keskiviikko 23. marraskuuta 2011

About me and my history

Blogin kirjoittaminen on ollut jo hetken mielessäni, mutta olen miettinyt löytyykö itseltäni tarpeeksi kiinnostavaa tarinaa että ihmiset jaksaisivat blogia selata. No jos yksikin ihminen löytää kirjoituksistani jotain hyödyllistä taikka innostavaa niin olen jo tehnyt jotain hyvää. Ja tulee ainakin purettua omia ajatuksia ylös hiukan tarkemmin. Tällä hetkellä treenaamisesta tehdyt muistiin panot ovat pelkästään harjoituspäiväkirjan sisältämää kylmää faktaa harjoittelusta.

Tarkoitus olisi siis kirjoitella urheilusta, liikunnasta, terveydestä ja kaikesta mikä siihen hiukankaan liittyy ja mieleeni juolahtaa. Omat harjoituspäiväkirja merkinnät postaan jokaisen viikon jälkeen kootusti ja pitkin viikkoa kertoilen tunnelmista.

Oma urheilu historiani on melko täynnä jalkapalloa. Se tuli aloitettua erittäin nuorena ja sitä pelataan edelleen. Pienenä poikana kuvioissa vilahti myös perinteiset lajit kuten jääkiekko, yleisurheilu, sähly jne.. Nämä kuitenkin jäivät, viimeisenä jääkiekko, kun jalkapallo asiat menivät eteenpäin ja panostus siihen kasvoi. Voisi sanoa että olin teini-iässä suhteellisen lupaava lajissani, suomen mittapuulla, mutta enää vain harrastelen. Kaikista ei tule mailmanhuippuja vaikka haluaisi.

Viime vuosina jalkapallon rinnalle on tullut lenkkeilyä, tennistä, hiihtoa, pyöräilyä ja saliharjoittelua (jota vieroksuin nuorempana). Lisäski työskentelen urheiluhierojana joten voisi sanoa, että liikunta on edelleen iso osa elämääni, joskin monipuolisemmin kuin ennen ja harrastelu mielessä. Toisaalta luonne ei vieläkään anna periksi kävelemistä juoksulenkeillä, taikka hirveää löysäilyä jalkapallo tapahtumissa. ;)

Tervetuloa lukemaan ja jätä ihmeessä merkintä käynnistäsi.
Myöskin kaikki utelut ja kysymkset ovat tarvetulleita.

1 kommentti:

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...