torstai 9. helmikuuta 2012

Treenit peruttu + Garmin 210

Päivän treenit peruttu, lauantain peli normaalisti, luki viestissä.
Eipä tullut yllätyksenä, koska -15 on pakkasraja ja ihan hyvä raja musta onkin. Tänään en ollut salillakaan, enkä aio lähteä tuonne ulos, joten teen kotona kuntopiiriä.

Huomennakaan en salille pääse, sille vietän etätyöpäivää. Nyt herää kysymys, että minkälainen on hierojan etätyöpäivä? No hierontaa en sentään tee internetin välityksellä, mutta tilauksia laittelen menemään ja sen sellaista.
Etätyöpäivä osuu kivaan paikkaan, sillä pääsen tekemään tuon intervalli treenin päivällä. Sen verran odotan, että tulee hiukan hämärää ja sitten menoksi. Tänään myös aion laittaa intervalli asetukset valmiiksi kelloon. 600m juoksua ja 2min palautusta, veto määrät vielä harkinnassa.

Tästä päästäänkin hienolla aasinsillalla tuohon käyttämääni urheilukelloon.
Käytössä on siis Garmin forerunner 210. Gps sykemittari/urheilukello.
dcrainmaker.com
Kello on ollut sykevöineen käytössä reilut puolivuotta/vajaan vuoden, eikä ole kyllä mitään valittamista.  Jos oikein kaivaa, niin gps yhteyden luominen sateliittiin kestää jokusen minuutin. Yleensä ehdin kävellä pihasta 200-300m jolloin yhteys löytyy ja ajanoton voi aloittaa. Minusta tuo on ihan hyvä alkuverryttely, joten ei häiritse itseä ollenkaa. Kelloa voi myös käyttää vaan sykemittarina, jolloin ajanoton voi käynnistää heti kun haluaa.

Huomenna tulee ensimmäistä kertaa, käytettyä tuota kellon intervallitreeni ominaisuutta, saa nähdä miten toimii. Tuo ominaisuus, reaaliaikaisen nopeuden näytön ohella, oli syy miksi ostin tuon hiukan silloin kalliimma 210, muuten samanlaisen 110 sijasta. Tuo nopeusnäyttö on ollut kyllä mukava. En tarkkaile silmä kovana nopeuttani, koska se pysyy juostessa aika hyvin siinä, mihin sen "asetan". Silti on mukavaa, että kun kelloa vilkaisen, nopeus on juuri se tämän hetkinen, eikä keskiarvo viimeiseltä 400m. Vaikka en orjallisesti sykkeiden tai vauhtien mukaan mene, on kuitenkin mukava vähän seurailla ja pitää tilastoa.
Ennen oli käytössä vain sykemittari. Keskisyke, sen hetkinen syke ja aika. Juoksemisen vähän lisäännyttyä ajattelin että kunnon urheilukello olisi hauska ja hyödyllinen. Garminin valitsin siksi, että gps on kellossa sisällä, enkä tarvitse erikseen mitään möykkyä käsivarteen. Lisäki olin kuullut huonoja kokemuksia gps podien patterien syömisestä. Garminissa on akku, joten no problem. Pari kertaa on tosin unohtunut tarkistaa akku ennen lenkille lähtöä ja sen takia joutunut ottamaan pelkästään aikaa ja sykettä, koska gps kuluttaa sen verran enemmän, että olisi hyytynyt kesken lenkin.

Karttoja en ole katsellut, enkä ihan hirveästi kellon ottimia käyriäkään, mutta intervallista ajattelin ottaa ja laittaa tänne myös näytille, jos selkeiltä näyttävät. Eri asia on sitten se, onko niissä sen kummoisempaa nähtävää.
Jos miettii urheilukellon ostoa kannattaa tutustua DC Rainmaker:iin. Kaveri testailee kelloja laaaajasti ja selkeällä tyylillä. Vaikka lontoo ei taittuisi täydellisesti, tulee pointti varmasti selväksi, kiitos kuvien ym ym.
Tässä arvio omasta kellostani, esimerkiksi.
DC Rainmaker - Garmin 210

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...