Onko se lasi puoliksi tyhjä vai täynnä?

En oo pitkään aikaan kirjoitellut mielipide kirjoituksia, tai miksi näitä nyt kutsuisikaan. Kuitenkin omassa mielessä pyöriviä, ehkä jopa hiukan mieltäni painavia asioita. Syynä vähyteen voi olla että mieltä ei ole painanut kovin monet asiat viime aikoina. Oikeastaan vaan tasaisin väliajoin toistuva nyky yhteiskunnan lihavoitumisesta tulevat mietteet. Siitä on kuitenkin kirjoitettu noin vuosi sitten täällä joten en rupea sitä kertaamaan.

Onko siellä vielä puolet vai vain puolet sitä glögiä?

Ihmetystä on herättänyt ihmisten todella negatiivinen suhtautuminen asioihin ja vain sen toisen puolen näkeminen. Tietysti munkin (lue: minun, ei se luostarissa asuva siis) ammatissa hiukan kaivaa sitä verta nenästään koska suurinosa asiakkaista tulee siksi että on jotain vaivaa. Liian harvoin ihminen tulee siksi että ei tulisi niitä vaivoja.
No asiakkaalla on yleensä jokin vaiva mistä pääsevät kertomaan, mutta yleensä sitten haastateltaessa niitä vaivoja löytyykin vaikka kuinka, vaikka eivät ne oikeastaan ole oireilleet. Suoraan sanoen luullaan että on jotakin vaivoja vaikka harvoin niitä oikeasti edes on niin montaa.
Joskus jopa kuulee keskustelua joka etenee niin että kaksi ihmistä koittaa oikein nokittaa että kummalla on enemmän niitä vaivoja ja lääkekuureja päällä. Heti seuraavaan hengenvetoon kerrotaan että kun ei lääkkeet auta ja mitä kaikkea pahaa ne muutenkin tekee keholle. Ikävintä tässä on vielä se että tiedän monien näiden henkilöiden ongelmien poistuvan siinä vaiheessa kun alkaisivat tosissaan pitämään itsestään ja kehostaan huolta. Yleiskunto kasvaa, vaivat vähenee ja mieli kirkastuu.
Yleinen ongelma vaan näyttää olevan ihmisten jonkinlainen halu uiskennella niissä omissa ongelmissa. Mitä syvemmällä niin sitä parempi.

Mainitsinkin jo nuo lääkkeet. Tämä lääke tekee sivuvaikutuksena tätä ja tätä, mutta helposti sitten unohdetaan se lääkkeen hyvä vaikutus. Koko ajatusmaailma tuntuu olevan negatiivinen.

Itse olen sitä sorttia että jos on vaivaa niin koitan unohtaa sen mahdollisimman hyvin. Tietysti pitää olla tarkkana että mitä voi tehdä ja mitä ei, mutta karkeasti voisi sanoa että, jos pystyn melkein kävelemään niin sitten ainakin koitan sitä ennemmin kuin otan kepit avuksi.
Töissä saakin olla tasaisin väliajoin vähän kumoamassa ihmisten sairaus ja vaiva ajatuksia. Tietystikkään en voi niitä suoralta kädeltä kumota, mutta jos tuntuu siltä että homma ei pidä paikkaansa niin koitan aivan varmasti vaikuttaa asiakkaan ajatuksiin.
Erityisen tarkkana saa olla siinä ettei ihmiselle itselle aiheuta mitään `vaivaa`. Jos ihminen ei ole jotain huomannut eikä se vaivaa, niin helpoin tapa saada se vaivaamaan on kertoa siitä ihmiselle, vahingossa vähän vielä liioitellen.

Syytän kyllä osittain internettiä näistä ihmisten moninaisista vaivoista. Hakukoneeseen kun isket vähän vaivaa ja muuta infoa niin nopeasti löytää kyllä kaiken mailman diagnooseja aiheesta. Harmi vaan että vastaukset eivät tule suoraan lääkärinkäsikirjasta vaan hyvällä tuurilla vastaus kumpuaa jonkun kotilääkärin omasta kokemuspohjasta. Seikka joka unohtuu yleensä on se että, eriasiat vaikuttavat erilailla eri ihmisiin. Samasta vaivasta ei tule aina samoja oireita sekä toiset lääkkeet toimii toisella paremmin kuin toisella.

Jos vielä puhutaan ihan pelkästä ajatusmallista niin mikä siinä on että monilla se vaan on niin järkyttävän negatiivinen.
Esimerkkinä taas kuulemani keskustelun aloitus.
"Kylläpä ulkona paistaa aurinko kauniisti." Johon toinen vastaa.
"Mutta siellä on kyllä järkyttävän kylmää."

Voin kertoa että tätä kuulee paljon enemmän kuin positiivista. Välillä tuntuu siltä että pitää omaa päätä ruveta lyömään pöytään, ihan vaan toisen puolesta. :D
Väitän että negatiivinen ajattelu lisää negatiivista ajattelua ja sama myös toisinpäin. Siksi olisi varmaan välillä ihan hyvä kaikille meille ihan ajatella joidenkin asioiden hyviä puolia siinä tilanteessa kun huomaa tarraavansa siihen negatiiviseen puoleen. Kaikki kuitenkin sitä välillä teemme.

Heittelyä maan vetovoimassa

Tänään ollaan menty sen verran tiukalla aikataululla aamusta iltaan että ei ole paljoa luppo aikaa ollut. Työtkin oli oikeastaan kaikki yhteen putkeen. Ei ollut kuitenkaan kiie mihinkään vaan asiat menivät itsestään aika mukavasti paikoilleen.
Olen kuitenin sellainen että haluaisin olla kaikkialla liian aikaisin joten tälläinen aikataulu herättää mussa kiirehtiän vaikka oikeasti ei olisikaan kiire.

Treenitkin siis ehdin tehdä ihan normaalisti vaikka kelloa vähän kyttäilikin. Toisaalta kyttään sitä aina kun ei palautuksilla ole muutakaan tekemistä.
Vatsoja, maastavetoa, ylätaljaa, selkäpenkkiä, vatsapenkkiä ja myötäote leukoja.

Taisin tehdä oman ennätykseni noissa leuoissa sillä ekalla meni 8. Edelleenkään en ole tehnyt noita muuten kuin treenin vikana juttuna niin en tiedä paljonko niitä saisi tuoreilla paikoilla.
Ajattelin että tulisi taas se vakio 6 tai taisteltu 7. Nyt kuitenkin 6 kohdalla ei tuntunut missään ja 7 meni vielä hyvin. 8painoi ja sitten tuli taas ihan täys seinä vastaan. Leuoissa etenkin myötäotteella on hauskaa että sitten kun se seinä tulee niin se todellakin tulee. Vastaotteella voi vielä rimpuilla yhden tai pari mutta ei vastaotteella.
Oli varmaan kyllä jokin häiriö taas maan vetovoimassa kun tuota ekaa settiä tein. Seuraavalla meni 6 ja vikalla vielä 5 eli 8, 6, 5.

Tuo proteiini joka on nyt käytössä, on kyllä melkoisen makeaa tavaraa. On kyllä niin suklaa-banaania kuin voi olla. Tuntuu että niitä suklaa-banaani karkkeja olis johonkin kevyeen pirtelöön liuotettu. :)
Kyllähän sitä siis juo ihan mielellään kun tietää että se ei mitään karkkia ole, mutta on kyllä vähän turhan makeaa omaan makuun.
Ensi kerralla voisi maistaa stevialla maustettuja. Niiden maku pitäis olla vähän erilainen, mutta ei välttämättä pahalla tavalla kun tuo on kerran noin makeaa. Ja stevia maustettua juo mielummin myös muun kuin maun takia.

Treenejä Ruottiks

Tänään treenipäiväkirja eksyi mukaani salille. Tosin ihan tarkoituksella. Nyt kun olen tosi laiskasti jos ollenkaan sitä täytelly, koska aina sen unohdan, niin nyt päivitän sitä reaaliajassa siellä salilla.
Ei ainakaan tänään haitannut menoa, vaikka ajattelinkin jaksaako sitä kannella ja unohdella kaikkialle. :)
Kaikki tuli kirjattua tarkasti ylös ja ne tylsät palautuksetkin meni kivemmin kun oli jotain tekemistä.

Treeninä oli jalkoja.
Takakyykkyä 1x6 50, 3x6 70 ja 2x6 syväkyykkyä 50
Prässiä 1x6 150, 1x6 200, 1x6 220 ja 1x6 240
1jalan prässi 3x6 100kg
bulgarien split s. 2x10 20käsipainoilla
Pohjeprässi 5x15

Alkuun fillarilla pienet lämmöt ja loppuun samaa plus sitten vähän reisien pyörittelyä pilatesrullan päällä. Tuntu kyllä melkoisen mehevältä pyörittelyt tuon treenin jälkeen.
Tulihan sitä myös avustettua yhtä kyykkääjää, eli tosinsanoen varmistettua. En ole ennen sitä hommaa tehnyt, mutta kerta se on ensimäinenkin ja hyvin meni. 

Nyt kun valinta kouluun on tullut niin itselläni alkoi yksi iso urakka. Ruotsin opiskelu.
Ruotsin kieli on mulla tosi huono, koska aikanaan koulussa ei ollut yhtään kiinnostusta sitä kohtaan. Nyt se kuitenkin pitää saada suoritetuksi tuolla koulussa, joten aloitan opiskelun nyt heti, että vuori ei olisi sitten ihan liian suuri kiivettäväksi. Suuri se tulee olemaan silti, mutta aijon sen silti läpi kahlata.

Tunti pari ainakin joka päivä niin eiköhän se sitten jossain vaiheessa rupea jäämään päähän, edes vähää. Nyt on onneksi paljon enemmän motivaatiota kuin silloin yläaste iässä. :)

Tervetuloa opiskelemaan...

Tänään tuli kirje mitä vähän jo odottelinkin. Himaan tullessa se lattialla makoili ja itse taisin vain tokaista `voi paska`.
Heitin kirjeen pöydälle, purin kamat laukusta ja laitoin lasin täyteen mehua. Sitten oli pakko istuutua ja avata se kirje. Aika hyvin olen saanut pidettyä tän odottamisen pois mielestä, mutta nyt kun kirjeen näki niin kaikki ajatukset siitä, että entä jos en olekkaan valittujen joukossa, pamahtivat mieleen.
No onneksi tulos oli positiivinen ja pisteiden perusteella suht selvästikkin, koska pienimmällä pistemäärällä sisään päässyt sai 10% vähemmän pisteitä kun minä.

Fysioterapian Amk on siis edessä jo tammikuussa ja sitten sitä puurretaan se 3.5vuotta. Tosin nyt ei olla nuorisopuolella vaan aikuisopiskelussa joten noin puolet opiskelusta on etänä tehtävää, jolloin pääsen tekemään myös näitä hierojan hommia. Asuntolainaa pystyy siis edelleen iloisesti makselemaan. :)
Luottavaisin mielin opiskelemaan lähdetään, ainut mikä mietityttää on kieli nimeltä ruotsi. Amk ruotsi pitäisi läpäistä ja mähän en puhu ruotsia ollenkaan. Yläasteella rimaa hipoen läpi ja sen jälkeen ei ole tullut käytettyä. No nyt on motivaatiota, mitä ei yläasteella ollut edes vähää alusta. Maanantaina alkaa pänttääminen. :D

Vähän Minimuksien kärjet likaantui

Tänään oli taas liikuntojen puolella lenkkipäivä. Samanlainen 10kilometrinen tuli juostua kuin viikko sittenkin. Garminia ei ollut mukana, koska en ole muistanut sitä ladata koko viikkona. No jos ensi viikolla sitten muistaisi. Nyt kuitenkin muistin katsoa kellosta tarkat ajat ja juoksu asettui suht tarkasti vähän alle 55minuuttiin.
Kelit on sen verran hyviä että taas pystyi Minimuksilla juoksemaan, eli pohkeet on taas suht arat. :)
Hiukan välipalat pisteli rinnassa kun vähän liian pieni aika oli syömisen ja juoksemaan lähdön välillä. Mukavaa röyhtäillä banaanin makuisia röyhtäyksiä.
Viimeiset 100m mentiin sitten ihan törkeen kova pistos oikean lavan alla. Saman tunteen sain jo maanantain salitreenin aikana, mutta kevyempänä. Nyt pisti melko kovaa, mutta himaan tullessa kättä heilutellessa lapa hiukan napsahti ja pisto katos.
Hiukan taitaa olla lihakset ympäri kroppaa tiukalla kun takareidetkin on ollut keskiviikosta lähtien ihan palasina. Niitä vähän torstaina salilla availin, fillarin, kevyiden pumppaavien liikeiden ja pilates rullan avulla.
Tänään pysty jo ihan kivasti niillä juoksemaan mutta ei käsiä vielä kyllä maahan saa ilman että kiristää ja sattuu ihan törkeästi.

Tämmöinen laite tuli talouteen, joten kuvien otto vastuu siirtyy puhelimen ja lainajärkkärin niskoilta, uudelle tulokkaalle.
Samsung nx1000 eli linssitön järjestelmäkamera on kyseessä. Kirjoittelen tuosta vähän juttua kun kokemuksia kertyy ja kuviahan rupeatte täällä itsekin näkemään.

Proteiinitkin ovat loppuneet ja nyt tuli tilattua uutta tilalle. 100prossassa 84% proteiinia. Hera proteiini isolaattia ja makuna suklaa-banaani. Tästäkin enemmän sitten kun käyttö kokemuksia kertyy.

Mistä tähän hetkeen on juostu...

Ennen varsinaiseen aiheeseen siirtymistä lyhyt kertaus eilisestä salitreenistä.
Aivan totaalisen väärään aikaan salilla, koska siellä oli kaikki muutkin. Oli futis junnuja ohjatussa treenissä, taviksia, punttikarhuja ja minä.. Ei hyvä, siispä yksinkertaisella treenillä mentiin.
Takakyykky 1x6 50kg 3x6 60kg
Prässi 1x6 150kg 1x6 200kg 1x6 220kg 1x6 230kg
1jalan prässi 3x7 80kg
Syväkyykky smithissä 2x5 30kg
Pohjeprässi 2x12


Laura heitti toivetta että kirjoittelisin enemmän juoksemisestani ja kaikkeen siihen liittyvästä. Nyt on tullut kyllä kieltämättä melko paljon kirjoiteltua salilla touhuamisesta, kun se on treeniohjelmaa hallinnoiva juttu jouluun asti.
Aloitan kuitenkin juoksusta kirjoittelun koska Lauran toive jollain asteella herätti ajatuksia ja motivoi tästä aiheesta kirjoittamaan. Luvassa siis mutkat suoriksi vedettyä historiikkia ja omia ajatuksia tästä hetkestä sekä menneisyydestä.
Aloitetaan menneisyydestä.

Juokseminen on ollu itsellä aina ohjelmassa. Ei mitään lenkkeilyjä tai mitään, mutta jalkapallossa juostaan joten sitä on tehty oikeastaan aina. Pohjat on siis tullut ihan puhtaasti kentältä. Sieltä on jäänyt monta hyödyllistä juttua matkaan juoksemista ajatellen.
1. Vahvat nilkat, pohkeet sekä sääret.
2. Juoksutekniikka
3. Kestävä juoksuun tottunut lihaksisto

1 ja 3 ovat tulleet täysin itsestään kun aina on kentällä juostu, mutta 2 on joutunut vähän treenaamaan. Kentällä kun juoksen niin tekniikka ei ole suoraan oppikirjasta, vaan askel on lyhyempää ja painopiste alempana, mutta jos tarvitsee niin osaan juosta omasta mielestäni todella hyvällä tekniikalla. Olenkin miettinyt että voisin tehdä joskus kirjoituksen juoksutekniikasta, jossa olisi videota omasta juoksusta jne..

En ole siis ollut nuorena mikään lenkkeilijä. Teini-iässä sitten tulivat lenkit ohjelmaan, mutta niitä tehtiin 1viikossa tai kahdessa ja ainoastaan talvella. Silloin lenkit olivat vähän eriluontoisia kun nyt. Ei ollut sykemittaria, ei tavoitetta treenata pk tai vk aluetta, vaan tarkoitus oli vain juosta.
Faija kertoi reitin tyyliin tästä, tuonne ja sieltä sinne sekä sen kautta takaisin.
Lähdin matkaan ja laukkasin sen reitin aina niin kovaa kun vain pystyin. Aikaa lenkkeihin meni yleensä joku 35-45 minuuttia joten pituudet on ollut varmaan jotain 6-8 km. Ei sitä silloin vauhteja ajatellut vaan painoi menemään täysiä niin kuin aina. :)

Joskus harvoin muistan kyllä juokseneeni faijan kanssa tasaisen rauhallisia kymppejäkin, mutta silloin olin jo ainakin 15-16vuotias.
Jossain vaiheessa sitten talvitreeni juoksut pitenivät lähemmäs tuntia ja muuttuivat vähän rauhallisemmiksi. Niitä tehtiin kuitenkin vieläkin suht harvoin, enkä ikinä ollut super innoissani lenkille lähdöstä.
Olenkin ollut koko nuoruuteni enemmän lyhyiden matkojen juoksija kuin lenkkeilijä. Vahvuudet olivat aina 30metrin pituisissa matkoissa ja 14vuotiaana maajoukkue leireilläkin tein ikäisistäni parhaita aikoja nimenomaan ketteryys testissä. Nopeat ja vikkelät jalat sekä 50kg elopainoa. Kyllähän sitä aika vikkelään tuli liikahdettua.
Sama on toisaalta vieläkin voimissaan. Joukkueen treeneissä en pärjää suorassa juoksussa parhaille, mutta mitä enemmän on käännöksiä niin sitä enemmän saan etua. Ketteryys jutuissa olen edelleen siis vahva. Nopeat ja vikkelät jalat ja vajaa 70kg elopainoa, niin kyllähän sitä kääntyy. ;)

Lenkkeily tuollaisena tunti ja 10km tuli kuvioon vasta varmaan vähän ennen armeijaa. Joukkueella ei ollut enää niin paljoa ohjattua talvitreenaamista, kun junioreista aikuisiin siirryin, niin piti juosta enemmän omatoimisesti.
Junnuissa talvitreeneissä juostiin ennen paljon intervalleja 10x 100m käänöksellä ja 5x 1km.
Sataset reiluun 20sekunttiin, joten noiden treenien lisäksi ei tarvinnut ihan hirveästi lenkkeillä, koska noita oli ohjelmassa kuitenkin joka viikko, talvisin.
Armeija aikana kunto tippui melko paljon ja tuntuikin että keräilin vuoden päivät kadonnutta kuntoa takaisin.
Pikku hiljaa kuitenkin armeijan jälkeen suhde juoksemiseen on muuttunut. Jonkunlaisen pistoksen sain varmaan useampaan otteeseenkin, mutta tuhosin innon talviaamuina juostuihin lenkkeihin. Nyt tiedän että pimeänä aamuna en lähde juoksemaan koska siitä ei yksinkertaisesti tule mitään ja rupeaa vaan ärsyttämään.

Opiskelu aikana eli noin 2 ja puol vuotta sitten innostuin juoksemisesta. Se ei ollut enää tylsää, johtuen noista aikaisemmista pienistä juoksukärpäsen puremista, mutta silloin varmaan hiukan hurahdin juoksuun. Tajusin että kevyt ja pitkä lenkki on juuri sitä mitä tarvitsen eli ihan peruskunnon kehittämistä. Olin rakennellut kovilla treeneillä taloa heikon perustuksen eli peruskunnon päälle.
Toinen syy hurahtamiseen oli että juoksin melkein ensimmäiset kunnon lenkit kesällä. Kyllä en siis ollut esim tuollaista 10km juossut ennen tuota yksinään kesällä juossut.

Lenkkeilijä minä

Siitä juoksu harrastus lähti liikkeelle. Tuli garminin urheilukelloa normaalin sykemittarin tilalle ja tuo kello toi roppakaupalla lisää intoa juoksemiseen, kun näki tarkasti kuinka paljon, kuinka nopeasti ja millä teholla.
Juoksua on pakko kiittää siitä että innostuin itseni kehittämisestä. Ennen ajattelin vaan jalkapallossa kehittymistä ja missä sitä jalkapallossa kehittyy, no futis kentällä. Tuo ajattelumalli on ainoastaan puoliksi oikein. Kehittyminen futiksessakin on niin paljon helpompaa kun fysiikka on hyvällä mallilla. No okei, ei se kunto ole ollut ikinä missään kurakunnossa, mutta olen tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin mitä olen varmaan ikinä täysi-ikäisenä ollut. Ja monella tavalla juniori vuosiakin kovemmalla tasolla.
En varmaan nytkään pitäisi mitään kuntosali kuuria itselläni yllä jos en olisi innostunut ensin juoksusta. Kehitän itseäni ja koitan kehittää myös omia `heikkousiani`.

Nythän mun juokseminen on monipuolistunutkin. Tasavauhtista kymppiä, nopeampaa lyhyempää, intervalleja ja tänä talvena aijon painottaa vauhtileikittelyyn. Ainut mikä ei ole tullut ohjelmaan on pitkät lenkit. Sen verran olen vieläkin lyhyiden matkojen ystävä, että en ole tainnut 13km pidempää matkaa yhteen putkeen juosta.

Viime kesänä juoksin ensimäisen numerolappu kilpailun todella pitkään aikaan. Vaikka kisa olikin kaikkea muuta kuin verenmaku suussa tyylinen, niin silti nimilappu oli rinnassa ja en osaa kilpailutilanteessa mennä muuta kuin täysiä. En mene osallistumaan, vaan menen itseäni haastamaan.
Täältä löytyy rapsa. 
Tuota ennen olen kilpaillut armeijan maastojuoksussa, mikä ei ollut kovin motivoivaa, mutta kuten äsken totesin haastoin sielläkin itseni, vaikka kunto ei ollutkaan kohdallaan. Jos etsitään sitä edellinen puhdas juoksukilpailu niin mennään jo peruskoulujen kisoihin.
Koulujen välinen maastojuoksu mestaruus joskus 6luokalla ja koulujen välisissä yleisurheilukisoissa korkeuden ja 100m finaalit. Aika kauas taakse saa siis mennä että kisoja löytyy. ;)
Toivottavasti ensi kesänä pääsisi jonkun kivan kisan taas futiksen sivussa juoksemaan. :)

Olen siis juossut aina, mutta lenkkeillyt vasta muutaman vuoden. Pakko olla kuitenkin kiitollinen siitä että jalkapallo on luonut hyvät pohjat tälle harrastukselle ja olen muutenkin kapean ruumiinrakenteen takia suht juoksijan mallinen. Kevyt rakenteinen ja kapea vyötäröinen, vielä kun jalat olisivat vähän pidemmät. ;)