torstai 19. syyskuuta 2013

Hengissä

Nyt on ollut kyllä tämä viikko selaista menoa että ei meinaa päivissä oikein tunnit riittää. Aamulla klo8 alkaa ohjelmat koulun muodossa ja päivät kestää melko yhtä jaksoisesti aina iltaan asti niin että kotona sitä on vasta klo 8 aikaa illalla. Loppu ilta onkin sitten mennyt aina kotona tehtävien perus asioiden parissa ja seuraavan koulupäivän valmistelussa.
Treenaaminen on tämän vuoksi myöskin hiukan kärsinyt kun päivät menee läpeensä koulussa. Keskiviikkona tuli vasta viikon ensinmäinen treeni kun tein koulun ja iltavuoron välissä kahvakuula kuntopiirin.
Tänään sitten illalla pääsi ensinmäisiin joukkueen treeneihin tällä viikolla ja oli kyllä jotenkin melko hapottavaa, kun koko kroppa on tuntunut tosi tukkoiselta ja turvonneelta kun päivät on mennyt vain istuessa.
Onneksi loppuviikon treenit pääsee suorittamaan jo normaalisti eli huomenna joukkueen treenit, lauantaina peli ja sunnuntaina jotakin kevyempää.

Koulussakin on hommat lähteneet sen verran ripeästi liikkeelle että tehtäviä tipahtelee melkoisella vauhdilla. Vielä kaiken lisäksi tuntuu että kaikkien tehtävien deadlinet on vedetty parin viikon ajalle. Tehtävät tulee kyllä tehtyä, mutta enemmänkin stressiä aiheuttaa se että muistanko kaikkia tehtäviä.. Vielä kun seassa on kolme tenttiäkin.

Oma kroppa pistää vielä pakan hiukan sekaisin tälläisessä stressissä. Mitään paniikkia ei tule tästä stressistä mutta tuntuu kuin kaikki pienetkin asiat katoaisivat päästä. Ajatus ei meinaa pysyä kasassa ja tuleekin suht paljon unohdeltua kaikkia pieniä asioita kuten ihan normaaleja juttuja kuten avaimia ja muita pieniä asioita.
Kun takaraivossa jyllää stressi niin pää pistää tavallaan kaiken lepäämään ja ajatus ei meinaa pysyä kasassa ja `multitaskin` menee ihan mahdottomaksi kun jokin aina unohtuu.
No ei voi muuta kuin koittaa tehdä mahdollisimman paljon ja hyviä muistiinpanoja ja täyttää kalenteria että pysyisi mukana aikataulussa.
Ei ole kyllä yhtään ongelmia keksiä mitä päivisin tekisi.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...