tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tilausta odotellessa

Tuleeko jo tänään vai vasta huomenna? Koska tulee...?
Sheikkeri on ollut hukassa ja täydet ravinne tötsät ovat odottaneet varmaan reilun kuukauden nurkassa sen löytymistä. Nyt sitten kuitenkin tajusin että hetkinen tässä omassa kuviossa olisi erittäin kätevä tälläinen sheikkeri jossa on ne pari säilytys juttua pohjassa. Eli siis ne mihin voi jauheet ja muut laittaa odottamaan ja sieltä sitten jakaa itse sheikkeriin.
Smartshake siis kyseessä, jos joku ei tuosta kuvailusta sitä jo hoksannut :)
Koska pelkän sheikerin tilaaminen olisi vähän tyhmää niin käytin tilanteen hyväksi ja lisäsin tilaukseen myös magnesiumia, koska nykyisessä purkissä näkyy jo reilusti pohja.

smartshake.com
Ilmat on mukavasti lämmenneet joka tarkoittaa sitä että meikäläinen kärsii. Itselleni sopisi paljon paremmin vaikka tuollainen 20 astetta kuin sitten nämä lähempänä 30 olevat lämmöt, jos urheilua ajatellaan. Unohdan juoda päivän aikana tarpeeksi, joten sitten on välillä treeneissä ja niiden jälkeen melko kuollut olo. Nyt vielä kun töidenkin ilmanvaihto on joten aivan hanurista niin sielläkin tulee hikoiltua monta tuntia päivässä. Olenkin ajatellut että voisin lanseerata saunahieronnan koska puitteet ovat valmiina. Ei tarvitse kun laittaa ikkuna kiinni ja tuuletin pois ja mun työhuone muuttuu saunaksi. ;)

1 kommentti:

  1. Pakko kommentoida tota saunahierontaosiota kun on jotenkin samaa vikaa liikkeellä. Omalla vastaanotolla pahimmillaan lämmöt välillä +27...+29. Tuuletin tosin auttaa silloinkin niin ettei se pahalta tunnu.

    Huojentavaa kuitenkin kuulla, että sitä on muuallakin liikkeellä.

    Mulla juominen onnistuu hyvin kun on juomapullo siinä pöydän vieressä käden ulottuvilla niin voi aina välillä hörpätä vähän vettä.

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...