lauantai 28. joulukuuta 2013

Tulostaulun päivitys: Vastaoteleukojen maksimi

Joulun täysloma keskeytyi tänään hetkeksi kun tein toisiksi viimeisen tuloksen. Olen tosiaan pitänyt täyttä lomaa jo useita päiviä vaikka kahteen kertaan olen 10leukaa vetänyt tuossa vanhempien talossa olevassa tangossa, noin ohi mennen.
Tänään kuitenkin ajattelin laittaa kameran rullaamaan ja vedellä toivottavasti vähän enemmän kuin vain kymmenen. Huomenna on sitten myötäotteen vuoro.

Homma suoritettiin niin että kaikki lämittelyt unohdettiin koska nehän on vain pois tuloksesta eli leuat vedettiin niin sanotusti kylmiltään.
Vähän olen kyllä pettynyt tuohon tulokseen koska olisin halunnut muutaman vedon lisää. En tiedä olisiki enää vetoja tullut jos olisin hetken vaikka paikallaan roikkunut ja levännyt, epäilen.
Suht hyvin vetojen pituus pysyi kasassa joskin muutama ei laskeutunut ihan niin suoraksi kuin olisi pitänyt. Muutenhan vedot on niin kylmiltää vedettyjä, koska kroppa pyörii pientä ympyrää ja hengittämisenkin muistin aloittaa vasta 6vedetyn leuan jälkeen.

15vetoa jäi lopputulokseksi ja viimeinen oli jo aika vaikea niin kuin videossa näkyy. Leuka oli tangon päällä vaikka videolta se näyttää siltä että ei ihan menisi. No tästäkin on keväällä sitten hyvä lähteä petraamaan. 20 toistoa olisi silloin sitten parasta mennä..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat aina tervetulleita, jopa suositeltavia...