sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kevyt pääsiäisviikko. 14

Viikosta tuli melkoisen kevyt. Pääsiäinen hiukan "sekoitti", joten suht vähän harjoituskertoja tuli tälle viikolle.
Tortaina ja perjantaina remontoin duunissa suht pitkään ja vaikkakin tuli ihan hirveä hiki, niin trenistä ei kyllä remontointi siltikkään mene, vaan ainoastaan esti oman ehtimisen joukkueen harjoituksiin keskiviikkona.
Perjantain treenit oli pyhien takia peruttu joten otin sitten tosi löysästi perjantain ja lauantain.
Tänään hyppäsin sitten lenkille ja oli kyllä erittäin kaksijakoinen, mutta hyvä keli juosta. Juoksin taktiikalla sinne ja takaisin, koska ei ollut mahdollisuutta tutulle lenkille, koska olen pyhät ollut porukoiden luona. Puolet matkasta oli myötätuulta ja aurinko paistoi ihan syliin, eli oli tosi lämmin. Paluumatkalla sitten tottakai vastatuuli ja ei aurinkoa joten oli melko viileä. Kummastakin selvittiin joten voi todeta että oli kyllä juuri oikean verran vaatetta päällä. Juoksin lenkin vanhoilla lenkkareillani ja ei ollut kyllä yhtään niin hyvä juosta kuin esimerkiksi noilla Free:llä.

Viikko näyttää näinkin tyhjältä:

Ma: Joukkueen treenit
sisälsi 3x 20,20,20 kuntopiirin
Ti: Sali
vatsat, alavatsat, saksaus, soutu, käännöt, vinopenkki, suorat vatsat penkissä, rintalihakset 9.5, hauis 9.5, olkapäät 5.0, ojentajat 8.0
Ke: Sali
rintalihakset 9.5, hauis 9.5, olkapäät 5.0, ojentaja 9.5, ylätalja 10+10. Kaikkia 2kierrosta.
To: lepo
Pe: lepo
La: lepo
Su: Lenkki
D: 11.0 km
T: n. 65min


Nyt menty oikeastaan kaksi viikkoa suht kevyesti, joten ensi viikolla voisi koittaa mennä taas vähän kovempaa/enemmän. Tiistain peli jää harmittavasti väliin, koska en saa omaa iltavuoroani mitenkään siirrettyä. Penteleen vastapuolen urpot, kun väänsivät niin paljon kuulemma vastaan, että tiistaina pitää pelata. Olisi ihan siistiä päästä pelaamaan, koska on suomen cupista kyse, eikä vain harjoitusottelusta.
No pitää sitten tosiaan vaan keskittyä harjoitteluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...