lauantai 21. joulukuuta 2013

Tulostaulun päivitys: Lisäpainoleuat

Tänään oli toisen tuloksen vuoro ja maastavedosta siirryttiin leuanvetoon. Vähän sama ongelma kuin mavenkin kanssa koska ei ihan tiennyt että mistä vetelyn aloittaisi. 
Lämmittelin ensin vähän käsiä ja yläkroppaa hauiskäännöillä, taljoilla ja kulmasoudulla. Siitä sitten normi leukojen jälkeen itse asiaan. Aloitin ykkösten tekemisen ihan ilman painoja lämmittely mielessä. Siitä sitten tasaisin nostoin ylöspäin. Homma meni yksinkertaisuudessaan niin että painot vyöhön ja kädet tankoon josta suorilta käsiltä lähtevä puhdas veto ja rauhallinen palautus. Ei rimpuilua eikä nykimistä vaan tasainen veto.
Näin mentiin:
10kg
15kg
20kg
25kg
30kg
35kg.... Fail x2

30kg siis napsahti ylös mutta 35kg oli jo sitten liikaa. Lähelle meni sillä tanko ilmestyi silmien eteen muttei löytänyt tietään leuan alle. Toisella yrityksellä jäi otsan tasolle jonka jälkeen sitten luovutinkin. Sen verran lähellä tuo kuitenkin oli että jos vetoja ei olisi ollut viittä taustalla niin ehkäpä olisi tsäänssiä ollutkin. Olen kuitenkin tyytyväinen koska en odottanut ihan näin hyvää tulosta.. 
Yhteispaino oli kuitenkin painoilla ja minulla 103kg.. 
Tuosta onkin hyvä lähteä parantamaan keväällä kun jättää vähän pienempiä vetämättä ja siirtyy freshimmillä käsillä kunnon painoihin.

Huominen on lepopäivä jonka jälkeen maanantaina vedetäänkin leukoja myötäotteella. Tästä päivästä oppineena aloitan vähän painavemmista painoista.
Joulun pyhinä teen myös molempien otteiden toistomaksimit josta pusken tänne ihan video materiaaliakin nähtäväksi..

2 kommenttia:

  1. Erittäin hyviä tuloksia lisäpainoleuoilla ja mavella, jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun tälläisen kehun menit tänne ampumaan niin eiköhän seuraavat mene reilusti penkin alle. ;)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...