sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Huh kun haukotuttaa

Kiirettä pitelee. Vieläkin sama ruljanssi päällä eli päivät täyttyy töistä, koulusta, treeneistä ja remontoinnista sekä muuttamisesta.
Muuttaminen on nyt onneksi yhtä nopeaa siivous kertaa lukuunottamatta valmis, joten sen saa pois alta. Remonttikin edistyy ja olenkin jo päässyt siihen vaiheeseen että rupeaa kaiken tuhoamisen ja purkamisen jälkeen syntymään jo ihan valmista pintaa.
Katon maalaus, portaiden hionta ja maalaus, seien fiksaus sekä listoitus. Siinä ehkä ne suurimmat työt mitkä tuossa remontissa on, kaikkea pientä fiksaamista unohtamatta.
Näistä katot valmistuu lopullisesti tiistaina, portaat keskiviikkona ja seinienkin kimppuun on päästy maalien kanssa.
Ehkä se siitä, varsinkin nyt kun nuo kaksi mörköä eli katon ja portaiden maalaus rupeaa olemaan ohi.

Treeni politiikka on ollut aika tylsän yksipuolista. Joukkueen treenien tahkoaista. Toisaalata niihin on suht kivasti päässyt käymään joten treenimäärät on ollut ihan suht koht hyviä. Jos joku treeni jäisi väliin niin tässä kiireessä sen paikkaaminen omatoimisella on vähän hankalahkoa.
Toisaalta tässä vaiheessa tuo pelkkien joukkueen treenien vetäminen ei ole välttämättä huono juttu koska huomenna eli maanantaina alkaa kausi ja pelipaikka aloituskokoonpanosta olisi ansaittava. Tai tässä vaiheessa ei voi sanoe enää kuin että se pitää olla ansaittu.
Kilpailu pelipaikoista on tänä vuonna melkoisen kovaa. Joukkuen ei ole edellisiä vuosia heikompi tai vahvempi, mutta joukkueessa on leveyttä ja laatua entistä enemmän. 11 aloittavan pelaajan jälkeen jää penkille istumaan hyviä pelimiehiä ja jokusen joutuu jopa tiputtamaan kokoonpanosta kokonaan katsomoon. Oma tilanteeni on mielenkiintoinen sillä kahdesta laitapuolustajan pelipaikasta meitä on kisaamassa 3pelaajaa tosi tasaväkisesti, jonka jälkeen on vielä 4 muutakin pelaajaa näille kahdelle paikalle tarjolla.
Jonkinmoista ylitarjontaa siis. Huomenna sen sitten näkee minkälaiseen ratkaisuun valmentaja on valinnoissaan päätynyt.

Onneksi kaikki paikat on pysynyt ehjänä ja ainut joka on meinanut hajota on ollut pää. Treenit on siis voinut täysipainoisesta suorittaa ja pallo on totellut ihan mukavasti jalkaa vaikkakin tässä lajissa tulee välillä päiviä kun voi hurrata jo siitä että ylipäätään osuu jalkaterässä siihen palloon säären tai polven sijaan. ;)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kiirettä, juoksukoulua, remonttia ja tusina muita juttuja

Ompas ollut kiirettä. Paikasta toiseen saa olla menossa päivät läpeensä ja kaiken tehdyn jälkeen jonoon jää vielä kasa tekemättömiä asioita. Valitettavasti on joutunut vähän sitten koulutehtävien tekoa vähentää. Tosin osittain siitä syystä että nyt päällä olevat tehtävät on vähän väkisin väännetyn tuntuisia ja ei niin inspiroivia.
Päivät on sen takia melko kiire koska nyt viikon ajan on ollut avaimet uuteen kotiin taskussa ja siellä saa painaa remonttihommia vielä parisen viikkoa. Kivoja juttuja kuten portaiden sekä kattojen maalaus ja tietysti portaat pitää ensin hioa ennen kun voi maalausta aloittaa.
Sunnuntaina polkaistiin juoksukoulukin käyntii ja toimin siis itse sen vetäjänä. Reilu kymmenisen osallistujaa joiden kanssa lähdettiin liikkeelle ihan perus jutuista kuten juoksun aloittamisesta, juoksu asennosta ja kaikesta sellaisesta. Loppuun vielä kevyt yhteis lenkki jossa vuorotellen kävelyä sekä juoksua js vähän myös tekniikan hakua. Ensi viikon sunnuntaina siitä sitten jatketaan.

Treenien rintamalla ollaan menty aika tiukasti joukkueen kalenterin mukaan eikä omatoimisia ole juurikaan kertynyt. Onneksi on kuitenkin päässyt tosi hyvällä prosentilla treeneissä käymään.
Tänään hiukan juoksenneltiin.
3 1km pätkää. Eka 6min/km, 5.40min/km, 5.10min/km.
Sitten siirryttiin portaisiin joissa tehtiin suht pitkä portaikko erinäissiä liikkeitä. Kinkkaukset, tasajalka, tasajalka yhden yli, tasajalka 2yli,  2askelt per porras, 1askel per porras, yhden yli ja lopuksi kahden yli.
Sen jälkeen siirryttiin vielä loivaan ylämäkeen tekemään spurtteja.
2x 70m, 2x 50m, 2x25m.
Siitä kentälle vähän vielä kuntopiiriä ja maalintekoa tekemään ja puolentoista tunnin treeni tehtynä. Ihan muakavsti oli terävyys jaloista poissa kun maaleja lopuksi piti tehdä.

Huomenna pitäisi mennä pienen tauon jälkeen taas ihan fyysisesti kouluun ihmettelemään mitä kaikkia tehtäviä sitä onkaan unohtanut tässä kiireessä. Kun joidenkin viikkojen päästä pääsen normaali arjen rytmiin niin lupaan kyllä nauttia siitä pitkään ja hartaasti.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Run because you can

Treeneistä vapaa viikonloppu on takana, mutta vaikka treenejä ei ollut niin sai kyllä paljon asioita tehdä. Ja tahti vaan kiihtyy koska nyt soppaan on sekoitettu uuden kämpän remontoiminen kaiken muun lisäksi.
Viikonlopun tauko teki hyvää koska jalassa ei tunnu enää mitään, joten näyttäisi hyvältä ratkaisulta tuo varman päälle pelaaminen. Alkuviikosta on tullut juoksumetrejä ihan kivasti joukkueentreeneissä. Ensin maanantaina kilometrien lenkkiä ympäri jokusen kerran ja koska en sunnuntaina pelannut niin sain juosta pari kovempaakin kierrosta samalla kuin muut jatkoivat palauttavilla nopeuksilla.
Omat kilometrin lenkit meni tälläisiin aikoihin:
6min/km, 6min/km, 5min/km, 4.40min/km, 4.10min/km

Tiistaina tehtiin sitten juoksut treenien jälkeen ja vähän erityylisiä, nimittäin 6x50m 90% vauhdilla. Palautukset oli varmaankin 2min joka vedon välissä.
Mukavasti on saanut siis pistää jalkaa toisen eteen koska treeneissähän juostaan jo ilman erikseen tehtäviä juoksuja ihan mukava määrä.

Tänään on treeneistä vapaa päivä ja ainut liikunta onkin yhden ryhmän ohjaus eli jonkunlainen treeni tulee kuitenkin tehtyä. Ei mikään sykkeet kattoon juttu kuitenkaan vaan enemmänkin pitoja, venyttäviä liikkeitä sekä kuntopiiriä. Koska en ole taas hetkeen tehnyt tuon tyylistä treeniä niin senhän tietää että jalat on kipeät jokusen päivää.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Vapaa viikonloppu, pakosta

Sellainen tuli nyt eteen. Torstain treeneissä tuli outoa tunnetta oikeaan etureiteen/ lonkankoukistajaan ja kipu sitten tapansa mukaisesti vähän lisääntyi illalla treenien jälkeen. Tämän päivän treenit menikin sitten kenttää ympäri hölkkäillessä sekä jumppaa ja kuntopiiriä tehdessä, samalla kun muut treenasivat kunnolla. Juostahan tuolla pystyy mutta kovavenytys tai lonkan koukistus loppuun asti tuo kipua.
Kyllähän tuon tunteen kanssa voisi jopa treenata varsinkin kun kipu laantuu kun kroppa lämpenee, mutta eipä paljon turhempaa voisi olla kun että itsensä nyt rikkoisi pari viikkoa ennen kauden alkamista.
Siksi siis kevennetyt treenit tänään ja viikonloppu lepoa, vaikka sunnuntaille olisi merkitty treenipeli.

Maanantaina toivottavasti pääsisi treenaamaan ihan kunnolla muiden mukana.
Treeninä tein siis tänään tosi kevyen 1h 30min kestäneen treenin. Löysää hölkkäilyä johon aina kuntopiiriä hetki väliin jonka jälkeen taas hölkälle. Loppuun kiersin yhden vauhdikkaamman kenttä kierroksen ja vielä 5 rennon vauhdikasta vetoa käännöksellä.
Vedot olivat kenttä leveys suunnassa edes takaisin ja palautus oli aina yhden poikittaisen mitan kävely. Metreissä varmaan aika lähellä tälläistä kaavaa:
Veto 45m+45m, kävely 45m, veto 45m+45m...
Tätä toistettiin sen verran että molempia saatiin 5kertaa täyteen.

Nyt jalka taas vähän ilmoittelee itsestään niin kuin eilenkin, joten ei ole varmaankaan huono juttu pitää koko viikonloppua vapaana.
Viikonloppuna on kyllä muuten tekemistä koska muuttoon liittyvää pakkaamista pitää tehdä ja käydä myöskin hakemassa vähän remontti tarvikkeita koska sunnuntaina iltapäivällä napsahtaa kätöseen uuden kämpän avaimet. Ja niin, niitä koulu juttujakin pitää vissiinkin tehdä. ;)

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Juoksukoulua


Tällä hetkellä näyttää siltä että osallistun juoksukouluun joka alkaa tämän kuun loppupuolella. Tällä hetkellä vain odottelen varmistusta että kouluun on tarpeeksi ilmottautuneita ja että se pidetään.
Koulu sisältää 4 lähikertaa joissa on ensiksi teoriaa ja sen jälkeen aina jokin harjoite. Kaikki osallistujat saavat myös oman tason ja tavoitteiden mukaisen ohjelman ensin koulun ajaksi ja sitten vielä tarkennusta siitä eteenpäin.
Koska lähikerrat eivät ole peräkkäisinä viikkoina niin koulu kestää touko-kesäkuun vaihteeseen. Lähikertojen välissä treenataan ohjelman ja teemojen mukaisesti ja raportoidaan treeneistä sekä fiiliksistä.

4 sunnuntai iltapäivää siis tähän kuluu, mutta odotan kyllä innolla jo koulun alkamista. Pääsee kertaamaan asioita ainakin tekniikasta, lihaskunnosta ja treenaamisesta ylipäätään. Kuulee muiden mielipiteitä ja näkee muiden juoksentelua. Harvoin tulee ihan lenkkejä ja jotain muuta kuin jalkapalloa treenattua isommassa ryhmässä joten sitäkin odotan kyllä innolla.
Toivottavasti kouluun ilmottautuu hyvä henkistä porukkaa.
Kelitkin rupeaa jo vähän parantumaan joten senkin puolesta juoksukoulu alkaa loistavaan aikaan.

Aika paljon saa kyllä perehtyä juoksu asioihin taas vaikka lähikertoja on ainoastaan nuo 4. Tykkään perehtyä asioihin jotka itseä kiinnostaa jos tälläinen loistava tilaisuus siihen tulee.
Eikä paikalle viitsi mennä ihan ilman valmistautumista.
Ei varsinkaan nyt kun täysin itse tuon juoksukoulun osallistujille pidän. ;)

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Hauiksen anatomia ja treenaus

Niin kuin jokunen kirjoitus alempana kirjoittelin niin hauis ei ole enää entisensä. Onhan se tietysti ollut ennekin tiedossa että tuossa olkavarren etupuolella on paljon muutakin kuin vain yksi hauikseksi kutsuttu lihas, mutta se kuinka pieni osa itseasiassa se hauis on niin meinaa välillä unohtua.
Paljon käsiäkin treenanneelle voisi tulla vähän `ikävänä` yllätyksenä kun eristää pelkän hauis lihaksen ja näyttää kuinka pieni se oikeastaan on siinä paketissa.

No kysymys nyt ensin tietysti kuuluu mitä muuta siellä sitten on?
Jos jätetään ojentaja puoli pois ja keskitytään vaan siihen hauiksen puoleen niin siellä on itseasiassa 4lihasta jotka tuon `hauiksen` alueen muodostaa.
Coracobrachialis, Biceps brachii, Brachialis, Brachioradialis.

Ensinmainittu kulkee olkapään etupuolelle tulevasta lavan osasta - olkaluun puoleenväliin.
Toinen on itse hauis jossa on siinäkin kaksi osaa. Hauis kulkee (lyhyt pää) tuosta samasta lavan osasta aina kyynerpään yli kyynärvarren luihin asti. Toinen osa (pitkä pää) lähtee taas vähän eripaikasta mutta olkapään yläpuolelta kumminkin.
Kolmas taas lähtee olkaluun puolestavälistä aina kyynerpään yli kyynärluuhun.
Viimeinen lähtee olkaluun alaosasta ja kulkee aina ranteen yli kämmenen luuhun asti.

Biceps eli hauis on näistä lihaksista päälimmäinen ja ainut joka kulkee koko tuon matkan olkapään tienoilta aina kyynervarren yli, joten tämän takia se elää niin vahvasti termistössä kun tuosta alueesta puhutaan.
Sen alla on siis kuitenkin 3 muuta lihasta jotka itseasissa muodostavat suhteellisen suuren osan siitä lihasmassasta jonka tuolla alueella näämme. Tämä taas johtuu siite että hauis lihas on itsessään todella sukkulamamainen eli pitkä, pyöreä ja suhteellisen ohut.
Alempana taas oleva Brachialis on vähemmän sukkulamainen eli siis hiukan pyöreämpi ja paksumpi pituuteen verrattuna.

Tässä vaiheessa tarvittaan selventäviä kuvia, koska insinööritkään ei muuten ymmärrä tätä kirjoitusta:
Klikkaamalla suuremmiksi
Biceps eli Hauis ja sen 2osaa.
Brachialis ja ylempänä Coracobrachialis
Oikealla Brachioradialis
Kuten nyt kuvista näkee niin siellä on suht paljon tavaraa itse hauis lihaksen alla kun vielä otetaan huomioon se että lihasten alla tilavuutta täyttää myös itse luu.
Jokaisella lihaksella ja jopa Bicepsin osilla on eri lähtö ja kiinnitys kohdat joka taas tuottaa sellaisen asian että ne tekevät hiukan eriasioita. Hauiksen tehtävä ei siis ole vain koukistaa kyynärniveltä eli tehdä hauis kääntöä.
Koska nuo kohdat ovat erit niin sen takia myös tietty käden asento tiputtaa jonkin lihaksen tai sen osan pois toiminnasta. Esimerkkinä voisi käyttää vaikka vasaraotteella tehtävää hauisliikettä joka eristää tehokkaasti pois hauiksen toisen osan. Liike taas on erittäin tehokas Brachioradialikseen.
Ainut hauisliike joka teoriassa ottaa kaikkiin on käännetty eli kyljen vieressä vasarana ja kääntyy liikkeen aikana normaaliksi hauiskääntöotteeksi.

Kukaanhan nyt ei halua nimenomaan Bicepsiä eli hauista treenata vaan koko tuota aluetta, niin olisi tärkeää että näitä kaikkia asentoja muistaisi käyttää treenissä. Vasaraa, kääntöä sekä kämmen eteenpäin (lähtöasento).
Silloin kaikki tuon alueen lihakset ja niiden osat saavat varmasti treeniä ja saadaan treenistä maksimaalinen hyöty irti. Kaikki kuitenkin avustavat toisiaan eli jos joku on heikko niin muut joutuvat paikkaamaan vajetta.
Sitten pitää tietysti muistaa myös ojentajien treenaaminen jonka jälkeen sen ja sen treenaaminen.. ;)

Ei muuta kuin treenaamaan Olkavarren lihaksia.!!

Jos jokin ei auennut haluammallasi tavalla niin ei muuta kuin kysymystä kommentilla tulemaan. 

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kahvakuulaa ja treenii

Kahvakuulahan ei tavallaan ole nyt treeni koska ohjasin tunnin. Vai onko se koska tein kaikki jutut itsekkin. On, ei, on..
No kuitenkin, tänään tuli ensin työpäivän lopuksi ohjattua kahvakuula treeni josta suoraan sitten ajelin omiin futis treeneihin. Kahvakuulassa annettiin 45minuuttia kyytiä koko kropalle, mutta kyllä se pääpaino tossa ohjelmassa oli lipsahtanut reisiin ja selkään. Nyt kun vielä veteli futis treenit tuohon päälle niin kyllähän ihan kivasti jaloissa painaa.
Vähän kyllä jännitti mitä tuosta kahvakuulasta tulee koska en ole ennen ohjannut kahvakuulaa ja ohjelma oli ensimäinen jonka olin rakennellut. Ihan kivasti meni ja hommaa kyllä helpotti kun porukka oli jo ennestään hiukan tuttua.
Jotta tuntemukset tuleville päiville olisi saletissa, niin tein eilen myöskin hiukan jalkatreeniä.
Raakaa rinnallevetoa, reisipenkkiä, askelkyykkyjä sekä askelkyykky kävelyä 2x7.5kg käsipainoilla. Siihen päälle vähän hauiksia, ojentajia ja kulmasoutua.

Ei ole enää hauiskaan entisensä kun vähän tarkemmin sen anatomiaan sekä käden toimintaan on perehtynyt. Pitääpä tehdä tuosta ihan oma postaus, kunnon anatomia sekä treenivinkki pläjäys siitä. :)

Kesä Consset
Nyt vaan sitten tankkaillaan ruokaa ja juomaa niin jaksaa taas huomenna treenailla ja toivottavasti vähän terävemmillä jaloilla kuin mitä ne tänään joukkueentreeneissä olivat. Toivehan on tosin turha, mutta saahan sitä toivoo. :)

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Kepeää niin kepeää

Olinpa taas tosi hyvin valmistautunut kun olin ottanut ainostaan futis kengät mukaan reissuun. Olen siis porukoiden paikkakunnalla ja entisellä sekä tulevassa kotikaupungissani. Niin en tosiaan sitten ollut ottanut lenkkareita ollenkaan mukaan joten tämän päivän treeni muuttui ulkoiluksi pallon kanssa. Noin tunnin taisin potkiskella ja ajaa uusia kenkiä sisään jonka jälkeen viluilin yhden puoliajan kentällä alkaneesta junioreiden pelistä.
Ei siis mitään treenin riemu juhlaa tänään. Nyt kun on nämä pyhät menty suht kevyellä treenaamisella niin pitäisi vähän ottaa itseä vielä niskasta kiinni ja kurittaa itseä sen verran että olisi kuukauden päästä tarvittavassa kunnossa.
Onneksi aikaa on kuukausi joten tässä ehtii vielä hyvällä suunnitelulla tarvittavat kuritukset tekemään vaikka muitakin kiireitä on ja tulee olemaan.

Yksi pyhien tehtävälistalla olleista asioista on melkein valmis, nimittäin kahvakuula ohjelman suunnittelu. Liikkeet on listattu ja nyt pitäisi vaan laittaa ne ennen torstain ohjausta oikeaan järjestykseen ja katsoa että ohjelmasta tulee sopivan pitkä.
Ihan mukava tuotakin ohjelmaa tehdä kun pitää käydä kahva liikkeitä läpi ja samalla saa siitä toimivan tuntuiset itselle paperille muistiin.

Tulevan viikon treenit on tiistain ja keskiviikon osalta melko hämärän peitossa koska töiden määrästä ei ole juurikaan muiti kuvaa. Jotain pitäisi tehdä ja mielellään molempina päivinä.
Torstaina on kuitenkin ensin kahvakuula ohjaus josta lähden suoraan kentälle joukkueen treeneihin. Perjantaina joukkueen treenit ja lauantaina harjoituspeli. Sunnuntain kohtalo riippuu siitä miltä jalat tuntuu. Palautteleva lenkki olisi varmasti asiaa mutta koska on alustavasti kai luvattu lumi ja ränta sadetta niin saapa nähdä.
Viikon muihin suunnitelmiin kuuluu esseen jatkaminen, muuttokuorman pakkasminen ja kärrääminen sekä tietysti työtkin pitää hoitaa. Suht tiiviillä tahdilla taas tämä poika ensi viikon juoksee kun kalenteria nyt syynäilee.
Myöskin viel pef seuranta tiedot lääkärille ja kuulen siitä ja rasitusastman tilasta vähän lisää.