Henkinen ja fyysinen palautuminen

Palatuminen on jännä prosessi. Lihaksiston palautuminen on normaalista lenkistä jopa erittäin nopeaa, hyvällä tankkausella ja jälkitoimilla, mutta kuinka nopeasti tulee tunne siitä, että jalat ovat palautuneet.
Joskus taas tuntuu että onpa rento olo, vaikka kroppa painisi hulluna töitä palautumisen hyväksi.
Perusteiden ja ennen kaikkea oman kehon tunteminen on siis melkoisen tärkeää palautumisessa. Oma mielipiteeni on että kehontuntemus vaatii runsaasti aikaa ja kehon ajoittaista kovaa rasittamista, jotta oppii tuntemaan missä menee rajat ja miltä silloin tuntuu.
Itselle pitää myöskin olla rehellinen, vaikka välillä se voi olla se vaikein asian koko prosessissa.
Jos treenaaminen on aerobista, vähän maitohappoa ja lihasvaurioita tuottavaa, on palautuminen varsin ripeää. Silti itselläkin jalat tuntuvat "jumisilta" huonolla tuurilla vielä yhden välipäivänkin jälkeen. Itse olen huomannut, että tämä johtuu yleensä lenkkeilyn jumittavasta vaikutuksesta. Pienet liikeradat ovat varmaan se suurin jumittava tekijä. Olo tuntuu tukoiselta, mutta seuraavana päivänä kun käyn hyppimässä, pomppimassa ja venymässä, niin olo on mitä avonaisin. Toinen lenkki tämän tilalle niin olo olisi ihan erillainen, vaikka lenkki rasittaisi kroppaa vähemmän, kuin hyppy ja pomppu iloittelu futistreeneissä.
Tästä johtuen alkuverryttelyt ovat erittäin tärkeää ja olisihan se hyvä, että lämmittelyssä myös avattaisiin kroppaa ja liikeratoja, eikä vain hiukan lämmitetä lihaksia. Monelle, varsinkin kuntourheilijalle, tekisi erittäin hyvää harrastella jotain vähän lenkkiä räväkämpää ja paikkoja avaavaa liikuntaa, juoksun ohella.

Toinen asia onkin sitten tämä mielen ja fiiliksen osuus näissä asioissa. Omasta päästähän löytyy sellainen voimavarasto, että ei mitään järkeä. Tämä voimavarasto toimii myös toisinkin päin, valitettavasti.
Esimerkiksi juoksussa tulos tehdään jaloilla ja lihaksilla, mutta tehot sieltä jaloista otetaan pääkopalla.

Luonnollisesti palautumisenkin kannalta on tärkeää, mitä pää ajattelee. Jos päässä pyörii ajatus tiukista ja kipeästä lihaksista, niin lihakset ovat takuuvarmasti sen tuntuiset, vaikka todellisuus voi olla jotain aivan muuta. Pitkällä lenkillä tämän huomaa mielestäni hyvin.
Jos jää vatvomaan ajatusta siitä kuinka pahalta tuntuu, niin varmasti loppulenkin juokseminen on vaikeampaa kuin että "sulkisi" ajatuksen pois ja kääntäisi ajatukset vaikkapa kauniiseen säähän.

Hesarissa kirjoitettiin jokus taannoin mielenkiintoisesta testistä. Testauksessa oli suomalaiset sauna tottumukset ja kropan palautuminen. Mikä onkaan rentouttavampaa kuin kunnon saunominen päivän päätteeksi ja pari alkoholipitoista saunajuomaa siihen kaveriksi. Olo on rento ja palautunut, kroppa kertoo tosin jotain ihan muuta. Testin mukaan kroppa on täysin palautunut alkoholista ja saunomisesta vasta seuraavana päivänä, puolenpäivän aikoihin. Eli karkeasti noin 12tuntia saunomisen jälkeen.
Hurjaa miten mieli ja ajatuksen vääristävät tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Oman kehon tunteminen on siis melkoisen tärkeää, mutta ei mikään helppo homma.

Itse olen huomannut yksinkertaiset kysymykset ja omien tuntemuksien kyseenalaistamisen hyväksi keinoksi, totuutta etsiessä. Lisäksi positiivinen ja optimistinen ajattelu näyttäisi auttavan (yllätys yllätys).

Raskaan harjoittelun tuottamat maitohapot poistuvat lihaksistosta parissa tunnissa. Hyvällä loppuverryttelyllä jopa tunnissa. Normi juoksussa lihaksistoon ei vaurioita juuri tule, kuten esim, nopeus ja voimaharjoittelussa, joten sekään ei palautumista hidasta.
Kuinka kauan lenkiltä palautuminen siis oikeasti kestääkään? ;)