sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Voi Ruotsi sentääs

Viikko ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. 
Pakkanen sekoitti menoa suht pahasti ja viikosta kehkeytyi suht kevyt. Tietysti olisin voinut vähän itsekkin vaikuttaa asiaan ja tehdä tuosta tiukemman mutta empä tehnyt. 
Ensi viikolla ajattelin kyllä vähän tiukemmin treenata, joten toivotaan että pakkanen ei tätä operaatiota vaikeuta. 
Muutenkin pitää pistää vähän lisää tehoja treeneihin. Ihan hyvin tuntuu olevan kunto kyllä kohdillaan kun mietti ajankohtaa. En muistaakseni ollut ihan näin hyväsä hapessa vuosi sitten ja sehän on juuri sitä mitä haen. vuosi vuodelta kokonaisvaltaisesti parempaan kuntoon. Entistäkin parempaan. :)

Viikko näyttää nopeasti listattuna tältä. 

Ma: Lenkki + puntti
Ti: Lepo
Ke: Aamulenkki
To: Joukkueen treenit
Pe: Kuntopiiri + kehonhuolto
La: Treenipeli 
Su: Lepo

Huomenna alkaisi sitten ensimäinen oikea opiskeluviikko. Ensimäinen lähiopetus viikko siis. Pari kirjaa on vielä kadoksissa, vaikka ne pitäisi olla jo hallussa, kiitos oman hitauden sekä viivästyneen postituksen. Ehkäpä kuitenkin saan tarvittavat luvut tehtyä noista vanhoista materiaaleista kunhan vaan katson että mitä pitää opiskella.
Viikko alkaa mukavan `kevysti` kielten tasokokeella sekä hops keskustelulla. 
Ruotsi ei tule menemään läpi ja odotankin jo vähän sen valmistavalle kurssille pääsyä, mutta toivon todella että en ryssi englantia sillä ihan hirveästi ei omiin aikatauluihin noita iltaopiskeluja haluaisi. 
Kalenteriin on merkitty työt, koulut ja treenit ja näyttää ihan mukavan täydeltä. Siihen kun lisätään vielä etäopiskelut eli läksyt, sekä muut normi arjen jutut niin ihan kivasti on ohjelmaa joka viikolle. 
Koitankin nyt ottaa itseäni sen verran niskasta kiinni että en tekisi vain pakollisia vaan teen ylimäräisiä juttujakin jos toinen vaihtoehto on tuhlata aika johonkin ihan turhaan, aivoja syövyttämään asiaan. 
Tietokone ja tv ovat varmasti isoimmat kärsijät tässä yhtälössä. 
Vaikka en ole vaarmaan vuoteen ole ollut naamakirjassa niin silti saan kulutettua netissä liikaa aikaa, vaikka blogien kirjoitus ja luku määritettäisiin ei turhiin, niin kuin teenkin. 

Nyt menen vilkuilemaan vielä hetkeksi ruotsalaista kirjallisuutta sekä illan päätteeksi vielä jalkapalloa.

6 kommenttia:

  1. Onnea matkaan! Kyllä se ruotsikin alkaa taipua! Mulla oli vähän sama tilanne englannin kanssa, mutta lopulta taisin selviytyä voittajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia.
      Juu onhan tässä pari vuotta aikaa sen kanssa painia. :)

      Poista
  2. Moi! Sinua odottaa kysymys-vastaus haaste blogissani: http://simplewaytofeelgood.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa.. Kiitoksia paljon. :)
      Pitääpä kaydä tutustumassa.

      Poista
  3. Ottaako sulla pakkanen hengitysteihin vai miten se vaikeuttaa treenejä?

    Oon joskus tähän blogiin törmännytkin mutta en ole tajunnut että tässähän on hyvä paketti kasassa. Kuningaslaji, lenkkeily ja voimaharjoittelu kun on omallakin agendalla kärjessä. Pelaat jossain divarijengissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovat pakkaset ja sellaset treenit että joutuu kunnolla happea `haukkomaan` niin silloin voi ottaa keuhkoihin.
      Kovilla pakkasilla siis pitää pitää sykkeet ja tehot vähän matalampina.

      Juu kaikkiahan noita löytyy, vähän painotukset sitten vaan vuodenajan mukaan. Divareitahan on monia eli juu, tarkemmin sanottuna kakkosessa.

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...