Vierumäki Trailmarathon. 15k polkujuoksua

Moi, im back. Blogin kesäloma näköjään hiukan venähti koska pimeä talvikin on ehtinyt jo tässä välissä vierähtää. No vuodessahan ehtii tunnetusti tapahtua paljon, joten palailen loman syihin vähän myöhemmin, sillä nyt pitää kirjoittaa asiasta joka on vielä tuoreessa muistissa. Nimittäin viime lauantain polkujuoksusta Vierumäki trailmarathon tapahtumassa, jossa kävin polkujuoksemassa lyhyemmän eli 15k matkan.

Bongasin tapahtuman suht myöhään ja olin heti todella kiinnostunut koska huomasin että tarjonnassa oli erittäin mielenkiintoinen 15kilometrin matka. Spurttaaja joka ei ole ikinä edes juossut yhteen putkeen noinkaan pitkää matkaa, ei nimittäin vielä puolimaratonista innostu. Viimeinen ilmottautumispäivä lähestyi ja jostain syystä emmin ilmottautumiseni kanssa. Itsekkään en tiennyt syytä, ennen kuin yhden asiakkaan kanssa puhuessa tajusin syyn. En ole viime aikaisen huonon treenaamisen kanssa siinä kunnossa missä olen tottunut olemaan, joten haluanko mennä todistamaan tätä seikkaa itselleni, ihan viralliseen juoksu tapahtumaan?
Tätä seurasi pieni itsensä tutkiminen asian suhteen ja jälkiilmottautuminen lähti liikkeelle. En olisi edes "normaalissa" kunnossani taistelemassa voitosta joten onko nyt väliä, että onko ajassa muutama minuutti enemmän kuin ehkä huippukunnossani olisi? No ei todellakaan ole.

Perjantaista alkaa itse tarina juoksuun liittyen, koska illan hämärtyessä löydän itseni pelaamasta jalkapalloa. "Pelaajat vähissä, pääsetkö jeesaa?" Ajattelin mennä aukaisemaan jalkojani, mutta huomasin juoksevani pohkeeni kramppiin sillä pirun tekonurmella. No nyt ei ainakaan mitään ennätyksiä poluilla juosta, sillä pelin loppumisesta oli juoksun lähtöön vain 12 tuntia aikaa.
Ihmeet suoritettu jaloille ja lauantai aamuna raahaudun paikalle niin että pääsen haistelemaan tunnelmaa ja näkemään maratonin lähdön.
Heti paikalle päästyä tuli hyvä fiilis joka vaan kasvoi kun käveli hakemaan kisapakettia kaikkien muiden juoksijoiden seasta. En ole tosiaan ikinä ennen ollut juoksutapahtumassa, koska aina kesän viikonloput ovat olleet täynnä tavoitteellista jalkapalloa, toisin kuin tänä kesänä, ensimäisen kerran elämässäni.

Maratoonarit karsinassa

Ihmettelyn jälkeen rupesikin koittamaan oma lähtöni. Koitin ottaa suht hyvät lämmöt jotta jalat lähtisivät liikkeelle, jonka jälkeen karsinaan odottamaan lähtöä. Ei jännittänyt juuri ollenkaan joka oli mielestäni vähän outoa. Suhteellisen nopeasti reitti hyppää asfaltilta polulle ja todellinen juoksu alkaa sekä huomaan nopeasti tehneeni karsinassa pienen virheen, nimittäin jäämisen liian taakse. Kun juostaan polkua pitkin ja nousussa edessäsi olevat ihmiset haluavat kävellä, ei auta hirveästi vaikka itsellä olisi menohaluja kun ohi et mahdu.
No pikku hiljaa sitten leveämmillä osuuksilla keräilin selkiä ihan vain sen takia että löytäisin uuden kävelevän jonon edestäni. No, ei tänne oltu tultu ennätyksiä tekemään, vaan fiilistelemään joten mitäpä tuosta.
Vitosen kohdilla eteen tuli metsätietä jossa pääsin hiukan tekemään juoksua ja siellä tiellä eteen tuli myös selkä joka ei tippunut vauhdista vaan taivalsi samaa matkaa lopussa minua muutaman kymmenen metriä jättäen.
Reitilläkin ehti vähän jutella ja heittää vitsiä ja mieleen jäikin hetki kun toimitsija ilmoitti meidän masennukseksi että kärkeen on matkaa 11. Kysyin että 11sekunttia? ja mies vieressäni komppasi kysymällä että 11metriäkö? No ei ollut kumpikaan vaan minuuttia luonnollisesti. Kovaa siis mentiin kärjessä.

Juoksu kulki hyvin ja jalat tuntuivat palautuvan vielä ihan hyvin raskaammista nousuista. Noin seiskan kohdalla juoksin hetken endorfiinikoukun Elinan kanssa, vaikka tajusinkin tämän vasta kun näin Elinan maalintulon. En näköjään ehtinyt jokaista kasvoa metsässä katsoa.
Juoksu tuntui sujuvan parhaiten teknisillä, mutta tasaisilla osuuksilla, joka ei itseä ihmetytä sillä olenhan tottunut loikkimiseen ja ketterään juoksenteluun, ennemmin kuin asfalttijyräämiseen. Jonkin verran jouduin tosin hyppimään ja väistelemään koska jalassa olivat vähän eri maastoon tehdyt Adiokset.
Vähän kympin jälkeen tuli nousu jota mentiin ylös helpommin nelivedolla kuin juosten tai kävellen, siihen perään vielä pitkähkö hiekkatienousu ja mun jalat jäivät jonnekkin sinne metsään. Loppumatka olikin sitten melkoista dieseliä ja vääntämistä oli maasto mitä vain. Jos alkumatkasta fiilistelin reittiä, ääniä ja maisemia niin viimeiset 4kilometriä katselin vain suht tiiviisti jalkojen edessä vaihtuvaa maastoa.

Garmin näyttää jo 15kilometriä mutta maalista ei näy merkkiäkään, joten vähän ylipitkäksi matka kostautui. Lopulta vierumäki rupeaa siintämään edessä ja maali fiilis rupeaa hiipimään mieleen. Minun ja maalin välissä oli kuitenkin vielä kaksi lyhyttä mutta jyrkää asfaltti nousua, jotka olivat kyllä aivan hirveitä. Jaloista ei irronnut enää yhtään mitään ja tässä vaiheessa hiukan jäin muista kolmesta joiden kanssa viimeiset kilometrit olin juossut. Lopulta rullaus maaliin ja voi jeesus kuinka hyvä fiilis, poislukien jalat jotka olivat lyijyä. Urheilujuoma ja sipsiämpäri palkitsi suorituksesta sekä tietysti mitali joka tottakai lyötiin kaulaan.

DONE, missäs se sipsiämpäri olikaan..

Huippukokemus ja toivon että myös ensi vuonna juostaan tuo 15k sillä olen varmasti juoksemassa ja sillä kertaa ehkäpä jopa tuoreilla jaloilla. Alle 1.30 here i come.. :)
Tapahtumassa näin monta näistä blogipiireistä tuttua naamaa, joten Moi näin jälkikäteen kaikille jotka tunnistivat, mutta joita en itse ehtinyt moikata. 

Nämä tarvitsin ja hyviltä vaikuttavat joten viis hinnasta