keskiviikko 1. elokuuta 2012

Lomalla kuuluu olla kipeenä

Tänään tuli tehtyä viimeinen työpäivä ennen lomille siirtymistä. Melkoinen tynkä päivä olikin, kun jo ruokiksen jälkeen lähdin kohti helsinkiä hakemaan pukuani lauantain juhliin. Nämä ekat loma päivät ei nyt hirveää lomailua ole koska pitää juosta paikasta toiseen juhlia järjestellessä. Onneksi on paljon apua joten kaikki tulee kyllä hoidettua.
Olen jostain poiminut itselleni pienen flunssan. Hiukan taitaa olla lämpöä ja kurkku sekä pää on kipeä. Nyt on juuri viimeinen aika kun pitäisi olla kipeä, mutta ehkäpä saan tän selätettyä ennen lauantaita. Jos en nin sitten vaan särkylääkettä reilusti naamaan.

Eilen tuli vierailtua Tallinnassa. Juomaa juhliin hakemassa eli Vironkin puolella liikuttiin autolla. Olin itse kuskina ja voi hyvä jumala sitä liikennettä. Aluksi mietin että miten täällä pitäisi oikein ajaa, kunnes sitten tajusin että se menee joka kehtaa. Maassa maan tavalla.
Hyvin kuitenkin selvittiin, vaikka pieniä kommelluksia oli mukana esimerkiksi allekirjoittaneen passin kotiin unohtaminen. Suht raskas päivä vaikka ei mitään fyysistä tullutkaan tehtyä, mutta aamusta iltaan menossa ja pienessä flunssassa kaiken lisäksi.

Liikuntoja en ole tehnyt sitten maanantain lyhyen vatsalihastreenin jälkeen. Koitan livistää juhlavalmisteluista lenkille joko huomenna tai perjantaina jos vain tää flunssa hiukan hellittää.
Ajattelin että voisin hommata kuukauden salikortin kun nyt kerran tämä kuukausi ollaan lomalla. Loman vietän vajaata viikkoa lukuunottamatta ihan kotona joten aamuisin olisi hyvin aikaa käydä salilla. Hotellikuolema iskee jos vain löhöän kotona kaikki päivät. Pitää vaan tehdä hiukan tutkimusta noista lähi saleista ja sitten ei muuta kuin ensiviikolla kortin ostoon ja treenailemaan. Kuukauden jäsenyydelle saa hyvin vastinetta kun pääsee vaikka joka päivä käymään.

Nyt menen lämmittämään saunaa ja syömään. Jos tää flunssa hiukan tästä niillä kaikkoaisi.

3 kommenttia:

  1. Hei, mukavaa lomanalkua lepoilun ja reenailun merkeissä! Tuli muuten mieleen, että missä päin maailmaa sinä vaikutat ja mitkä juhlat on tulossa? Jos siis ei ole liian henk.kohtaisia juttuja... Itseltä on mennyt joko ohitse postaukistasi tai sitten et ole näistä maininnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kumpaakaan en ole suoraan kertonut, mutta en ole myöskään hirveästi salaillut.
      Etelä-suomessa asustelen ja juhlat ovat sellaiset joita toivon viettäväni vain kerran elämässä. Lähimmäiset tulevat juhlistamaan kahta ihmistä heidän tärkeänä päivänään. ;)

      Poista
  2. Oi että, ihan mahtavaa! :) Viettäkää oikein mukava ja ikimuistoinen päivä!

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...