torstai 28. kesäkuuta 2012

Viikko hahmottuu

Tänään oli tarkoitus tehdä pyörälenkki, mutta muuttuneet aikataulut muuttivat suunnitelmia niin että se siirtyy muille päiville. Tuli tänään kuitenkin tehtyä yläkroppaa hiukan salilla, joten ihan täydellä levolla ei mennä.
Suht hyvän tuntuisen treenin sain tehtyä vaikka tiputinkin hauiksen painot toisessa sarjassa 9.5 --> 5.0 ja nostin toistot kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen.
Tuo 5.0 sarja oli treenin viimeinen joten sekin meni sen takia hyvin perille.

Eilen tein salilla treenin jaloille ja se näyttäisi myös uponneen ihan mukavasti taas pitkästä aikaa.
Alkulämmöksi hiukan kuntopyörää ja painotangolla tehtyjä liikkeitä.
Askelkyykyt eteen, etuviistoon, takaviistoon ja normaali takakyykky. Niiden jälkeen yksi 12toiston 100kg sarja reisipenkillä ja sitten varsinaisen treenin pariin.
3sarjaa takakyykkyä ja reisipenkkiä vuorotellen tehtynä jonka jälkeen sitten vielä syväkyykyt ja askelkyykyt käsipainojen kanssa. Siihen päälle hiukan tasajalka loikkia ja treeni oli sitä myöten valmis.
Viimeiset askelkyykyt vetivät takareisistä niitä viimeisiäkin mehuja. Treenin jälkeen ei tuntunut hirveän pahalle, mutta mitä pidemälle tämä päivä on edennyt, niin takareidet, pakarat ja lähentäjät vetelevät itseään enemmän ja enemmän jumiin. Se pyörälenkki olisi ollut ihan hyvä tähän päivään, mutta eipä tuo nyt kuitenkaan mailmaa kaada vaikka myöhempään siirtyykin. Huomenna ajattelin tehdä intervallitreenin, mutta jos jalat tuntuu jumisilta niin voi olla että siirrän sen sitten lauantaihin ja teen jonkun kevyemmän huomenna.
Sunnuntaina teen joka tapauksessa ihan peruslenkin, sen päivän tuntemuksien mukaan. Joko perus kymppi tai sitten joku hiukan lyhennetty, tod. näk. kuitenkin se kymppi.

To: Sali
rintalihakset 2x25 9.5, hauis 1x20 9.5 1x30 5.0, olkapäät 2x15 5.0 1x10 9.5, ojentaja 2x20 8.0, ylätalja 2x 10+10
Ke: Sali
Alkulämpö: pyörä, askelkyykyt eteen etuviisto takaviisto 10 per jalka jokaista, kyykky, reisipenkki 1x12 100kg.
Kyykky 3x12, reisipenkki 2x15, askelkyykyt 1x20, syväkyykky 1x20, tasajalka loikat 1x20

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...