tiistai 26. kesäkuuta 2012

Lomaa treeneistä + Converset

Tälle viikolle ei ole joukkueen tapahtumia merkattu kuin yksi ja sekin oli jo eilen pelattu peli. Viikonloppuna ei ole peliä, joten tämä viikko on myös treeneistä lomaa, ihan hyvä sillä kovin montaa noita vapaita viikonloppuja ei ole, joten varsinaista kesälomaa/taukoa meillä ei ole ollenkaan. Normaalisti juhannuksena on jonkunlainen, mutta nyt meidän ohjelma oli ruuvattu niin että pelattiin nyt heti maanatainakin, joten se siitä pikkulomasta.
Pieni treenitauko on siis ihan paikallaan.
Tauko joukkueen treeneistä ei kuitenkaan tarkoita sitä että koko viikko istuttaisiin vain sohvalla. Nyt pääsee tekemään hiukan erillaisen viikon kun normaalit viikot joita nyt kauden aikana tulee vedettyä. Vähän mielessä on tullut jo suunniteltua viikkoa, mutta ihan selviä säveliä ei vielä ole.
Eilen oli tosiaan peli jossa tuli taas juoksenneltua 90minuuttia eli koko rahan edestä. ;)
Tänään otettiin vähän kevyemmin ja ohjelmassa oli ainoastaan vajaan 6km palautteleva lenkki.
D: 5.63 km
T: 31.27 min
keskisyke: 140
max syke: 167
keskinopeus: 10.7 km/h / 5.35 min/km

Loppuviikolle tulee ainakin pari salitreeniä joista yksi on jalat, koska sitä ei ole tullut tehtyä piiitkään aikaan, koska jalat saa sen verran muutakin rasitusta että en ole juurikaan saanut punttia mahdutettua mukaan. Kunnon treenistä kun jalat on pari päivää täysin jumissa, joten kauden aikana tuppaa jäämään paljon vähemmälle.
Toinen treeni minkä haluan tähän viikkoon on intervallitreeni. Ajattelin että tämä olisi ns. viikon päätreeni ja muut saa olla sitten vähän kevyempiä, lukuunottamatta jalkapunttia tietenkin.
Kevyemmiksi treeneiksi on ehdolla noiden salitreenien tueksi pyörälenkki sekä perus kympinlenkki. Molemmat tulee tod. näk. kyllä toteutettua. Vielä ei ole tosiaan varmuutta että minä päivänä teen mitäkin, vaan sävellän viikon edetessä.
Tässä vaiheessa jo tuntuu jotenkin siltä että viikon tauko jalkapallo treeneistä tekee motivaatiolle hyvää ja tuo taas uutta intoa niihin treeneihin, vaikka kumpikaan ei ole mitenkään kadoksissa ollutkaan.

On ollut mukava huomata että talven treenaaminen on palkittu sillä että olen pelannut kaikissa tähän astisissa peleissä avauskokoonpanossa, lukuunottamatta yhtä jonka olin pienen loukkaantumisen takia kokonaan sivussa. Vaihtoonkaan ei ole tarvinnut tulla kuin kolme kertaa ja niistäkin kaksi kolhujen takia.
Jollain tavalla on siis tullut noustua viime kausien `jokapaikanhöylä` roolista selväksi runkopelaajaksi ja pelipaikkakin on vakiintunut, eli ei tarvitse enää surffata paikasta toiseen, vaan voi keskittyä tiettyyn rooliin. Viime kausina rooli on ollut tosiaan se että jos `avauksen pelaajat` on ollut ehjänä, olen aloittanut penkillä ja tullut ensimäisenä sieltä kentälle, sille paikalle mille on ollut milloikin eniten tarvetta.
Paljon mukavampi tilanne siis nyt ja tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin.

Tänään tuli postista synttärilahjaksi saamani/tilaamani Consset.


Mulla on ollut pitkään tosi kaksijakoiset mielipiteet Converseista. En jollain tapaa tykkää niiden ulkonäöstä, mutta silti ne näyttävät törkeän hyviltä joillain. Lisäksi normaali Consset on melko kalliit kengät kangaskengiksi ja koska kangaskengät löytyy jo kaapista niin päätin tilata nahkaiset. Lisäksi en jotenkin pysty sulattamaan itselläni noita conssen valkoisia kärkiä, joten piti löytää tummat consset joissa se kärkikin olisi tumma.
Ebaysta löytyi surfailun jälkeen sopivat ja hintakin oli kohdallaan joten ei muuta kun tilaamaan. Yksi syntymäpäivä lahjakin oli saamatta, joten nämä kengät sitten sovittiin menevän tuona lahjana.


Koko järjestelmää tuli hiukan ihmeteltyä, mutta hetken tutkimisen jälkeen sekin sitten selkeni ja nyt kun kengät tulivat niin melko sopivilta tuntuvat.
Normaalisti mun kengät on uk7 ja eu jotain 40-41 välillä. Näissä uk on 7.5 ja eu 41 johtuen varmaan siitä että kärki on suht kapea eikä varmaan juurikaan muotoudu leveämmäksi käytössäkään. Ehkä seuraavakin koko pienempään päin olisi vielä jotenkin mennyt, mutta nämä ei ole missään nimessä siltikkään liian isot. Muutenkaan en tykkää hirveästi nauhojen sitomisesta vaan tykkään vain vetäistä kengät jalkaan joten pienemmissä olisi saanut aina avata nauhat jos ne jalkaan olisi halunnut.

5 kommenttia:

  1. Sen verraan korjaan itseäni että ei menisi yhtään pienemmän Consset jalkaan. Nyt kun oon oikeasti käyttänyt niin juurikin oikean kokoiset.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiinnosta; millaisia jalkatreenejä teet salilla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika perustavaraa.
      Vapailla painoilla takakyykkyä, maastavetoa/rinnallevetoa ja työntöä. Pienemmillä painoilla askelkyykkyä, luistelukyykkyä ja syväkyykkyä. Ainut laite on reisipenkki/prässi.
      Sarjat 12-20 välillä.
      Painoa voisi olla monessa liikkeessä hiukan enemmänkin, mutta koitan panostaa siihen että jokainen suoritus tehdään mahd. kovaa/räjähtävästi.
      Lisäksi teen nykyään jalkatreenin päälle teräviä loikkia tai hyppyjä.

      Kauden loppuessa olisi tarkoitus hankkia kortti salille, missä pääsisi hiukan helpommin treenaamaan vapaidenpainojen kanssa, joten silloin varmaan vastuksetkin sitten hiukan nousee. :)

      Poista
  3. Heippa! Millä paikalla muuten pelaat, kun et ole enää koko kentän surffaaja? Niin ja pelaatko tällä hetkellä missä divarissa tai tasolla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon aina surffannut noita laidassa olevia paikkoja, eli laitahyökkääjää ja laitapakkia. Nuorena sinne jo siirrettiin kun juoksuvoimaa ja intervalli kestävyyttä näytti löytyvän. ;)
      Nyt paikaksi on vakiintunut se puolustavampi eli laitapakki.
      Tällä hetkellä 2.divarissa eli kolmanneksi korkeimassa. Pystyy vielä hyvin yhdistämään työn ja muut urheilut, mutta treenaaminen ja toiminta on silti jotenkin tavoitteellista. :)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...