maanantai 6. heinäkuuta 2015

Pitkä kesäloma

Jäin kesälomalle 8.5 tarkoituksena pitää lomaa koko kesä. Tiesin että kesästä oli tulossa tapahtumien täytteinen ja jotenkin työtahti oli hidastunut jo jonkin aikaa. Tunsin että oli aika ottaa kesälomaa.
Koska töistä ei noin vain oteta koko kesän mittaista lomaa, niin tarkoitan nyt tottakai 8.5.2014 aloittamaani blogin kesälomaa.
Lomahan vähän venähti koska paluu tapahtui noin viikko sitten eli n. 14kk myöhemmin. Jo jonkin aikaa on nipistellyt ajatus kirjoittamisesta, mutta ajattelin että löytyykö aikaa ja vaivaa sen tekemiseen, omalla mittapuullani, tarpeeksi hyvin? No vaivaahan kirjoittamisesta ei juurikaan ole jos vain löytyy väli jossa kirjoittaa ja kun huomasin että sellaisia alkoi löytyä oli tänne palaaminen helppo päätös.

Niin takaisin viime kesään ja sen mukanaan tuomiin tapahtumiin. Normaali arjessa kuvioissa pyörii kaksi vuorotyö ja normaalilla tahdilla etenevät Amk opinnot joita yhdistellään sitten harrastuksiin ja vapaa-ajan toimintaan. Viime kesä toi kuitenkin tullessaan sen että tähän soppaan tuli yksi, aika saneleva, aikataulutettava lisää. Pieni tyttö tuli ja laittoi kaikki aikataulut uuteen uskoon. Koulussa ja töissä kaydään tietysti sen mukaan mitä niitä on mutta sen ulkopuoliset asiat onkin sitten vähän erilaisella aikataulutuksella kuin ennen.

Tällä hetkellä näillä uusilla rytmeillä on elelty jo melkein vuoden päivät ja tuntuukin että homma rupeaa olemaan jo jotenkin hallussa. Tosin välillä huomaa kompuroivansa aikataulujen ja asioiden hoitamisen kanssa, kuin kävelyä opetteleva vauva, mutta jotenkin rupeaa olemaan jo sinut uusien rytmien osalta.
Se että asiat hoituu on tietysti vaatinut muutoksia ja kompromisseja, kuten urheilun kannalta katsottuna se, että tämä kesä on ensimäinen kun en pelaa jalkapalloa tavoitteellisella tasolla. Harjoittelu on muutenkin ollut vähäisempää kuin ennen, osittain sen takia että aika on ollut kortilla ja osittain sen että itsensä motivointi harjoittelemaan vähän huonompiin aikoihin päivästä on ollut vaikeaa. En ole myöskään keksinyt vielä täytettä jalkapallon tilalle, joskin vierumäki trail sytytti itsessäni juoksu innon uudelleen henkiin.

Jotain on kuitenkin tehty suht epätasaisen tasaiseen tahtiin, jotta vanhat monen vuoden aikana rakentuneet pohjat ovat pysyneet kasassa jonka takia kunto on ihan ok. Jos verrataan viime kesään niin kunto voi olla tullut vähän alas ja voima tasot ehkä vähän tippuneet, etenkin jalkojen osalta, koska kuormitus ollut pienempää kuin ennen. Jo pelkkä jalkapallossa tullut juoksu ja säntäily on ollut hyvää räjähtävän voiman harjoitusta ja juuri tämän tyyliset harjoitukset ovat vähentyneet.

Uudet kuviot vaikuttavat tiestysti myös kirjoituksiini ja tahtiin jolla kirjoitan. Olen ajatellut että blogi ei syö yhtäkään harjoitustani vaan toivottavasti saa lähtemään joskus ovesta ulos treenaamaan, myöhään illalla tai aikaisin aamulla, kun muuten en meinaisi itseäni sinne saada. Edelleen aion kirjoittaa niin omista treeneistäni, kokemuksistani, mielipiteistäni ja juuri niin kuin itse asiat koen. Valitettavasti myös kirjoitusvirheiden määrä tulee olemaan ennestään tuttu. :)

Kuulumisiin..

2 kommenttia:

  1. Hienoa että palasit, taukoon oli kyllä hyvä syy :) Futiksen pelaamisen lopettaminen liiton sarjoissa on varmaan ihan hyvä siltä kannalta että niitä pakollisia matseja ja treenejä ei ole niin paljon täyttämässä kalenteria, rennomminkin liikkumalla pysyy varmasti hyvin kunnossa. Polkujuoksu ym. seikkaileminen yhdistää aikalailla täydellisesti vapauden tunnetta ja itsensä haastamista. Welcome back!

    VastaaPoista
  2. Kyllähän jalkapallo saneli aika pitkälti vapaa-ajan aikataulut joten sen takia oli vähän pakko jättää se pois. Ja kyllähän varmaan 8 kautta aikuisten sarjoissa riittää, ellei sitten ensi kesänä sitä aikaa jostain sitten löydy. ;)
    Polkujuoksu on ollut kyllä aina itselle paljon mielekkäämpää kuin asfaltin jyrääminen, mutta sopivien maastojen löytäminen on vain hankalampaa kuin asfalttia nielemällä. :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...