perjantai 20. joulukuuta 2013

Tulostaulun päivitys: Maastaveto

Aloitinkin sitten tänään noiden tulosten tekemisen vaikka olin aluksi ajatellut tätä päivää vapaaksi ennen rykimistä. Muutin kuitenkin mieleni ja ajattelin että teen nyt kolme ekaa tulosta neljään päivään. Mave, lisäpainoleuka (vasta) ja lisäpainoleuka (myötä). Eka siis tänään, toka huomenna ja kolmas maanantaina.

Tänään siis maastavetoa. Hyvin lähti homma käyntiin koska alkulämpö paljasti että alaselkä oli näköjään melkoisessa pumpissa johtuen eilisestä kahvakuulasta. No ei sitä mitään ruveta kuitenkaan siirtelemään pienen pumpin takia joten ei muuta kuin lämpöjen jälkeen itse asiaan.
En oikein tosiaan tiennyt mitä sieltä voisi nousta koska en ole 100 enempää ikinä nostanut. Sillä olen kuitenkin tehnyt suht pitkääkin sarjaa..
Aloitin lämmittely sarjalla jossa tein 4toistoa, painoa oli 70kg.
Sitten mahd tasaisin nostoin ylöspäin.
90kg
110kg
130kg
150kg

150kg nousi toisella yrityksellä koska ekassa ote lipesi aika täydellisesti kesken suorituksen. Toiseen suoritukseen kaapaisin lattiasta jonkun magnesium jämiä käsiin että edes vähän olisi limaisilla tangoilla pitoa. Juuri sen verran ote piti että sai vedettyä puhtaasti ylös.
Koko nostaminen, eiku siis vetäminen tapahtui ilman vyötä, magnesiumia tai mitään hienouksia. Minä, college housut ja leokon kuluneet painot ja tanko.

Olen tyytyväinen tuohon 150kg joskin ennen ekan vetoa ajattelin että jos ote pitää niin voisi kokeilla 170kg mutta koska tuo 150 tuntuikin jo paljon raskaammalta kuin 130 niin ajattelin että tämä saa kyllä riittää. Lopetan onnellisesti, onnistuneeseen suoritukseen.

Huomiseksi pitää keksiä jokin kävelytapa jossa ei tarvitse takareisiä, sillä jos en sitä keksi niin en välttämättä kävele. :D
Nyt on siis aika hyvä vertailu kevääksi. Silloin toivottavasti 150 tulee vähän kevyemmin ylös.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...