perjantai 23. marraskuuta 2012

Tervetuloa opiskelemaan...


Tänään tuli kirje mitä vähän jo odottelinkin. Himaan tullessa se lattialla makoili ja itse taisin vain tokaista `voi paska`.
Heitin kirjeen pöydälle, purin kamat laukusta ja laitoin lasin täyteen mehua. Sitten oli pakko istuutua ja avata se kirje. Aika hyvin olen saanut pidettyä tän odottamisen pois mielestä, mutta nyt kun kirjeen näki niin kaikki ajatukset siitä, että entä jos en olekkaan valittujen joukossa, pamahtivat mieleen.
No onneksi tulos oli positiivinen ja pisteiden perusteella suht selvästikkin, koska pienimmällä pistemäärällä sisään päässyt sai 10% vähemmän pisteitä kun minä.

Fysioterapian Amk on siis edessä jo tammikuussa ja sitten sitä puurretaan se 3.5vuotta. Tosin nyt ei olla nuorisopuolella vaan aikuisopiskelussa joten noin puolet opiskelusta on etänä tehtävää, jolloin pääsen tekemään myös näitä hierojan hommia. Asuntolainaa pystyy siis edelleen iloisesti makselemaan. :)
Luottavaisin mielin opiskelemaan lähdetään, ainut mikä mietityttää on kieli nimeltä ruotsi. Amk ruotsi pitäisi läpäistä ja mähän en puhu ruotsia ollenkaan. Yläasteella rimaa hipoen läpi ja sen jälkeen ei ole tullut käytettyä. No nyt on motivaatiota, mitä ei yläasteella ollut edes vähää alusta. Maanantaina alkaa pänttääminen. :D

Vähän Minimuksien kärjet likaantui
Tänään oli taas liikuntojen puolella lenkkipäivä. Samanlainen 10kilometrinen tuli juostua kuin viikko sittenkin. Garminia ei ollut mukana, koska en ole muistanut sitä ladata koko viikkona. No jos ensi viikolla sitten muistaisi. Nyt kuitenkin muistin katsoa kellosta tarkat ajat ja juoksu asettui suht tarkasti vähän alle 55minuuttiin.
Kelit on sen verran hyviä että taas pystyi Minimuksilla juoksemaan, eli pohkeet on taas suht arat. :)
Hiukan välipalat pisteli rinnassa kun vähän liian pieni aika oli syömisen ja juoksemaan lähdön välillä. Mukavaa röyhtäillä banaanin makuisia röyhtäyksiä.
Viimeiset 100m mentiin sitten ihan törkeen kova pistos oikean lavan alla. Saman tunteen sain jo maanantain salitreenin aikana, mutta kevyempänä. Nyt pisti melko kovaa, mutta himaan tullessa kättä heilutellessa lapa hiukan napsahti ja pisto katos.
Hiukan taitaa olla lihakset ympäri kroppaa tiukalla kun takareidetkin on ollut keskiviikosta lähtien ihan palasina. Niitä vähän torstaina salilla availin, fillarin, kevyiden pumppaavien liikeiden ja pilates rullan avulla.
Tänään pysty jo ihan kivasti niillä juoksemaan mutta ei käsiä vielä kyllä maahan saa ilman että kiristää ja sattuu ihan törkeästi.


Tämmöinen laite tuli talouteen, joten kuvien otto vastuu siirtyy puhelimen ja lainajärkkärin niskoilta, uudelle tulokkaalle.
Samsung nx1000 eli linssitön järjestelmäkamera on kyseessä. Kirjoittelen tuosta vähän juttua kun kokemuksia kertyy ja kuviahan rupeatte täällä itsekin näkemään.


Proteiinitkin ovat loppuneet ja nyt tuli tilattua uutta tilalle. 100prossassa 84% proteiinia. Hera proteiini isolaattia ja makuna suklaa-banaani. Tästäkin enemmän sitten kun käyttö kokemuksia kertyy.

8 kommenttia:

  1. Hei onneksi olkoon!
    Sinäänsä harmillista että opiskelet paljon etäopiskeuna, sillä mielestäni juuri parasta opinnoissani on olleet ryhmässä tekeminen ja fyssariopiskelijoiden avoimuus toisia kohtaan!(sitä kun vietetään päivät pitkät puolialastomina toisten seurassa :)) Voisi kuvitella että ainakin eka vuoden teorioita voi hyvinkin suorittaa etänä mutta toisen ja kolmannen vuoden käytännön opinnot oppii vain tekemällä. Yritä siis aina päästä näpläilemään tuttujen selkärankoja, niveliä ym... :D
    Varoitan, että jos samalla kaavalla opinnot etenee, niin välillä tulee pitämään melkoista haipakkaa, jos haluaa oikeasti ymmrätää asiat. Mutta ihan pirskatin mielenkiintoiselle alalle olet hakeutunut, sen voin sanoa! JES! Tsemiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onneksi puoet on tosiaan sitten ihan lähiopetteluakin. Varmaankin saa aina käytäntöä tehdä lähiviikoilla ja teoriaa etänä.
      Ja kun noita hierojan töitä sitten tekee joka toinen viikko niin se varmistaa sen että pääsen niitä niveliä näpläilemään.
      Haipakkaa tulee kyllä olemaan tod. näk. koko opiskelu, mutta mielummin niin kuin sitten liian vähän asiaa ja liikaa luppoaikaa. :)
      Kiitos :)

      Poista
  2. Mahtavaa, onneksi olkoon opiskelupaikasta!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, onnittelut opiskelupaikasta!! :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...