maanantai 30. heinäkuuta 2012

Viikonloppu ilman tietokonetta

Tuli hyvät kelit ja hups heijjakkaa en nähnyt tietokonetta koko viikonloppuna. Tämähän ei ole yhtään paha asia vaan oikeastaan ihan positiivista. Ei sitä konetta edes kaivannut tai ajatellut, vaan sunnuntai iltana vasta tajusin että eipä ole tullut kahteen päivään edes ajateltua koko asiaa.

Viikonloppu meni muutenkin eritäin hienoissa merkeissä. Mieluisaa tekemistä oli paljon ja vielä kun kelitkin suosivat niin ei voinut kuin nauttia.
Lauantaina lähdettiin aamupäivästä käymään keskiaika tapahtumassa. Tykkään tosi paljon kaikista sepistä sun muista, joten niitä pieniä sepän pajoja, parrakkaisineen raudan takojineen on aina kiva käydä ihmettelemässä. Illan peliä silmällä pitäen, nautittiin suht reilun kokoiset murinpohja letut myös siellä, kaikilla höysteillä tietenkin.
Se nyt vaan on aika sama millä ne hiilarivarastot täyttää pelipäivänä, mutta mä suosin mielellään lettuja. ;)
Nämä tomaatit ovat jo turvonneet ja ensimäinen on jo punainen.
Seuraava tapahtuma olikin sitten peliin lähteminen. Lämpöä riitti ja vaikka peli pelattiin tekonurmella oli fiilis korkealla. Sarjakärki kaatui 0-1 hyvän ja fiksun joukkuepelaamisen ansiosta. Jotain pelistä kertoo se että vastustaja ei saanut edes yhtään kunnon maalinteko tilannetta. Oli siis lähempänä että peli olisi päättynyt 0-2 meille kuin että 1-1. Urakoin täydet minuutit ja alun huonoja syöttövalintoja lukuunottamatta ei ollut kyllä mitään vaikeuksia tuossa pelissä.
Pelin jälkeen bussissa kuulin että kaksi pitkään tuntemaani pelikaveria olivat menossa mökille saunomaan ja kuulin olevani myös tervetullut, koska olin jäämässä porukoille muutenkin ja mökki sijaitsee siinä suht lähellä.
Ei muuta kuin kamat kuivumaan ja vähän ruokaa naamaan ja mökkiä kohti.
Grillissä ruokaa, puusauna, pinnasta 25 asteinen vesi ja hyvää seuraa. Aivan mahtavaa. Puolen yön aikaan lähdin ajelemaan pois päin ja pääsinkin juuri sopivasti ihailemaan salamoita sekä vesi sadetta. Se paria astetta kovempi ukkonen iski sitten vasta joskus 4aikaan yöllä.

Sunnuntaina aamupäivästä ikeaan ostamaan vähän krääsää ensi lauantain juhliin ja sen jälkeen nautin vaina kelistä, aurikoa ottaen ja junnuille treenejä pidellen.
Illalla vielä porukoilla saunaan jonka jälkeen autolla kotia kohti. Kamat purkuun ja sitten ei tarvinnutkaan kuin kömpiä sänkyyn nukkumaan.
Viikonloppu meni taas vähän turhankin nopeasti, mutta eipä haittaa sillä edessä on enää kaksi työpäivää, joista toinenkin on tynkä, ennen kuin mulla alkaa lomat.
Tää viikko menee tosin ihan muissa kuin lomailun merkeissä koska on noi lauantain juhlat mitkä pitää valmistella jne.. Mutta sitten ensi maanantaista eteenpäin pääsen loma laitumille ihan koko kuukaudeksi.
Ensi viikon liikunnat ovat varmaan suht vähissä juhla valmistelujen takia, koska esim kaikki joukkueen treenit jäävät väliin. Joitain juoksu lenkkejä pitää kyllä käydä tekemässä jo senkin takia että pääsee välillä juhlavalmisteluista vähän irti.

Ma: Sali
rintalihakset 2x 9.5, hauis alataljalla 2x20, olkapäät 2x 9.5, ojentaja 2x 8.0, ylätalja 2x 10+10, selkäpenkki, lavat/yläselkä 3x10
Ti: Joukkueen treenit
Ke: `Yleisurheilutreenit kentällä`
To: Sali
rintalihakset 2x 9.5, olkapäät 2x 9.5, hauis 2x 9.5, ojentaja 2x 8.0, ylätalja 2x 10+10, lavat 1x10
Joukkueen treenit
Pe: Joukkueen treenit
La: Peli
90min
Su: Lepo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...