torstai 26. syyskuuta 2013

Lisää kerroksia päälle treeneihin

Ja tosiaan kerroksia ei kierroksia, sillä tällä hetkellä on kyllä sellainen syksyn väsymys päällä. Peleihin ja osaan treeneistä saa ladattua täyden keskittymisen ja jaksamisen, mutta osassa on kyllä melko uupunut olo. Perus juttuja näin syksyisin koska kuitenkin suhteellisen pitkä treeni- ja pelikausi rupeaa olemaan takana.
On jo hetken tuntunut siltä kuin kropasta olisi ne vähäisetkin lihakset kadonnut ja pohkeet on kaupanpäälle koko ajan ihan tukossa. Taas on niin perusteellisen hyvin hoidettu oma lihashuolto. Hemmetti..
Tekniikka paitaa alle..
Olen tullut siihen päätelmään että istuminen ei sovi itselleni ollenkaan näin pidemmän päälle. Nyt on kaksi viikkoa putkeen oltu koulun penkillä ja kaikki lihakset kyljistä hartioihin ja kaulaan on kipeinä. Aivan varmasti koulunpenkillä lahoamisesta, sillä mitään muuta ihmeemmin normaalista poikkeavaa en keksi tehneeni. Tai sitten sieltäkin on ne lihakset kadonneet ja se aiheuttaa kipuja. ;)
.. rönttä poolopaita päälle..
Kautta on enää pari viikkoa jäljellä joten pitää vaan koittaa nautiskella tästä hetkestä ja pallon potkimisesta, vaikka uupuneelta kroppa tuntuukn, sillä talvella ehtii taas kyllä reilusti painoja nostella ja muuta sellaista puuhailla.
Pitäisiköhän napata talveksi pieni tavoite suoraan tämän päivän urheilusanomista. Siellä kysytään nimittän neljältä mies voimistelijalta leuanveto ennätystä ja kaikki naulaavat sen sinne 30 ja 40 väliin. Onneksi olen itse aikanaan valinnut todella tekniikka painotteisen lajin enkä tuollaista voimaa noin paljon vaativaa niin ei tarvitse tuollaisia määriä leukoja vedellä. :D
.. ja lopuksi verkkaria ja hanskat.
Tällä varustuksella pärjää mukavasti kunhan vaan muistaa liikkua..

Sain pienien suhteiden kautta mahdollisuuden hankkia Gainomaxia alennettuun hintaan joten sitä olisi nyt jonkin verran varastossa. Makuna tietysti Capuccino..
omnomnom..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...