lauantai 8. syyskuuta 2012

Viikon salitreenit: Unohdettu


Tämä skenaario toistui tällä viikolla kahteen kertaan. Kuinka sitä ajatukset onkin ollut jossain muussa kun ekaa viikkoa on töissä oltu.
Maanataina ja tiistaina jätin tarkoituksella väliin. Ei sopinut aikatauluun eikä ohjelmaan.
Taisi olla torstai kun vaan lähdin töistä, kauppaan ja himaan. Iltapäivällä kun kävelin autolle, aikeissa treeneihin lähtö, niin mieleen juolahti että sali on unohtunut ihan täysin.
Perjantaina olin just saanut `siviilivaatteet` päälle kun tajusin että taas unohdin käydä. No laiskana en ruvennut vaatteita vaihtamaan vaan läksin kotiin syömään pullaa ( no ei nyt sentään ) ;)

Keskiviikkona kuitenkin hiukan painoja nostelin. Ylätaljaa ja käsipainojen heiluttelua. Kevyttä niin kuin tän kuun salit tulee olemaan.
Joukkueen treeneissä on mennyt ihan kivasti. Välillä on vieläkin tullut turhautumis puuskia, mutta koko treeniä ne ei ole pilannut nyt kertaakaan. Jalat liikkuu tosi kivasti ja olenkin voinut muille valittaa niiden liikkumisen verkkaudesta ja määrästä, sillä itse olen juossut keskimaärin aina vähän enemmän.

Tänään vietetään vapaa-päivää treenaamisesta. Hiukan lonkun maalaus projektia, vaatekaupoilla pyörähtäminen ja illalla yhden mun lempi bändin keikka. Hyvä päivä tiedossa. Ei kiirettä mihinkään ja ohjelmaa juuri sopivasti.
Huomenna olisi peli, joten taas pääsee toivottavasti urakoimaan ihan reilusti..

Ai niín.. Syksy on kyllä parasta treeniaikaa. Sopivan viileät kelit, happea ilmassa ja lehtiä nurmikolla. Ihan parhautta.

3 kommenttia:

  1. Heippa! Kurkistappas blogini puolelle. Pieni yllätys sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo.. Kiitoksia.
      Tarkoittaako tämä nyt sitä että joudun myös itse tekemään tuon vaikean vain 5 blogin listaamisen..? :)

      Poista
  2. Juurikin sitä :) Ilahduta sinä vuorostasi joitain muita bloggaajia!

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...