Polkuraasto Messilässä

Hienon polkujuoksumarathonin Vierumäellä järjestänyt Lahti trailrunners täytti vuoden jota se juhlisti Messilässä polkuraastolla. Koska Vierumäellä oli mukavaa niin ajattelin mennä myös raastamaan, mutta taas ilmottautuminen venyi ihan viime metreille. Eilen illalla kuitenkin lopulta päätin että menen juoksemaan koska ainakin polkuraastosta saisi hyvän harjoituksen.
Koko viikon kun on rakentanut terassia sekä aitaa ja tehnyt siinä huomaamattaan tuhansia maastavetoja on jalat olleet törkeän jumissa ja arat. Parempi sekin tosin kuin Vierumäkeen lähdettäessä jolloin ne olivat jo valmiiksi ihan hapoilla ja loppu.

Messilään siis ja tietojen mukaan edessä olisi noin 8km matka jossa nousua on 550m. Googletin Messilän tietoja ja eteen tuli tieto että rinteen korkeus siellä on n. 110m eli 8kilometrin aikana se mäki kiivettäisiin n. 5 kertaa ylös..! Olikohan se nyt sittenkään kovin hyvä idea ilmottautua?
Olin ajatellut että teema olisi voinut olla se etten kävele ollenkaan, mutta kun tajusin tuon nousujen määrän niin unohdin sen aika nopeasti. Pari ekaa nousua meninkin juoksuaskelin mutta kun ensimäinen todellinen isomäki eli laskettelurinne tuli niin homma kääntyi kävelyyn.
Sykkeet oli aika korkealla tuntemuksien perusteella ja kävely tai loivempikaan osuus ei niitä hirveästi tiputtanut. Vasta kun rinnettä ruvettiin rullaamaan suoraan tykitystä alas, niin sykkeitä sai laskettua, vain sen takia että seuraava nousu pääsisi paukuttamaan ne takaisin kattoon.
Nuo lasku osuudet sujui kyllä itseltä paljon nousuja paremmin, koska niissä sain rullattua muita kiinni tai karkuun kun taas nousuissa itseltäni ei löytynyt sitä dieseliä mitä muilta tuntui löytyvän.

Jossain välissä juoksuakin maisemaa ehti vilkaista mutta ei se paljoa silloin lämmittänyt

Jo vähän ennen puoltaväliä oli meno sellaista että nousuissa ei enää edes mietitty juoksuaskelia ja meno muistutti sellaista yliväsynyttä rinkka selässä vaellusta. Edessä olleet karkasivat pikkuhiljaa, mutta takaa ei tullut ketään, joten menin sen minkä menin siinä ajatuksessa että ketään en ohi päästä. Otti kyllä aivosta kun mäkeä kävellessä sykkeet on katossa, jalat ihan loppu ja meno sairaan hidasta.
Aina tasaisen tai alamäen koittaessa ensimäiset juoksuaskeleet olivat tuskaa, mutta sitten homma lähti rullaamaan aina siihen asti kunnes tuli edes pieni ylämäki tai töyssy joka jumitti menon. Loppupuolella lenkkiä oli jotenkin jopa naurettavaa kun ehkä 4askelta vaativa kumpu tuntui ihan ylipääsemättömältä esteeltä. Sykkeet oli korkealla, pohkeisiin sattui, reidet olivat loppu ja perseen tilalla oli 10kiloa betonia.

Lopulta viimeinenkin mäki oli tarvottu ylös ja ei tarvinnut kuin lasketella teknistä metsäpolkua rinne alas ja juosta maaliin. Tuska ja turhautuminen oli ollut päällä jo jonkin aikaa, mutta loppu tuli silti jotenkin ihan yhtäkkiä. Aikaa meni 1h5min ja matka oli vähän reilu 8 vaikka garmin näytti 8.7. Ei se garmin pysynyt ihan nousun määrässäkään perässä joten luotetaan tuohon järjestäjien ilmoittamaan 8kilsaan
Jonkinlaisen energiavajeen sain tuosta päälleni, koska vaikka ruokaa heti himassa tankkasinkin, niin iltapäivällä olo oli kuin krapulassa olisi ollut. Päätäsärki ja kepeästi paha olo. Nyt jo onneksi olo parempi, kun saanut vähän väkisinkin syötyä ja verensokerit nousseet normaalille tasolle.
Juoksun aikana tuli tunne että prkl kun piti lähteä. Juoksun jälkeen oli tunne että onneksi lähdin ja iltapäivällä "krapulassa" taas että prkl kun piti lähteä. Onneksi nyt illalla fiilis on taas tuo positiivinen.