sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Hieno sää, huono lenkki

Viikonloppu on mennyt suht leppoisissa merkeissä ja en olekkaan hirveästi mitään kehittävää tehnyt. Perjantaina kävin kentällä palloa potkiskelemassa sellaisen 1h 15min. Ei mikään hiki treeni vaan lähinnä rentoa pallottelua ja liikettä sen verran että pysyi kuitenkin mukavasti lämpimänä.

Lauantaina suuntasin laduille ja ajattelin että hiihtelisin ihan reilun lenkin koska keli oli mitä parhain. Olin vaan tunnin pari liian aikaisin liikkeellä koska aurinko ei ollut vielä pehmittänyt uran pintaa ollenkaan ja se olikin ihan kiven kova ja jäässä. Ei mikään ihanne keli mun hiitotaidoille vaan tuntui lähinnä siltä että jalassa olisi pitänyt olla luistimet suksien sijaan.
Hiihtelin ekan neljänneksen vapaata ja sitten hermojen mentyä siirryin tasatyöntöön koska sillä tavalla pääsi paljon mukavemmin eteenpäin ja ihan yhtä nopeasti. En sitten mitään pitkää lenkkiä tehnytkään vaan aika kevyen.
Noh mitäpä tuosta koska tarkoitus oli ulkoilla eikä varsinaisesti treenata.


Maanataina vedetäänkin täysi päivä koulussa joten huomisen urheilut jää varmasti vähän paitsioon, mutta tiistaina palataankin jo normaaliin tahtiin ja vähän tehostettuun treeniin tämän "lomaviikon" jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Aivan samanlainen lauantainen hiihtosuoritus täällä länsirannikolla... lujaa kyllä pääsi, mutta voi sitä tasapainoilua. Aivan jäässä latu sekä luistelu-ura, bonuksena metsäosuuksilla puista lentäneet roskat. No, uusi lumi korjasi toivon mukaan tilanteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnin pari kun olisi ollut myöhemmin liikkeellä, niin aurinko olisi varmaan sulattanut uran pinnan ja olisi voinut luistella, mutta nyt oli kyllä juurikin tuota tasapainoilua. :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...