maanantai 25. marraskuuta 2013

Treenikieltoa ainakin toistaiseksi ja risuja paikalliselle terveydenhuollolle

Kuten viime kirjoituksen lukeneet tietävät niin perjantaina ilmeni vähän ikävää settiä kesken liikuntojen. Tänään kun asiaa hiukan enemmän selvitin niin tulos oli joko enemmän tai vähemmän sellainen että urheilua ei kannata nyt hetkeen tehdä. Joko niin että hankkiudutaan ensin varmuuteen ettei ole mitään vakavampaa tai ainakin odotellaan loppuviikolle ja tutkaillaan ettei mitään uutta ilmene ja katsellaan sitten niitä urheiluja.
Koitan kuitenkin saada itseni lääkärille ja toivottavasti myös magneettiin että saan varmuuden ettei mitään vakavaa ole päällä.

Lääkäriin pääsy voi olla välillä näköjään melkoisen hankalaa. Ajattelin että helpoiten ja nopeiten saan asian vireille kun menen suoraan kuolusta terveyskeskuksen päivystykseen ja sanon että nyt pitäisi päästä lääkäriä tapaamaan. Eilen ja tänään kun on ollut pientä päänsärkyä joka tälläisenä kaksi päiväisenä on mielestäni syy mennä, yhdistettynä perjantain keissiin, koska tuo perjantain tapahtuma on sellainen että päätä ei pidä lukea pois epäilyistä. Kun vielä sain koulussa usemmaltakin asiaa tuntevalta henkilöltä tosiaan kehotteen lisäselvityksiin.
Arvon ensiavun hoitaja kuitenkin totesi, kun ensin oli lukenut tietoni ja kuunteli tämän hetkisen tilan, että ei nää yhteyttä näillä perjantaisella ja päänsäryllä, joten sisään ei ole tulemista koska muutenkin on hirveä ruuhka.
Tässä vaiheessa herää muutama kysymys.
Hoitaja saa siis antaa tälläisen lausunnon? Hoitaja siis uskaltaa antaa tälläisen lausunnon?

No rupesin sitten katsomaan että koska lähialueella olisi aikaa neurologian erikoislääkärille yksityisillä. Koska aikoja on aika huonosti niin otin puhelimen käteen ja soitin naapurikylään isomman sairaalan päivystysnumeroon.
Sieltä sitten ihmeteltiinkin aika kovasti että mikäs hoitaja siellä paikallisessa on ollut kun on uskaltanut ja voinut antaa tuollaisen lausunnon. "Tottakai olet oikeitettu tutkimukseen ja saamaan hoitoa". Naapurikylän päivystyksessä homma siis toimi ja palvelu oli ensiluokkaista.
Lopputuloksena oli lopulta se että jos tunne on sellainen että en koe vaaraa siitä että odotan aamuun niin helpoin että soitan heti aamulla ja varaan ajan. Tai vaadin, ihan miten vaan...
Jos kuitenkin jotain tulisi niin ea:han vaan uudelleen vaatimaan omia oikeuksia. Jo koska nyt ymmärrettiin oireidenkin päälle niin varmistettiin että jos jotakin tulee niin ambulanssiakin saa käyttää..

Ihmettelin jo ea:n toimintaa hiukan perjantaina kun päästivät ilman mitään tsekkausta lähtemään koska olo oli silloin normaali. Nyt kun oli lisää viittaavaa oiretta niin ei sitten päästetty tutkimuksiin/hoitoon.
Ymmärtäisin jos puhuttaisiin vaikka huimauksesta joka nyt ei olisi akuuttina päällä, mutta kun pahimmassa tapauksessa oireista saa viitteen aivoverenkierron häiriöön niin pitääkö se olla akuuttina päällä että pääsee ea:n kautta tutkimuksiin??

Huomenna siis puhelin käteen ja katsotaan minkälaista soppaa silloin sekoitellaan. Jos nyt ihmetyttää että mistä vaivasta nyt puhutaan niin edellisestä testistä aika hyvin se selviää.
Puhutaan siis hermojen kautta tulevasta vaivasta ja tänään laskuista on otettu pois niskan mahdolliset aiheuttajat. Välttämättä päällä ei nyt ole mitään vakavaa mutta huonossa tapauksessa syyksi voidaan epäillä näillä oireilla jopa aivojen verenkierron hetkellistä häiriötä..
Itsekkin osasin yhdistää aivojenverenkierron alkuperäisiin oireisiin, mutta tämän päivän hoitaja näköjään ei.. No onneksi katsoin mihin aikaan ea:ssa tänään vierailin että tarvittaessa palautteen antaminen on helppoa.

4 kommenttia:

  1. Voi että. On niin turhauttavaa jos terveydenhoitohenkilöstö on tommosta ettei ota ihmisen asiaa tosissaan. Toivottavasti kaikki menee hyvin lopulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ainakin näyttää jo ihan hyvältä, koska hoitoon on päästy ihan kuvia myöten. Huomenna kuulee taas lisää.. :)

      Poista
  2. Hieno juttu että nyt saat hoitoa. Itse ravasin eri lääkäreillä ja just mm. neurologilla keväällä kun otsassa tuntui outoa painetta kun punnersin tai vaikka kumarruin solmimaan kengännauhat. Kukaan erikoislääkäreistä ei löytänyt mitään vikaa ja vaiva on vasta oikeastaan viime aikoina mennyt pois. Hemmetin outoa.

    Toivottavasti saat selvyyden omaan tilanteeseesi niin ei jää mieleen vaivaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään tuli soitto että kuvissa ei näy mitään ihmeellistä. Kaikki siis ok. :)
      Saipa ainakin pois takaraivosta tunteen että mitä jos? Ja kyllähän kaikki tälläiset oireet kannattaa tutkituttaa etenkin jos näinkin rajut oireet ilmenee, kun viime perjantaina..

      Poista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...