lauantai 23. helmikuuta 2013

Tulehdusta, raamattua ja tulevaa hiihtolomaa

Mitä mitä, se on jo lauantai. Huhhuh, taas meni kouluviikko kyllä sellaisella vauhdilla ohi ettei mitään rajaa. Olen saanut jo ensimmäiset opintopisteeni ja ekan tenttini läpi. Opintopisteet ovat tulleet siis tottakai hyväksiluvuista ja niitä pitäisi metsästää vielä vähän lisää.
Fysiologian tentti meni läpi, mutta sitä varmaan kuitenkin käyn vielä korottamassa, koska vetäisin yhden tehtävän oikein kunnolla metsään. Luetaan ens kerralla mitä oikeasti kysytään.!

Oma "pikku" raamattuni saapui
Treenit on mennyt aikalailla joukkueen treenien mukaisesti ja määrät jäävät suht alhaisiksi eli neljään tapahtumaan tällä viikolla.
Olen pienessä lenkki kiellossa. Kiellon olen tosin itse itselleni asettanut, mutta kuitenkin. Vasemman jalan semimenbranosus ja tendinesus lihasten kiinnitys kohdan tienoilla on ollut kipuilua ja vetäisinkin siihen jo 5päivän tulehdes kuurin joka on nyt sitten vielä jatkunut pelkällä voltarenilla toiset 5päivää päälle. Treenin on pystynyt kuitenkin vetämään läpi mutta mitään ylimmääräistä lenkkiä en siis kuitenkaan viitsi lähteä juoksemaan.
Ensi viikko olisi joukkueen treeneistä kokonaan vapaata, joten pitääkin hiukan miettiä että minkälaisella ohjelmalla sen veisi läpi. Jotain pitäisi kyllä treenata mutta tuon jalan oireet pitäisi saada kyllä myös ensi viikon aikana pois. Täyttä lomaa itselläni ei ole koska töitä pitää tehdä ja koulujuttujakin samalla. Ei ole kuitenkaan viime viikon maanantain ja keskiviikon tyylisiä aamu kahdeksasta ilta yhdeksään päiviä.

Se mitä et löydä niin sitä et tarvitse
Tämän viikon viimeinen treeni on ohjelmassa tänään kun matkustetaan pääkaupunkiseudulle pelaamaan tämän kauden ensimäinen virallinen peli. Suomen cupilla nyt siis aloitellaan, koska sarjahan alkaa vasta hiukan ennen toukokuuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...