Joulun odotusta kuvina

Eipä ole tullut hetkeen kirjoitettua. Ajattelin jatkaa loppuvuoden samoilla linjoilla, mutta vain sen osalta että tekstiä ei tule hirveästi. Napsin siis kuvia sen minkä muistan ja niillä teille loppuvuottani tarjoilen.
Ensi vuoden sitten aloittelen tämän vuoden kertauksella ja sen jälkeen suunnataan lenkkarit, katseet, sukset ja nenä kohti tulevaa. :)

Mutta nyt siis kuvaa laidasta laitaan vol. 1.

Jälkkärii vai palkkarii? Ei kumpaakaan vaan protskuu.

Wokkia on syöty..

... ja duunin joulu nyyttäripöytä tyhjennetty.

Hiuksia parturi lyhensi ja nyt näytän nuorelta Ridge Forresterilta.

Kyynerpäässä on kinesioteippaus. Auttaa tai sitten vaan kuvittelen,

Kummipojalle tuli rakennettua lumimaja.

Lettuja on myöskin syöty. Ternimaidosta tehtyä :D

Lisää sitten kun kuvia vaan taas kertyy. Pahoittelut useiden kuvien kännykamera laadusta.

Karkki, ruoka ja alkoholi postaus

Olen tainnut jo useammassa tekstissä mainita siitä etten noudata mitään diettiä tai tarkkaa ruokavaliota. Mitään en siis kiellä täysin itseltäni, mutta siltikkään itselläni ei ole mitään pakkomiellettäkään mihinkään. Ei suuntaan tai toiseen.
Meidän talouden ruuat on ollut aina omatekoista ns. perusruokaa, johon molemmat ovat tottuneet jo lapsuudessa.
Itsellä tosin oli yläaste iässä päivittäinen ruokailu ei niin hyvällä mallilla, mutta se ei johtunut siitä että se ei olisi ollut mahdollista, vaan ainoastaan omasta tyhmyydestä. Koulun ruoka korvattiin jollain huonommalla ostetulla. Nyt kun ajattelee asiaa niin en ymmärrä yhtään että miksi.
Viimeisen puolentoista vuoden aikana ruokavalioon on tullut aina silloin tällöin jotain pieniä viilauksia. Jyviä ja siemeniä valipaloihin, silloin tällöin tehdään jotain proteiini ruokaa kuten protskuleipää. Myöskin levitteet tehdään yleensä itse. Voita ja jotain hyvää öljyä sekaisin ja takaisin jähmettymään.
Pastat ja makaroonit eivät ole kieltolistalla, mutta aina on kuitenkin käytetty niitä tummempia vaihtoehtoja. Vaaleaa leipää en karta vaan syön sitä mielellään, etenkin omatekoista. Kaupasta sitä ei kuitenkaan kärrätä kuin ehkä kerran kuussa tai kahdessa. Pullaa syön ja jälleen sama eli mieluiten omatekoista, mutta kaupasta en sitä itse kärrää. Juhlissa ja tuttujen kahvittelussa kuitenkin pullaa tai kakkua syön mielellään.
Valmisruuat ovat ehkä se asia missä olen lähimpänä kieltäytymistä. Joskus kun on kiire, voi kaupasta tarttua mukaan jotain pinaattilettuja tai vastaavaa, mutta valmispitsat eli roiskeläpät ym kierrän kyllä kaukaa.
Jotta postaus menisi täysin listaamiseksi, niin kerrottakoon vielä että sokerin lisäämisen olen lopettanut melkein tyystin. Ennen sitä meni muroihin, teehen, kahviin, puuroon ja vähän kaikkeen mihin sitä muka tarvitsi. Nyt sitä saattaa mennä enää vähän kahviin, jota juon nykyään harvoin, sekä jonkun happaman tasoittamiseen.

Siellä sitä olisi kylmässä...

Myöskään otsikossa mainittuihin asioihin ei ole mitään totaalikieltoa, mutta se ei tarkoita sitä että niitä sitten koko ajan oltaisiin ahmimassakaan. Jos tekee jotain `höttöä` mieli niin mietin ensin onko nälkä vai tekeekö oikesti mieli vaan paria herkkua. Jos pienen välipalan jälkeen vielä tekee, niin sitten voi vähän herkutella.
Omasta mielestä tälläinen suhtautuminen toimii paremmin kuin totaalikielto. Tälläkin hetkellä taloudesta löytyy alkoholia, karkkia, suklaata, pullaa sekä sipsejä. Oikestaan kaikki on kulkeutunut tänne.  Esim. juomat ja sipsit jäi yli juhlista ja anoppi toi pullaa.
Jotain kuitenkin kertoo se että viikon päästä tilanne voi olla jopa täysin sama. Yhtään karkkia ja lonkeroa ei ole juotu tai syöty, vaikka ne tuossa ihan esillä kokoajan on. Ei tee mieli niin ei tule syötyäkään.

Siellä sitä olisi ihan olohuoneessa, eikä missään kaapissa piilossa

Oma ruokailu tahti ja määrät ovat jollain tavalla vakioita. En laske kaloreita vaan syön vähän miten sattuu, mutta silti määrällisesti oikeastaan samallalailla viikosta toiseen. Lähipiiri tietää että olen tarvittaessa melkein pohjaton jos puhutaan syömisestä, mutta normaali arjessa en syö itseäni oikeastaan koskaan täyteen, koska se tarkoittaisi melkoista määrää sitä ruokaa. :)
Ruokailut on kuitenkin mahdollisimman säännöllisesti ja tasaisin väliajoin että energiaa riittää tasaisesti pitkin päivää. Veikkaan että voisin jopa hiukan lisätä päivittäistä kalori määrää ja se ei missään itsellä näkyisi. En kuitenkaan ota tästäkään stressiä koska lihaskasvua on tapahtunut ja painopysynyt aikalailla samassa. Vaakaa ja sen näyttämää en kyllä tosin juurikaan käytä itseni arvioimiseen vaan pelikuva ja tunne kertoo paljon enemmän sekä tietysti farkkujan koko. ;)

Sipsit unohtui edellisestä kuvasta ;)

Ajattelin tehdä tulevaisuudessa parin päivän ruokakatsauksen, eli kirjaan ylös mitä tulee syötyä ja milloin. Siitä voi kaikki sitten tarkastella, kuinka tylsästi sitä tulee syötyä. Ei löydy mitään hifistely rahkadiettejä eikä mitään ostettuja superfoodeja. Mutta karkkiakaan ei välttämättä näy ja se ei tosiaan johdu siitä että jättäisin ne vain kirjaamatta. :)
Nyt menen ravitsemaan itseäni perunalla ja makkarakastikkeella. Jälkiruuaksi ehkä anopin tuomaa pullaa ja teetä, mutta vain jos tekee mieli. 

Ylipainoinen maailma

On päiviä kun ei voi sivuuttaa sitä tosiasiaa, että maapallomme lihoaa melkoista tahtia. Tai ei se pallo, vaan sen asukkaat. Joinain päivinä en huomaa asiaa, eikä se jää päähäni pyörimään. Tänään en pysty sivuuttamaan asiaa ollenkaan.

Itselleni on melkein yhdentekevää jos joku lihoaa, eikä halua tehdä asialle mitään, mutta se mikä asiassa hirvittää on heidän lähimmäistensä kohtalo.
Otetaan kaikista räikein esimerkki. Ylipainoinen perhe.
Hirvittää nähdä ylipainoisia perheitä, joissa on reilusti ylipainoisia, alle kouluikäisiä lapsia. Jos aikuinen ihminen ei pysty pitämään huolta omasta terveydestään, niin onko liikaa pyydetty, että pidettäisiin edes lapsen? Jos vanhempi ei sitä tee, niin kuka tekee? Lapsi, sitten kun täyttää 14vuotta ja tajuaa, että jotain on tehtävä.
Hirvittää ajatella kuinka paljon vanhempien vastuuttomuus vaikuttaa lapsen elämään. Ylipaino, liikkumis vaikeudet ja kiusaaminen. Lapsen tajutessa oman tilanteensa on vaihtoehtoja kaksi: Tehdä muutos tai alistua kohtaloonsa, koska urakka tuntuu mahdottomalta. Näistä todennäköisempi on jälkimmäinen. Ei ole helppoa tehdä omiin liikunta ja ravinto asioihin muutosta, samalla kun ympärillä muu perhe jatkaa omaa alamäkeään.

Toinen ikävä jatkumo syntyy kuin jo keski-iän ylittänyt ihminen lopettaa itsestään huolehtimisen. Ikää ja painoa tulee lisää ja samalla toimintakyky madaltuu. Kuka kärsii? Ihminen itse, mutta ennen kaikkea läheiset, jälleen kerran. Kuka pitää huolta vanhuusiän kynnykselle ehtineestä henkilöstä joka on kerännyt  itselleen merkittävän ylipainon ja sitä seuranneet sairaudet ja toimintakyvyn katoamisen? Lähimmäiset näkevät suuren vaivan, omien kiireidensä seassa auttaakseen ihmistä, jonka pitäisi iän puolesta pystyä toimimaan vielä omillaan. Läheisten kiireet lisääntyvät ja stressi kasvaa. Pahimmassa tapauksessa läheinen unohtaa, kaikessa tohinassa, pitää itsestään huolta ja kas kas, oranvanpyörä on valmis.
Esimerkiksi lapset ovat todenäköisesti elämässään juuri siinä vaiheessa, kuin pitäisi hoitaa omat työt, lapset ja pitää huolta vielä itsestään.

On mielestäni erittäin itsekästä antaa itsensä mennä siihen tilaan, että saa kyseisen jatkumon aikaiseksi.
Tietysti löytyy oikeitakin syitä, kuten onnettomuudet tai sairaudet, minkä seuraksena voi syntyä toimintakyvyn madaltumista ja/tai ylipainoa, mutta silti tekosyyt ovat tekosyitä, eikä niitä tai ajattelemattomuutta sovi sekoittaa oikeisiin syihin.

En tarkoita, että kaikkien pitäisi olla mallien mitoissa ja ihanne painoissaan, mutta silti jotain rajaa..

Onneksi jokaisena päivänä näitä tosiseikkoja ei kaduilla nää ja tule ajatelluksi. Toisaalta hyvä, että välillä asiaa ei pysty sivuuttamaan ja joutuu miettimään.