torstai 7. maaliskuuta 2013

Nyt jo vähän parempaa treeniä

Ei enää ihan niin takkuista treeniä kuin tiistaina vaan palattiin aikalailla normaaliin toimintaan.
Huomenna onkin sitten treenien sijaan harkkapeli joten vähän erilainen perjantai. Ajattelin ottaa garminilla tiedot tuosta pelistä ylös jotta voi vähän vertailla viime vuoden treeneihin.
Lauantaina onkin vuorossa hierontaa ja tällä kertaa niin päin että en ole itse hoitamassa vaan hoidettavana. Kaiken lisäksi vielä ilmaista. :D
Lauantai menee siis palauttelevana päivänä ja sitten sunnuntaina juostaan kovaa ja useita lyhyitä pätkiä. Intervallitreeni siis silloin edessä.

Pitäisi myös suunnitella ohjelma koska menen ensi viikolla tuuraamaan kahteen ryhmään. Tuollaista kuntopiiriä koko keholla, pienellä yoga vivahteella ajattelin pitää mutta pitäisi vaan tuo ohjelma tosiaan laatia.
Muitakin työ juttuja on vähän vireillä, mutta saa nähdä toteutuuko, koska hinnoittelin palveluni tarkoituksella vähän yläkanttiin. Kyseessä on paljon aikaa ja vaivaa vieviä projekteja ja aika on muutenkin vähän kortilla joten pilkka hintaan ei viitsisi töitä tehdä.
Toivottavasti kuitenkin tarjous menisi läpi sillä vaivasta riippumatta kyseessä olisi itseä erittäin paljon kiinnostavia töitä.
Ei niistä kuitenkaan tässä sen enempää. Jos toteutuvat niin varmasti niistä kuulette.

2 kommenttia:

  1. Montako treeniä teillä on joukkueen kanssa viikossa? Onko yhteisiä voima- tai muita oheisharjoitteita? Vaihtelee ilmeisesti todella paljon kakkosen tasolla riippuen joukkueesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjoitellaan 4kertaa viikossa + peli. Talvikaudella yksi treeni on voima/ oheis mutta tässä vaiheessa se yksi kerta muuttuu sellaiseksi että tehdään oheisia yhden treenin alussa ja loppuun siihenkin jo pallo juttuja.
      Itselläni haittaa vähän työt harrastusta joten treenaan vain 3 kertaa joskus jopa 2 kertaa viikossa joukkueen kanssa ja teen loput omina oheistreeneinä.

      Vaihtelua on varmasti enemmänkin siinä että mitä ja millaisella intensiteetillä treenataan kuin itse treenimäärissä.
      Ja tietysti siinä että minkälaisia pelaajia joukkueilla on. Nuoret kun ehtivät useammin harjoituksiin kun perheelliset ja työtä tekevät..

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...