torstai 7. helmikuuta 2013

Migreeni tuhosi treenin

Ei treenattu eilen. Töissä rupesi tulemaan näköhäiriöitä ja parin tunnin päästä viimeisen asiakkaan aikaan pamahti sitten oikein mehevä päänsärky. Buranaa ja kaikkee vetäsin heti lärviin kun näköhäiröitä tuli mutta eihän se nyt mitään pidelly.
En siis ruvenna treenaamaan koska tiedän mitä sykkeen nostattaminen tekee päänsärylle. Olen siis kokeillut.
Tunniksi pimeään ja hiljaiseen sekä lisää särkylääkettä niin loppuillan pystyi taas elämään.

Tänään tuli vähän pöllöolo aamupäivästä ja päivällä oli huomattavissa pientä pään särkyä tai jomotusta joten tähänkin päivään on sisältynyt särkylääkettä ja päiväunia. Olo on kuitenkin sen verran hyvä että menen treenaamaan, jos se raitis ulkoilma vaikka vähän jeesais.

Onneksi itsellä ei tälläistä ole kuin ehkä kerran vuodessa, mutta voisi ehkäpä silti mennä kysymään jotain lääkettä, koska se että 3-4 tuntia joutuu aina kärsimään, ei ole mitenkään mieltä ylentävää.
Nyt en viitsi tässä päätteellä kukkua yhtään pidemään joten adios..

2 kommenttia:

  1. Migreeni on inhottava vaiva! Miulla itelläni särkee päähän noin kaksi kertaa vuodessa, ja se äityy aina migreeniksi. Onneksi osaan nykyisin jo varautua siihen, vaikka ei migreeni mikään kiva vaiva siitäkään huolimatta ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on kyllä tosi ikävä vaiva.
      Noin kerran vuodes on nyt tullut tota aurallista migreeniä.
      En kyl toivo kellekkään.. :/

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...