sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Ylämäkivetoja

Dodiin, nytpä jo urheilinkin. Eilen ei tehty muuta kuin kävelylenkki eli ulkoilua. Tänään kuitenkin jo sitten treenailtiin niin kuin suunnitelmissa olikin. Treenikin oli juuri sellainen kuin suunnittelin paitsi että vedot otti enemmän hengitys elimistöön kuin että olisivat painaneet jalat hapoille. No ihan toimiva treeni kyllä siltikkin.
Juoksentelin noin 4km tasavauhtista ja herättelin kroppaa siinä samassa. Sitten saavuin jo ennalta suuniteltuun ylämäkeen, missä olen ennenkin vetoja ja loikki tehnyt, ja aloittelin vetojen juoksemisen.
Yhteensä 10 täysivauhtista vetoa niin että jokatoinen veto oli vähän pidempi. Kävely palautuksella niin että ylhäältä kävelin hiukan lähdön alapuolelle, josta kävelin taas lähtöön ja aloitin täysvauhtisen vedon.
Missään vaiheessa en siis pysähtynt vaan aina vedon jälkeen käännyin ja lähdin kävelemään alas, ei siis mitään polviin nojailu taukoja.
Tuo selitys tuosta järjestyksestä ei välttämättä aukea joten piirsin paint piirroksen tuosta treenistä, vielä lisää teitä hämmentämään. ;)
Palautus pisteelle siis aina käveltiin josta käveltiin Lähtöön josta (yllätys yllätys) lähdettiin vetoon. Jokatoinen veto pidemmälle ja jokatoinen vähän lyhyempi. Täysivauhti loppuun asti ja sitten rullaten vauhti pois ja kävelypalautuksella sitten palautukseen.
Etäisyyden ovat noin about mittoja. 
Palautus - Lähtö 15m, Lähtö - eka 30m, Eka - Toka 10-15m.

Vetojen pituudet olivat siis n. 30 ja 45m ja ylämäki oli suht jyrkkä ja nousu kiristyi mitä pidemmälle vetoa eteni. 
Vedot tuntuivat suht hyviltä, mutta hyvin näki että tuo viimeinen 15m pidemmissä vedoissa oli suht raskas. Ekaan pisteeseen meni kivasti, mutta sen jälkeen sai aina hiukan tapella. Siinä 6-7 vedon kohdilla rupesi olemaan jo suht raskasta ja hengästyminen oli suht hyvä. Tuli aina sellainen olo että palautus on liian lyhyt ja ei olisi vielä huvittanut lähteä vetoon, kun lähtö oli tulossa eteen, mutta sellainen tunnehan noissa vähän pitääkin tulla. Vedot olivat siis kaikki täysvauhtisia ja yritys piti olla loppuun asti täys 100%.

Kun kävelin 8:nen vedon jälkeen mäkeä alas niin vastaan tuleva vanhempi nainen kehuskeli juoksuvauhtia. " Tosi kovaa juokset, aivan kauheaa vauhtia". En siinä sitten hengästyksissäni saanut mitään sanaa oikein suusta vaan hymyilin vaan kohteliaasti ja jatkoin puuskutus kävelyäni, mäkeä alas. :D

Nämä on aina hyviä treenejä ja tykkään tehdä näitä paljon mielummin kuin tasaista juoksua. Vaikka ovatkin tavallaan vähän raskaampi niin tykkään kyllä enemmän itse kun pitää vähän nähdä vaivaa ja pääsee menemään niin kovaa kuin jaloista pääsee. Suosittelen jokaiselle vähänkään juoksua harrastavalle kyllä ainakin jonkimoista vetotreenin kokeilua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...