maanantai 4. helmikuuta 2013

Ekat intervallit

Tänään ei treenattu kroppaa vaan ainoastaan päätä, sillä ilta meni englannin tunneilla. Samaan aikaan muu joukkue hikoili lenkin ja salin merkeissä.
Tulevat maanantait menee tällä tyylillä joten pitää maanantain treenit tehä omalla ajalla.

Eilen kuitenkin treenailin ja vuorossa oli ihan puhtaasti juoksemista. Ei enää kuitenkaan pelkkää tasaista junnaamista vaan yhdistin lenkkiin vähän intervalleja. Juoksentelin ensin sellaisen 3-4 km tasavauhtista ja välillä tosi epätasaista maastoa, jonka jälkeen saavuin tutulle intervalli paikalle.
Matka on hiukan mutkitteleva ja sisältää pieniä nousuja ja laskuja. Pituudeltaan aikalailla tasan 400m.

Nyt kun ei ollut garminia mukana (koska taas päästänyt akun tyhjäks) niin palautukset piti vetää ihan hatusta. Normaalisti olisin pitäny tuollaisissa 400m vedoissa noin 90sec palautukset. Nyt odottelin että sykkeet on varmasti tippunut ja luulenkin että ne oli aika lähellä 2minuuttia.
Lumi, jää ja omat jalat vähän rajoitti menoa, mutta luulen että vetojen pituus oli ajallisesti n. 1min 15sec.
Sulalla kelillä kun olen tuota juossut niin ajat on ollut jossain 1.07 - 1.12 välillä ja nyt varmaan siis jotain 1.14 - 1.17.
4x 400m n. 120sec palautuksilla.

Viimeisen juoksun jälkeen 300m kävely palautusta ja sitten hölkkäilin n. 1km palauttelevat. Hyvät hiet niin kuin aina juostessa. Jalat oli suht tiukat ja tuntuivat jo pelkässä hölkkäilyssä vähän jumisilta. Etenkin pohkeet niin kuin mulla yleensäkkin ja sen lisäksi hiukan kyllä takareidetkin.
Ihan hauskaa kyllä nuo intervallit perus tasavauhtiseen verrattuna, vaikka ovatkin suorituksena raskaampia ja vaativat vähän itsekuria tai vaihtoehtoisesti tuhoisuutta. :)

Laitetaas vielä pari kuvaa omasta juoksemisesta loppuun kun niitä on. Nämä ei ole eiliseltä vaan lauantain ulkoilulta. Kuvat on myös monelta kerralta, mutta kyllä niitä tutkiessa saa vähän kuvaa miltä se oma askel näyttää..
Ehkäpä innostun laittamaan joskus ihan videotakin tai ainakin tarkempaa kuvamateriaalia.


 Tuossahan jalat vaihtelee vähän miten sattuu mutta liikkeen saa kyllä selville. Vähän pitäisi olla enemmän kuvia ja tiuhempaan otettuna että saisi tarkemmin vakoiltua. Ehkä tuossa nyt ainakin sen näkee että kokonaan ollaan ilmassa joka askeleella kun rennosti juoksee. Monet lenkkeilijät kun eivät ole joka on mun mielestä jonkinmoinen virhe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...