sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Viikko pulkassa

Se olisi taas sannuntai, vaikka vastahan sitä viime sunnuntaita vietettiin.
Tämä kuvastaakin tätä viikkoa melko hyvin, sillä alkuviikko meni aivan täysin ohi ja yht äkkiä vaan huomasin että on jo torstai jne.. Nyt kun töissä on ollut noita lomia päällä niin viikot ja päivien rytmitykset ollut hiukan erillaiset, joten välillä on ollut hiukan pakka sekaisin.
Normaalisti mulla on puhelimessa kaikkien päivien herätykset automaattisesti valmiina. Aamuvuoroille omat, iltavuoro päiville omat ja viikonlopulle omat. Nyt rytmit on ollut sekaisin että olen aina illalla valinnut seuraavaksi aamuksi oikean ajan, koska noi normaalit eivät ole täsmänneet.
Ensi viikolla pitäisi taas vakiintua, joten ehdin varmaan pääsemään rytmeihin sisään juuri ennen kuin irtaudun niistä kokonaan lomalle.

Viikon treenitkin on tehty ja tänään en juurikaan poistu sohvalta. Elokuvia, sarjoja ja kämpän hoitoa.
Maanantaina oli iltavuoro töissä jonka jälkeen tein hiukan käsiä salilla ja sitten vielä heti kotiin päästessä lähdin tuolle normaalia hiukan vauhdikkaammalle lenkille.
Tiistaina oli ohjelmassa ainoastaan joukkueen harjoitukset, jotka menivät vähän miten sattui sillä pohkeet olivat tosi arat ja ei ajatuksetkaan olleet jotenkin mukana.
Keskiviikkona taas iltavuoron jälkeen käsien treenaamista salilla ja jalkojen venyttelyä.
Torstai meni samoin kuin tiistai, eli vaan joukkueen treenit, joissa pääkin oli jo mukana ja pohkeet paremmassa kunnossa, joten ihan hyvät treenit niistä kehkeytyi.
Perjantai lyhyt valmistava treeni joukkueen kanssa.
Lauantaina olikin sitten peli. Mitään hirveää valmistvaa en tehnyt vaan kävin ainoastaan vähän kävelemässä kaupoilla. 90min tuli sitten pelattua ja jalat olisivat jaksaneet hiukan enemmän, mutta ei oikein sitten lopussa uskaltanut painaa täysillä, sillä oli tullut pieniä kramppauksen oireita jo 10min ennen loppua. Kunnon kramppia ei kuitenkaan tullut ja hyvä niin.

Ma: Sali + Lenkki
rintalihakset 9.5, ojentaja 9.5, hauis 9.5, olkapäät 9.5, ylätalja 10+10
Lenkki
D: 6.46 km
T: 29.56 min
keskisyke: 155
keskinopeus: 12.94 km/h , 4.38min/km
Ti: Joukkueen treenit
Ke: Sali
hauis x2 9.5, rintalihakset x2 9.5, olkapäät x2 9.5, ojentaja x2 8.0, ylätalja x2 10+10
To: Joukkueen treenit
Pe: Joukkueen treenit
La: Peli
90min peliaikaa

2 kommenttia:

  1. Löysin blogisi vasta äskettäin ja tykästyin kovasti. Täällä myös säännöllisen epäsäännöllinen juoksija, ja blogistasi saan lisäenergiaa juoksuharrastukseeni, kiitos siitä :)!

    Terv. Laura http://onthemoveblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka.
      Mukava kuulla että kirjoitukset innostavavat liikkumaan.
      Blogisi on mulle tuttu, mutta pitäisi vaan eksyä sinne hiukan useammin. ;)

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...