maanantai 3. syyskuuta 2012

viikko 35 eli viimeinen lomaviikko

Loma on loppu ja samalla kesä, vaikka aurinko ulkona paistaakin. Sää on kuitenkin jo viileä joten kyllä se syksy on sieltä tulossa.
Tänään olisi jo sitten painuttava takaisin töihin ja iltavuoroon. No äkkiä tuohon taas tottuu ja ei töiden alkaminen mikään katastrofi oli koske ikinä ei oikeastaan tule tunnetta että ei haluaisi sinne mennä. Tottakai välillä väsyttää, mutta työ ei ole millään tavalla ikävää. Jos joskun meinaa tulla sellainen tunne niin ajattelee muita töitä mitä on tullut tehtyä, niin nopeasti kyllä taas tajuaa kuinka hienoa hommaa nykyinen on.

Viikko oli vähän poikkeuksellinen, koska alkuviikko meni remontti hommissa ja treenaaminen jäi minimiin. Keskiviikkona kävin juoksemassa tonniviissatasen maastossa, jonka jälkeen torstaina palattiin taas normaaliin lomatreenaamisen rytmiin. Viimeinen poikkeus oli se että viikonlopun peli oli lauantain sijasta sunnuntaina.
Listattuna näyttää tältä:

Ma: lenkki
kova 4km. 3km kohdalla nilkka ympäri ja loppu kävellen/tosi rauhallista hölkkää
Ti: Lepo
Ke: Sali + 1500kisa
rinnat hauis ojentaja x2 11kg, olkapäät x2 9kg, lavat x2, kyljet x2, rintaprässi 2x12, penkki 2x5 35kg, ylä- ja etutalja myötäote leuat x2, jalkaprässi 1x10 50kg 1x7 100kg 1x7 140kg, pohjeprässi 2x12
1500m Maastojuoksu kilpailu. 5min 21sec. keskiraskasmaasto
To: Sali + joukkueentreenit
vatsat, ylä- etutalja leuat pulldown x2, mave 2x10 40kg 2x10 50kg, penkki 3x5 35kg, vatsat vinopenkissä 10kg lisäpainolla 2x15, vatsarutistus x2
Joukkueen treenit
Pe: Sali + joukkueentreenit
rinta hauis ojentaja 2x12 11kg, olkapäät 2x15 9kg, lavat 1x15 15kg 1x10 17kg, rintaprässi 2x12, ylä- etutalja leuat 2x12, pulldown 2x12, penkki 3x5 35kg, 1jalan prässi 2x7 70kg, reidet laitteessa 1x15, pohjeprässi 3x15
Joukkueen treenit
La: Lepo
Su: Peli
90min peliaikaa

Salilla on tullut siis taas huhkittua, mutta mitään ihmeellistä siellä ei ole tehty, vaan jopa hiukan kevennettynä ollaan menty. Tai ei kevennettynä, mutta ne raskaimmat loistaa poissa olollaan. Näillä näkymin käyn vielä keskiviikkona tekemässä vähän raskaamman jalkatreenin jonka jälkeen mennäänkin kuukausi kevyemmällä salitreenillä.
Maanataina tosiaan pyöräytin jo rikki olevaa nilkkaa kun lähdin epätasaiselle maastolle juoksemaan vähän kovempaa lenkkiä, ilman nilkan teipausta. No, nilkalla pystyy kyllä urheilemaan kunhan sen teippaa, mutta kyllä se hiukan huonommassa kunnossa on kuin ennen tuota maanatain pyöräytystä. Jos oikein huonosti menee niin loppukausi eli koko tämä kuukausi mennään nilkka teipissä.
Keskiviikon 1500 tuntui jaloissa vielä torstaina ja osittain myös keskiviikkona. Tasaista vauhtia pystyi menemään, mutta täystehoisten spurttien ja kimpoilujen jälkeen jalat menivät tosi nopeasti hapoille.
Eilisessä pelissä olivat sitten jo täysin palautuneet. Sinällään hauska tunne, koska jalat eivät tuntuneet tukkoisilta, mutta sitten spurtit treeneissä paljastivat todellisen tilanteen.

Tämä päivä menee levossa. Huomenna tehdään jo salilla töiden jälkeen vähän jotain ja illalla vielä joukkueen treenit. Keskiviikko aamuna jalkapuntti salilla. Torstaina ja perjantaina mennään tiistain malliin. Lauantai näyttäisi viikon toiselta vapaapäivältä, kun peli on taas vähän poikkeuksellisesti sunnuntaina.
Niin se arki vaan lähtee taas rullaamaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...