torstai 27. syyskuuta 2012

Vaellusvaatteet kuntoon.

Onko vaellusvaatteet yhdyssana? Onko yhdyssana yhdyssana?
Olisi joskus pitänyt tehdä vissiinkin niitä kotitehtäviä eikä vaan karata heti koulusta urheilemaan. Tai no ehkä kuitenkin parempi näin. :)

Niin sitten asiaan eli viime viikon loppupuoliskolle laitoin uutta vaellusvaatetta tilaukseen. Tarkoitus olisi lähteä ensi kuun loppupuolella viikonloppuvaellukselle, joten vähän viileämmät kelit kestävää vaatetta piti tilailla.
Kesällähän tuli tehtyä ensimäinen vaellus missä ihan yövyttiin ja nyt siis lähdetään numero kahdelle ja samalla päästään kokeilemaan vähän viileämmässä kelissä vaeltelua.
Ekasta reissusta on sepitys kuvineen tuolla ---> Juhannusvaellus

Jos olisi rahaa niin voisi panostaa core-tex hömppiin ja vetää mitä kirkkaampaa kahisevaa päälle, mutta jos kuuluu kanssani siihen ryhmään, ettei nauti insinöörin palkkaa, niin hyvät vaatteet löytää onneksi halvallakin. Samalla karsiintuu kirkkaat värit pois joka on ainoastaan hyvä asia.

Ei kirkkaita värejä kiitos

Hyvä pukeutuminenhan vaelluksilla ( ja miksei urheilussakin) rakentuu parista perus jutusta.
1. Hyvä kerrasto joka siirtää kosteuden iholta ylempiin kerroksiin ja pitää näin ihon kuivana.
2. Lämmittävämmät kerrokset jotka pitävät lämmön sopivana. Kelin mukaan nämä.
3. Tuulta pitelevä päälikerros joka ei päästä kylmää sisään.
4. Taukotakki. Eli kun pysähdytään niin heti lämpimämpää päälle vaikka ei siltä heti tuntuisikaan.
5. Pipot, huivit, kynsikkäät, kaulurit jne pitää olla kunnossa.

Kengät ja sukat ovatkin sitten asia erikseen, mutta ilmiselvää on se että ne varsinkin pitää olla kunnossa.

Housut ajaa asiansa niin vaelluksessa, kuin karummassakin arjessa.

Aluskerrasto on hyvin jo hallussa koska ulkoliikunnan takia on pitänyt niihin panostaa. Hankin ainoastaan lyhythihaisen aluspaidan jotta ei tarvitse tuota addun teknistä kulutella vaelluksissa.
Lämmittäviä kerroksiakin löytyy ihan kivasti joten niihin ei tarvinnut keskittyä.
Takki tuli hankittua ja sinne sisään menevä fleesetakki, joten tässä tuli täytettyä päälikerroksen ja taukotakin ominaisuudet samalla kertaa.
Kohta viisikin on aika hyvin hallussa, mutta tilauksessa tuli yksi tuubikauluri sekä säärystimet.
Mitä häh, siis säärystimet? Kyllä vain, säärystimet..
Myöskin housut tuli tilattua joten nyt on vaellusvaatteet hyvällä mallilla ja ensi kuun keleistä tulee varmasti selvittyä.
Säärystimet rullattuna.

Tuollaista settiä jos rupeaisi tilaamaan core-tex:inä ja `isoilta` merkeiltä niin kuukauden palkkahan siinä multa palaisi.
Tästä syystä käännyin (taas) luotettavan Varustelekan puoleen. Halpojen hintojen lisäksi vaatteet ovat hyvän näköisiä ja itse voisin pitää noita arkenakin (en tosin kaikkia samaan aikaan tietystikkään) kun vaatteeni on muutenkin hiukan rokahtavia tjs...
Takki maksoi 9.90e.
Kevyt, pitää tuulta ja hiukan sadetta sekä omaa hyvät kiristykset eli suomeksi säädöt.
Fleece-takki 9.90e
Paksu, lämmittää tosi hyvin. Ei pidä vettä eikä tuulta, mutta lämmittää.
Kahdella kympillä saa siis ihan ohittamattoman yhdistelmän, koska mun vajaa 3vuotias kummipoikakin tietää, että noiden hyvät puolet kun yhdistää, niin se nyt vain toimii. :)

Takki yhdistelmä. Toimii.
Housut on vähän kalliimpaa tavaraa eli 39.90e joutuu köyhtymään. Hyvät on ja ominaisuudet samat kuin takissa.
Kerraston t-paita maksoi huikeat 4.90e ja rättisäärystimet 9.90e.
Yhteen kun ynnää niin eihän tuolla hinnalla saa edes windstopper takista hihaa.
Mutta jos se merkki siinä rintamuksessa on tärkeä ja rahaa löytyy niin mikäs siinä.. ;)

Nyt pitää vaan malttaa jokunen viikko niin sitten pääsee kiduttamaan hartioita, rinkan kanssa. Siistiä oli viimeksi, joten eiköhän tämäkin reissu tule olemaan kaikkine kommelluksineen onnistunut.
Ainut ongelma noiden vaatteiden värissä on se että jos eksyn niin ei etsintäpartiot kyllä mua ainakaan kirkkaiden vaatteiden ansiosta löydä. :)


6 kommenttia:

  1. On yhdyssana.:)) Kuinka pitkiä vaelluksia teet(te)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannuksena mentiin 24km. N. 15km ekana päivänä ja 9km toisena.
      Nyt mennään varmaan viileän ja aikaisemmin pimenevän sään takia vähän lyhyempi.
      Joku 10km per päivä voi olla nyt aika lähellä.
      La aamuna himasta liikkeelle ja sunnuntai iltana sitten takaisin. :)

      Poista
    2. Oi, kuullostaa hienolta.:) Antoisaa reissua siis toivotan, kun sen aika koittaa, elkää eksykö! :)

      Poista
    3. Kiitos kiitos.
      Reitit on hyvin merkittyjä, joten jos eksyy niin saa kyllä kotona katsoa syvälle peiliin. :D

      Poista
  2. Vaeltaminen on tosi ihanaa, itsekin siitä olen välillä kirjoitellut :) olisi kiva päästä useamminkin luontoon! Nauttikaa reissustanne ja jään odottelemaan raporttia sekä kuvia.

    http://inmotionblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mukavasti kyllä pää tulettuu kun pääsee luontoon kävelemään. :)
      Kamera tod. näk. kyllä mukaan eksyy joten raporttia ja photoo tulee sitten ajallaan.

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...