maanantai 17. joulukuuta 2012

Vika sali hetkeen ja tän hetken vaivat


Tänään siis viimeinen sali tästä kahden kuukauden putkesta. Tämä viikko mennään joukkueen treenien ja juoksun merkeissä jonka jälkeen siirrytään joulutauolle.
Ajattelin tänään vetäistä tuollaisen teen mitä huvittaa päivän. Aikaa tosin olisi voinut olla vähän enemmän sillä nyt sitä oli tasan tunti siitä kun sisään astuin siihen että piti astua ulos. Kyllä siinä silti ihan kivan treenin teki, vaikkakaan mitään maratooni treeniä ei voinut tehdä. Keskivartalon tekeminen jotenkin tökkii ja unohdin salilla mavenkin kokonaan, vaikka sitä kyllä vähän suunnittelin, joten treenistä tuli vähän tollanen jalka, käsi, selkä seko sekotus..

Alottelin parin minuutin fillaroinnilla josta siirryin tekemään 1x15 sarjat suljettuihin reisilaitteisiin ja pohjeprässiin.
Lämpöjen jälkeen siirryin kyykkäämään, jossa aloittelin kevyesti 50kg 2x6 sarjat tehden. Sen jälkeen sitten toiset 2x6 mutta 70kg. Painot on tosiaan kaikissa se mitä lisään, eli jos haluaa koko romun painon, niin lisää 20kg tangon noihin mun ilmoittamiin lukuihin.
Onko viralliset painon-nosto tulokset aina sellaisia että niissä on tangon painot ja kaikki mukana??
Kyykkyjen jälkeen tein kaks sarjaa penkkiä. Suht kapealla apinaotteella 1x10 30kg ja 1x5 40kg.
Prässi 1x6 150kg ja 2x6 190kg.
Sitten seilasinkin käsipainojen luo ja tein yhden kympin setin kulmasoutua 20kg käsipainoilla, josta siirryin tekemään laitteeseen rear deltoideuksia 2x10 10kg per puoli.
Laite treenaa kylläkin myös rhombbareita jonka takia sitä teen.
Viimeisenä viralisena liikkeenä sitten 1x max myötäote leukoja. Meni mukavan kevysti ja ajattelinkin että saan 10vedeltyä, mutta sitten 8 jälkeen jostain syystä stoppasin itteni ala-asentoon ja sinne jäätiin. Uskon (uskottelen) vahvasti että olisin ainakin 9 saanu ehkä jopa 9 ja puol. ;)
En kyllä muista että noin kevyeltä olisi noi leuat ennen tuntunut.. Olenkohan kehittynyt?? Tuskin..
Sitten vähän pilates rullaa jaloille ja koska aikaa oli pari minuuttia vielä sen jälkeen niin käytin sen soutulaitteessa.
Sitten nopeasti suihkuun ja kohti töitä.
Jep juuri siellä se vaiva on. 
Kuva: physio-pedia.com

Pieniä vaivoja on taas ilmaantunut tässä viimeaikoina. Tietyt jututhan on koko ajan päällä ja niiden kanssa eletään enemmän ja vähemmän, mutta uutena on tullut pistävä kipu etureiteen. Pistos tulee suht lähelle polvea reiden sisäsivun puolelle ja esiintyy ainoastaan kun oikeaa takareittä rullailen pilates rullalla. Vasemmassa ei tunnu mitään. Koska tuo tunne tulee vain tuossa rullailussa niin hoitaminen on helppoa.
`Sattuu kun teen näin..` `No älä tee niin.!`
Toinen vaiva on vasen kyynärpää joka kipuilee. Tuo napsuu ja paukkuu kun tietynlaista venytystä tekee ja kyynärvarren lihakset on niin pirun tiukassa että ne tod. näk. aiheuttavat tuonkin.
Pitää ottaa nyt jouluna vähän hoitoa sille. Juoluna siksi että kun omia kyynärvarsia hoitaa niin niillä ei kyllä mun töitä pysty samaan aikaan tekemään. Voimat katoaa ja kipu sekä tuska on sen verran valtava.
Ammattitauteja tuo siis.
Hartiat on tiukat ja keskiselkä on vähän jäykkä, mutta noi on normi juttuja. Niiden kanssa kyllä elää kun vähän liikkuu ja venyttelee. Tietysti melkein kaikki kropan lihakset tarvitsisivat vähän lisää liikkuvuutta, mutta valitettavasti niihin ei voi enää aivan valtavasti vaikuttaa, vaan pitää pitää (pitää pitää :) ) ne nykyisellään, eikä antaa mennä enää yhtään pahemaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...