keskiviikko 4. joulukuuta 2013

LisäpainoLeuanveto

Joulukuu mätkähti päälle vähän varkain kun viime viikko meni pitkälti treenikiellossa. Olin ajatellut että siihen saisi hyvän treeniviikon alle. Alle minkä? No olinhan päättänyt että joulukuusta eteenpäin alkaa leuanveto lisäpainoilla. En ruvennut tätä tietystikkään viime viikosta huolimatta siirtämään koska sitten se olisi tod näk. siirtynyt aina vaan eteenpäin erinäisistä syistä.
Eilen ekat ja tänään tokat. Ensin myötäotteella koska onhan tiistaina keskivartalopäivä ja tänään yläkropan vuoro eli vastaotetta. Molemmilla kerroilla suoritin samallalailla eli treenin keskellä 2x3 10kg painolla ja viimeisenä liikkeenä 2x5 ilman lisäpainoa.
Varmaan suht selvää on että vastaotteella tuo nousee hiukan iloisemmin, mutta molemmissa 2x3 ja 10kg oli sopiva koska sai tehtyä puhtaasti, mutta seuraava olisi ollut jo melkoista äheltämistä.
Nyt vaan toivotaan kehitystä koska ennen joulua olisi tarkoitus tosiaan ottaa molemmista otteista toistomaksimi ja lisäpainomaksimi muistiin.

Huomasin muutamastakin eri lähteestä että Crossfitin Sm:iin on karsinnat alkaneet ja ensimäinen karsinta lajikin on julkistettu. Jotenkin rupesi kiinnostamaan tulosten seuraaminen kun ensimäinen laji on mahdollista kenen vaan suorittaa (death by burbees run). Jopa tälläinen kunnon nostotekniikkoja osaamaton pystyy tuon tekemään, joten nyt onkin helppoa seurata suomen huippujen tuloksia. Mietin jopa hetken että kokeilisinko itsekkin tuota suorittaa ihan mielenkiinosta. Keskellä pk kautta ei varmaan omaan huippuun tuossa yltäisi, mutta sehän ei haittaa kun ei sitä kisoihinkaan olla pyrkimässä. Saapa nähdä. :)
Lisää kisojen karsinnoista voi lueskella esimerkiksi näiden kahden Fittaajanaisen blogeista:
Jennipuoliväli  Steffit

Vaihdoin noin kuukausi sitten puhelimeni uuteen. Koska uusi on oikeasti älypuhelin ja suht kalliskin vielä, edellisen oltua lähempänä vasaraa, niin kuvien tuleminen blogiin on ollut vähän jumissa. Vasara kun oli soittimena taskussa salillakin, mutta tätä uutta ei uskalla painojen sekaan ottaa joten hetken mielijohteesta otetut kuvatkin loistavat poissaolollaan. Instagrammiin kuitenkin jotain kuvaa eksyy joten vakoilkaas halukkaat sieltä sillä aikaa kun koitan ottaa itseäni niskasta kiinni kuvien tuottamisen suhteen.. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...