Pitääkö elää niin kuin opettaa?

Olen huomannut työni ja koulujeni kautta että monille meille olisi paljon asioita joita oman terveyden sekä kropan eteen voisi tehdä. Näistä asioista vain se pintaraapaisu on sellaisia asioita joita voisin ajatella suosittelevani asiakkailleni, koska muut ovat niin syvällistä ja normitallaajan hilseen yli meneviä asioita että niiden ymmärtäminen veisi jo liian paljon energiaa saati sitten niiden toteutus.
Mikä on sitten tilanne itseni kohdalla, henkilön joka nämä asiat ymmärtää ja tietää näiden juttujen mahdollisen hyödyn? Onko edesvastuutonta jättää näitä asioita tekemättä?
Otetaan esimerkki ihan omasta kropasta. Nilkkoja pitäisi hoitaa ja mobilisoida koska ovat sen tarpeessa ja niihin pitäisi saada lisää liikkuvuutta. Nykyinen tilanne ei kuitenkaan häiritse itseä mitenkään, mutta tiedän kuitenkin että olisi mahdollisuutta saada paremmat nilkat.
Normaalille ihmiselle, eli sellaiselle joka ei töitään tai harrastuksiaan nilkoilla tee, en välttämättä puhuisi nilkkojen mobilisaatiosta jos ne olisi tässä kunnossa kuin itsellä. Jäykät, hiukan liikerajoittuneet, mutta eivät aiheuta ongelmia. Keskittyisin niihin seikkoihin mitkä olisivat henkilölle tärkeämpiä ja helpompia toteuttaa.
Pitääkö minun kuitenkin tarttua kiinni tähän ongelmaan?

Pitääkö siis elää täysin puritanisesti sen asian mukaisesti mitä tekee työkseen, varsinkin näin hyvinvointialalla?
Olen itse sitä mieltä että jos jostakin asiassa neuvoo toista, pitää neuvojalla olla enemmän tietoa, taustaa, tietämystä sekä kokemuksia aiheesta. Tällä tarkoitan sitä että jos vaikka ottaisin itselleni Pt:n joka rupeaisi laittamaan treeni ja ruoka asioitani kuntoon niin en kyllä katsoisi hyvällä jos Pt:n omat ruokajutut ja treenaukset olisivat omaa lähtökohtaani huonommalla mallilla. Tai että treeni taustaa olisi vähemmän kuin itsellä.
Tai jos valmennan juoksua tai jalkapalloa niin siinä vaiheessa nostan suosiolla kädet ilmaan, kun pitäisi opettaa jotakin asiaa sellaiselle joka tekee sen itseäni paremmin. Siinä vaiheessa voi tietysti vielä mielepiteitä vaihtaa ja keskustella, mutta itse en kovin paljoa viitsisi maksella vaikka sille Pt:lle siitä että vaan jutellaan ja keskustellaan aiheesta.

Jos vähän edetään tässä ajatusleikissä niin pitäisikö lääkäreiden olla terveellisen elämisen esimerkkejä.? Pitääkö kaikkien liikunta ja hyvinvointialalla olevien olla hoikkia, koska on todistettu ja yleisesti tiedossa että ylipaino lisää riskejä moniin sairauksiin? Entä tupakointi ja ruokavalio?

Fakta on kuitenkin se että ihmistä määrittelee todella paljon se minkälaisen ensireaktion antaa. Hiukan ylipainoinen Pt, täysin lihashuollon laiminlyönyt hieroja, karkkia ja kokista praktiikalla nauttiva hammaslääkäri, kaikista saat huonon ensivaikutelman josta eroon pääsy vaatii paljon. Mielestäni siis pitää yleisesti elää oman työnsä mukaisesti ja olla jollain tapaa esimerkki siitä mitä tekee.
Kuinka puritanisti tässä sitten pitäisi olla. Kukaan ei tiedä nilkkojeni jäykkyyttä ellen itse sitä kerro tai mene niitä näyttämään asiantuntijalle. Ne eivät haittaa mitenkään (paitsi että syväkyykyn teko on hemmetin vaikeata) joten pitääkö ne hoidattaa jo senkin takia että tiedän sen ongelman ja olen sellaisella alalla töissä jossa neuvon toisia tekemään muutoksia oman kehonsa hyväksi. Voinko neuvoa muita yksinkertaisemmissakaan asioissa jos en tartu omiini. Niskahartia seutuni on kunnossa ja pidän niistä ennaltaehkäisevästi huolta, joten seuraava seikka melkein olisi nuo nilkat. Nilkat kun hoitaisin kuntoon niin löytäisin varmasti jonkin vielä vähemmän vaivaavan asian, jota voisin taas ruveta hoitamaan.
Kuinka puritanisesti siis pitäisi elää omien opetuksien, ammattitaitonsa ja elämäntyylinsä mukaisesti?

Karkki, ruoka ja alkoholi postaus

Olen tainnut jo useammassa tekstissä mainita siitä etten noudata mitään diettiä tai tarkkaa ruokavaliota. Mitään en siis kiellä täysin itseltäni, mutta siltikkään itselläni ei ole mitään pakkomiellettäkään mihinkään. Ei suuntaan tai toiseen.
Meidän talouden ruuat on ollut aina omatekoista ns. perusruokaa, johon molemmat ovat tottuneet jo lapsuudessa.
Itsellä tosin oli yläaste iässä päivittäinen ruokailu ei niin hyvällä mallilla, mutta se ei johtunut siitä että se ei olisi ollut mahdollista, vaan ainoastaan omasta tyhmyydestä. Koulun ruoka korvattiin jollain huonommalla ostetulla. Nyt kun ajattelee asiaa niin en ymmärrä yhtään että miksi.
Viimeisen puolentoista vuoden aikana ruokavalioon on tullut aina silloin tällöin jotain pieniä viilauksia. Jyviä ja siemeniä valipaloihin, silloin tällöin tehdään jotain proteiini ruokaa kuten protskuleipää. Myöskin levitteet tehdään yleensä itse. Voita ja jotain hyvää öljyä sekaisin ja takaisin jähmettymään.
Pastat ja makaroonit eivät ole kieltolistalla, mutta aina on kuitenkin käytetty niitä tummempia vaihtoehtoja. Vaaleaa leipää en karta vaan syön sitä mielellään, etenkin omatekoista. Kaupasta sitä ei kuitenkaan kärrätä kuin ehkä kerran kuussa tai kahdessa. Pullaa syön ja jälleen sama eli mieluiten omatekoista, mutta kaupasta en sitä itse kärrää. Juhlissa ja tuttujen kahvittelussa kuitenkin pullaa tai kakkua syön mielellään.
Valmisruuat ovat ehkä se asia missä olen lähimpänä kieltäytymistä. Joskus kun on kiire, voi kaupasta tarttua mukaan jotain pinaattilettuja tai vastaavaa, mutta valmispitsat eli roiskeläpät ym kierrän kyllä kaukaa.
Jotta postaus menisi täysin listaamiseksi, niin kerrottakoon vielä että sokerin lisäämisen olen lopettanut melkein tyystin. Ennen sitä meni muroihin, teehen, kahviin, puuroon ja vähän kaikkeen mihin sitä muka tarvitsi. Nyt sitä saattaa mennä enää vähän kahviin, jota juon nykyään harvoin, sekä jonkun happaman tasoittamiseen.

Siellä sitä olisi kylmässä...

Myöskään otsikossa mainittuihin asioihin ei ole mitään totaalikieltoa, mutta se ei tarkoita sitä että niitä sitten koko ajan oltaisiin ahmimassakaan. Jos tekee jotain `höttöä` mieli niin mietin ensin onko nälkä vai tekeekö oikesti mieli vaan paria herkkua. Jos pienen välipalan jälkeen vielä tekee, niin sitten voi vähän herkutella.
Omasta mielestä tälläinen suhtautuminen toimii paremmin kuin totaalikielto. Tälläkin hetkellä taloudesta löytyy alkoholia, karkkia, suklaata, pullaa sekä sipsejä. Oikestaan kaikki on kulkeutunut tänne.  Esim. juomat ja sipsit jäi yli juhlista ja anoppi toi pullaa.
Jotain kuitenkin kertoo se että viikon päästä tilanne voi olla jopa täysin sama. Yhtään karkkia ja lonkeroa ei ole juotu tai syöty, vaikka ne tuossa ihan esillä kokoajan on. Ei tee mieli niin ei tule syötyäkään.

Siellä sitä olisi ihan olohuoneessa, eikä missään kaapissa piilossa

Oma ruokailu tahti ja määrät ovat jollain tavalla vakioita. En laske kaloreita vaan syön vähän miten sattuu, mutta silti määrällisesti oikeastaan samallalailla viikosta toiseen. Lähipiiri tietää että olen tarvittaessa melkein pohjaton jos puhutaan syömisestä, mutta normaali arjessa en syö itseäni oikeastaan koskaan täyteen, koska se tarkoittaisi melkoista määrää sitä ruokaa. :)
Ruokailut on kuitenkin mahdollisimman säännöllisesti ja tasaisin väliajoin että energiaa riittää tasaisesti pitkin päivää. Veikkaan että voisin jopa hiukan lisätä päivittäistä kalori määrää ja se ei missään itsellä näkyisi. En kuitenkaan ota tästäkään stressiä koska lihaskasvua on tapahtunut ja painopysynyt aikalailla samassa. Vaakaa ja sen näyttämää en kyllä tosin juurikaan käytä itseni arvioimiseen vaan pelikuva ja tunne kertoo paljon enemmän sekä tietysti farkkujan koko. ;)

Sipsit unohtui edellisestä kuvasta ;)

Ajattelin tehdä tulevaisuudessa parin päivän ruokakatsauksen, eli kirjaan ylös mitä tulee syötyä ja milloin. Siitä voi kaikki sitten tarkastella, kuinka tylsästi sitä tulee syötyä. Ei löydy mitään hifistely rahkadiettejä eikä mitään ostettuja superfoodeja. Mutta karkkiakaan ei välttämättä näy ja se ei tosiaan johdu siitä että jättäisin ne vain kirjaamatta. :)
Nyt menen ravitsemaan itseäni perunalla ja makkarakastikkeella. Jälkiruuaksi ehkä anopin tuomaa pullaa ja teetä, mutta vain jos tekee mieli. 

Se kuuluisa ihannepaino

Nyt kun toppahaalarit ja muut talven toppauksen karisevat ihmisten yltä pois, herää samalla yksi tietty keskustelunaihe. Paino ja kaikki siihen liittyvä.
Toppahaalari ei enää piilota omia jenkkakahvoja ja muita omaan silmään ikävästi pistäviä asioita, joten niitä on pakko miettiä.
Out of sight out of mind, ei enää toimi.
Osa harmittelee että "näille olisi pitänyt jotain tehdä", osa ajattelee että, "pitäisikö aloittaa jos sitä ehtisi vielä tämän kesän aikana kuntoon?"

Kuulin tässä yhtenä päivänä painoon liittyvässä keskustelussa väittämän siitä että jokaisen kropalla on tietty ihannepaino johon kroppa pyrkii. Eli jos painat 55kg, mutta kropan ihannepaino on 60kg, niin kroppa yrittää itseään siihen lihottaa.
Et siis sinä itse, vaan kroppasi.
Osittainhan tämä on totta, mutta ei ihan sanasta sanaan.
Kropalla on tietty ihannepaino, mutta se että kroppa itse sen täysin määrittelisi niin ei taida kyllä pitää paikkaansa. Pituus ja ruumiinrakenteen perusteella voidaan laskea se laskennallinen ihannepaino, mutta siihen se kropan osuus sitten taitaa jäädä.
Voisikin sanoa että se paino johon kroppa pyrkii on jokaisen oman arjen määrittelemä. Pitkällä aikavälillä otettu keskiarvo niistä asioista jotka vaikuttavat painoon, eli kulutus ja tankkaus. Harva ihminen syö ja kuluttaa täysin samassa suhteessa joka päivä, viikko tai kuukausi, mutta pitemmällä aikavälillä katsottaessa löytyy kyllä tarkka keskiarvo kulutuksen ja tankkauksen suhteesta. Paino voi vähän seilata ylös ja alas, mutta kuitenkin paino koittaa painaa itseään kohti tuota keskiarvon määrittelemää arvoa.
Juuri tämän seikan takia painonpudotuksissa ja kuntoremonteissa on tärkeää tehdä maltillisia ja pysyviä muutoksia, kulutuksen ja tankkauksen suhteeseen.
Pitkän ajan keskiarvo määrittelee joten esim. viikon kaalidietti on nopeasti nollattu, parin päivän roskaruoka tankkauksella.
Se että kropalla olisi tietty kiloluku johon se automaattisesti ohjautuu ei siis pidä paikkaansa. Jokainen tietää varmasti jonkun ruuan mitä voisi syödä vaikka kuinka paljon. Siinä vaiheessa kun sitä (esim. karkkia) ruvetaan lappaamaan oikein kunnolla niin varmasti kroppa ei koita tiputtaa painoaan 60 sinne 55 sen takia että se nyt on se kropan ihannepaino.

Asiaa voisi tietysti perustella sillä, että toisilla näläntunne tulee helpommin kuin toisilla ja sitä kautta kroppa koittaisi vaikuttaa tankkaukseen. Nälän voi kuitenkin selättää niin monella eri ruoka-aineella, joten tämäkään ei ihan tunnu loogiselta. Lisäski nälän tulemiseen voi itse vaikuttaa omalla tekemisellään, joten tuokaan että toisille se tulisi helpommin ei pidä paikkaansa.
Kroppa sen verran hieno kapistus, joten luulisi että se osaisi sitten tarkemmin laskea sen energia määrän joka suusta sisään tulee, eikä niinkään sitä täyttävyyttä, mitä se tällä hetkellä `laskee`.

painonhallintakuntoo.net

Ihmisen kroppa on muokkautunut ajan saatossa sellaiseksi, että se osaa ottaa kaiken irti ravinnosta. Nyt kun ravintoa ei ole mitenkään vaikeata hankkia niin kroppa jää yleensä mielen vangiksi. Tekee mieli syödä ja useilla vielä sellaisia asioita jotka eivät täytä, mutta sisältävät hirveät määrät energiaa, eli niitä kaloreita. Kylläisyyden tunnetta ei tule, ennen kunnon övereitä ja silti kroppa kerää kaiken energian kiltisti talteen, koska niin sen on pitänyt tehdä aina.
Sitten kun niitä kropalle tuttuja kalori määriä ruvetaan tiputtamaan, niin kroppa pelästyy lamaa ja rupeaa säilömään entistäkin tehokkaammin energiaa ruuasta.
Tässä toinen seikka miksi mahdolliset dietit ja energiamäärien tiputtamiset pitäisi tehdä maltillisesti ja vaikka pykälittäin sekä muutosten pitäisi olla pysyviä.
Ei siis hissillä ylös alas, vaan tasaisesti liukuportailla alamäkeen.

Oma arki siis määrittelee ihmisen ihannepainon ja kroppa elää niin kuin sen opettaa elämään.

Ylipainoinen maailma

On päiviä kun ei voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että maapallomme lihoaa melkoista tahtia. Tai ei se pallo, vaan sen asukkaat. Joinain päivinä en huomaa asiaa, eikä se jää päähäni pyörimään. Tänään en pysty sivuuttamaan asiaa ollenkaan.

Itselleni on melkein yhdentekevää jos joku lihoaa, eikä halua tehdä asialle mitään, mutta se mikä asiassa hirvittää on heidän lähimmäistensä kohtalo.
Otetaan kaikista räikein esimerkki. Ylipainoinen perhe.
Hirvittää nähdä ylipainoisia perheitä, joissa on reilusti ylipainoisia, alle kouluikäisiä lapsia. Jos aikuinen ihminen ei pysty pitämään huolta omasta terveydestään, niin onko liikaa pyydetty, että pidettäisiin edes lapsen? Jos vanhempi ei sitä tee, niin kuka tekee? Lapsi, sitten kun täyttää 14vuotta ja tajuaa, että jotain on tehtävä.
Hirvittää ajatella kuinka paljon vanhempien vastuuttomuus vaikuttaa lapsen elämään. Ylipaino, liikkumis vaikeudet ja kiusaaminen. Lapsen tajutessa oman tilanteensa on vaihtoehtoja kaksi: Tehdä muutos tai alistua kohtaloonsa, koska urakka tuntuu mahdottomalta. Näistä todennäköisempi on jälkimmäinen. Ei ole helppoa tehdä omiin liikunta ja ravinto asioihin muutosta, samalla kun ympärillä muu perhe jatkaa omaa alamäkeään.

Toinen ikävä jatkumo syntyy kuin jo keski-iän ylittänyt ihminen lopettaa itsestään huolehtimisen. Ikää ja painoa tulee lisää ja samalla toimintakyky madaltuu. Kuka kärsii? Ihminen itse, mutta ennen kaikkea läheiset, jälleen kerran. Kuka pitää huolta vanhuusiän kynnykselle ehtineestä henkilöstä joka on kerännyt  itselleen merkittävän ylipainon ja sitä seuranneet sairaudet ja toimintakyvyn katoamisen? Lähimmäiset näkevät suuren vaivan, omien kiireidensä seassa auttaakseen ihmistä, jonka pitäisi iän puolesta pystyä toimimaan vielä omillaan. Läheisten kiireet lisääntyvät ja stressi kasvaa. Pahimmassa tapauksessa läheinen unohtaa, kaikessa tohinassa, pitää itsestään huolta ja kas kas, oranvanpyörä on valmis.
Esimerkiksi lapset ovat todenäköisesti elämässään juuri siinä vaiheessa, kuin pitäisi hoitaa omat työt, lapset ja pitää huolta vielä itsestään.

On mielestäni erittäin itsekästä antaa itsensä mennä siihen tilaan, että saa kyseisen jatkumon aikaiseksi.
Tietysti löytyy oikeitakin syitä, kuten onnettomuudet tai sairaudet, minkä seuraksena voi syntyä toimintakyvyn madaltumista ja/tai ylipainoa, mutta silti tekosyyt ovat tekosyitä, eikä niitä tai ajattelemattomuutta sovi sekoittaa oikeisiin syihin.

En tarkoita, että kaikkien pitäisi olla mallien mitoissa ja ihanne painoissaan, mutta silti jotain rajaa..

Onneksi jokaisena päivänä näitä tosiseikkoja ei kaduilla nää ja tule ajatelluksi. Toisaalta hyvä, että välillä asiaa ei pysty sivuuttamaan ja joutuu miettimään.