torstai 2. toukokuuta 2013

Kausi avattu ja Vappu lusittu

Jalkapallo kausi alkoi maanantai aina onnistuneesti ja hyvin. Saatiin hyvä tulos ja itse urakoin koko ottelun itselle kaikista omimmalla pelipaikailla. Peli kulki itselläkin ihan mukavasti pientä alku jäykkyyttä lukuunottamatta ja hyvin jaksoi painaa koko pelin, pieniä pohje krampin oireita lukuunottamatta. Tuon pelin perusteella tuntuu että sitä voisi olla hiukan paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten. Ja sehän on mukavaa se.

Pelin jälkeen koittikin sitten pieni vappuloma jonka itse vietin yllätys yllätys remontoiden uutta kämppää. Mitään ekstra treenejä ei paljon tehty kun remontointi vei sen verran aikaa ja aina illalla kun periaatteessa olisi hiukan ollut aikaa niin energiat on aivan nollassa. Turha sitä on sitten ruveta väkisin huonoilla energioilla vääntämään kun kuitenkin pääsee melkein kaikissa joukkueen treeneissä käymään eli mitään kunnon alenemista ei tässä tarvitse pelätä.
Hiukan ärsyttää se että minkäänlaista saliharjoittelua en ole päässyt tekemään pitkään aikaan, mutta ehkäpä sekin tuossa sitten korjaantuu kun (sitten joskus) pääsee normaaleihin rytmeihin kiinni.

Loppu viikko meneekin aikalailla koulujuttujen parissa sillä ensi viikolla on edessä pari tenttiä. Eli kun työt ja treenit on hoidettu niin nyt ei mennäkkään remontoimaan vaan kaivetaan koulukirjat esiin.
Pahoittelut myöskin että postauksia tulee harvakseltaan ja että ne ovat graaffisesti mitään sanomattomia. Tähänkin tulee korjaus kunhan vähän asiat normalisoitaa ja kun kameran akun laturi löytyy jostain muuttokuorman seasta. :)
Tällä hetkellähän meidän asuntotilanne on niinkin selvä että omistamme vielä toistaiseksi kaksi asuntoa, mutta emme asu kummassakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...