maanantai 26. joulukuuta 2011

Joulu tekemättä mitään

Ei ole hirveästi tullut uutta tekstiä harjoituspäiväkirjaan. Pe olin ajatellut lenkin, jonka jälkeen tarkoitus oli levätä. No lenkit tökkii tällä hetkellä, joten en lähtenyt väkisin sitä lenkkiä vääntämään. Nyt on siis puolisen viikkoa mennyt urheilematta. Treeneistä on 2-3 viikon tauko, joten eipä se kai haittaa, että pidän omatoimisestakin treenaamisesta puoli viikkoa lomaa. Tänään piti kyllä mennä pelaamaan frendien kanssa futista, mutta myrskytuulet laittoivat suunnitelmat uusiksi.

Huomenna kuitenkin taas alotellaan. Saliharjoittelulla aloitellaan ja torstaina olisi sitten lenkin vuoro. Ajattelin, että voisi tehdä pari jalkatreeniä tänä ja ens viikolla, kun ei tarvitse miettiä onko jalat ihan vai ihan täysin jumissa joukkueharjoituksissa. Eihän sillä tosin mitään väliä ole vaikka olisikin, mutta ei se kuitenkaan mitään herkkua ole hyppiä ja pomppia puupökkelöillä.
Aikalailla samalla tavalla siis mennään tää väliviikko, kuin on mennyt pari viime viikkoakin. Lunta odotetaan, koska lenkin juokseminen tökkii melko pahasti. Kärsivällisyyttä hitaalle ja pitkälle lenkille ei meinaa löytyä ollenkaan. Pitäisiköhän koittaa vaikka uudistaa soittimen soittolista, jos se piristäisi tai toisi uutta potkua?
Nyt alkuviikosta vaihdetaan hiukan tota keskivartalo ohjelmaa. Nykyiset liikkeet ovat olleet joko sellaisia, että niitä jaksaisi tehdä tosi paljon putkeen tai sitten sellaisia, että ei meinaa suoriutua ollenkaan. Haluaisin pari sellasta liikettä joita voisi tehdä 4-8 yhdessä sarjassa jonka jälkeen puhti olisi loppu. Fyssarimme antoi pari hyvää vinkkiä ja nyt löytyy sellainen liike niin ylä- kuin alavatsoillekkin. Katsotaan miltä rupeaa tuntumaan.
Nyt kun näköjään tulee kirjoiteltua vähän sitä ja tätä, niin jatketaan samalla linjalla loppuun asti. :)
Oikea pohje on melkoisen mukavassa kunnossa. Sain siihen suht hyvän iskun viikko sitten lauantaina ja ensiksi se oli "puupohje". Käveleminen tuntui parina päivänä ja osuma kohta arka. Nyt nämä oireet kadonneet, mutta tilalle on tullut hermosärkyä. Särky ilmenee nukkuessa ja silloin kun jalkaan tulee tietynlaista venytystä. Pohjetta voi venyttää, mutta tietynlainan säären venyttäminen ja jalan kääntäminen tuottaa melko ikävän säryn. Liikkumiseen tämä ei onneksi haittaa ollenkaan ja ennenkin samanlainen vaiva on mennyt itsestään noin viikossa ohi. Ehkäpä tuo oikea jalka rupeaa kertomaan, että iskuja on tullut ihan tarpeeksi, koska viimeksikin sama vaiva oli oikeassa pohkeessa. Tai siis tunne tulee sinne, itse oire voi olla muuallakin, koska hermosärkyä kerran on.
niveltieto.net
Taas vähän tälläistä tylsää jorinaa, ilman innostavia kuvia. Tähän kuitenkin koitan tehdä pienen muutoksen vuodenvaihteessa. Enemmän kuvia ja nimenomaan itse otettuja kuvia omasta elämästä, eikä vaan aihetta läheltä liippaavia linkitettynä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...