perjantai 7. helmikuuta 2014

Hellittipäs

Kaavailin alunperin että treenaamaan flunssan kourista pääsisin keskiviikkona mutta pienenä varmuus tekijänä lykkäsin aloituksen eiliseen. Ajattelin että aloitan salitreenillä vaikka normaalin ohjelman mukaan olisi pitänyt olla lenkkipäivä, mutta flunssa on sekoittanut kaiken normaalin joten sama se millä aloittaa.
Painonnosto päivä oli siis eilen ja eksyin vähän vahingossa jalkaprässin pariin pitkästä aikaa. Vapailla oli niin paljon kolistelijoita kun salille tulin joten piti keksiä aluksi jotain muuta. Vedin prässissä nousevaa sarjaa, tavan mukaisesti, kuitenkin alussa ensin tehden 1jalan prässejä. 115kg 2x6 1jalalla.
Siitä sitten molemmat jalat hommaan mukaan ja aloitus 215kiloon. Kutosia siis tein kahdellakin jalalla ja seuraavaan settiin nostin ujot 20kiloa eli yhteensä 235kg. Seuraavaan jo sitten 265kg jonka jälkeen vielä viimeiseen 285kiloa.
Hyvillä palautuksilla ja mahd syvältä prässejä lähdettiin tekemään. Prässien jälkeen oli vapaillakin jo sopivasti tilaa joten suoritin lämmittely pistoolien jälkeen lyhyet kyykyt. 1x4 60kiloa ja 1x4 80kiloa. Normaalilla tyylillä eli mahd syvään ja täydellä terävyydellä ja effordilla ylös. Suht hyvin irtosi vaikka ajattelin että flunssa olisi voinut syödä vähän tehoja.

Kyykky ja prässi olivat oikeastaan treenin pääliikkeet mutta tulihan jalkoja kiusattua myös niitä ennen ja jälkeen. Tässä koko treeni listattuna:

Soutu 3min
Bulgaari kyykky 1x10, 1x6 20kg käsipainoilla
Reidet laitteissa 2x6 molemmat
Jalkaprässi 1j 2x6 115kg, normit 1x6 215kg, 1x6 235kg, 1x6 265kg, 1x6 285kg
Pistoolikyykyt 1x3
Takakyykky syvä 1x4 60kg, 1x4 80kg
Bulgaari kyykky 1x6 16kg käsipainoilla
20kg kahvakuulalla työntö + ojentajaliikettä n. 20 toistoa
Soutu 4min

Ihan hyvä aloitus näin flunssan jälkeen. Loppuviikko onkin sitten aikalailla pallon potkimista ja juoksemista. Saa nähdä miten kroppa reagoi flunssan jälkeen treeneihin. Sunnuntai voi olla siis palauttelupäivä tai sitten teen flunssan takia väliin jääneitä treenejä silloin. Saapa nähdä.

2 kommenttia:

  1. Usein futispelaajat, kuten muutkin joukkueurheilijat, kyykkäävät todella vajaina. Neljäsosakyykyt ja "niiaukset" ovat kai aika perinteinen tapa voimaharjoittelussa näissä lajeissa mutta onko se sun mielestä kuitenkaan hyväksi? Eikö liikkuvuuden hankkiminen täysillä syväkyykyillä olisi parempi tapa mm. ehkäistä vammoja jotka usein johtuvat heikosta liikkuvuudesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä todella yleistä ja muutenkin joukkueurheilijoiden voimaharjoittelussa on paljon "väärää" uskomusta minkä mukaan tehdään.
      Syvään tehdyt kyykyt tosiaan olisivat hyviä liikkuvuuden lisääjiä ja lisäksi harjoitettaisiin lihasta isomman liikelaajuuden alueelta. Väärä uskomus vain yleensä on että kyykkyjen pitää olla liikenopeudeltaan nopeita jonka takia tehdään todella vajaita kyykkyjä.

      Hauska että kommentoit aiheesta sillä tämen aiheen tiimoilta on tulossa kirjoitus ehkä jo viikonloppuna.. :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...