lauantai 30. maaliskuuta 2013

En urheillut perjantaina.

Taidan olla ainut ainakin siltä tuntuu kun muiden blogeja lueskelee. `Pitkä treeni pitkänäperjantaina`, `super treenit perjantai vapaalla`.
Itse en saanut kroppaani edes ulos asunnosta joka on kyllä melkoinen häväistys ottaen huomioon kelit joita ulkona on. Päivä meni elokuvien, pakkaamisen ja sisustus juttujen mietinnässä. Sellainen yöpaita päivä sillä erotuksella että tuli myös tehtyä jonkun verran asioita, täyden sohva löhöilyn sijaan.
Pakkaaminen osaa olla kyllä niin tylsää puuhaa ja sitä pitäisi tänäänkin vielä jatkaa. Huoh.

Omatekemiä hampurilaisia
Graham jauhoista littanat sämpylät
pohjalle: ketsuppi, sinappi sekä Poppamiehen savu viski chilikastiketta
Salaatti + sipulirenkaita + ananas
Omatekemä jauheliha pihvi
Juustoa + kansi

Tänään kyllä menen ulos, mutta että urheilenko ihan niin en tiedä. Kävelylenkki nyt ainakin tulee heitettyä, mutta kun se ei oikein itselle mene urheilen puolelle.
Huomenna sitten tulee ainakin urheiltua. Ainakin jonkinmoista juoksua. Todenäköisesti ensin n. 4km pk+ jonka jälkeen hapotetaan niin perkl:eesti itseä ylämäki vedoilla.

Myöskin maanataina urheilen ja luulen että silloin suuntaan futiskenkien kanssa kentälle. Riippuen nilkan tilasta niin joko juoksen vähän enemmän tai vähemmän. Jos nilkka ei ole hirveän kipeä niin potkin enemmän ja juoksen vähemmän, mutta jos kipua on niin toisin päin.
Meinaa kyllä ärsyttää melko pahasti nämä nilkan venähdykset. Ovat niin pirullisia tuota futista ajatellen. Täysin teipatulla nilkalla on tosi paska pelata ja ilman sitä nilkka ei kuntoudu koskaan ja pitää pelaa kipujen kanssa.
Mutta nyt sinne ulos tai jumiudun jo nyt tähän koneelle. Illemmalla sitä ei voi estää sillä esseetä pitäisi koittaa kirjoittaa. Munarikasta pääsiäistä.

2 kommenttia:

  1. Hyvät on suunnitelmat ja hamppari.. nam! :) Kivaa pääsiäisen jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sitä samaa ja oli kyllä melko nam.. ;)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...