maanantai 21. toukokuuta 2012

Yhdistelmätreeniä

Tänään oli sitten harjoitus ovelimmasta päästä. Oltiin tosiaan valmentajan kanssa sovittu että olen sivussa tän päivän pelistä, puolikuntoisen lähentäjän takia. Kuitenkin jalalla pystyy jo aika hyvin tekemään, kunhan jättää ne terävimmät ja pahimmat liikkeet pois.
Olin sopinut että menen peliin kuitenkin luomaan henkeä jne, vaikka en pelaakaan.
Ei muuta kuin reppu selkään ja jalat alle.
Juoksentelin ensin aika tasan 5km tasaista pk+ vauhtia kentälle. Kentällä vaihdoin sitten vähän kamoja ja suuntasin muun joukkueen kanssa tekemään alkulämmittelyä. 30min alkulämmittelyä pallon kanssa, jonka päätteeksi vedin 3x50m rennon kovat vedot.
Sitten kun muut alkoivat pelaamaan, niin minä suuntasin vaihtopenkille istuskelemaan, muiden vaihtopelaajien kanssa. Puoliajalla eli 45min myöhemmin sitten 15minuutin `puoliaikashow` pallon kanssa ja sitten taas istuskelemaan penkille. Toinen 45 istuskelua ja sitten pelin loputtua nopea kamojen vaihto ja takaisin asfalttia nielemään. Toinen 5km pk+ vauhdeilla ja sitten treeni olikin onnistuneesti ohi.

Oli kyllä melkoista juhlaa, päästä nyt ensimäistä kertaa juoksemaan oikeasti lämpimässä kelissä. Talvella aina jossain vaiheessa rupeaa juokseminen tökkimään, ihan pelkkien kelien takia. Nyt juokseminen oli täyttä juhlaa, vaikka synnytinkin hielläni varmaan pienen joen mennessäni.
Hiukan rupesi paluumatkalla painamaan pohkeissa, mutta ei kuitenkaan mitään ihmeellistä, vaan tollasta perus päkiöillä hyppimisen ja juoksemisen synnyttämää jumitusta/väsymystä.

Huominen ja keskiviikko olisi sitten lepoa juoksuista ja sen sellaisista. Huomenna ajattelin tehdä salilla, iltavuoron jälkeen, vähän käsiä ja sitten keskiviikkona olisi keskikropan vuoro.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...