Kelan ikärasismi

En oikeastaan edes tiedä miten tämän tekstin aloittaisin, mutta asia on tärkeä ja siitä pitää kirjoittaa. Kirjoitettavaa on paljon, mutta mistä sitä aloittaisi?
Kelan kanssa asiointi on varmasti kaikille jollain asteella tuttua ja suurinosa ihmisistä allekirjoittaa väitteen että se ei aina ole kovin yksinkertaista. Byrokratiaa ja kaavakkeita riittää vaikka työntekijät koittavatkin parhaansa mukaan autaa.
On kuitenkin aivan järjettömiä Kelan asettamia pykäliä ja sääntöjä. Pykäliä jotka vaikuttavat ihmisten terveyteen erittäin ratkaisevalla tavalla. Sellaisten ihmisten terveyteen joita pitäisi auttaa reilusti ns. normaalia tervettä ihmistä enemmän.
No kyllä heitä autetaankin, kunnes ikää karttuu ja saapuu se paljon pelätty syntymäpäivä. 65vuotis syntymäpäivä.

Kela maksaa vaikeavammaisten kuntoutusta ihan mukavalla tavalla tuohon maagiseen 65vuoteen asti, jonka jälkeen tuet katoavat kokonaan.
Vaikeavammaisuus ei tarkoita synnynäistä vammaa, vaan myös onnettomuuden tai sairauden aiheuttamaa vammaa. Ms, aivoverenvuoto jne..
Vaikeavammaisuus on siis jotain sellaista mikä voi tapahtua kenelle vaan meistä.

Potilas saa hoitoa joko kotonaan tai sitten fysioterapianlaitoksessa. Ilman hoitoa ja ohjausta potilaan toimintakyky tippuu radikaalisti.. Ylläpito ja mahdollinen toimintakyvyn parantaminen on erittäin tärkeää, jopa elinehto monilla vaikeavammaisille.
Kun potilas sitten monien vuosien, jopa kymmenien jälkeen täyttää 65 niin kela vetää kaiken pois. Enää ei makseta mitään, vaan apu pitää etsiä itse. Voin kertoa että tämä ei ole mitenkään helppoa, koska julkiset palvelut ovat niin ylityöllistettyjä ja suurinosa kuntoutuksesta tapahtuu vielä ryhmissä, jolloin yksilöllinen apu jää auttamatta pieneksi.
Onko 65vuotta jo sellainen ikä että Kelan mielestä potilaan voi siirtää hitaalle liulle kohti olematonta toimintakykyä ja sitä seuraavaa ikuisuutta.?

Entä potilaat joilla kulkeminen on vaikeaa ja hoito on saatu ennen omassa kodissa. Julkisen puolen kotihoito on suureltaosin ala-arvoista. Henkilöt voivat olla todella ammattitaitoisia, mutta niin suuressa ylityöllistyksen venytyksessä että hoito jää auttamatta vajaaksi. Ei ole myöskään mikään salaisuus että hoitajat vaihtuvat pahimillaan suht tiheään tahtiin. Se että saat myös puhua asioista sekä omaat molemminpuolisen luottamuksen hoitosuhteessa on erittäin tärkeää. Voi olla siis erittäin kova paikka kun monta(kymmentä) vuotta hoitamassa ollut henkilö vaihtuu alativaihtuviin julkisen puolen sijaisiin ja kesätuuraajiin.

65vuotta on mielestäni ikä jossa tuen määrää voisi nostaa etenkin vaikeampien tapaksien kohdalla. Kela on kuitenkin tehnyt päätöksensä että tarvittava hoito on siinä vaiheessa saatu. Jotkun löytävät jonkun keinon saada hoitoa tulevaisuudessakin. Joko hyvää tai vähän kehnompaa.
Väitän kuitenkin että suurinosa jää joko kokonaan ilman ammattiapua tai saa sitä aivan liian vähän.
Jos 30rajapyykki pelottaa niin ajatelkaapa vaimeavammaisen 65vuotis synttäreitä.