keskiviikko 19. elokuuta 2015

Minäkö futis treeneissä? Ei kai...

Onpas pitänyt kiirettä. Suorittelen tällä hetkellä harjoittelua, joten päivät tuppaavat venymään pidempien päivien ja välimatkojen takia. Ensi viikko pitäisi vielä harjoitella ja sitten olisi taas yksi jakso takanapäin. Koitan muutenkin tällä hetkellä kovasti motivoida itseäni tuleviin koulu juttuihin, jotta valmistuisin ihan ajallaan ja kunnialla. Jouduin viime kevään vetämään vähän kevennetyllä kurssi määrällä joten nyt pitäisi vähän kiriä kiinni. Ihan ajassa kuitenkin onneksi olen, mutta en kyllä yhtään suunniteltua enempää ole tehnyt.
Harjoitteluihin ei tarvitse motivointia koska on siistiä nähdä uusia paikkoja ja tapoja tehdä fysioterapeutin töitä. Enemmän kaikki kirjalliset vaativat motivoitumista, koska niiden pitää valitettavasti melkein aina olla melkoista pilkun halkomista. Ruotsin kurssikin pitäisi suorittaa ja sekös pelottaa, koska se on täysin hepreaa mulle.

Tänään tapahtui aika harvinainen juttu, kun olin futis harjoituksissa. Viimeksihän olin... no joskus niihin aikoihin kun lumet oli sulanut pois. Muutaman pelin olen kuitenkin käynyt pelailemassa joten ihan ilman palloa en ole elänyt mutta olen kyllä tosi hyvin toteuttanut "lahjattomat treenaa" sanontaa. No nyt voikin käydä seuraavan kerran treeneissä sitten kun lumen tule kummittelee nurkan takana, jottei tule potkittua vahingossakaan liikaa.
Itseasiassa nyt vasta tulikin mieleen että tulihan sitä oltua viime viikonloppuna yksinään palloa potkimassa ja siinä sivussa sitten lihaskuntotreeniä tekemässä. Sitä ei kuitenkaan ihan futis treeniksi lueta, mutta ihan leppoisa ja lihaskuntojen osalta tehokas treeni se oli kyllä hellepäivälle.

pienenä vietin kaikki päivät tällä nurmella ja vanhanakin tulee käytyä silloin tällöin.
Loppuviikon ohjelma treenauksen kannalta näyttää siltä että perjantaina käyn pelaamassa pelin ja sunnuntaina suuntaan lenkille jonka lisäksi käyn vähän nauttimassa viimeisistä lämpimistä keleistä pallon kanssa jos aikaa vaan sille löytyy. Tämän lisäksi pientä huoltoa ja selän venyttelyä/liikuttelua/jumppaa tulee tehtyä joka arkipäivä. Ei tässä loppuun pääse palamaan harjoittelun takia, mutta tulee sitä onneksi kuitenkin jotain tehtyä. Nykyään sitä ainakin nauttii kaikista harjoituksista mitä pääsee tekemään, kun niiden määrä on selvästi vähentynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...