaa, että jotain on tehtävä.
Hirvittää ajatella kuinka paljon vanhempien vastuuttomuus vaikuttaa lapsen elämään. Ylipaino, liikkumis vaikeudet ja kiusaaminen. Lapsen tajutessa oman tilanteensa on vaihtoehtoja kaksi: Tehdä muutos tai alistua kohtaloonsa, koska urakka tuntuu mahdottomalta. Näistä todennäköisempi on jälkimmäinen. Ei ole helppoa tehdä omiin liikunta ja ravinto asioihin muutosta, samalla kun ympärillä muu perhe jatkaa omaa alamäkeään.

Toinen ikävä jatkumo syntyy kuin jo keski-iän ylittänyt ihminen lopettaa itsestään huolehtimisen. Ikää ja painoa tulee lisää ja samalla toimintakyky madaltuu. Kuka kärsii? Ihminen itse, mutta ennen kaikkea läheiset, jälleen kerran. Kuka pitää huolta vanhuusiän kynnykselle ehtineestä henkilöstä joka on kerännyt  itselleen merkittävän ylipainon ja sitä seuranneet sairaudet ja toimintakyvyn katoamisen? Lähimmäiset näkevät suuren vaivan, omien kiireidensä seassa auttaakseen ihmistä, jonka pitäisi iän puolesta pystyä toimimaan vielä omillaan. Läheisten kiireet lisääntyvät ja stressi kasvaa. Pahimmassa tapauksessa läheinen unohtaa, kaikessa tohinassa, pitää itsestään huolta ja kas kas, oranvanpyörä on valmis.
Esimerkiksi lapset ovat todenäköisesti elämässään juuri siinä vaiheessa, kuin pitäisi hoitaa omat työt, lapset ja pitää huolta vielä itsestään.

On mielestäni erittäin itsekästä antaa itsensä mennä siihen tilaan, että saa kyseisen jatkumon aikaiseksi.
Tietysti löytyy oikeitakin syitä, kuten onnettomuudet tai sairaudet, minkä seuraksena voi syntyä toimintakyvyn madaltumista ja/tai ylipainoa, mutta silti tekosyyt ovat tekosyitä, eikä niitä tai ajattelemattomuutta sovi sekoittaa oikeisiin syihin.

En tarkoita, että kaikkien pitäisi olla mallien mitoissa ja ihanne painoissaan, mutta silti jotain rajaa..

Onneksi jokaisena päivänä näitä tosiseikkoja ei kaduilla nää ja tule ajatelluksi. Toisaalta hyvä, että välillä asiaa ei pysty sivuuttamaan ja joutuu miettimään.