maanantai 19. joulukuuta 2011

Sosiaalinen media

Olen jo kauan miettinyt, että tarvisenko oikeasti Naamakirjaa? Kesällä sille oli vielä käyttöä, koska junnujoukkueen tapahtumia oli helppo seurailla sitä kautta. Nyt syksyllä olen miettinyt jälleen, että onko sille käyttöä. Kyllähän siellä voi pitää yhteyttä ja seurata muiden tekemisiä.Toisaalta voin puhelimella ja kasvokkain pitää yhteyttä niihin samoihin henkilöihin, kuin Naamakirjassakin olen pitänyt. Muiden tekemisten seuraamisen voin suorittaa omasta ovisilmästä ja ikkunoista.
Tutustuin hiukan nyt loppuvuonna tulevaan isoon uudistukseen ja päätin, että se on siinä. Nyt on profiili poistettu ja kaikki tiedot "poistettu". Eiväthän ne mihinkään sieltä poistu, vaikka pois näkyvistä lähtevätkin, mutta olenpahan tehnyt kaikkeni asian eteen.

itpaukku.tk
Toisaalta nykypäivänä nojataan niin vahvasti tietotekniikkaan, että täydellisen identiteettisuojan perään on melko turha haikailla. Naamakirja nyt sattui olemaan sen verran räikeä tapaus, että omassa puntarissa haitat painoivat enemmän kuin hyödyt. Oikeastaan kaiken mitä "normaali ihminen" internetissä tekee, voidaan jäljittää, vaikka kuinka anonyyminä esiintyisi. Tätä asiaa ei nykypäivänä voi paeta, mutta itse haluan kuitenkin pitää langat edes hiukan omissa käsissä. Tietysti on tapoja vähentää omia "jälkiään", mutta kuinka moni sitä tekee tai osaa tehdä? Harva.

homestyling.fi
Varmasti tulee tapauksia kun Naamakirjasta olisi hyötyä, mutta on mielenkiintoista katsoa tuleeko tapauksia, mistä ei ilman Naamakirjaa meinaa selvitä. Mitään vieroitusoireita ei varmastikkaan tule koska monesti on mennyt viikkokin ettei ole tullut edes vierailtua koko sivustolla, eikä ole ollut mitään tunnetta, että olisi ollut tarvetta.
Pitää mietiskellä, jos sitä rupeaisi paljastamaan identiteettiään lisää tätä kautta, ihan vain vastapainoksi. Ehkäpä vuoden vaihteesta eteenpäin, tai sitten ei. Onneksi saan itse päättää.

Nyt haen itselleni ison kupillisen teetä ja menen kyttäämään muiden tekemisiä ikkunasta.

2 kommenttia:

  1. Itellä vähän samat fiilikset, mut pakko myöntää et itellä (ikävä kyllä) suurin osa sosiaalisista suhteista pyörii just nimenomaan naamakirjan kautta :( Oon koittanu ite pitää informaation kirjassa mahdollisimman suppeana ja ymmärrän kyllä täysin sieltä häipymisen..oon jopa vähän kade :D

    VastaaPoista
  2. Niin kyllä varmasti jää jokunen keskustelu keskustelematta, mutta ei varmastikkaan mitään järin tärkeää. Rupesi tosiaan tuntumaan, että jossain vaiheessa tulee kuitenkin lopetettua, joten miks ei nyt samantien.
    Toivotaan, että joku toimivampi ohjelma/systeemi korvaisi tuon joskus. :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...