keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Jo keskiviikko + itsensähäpäisykuvaa

Viikko on taas lähtenyt viikonlopun vaelluksen jälkeen käyntiin ja yhtäkkiä sitä ollaankin jo keskiviikossa. Salitreenit ja treenit yleensäkkin toistavat nyt siis aikalailla samaa kaavaa, mutta silti on ollut hienoa huomata että sinne salille raahautuminen on joka kerta hauskaa. Johtuu varmaan siitä että yhtäkään salitreeniä ei tehdä kahteen kertaan viikon sisään vaikka jotkin liikkeet toistuu pariin otteeseen.
Anoppilanväki kävi Saksassa ja pelipaitaahan sieltä tuliaiseksi tuli.
Maanantaina jalkoja ja pelkäsinkin että tuntuuko rinkan kantaminen takareisissä. Pelko oli kuitenkin turhaa sillä tuntemukset olivat melko samat kuin viimeksikin. Takakyykyssä pääsin jotenkin mukavan alas eli menin vähän 90yli ja sieltä pääsi vielä sitten ylöskin. 1x6 50kg ja 2x6 70kg.
Prässikin meni kivasti ja heittelinkin vähän lisää painoa varsinaisiin sarjoihin. Toisella sarjalla viimeiset toistot olivat jo tosi mukavan tuntuisia. Ei ole kolmos/nelos sarjoja pitempiä ennen tuollaisilla tehty. Näköjään voi kuitenkin tehdä. 1x6 150kg ja 2x6 180kg.

Eilen sitten yläkroppaa. Penkissä mentiin nyt siihen ohjelmassa lukevaan painoon eli 2x5 35kg. On kyllä sen verran hurjat tulokset että pitäisiköhän lähteä ihan kisaamaan. :D Tekniikkakin on vähän mitä sattuu koska kyynerpäät koukistuu enemmänkin sivuille kuin `kylkien viereen`. Ranteet on ihan ok kuitenkin.
Rintaprässi tehtiin nyt niin että toinen 15sarja tehtiin kevyemmällä vastuksella. Toistot jäi kuitenkin 13 koska tuollakin tuli seinä vastaan. Tuolla kuitenkin jatketaan ja koitetaan saada ne molemmat sarjat täydellisinä tehtyä. Myötäote leukoja meni treenin lopuksi 4,4,3. Lopuksi kävin vielä tekemässä kevyesti lapoja. Muuten mentiinkin ihan ohjelmien mukaan. Kun kaikki viikon treenit on tehty niin kirjaan ne taas täydellisinä nähtäväksi.

Hauska tapahtuma tapahtui maanataina kun tein toiseksi viimeisenä liikkeenä penkillenousuja käsipainoilla. Toinen treenaaja siinä vieressä treenaili käsiään ja sitten kun itse siitä lähden smithin kautta fillaroimaan niin pyörän selästä näin kun tämä käsien treenaaja teki myös penkillenousuja. En tiedä sattuiko niin sopivasti että kaverilla oli ohjelmassa penkillenousut käsiliikkeiden seassa vai testailiko mun liikettä vaan. En ole ennen kenekään tuolla tuollaista tekevän joten epäilen jälkimäistä. :)
Salihanskat ovat osoittautuneet ihan hyviksi tosin hikoavat sen verran että revin ne kyllä aina pois kun en niitä tarvitse. Tiukempien juttujen jälkeen tuntuu vaan että noita ei meinaa saada pois käsistä, varsinkin jos on sormista ja kyynärvarsista käytettä kaikki voima painon pitelemiseen.

Nyt kun kaikki asiallinen teksti on kirjoitettu niin voidaan Tiitin sanoin häpäistäitseä. En uskonut että mitään kuntokuvaa ikinä tulisin tänne laittamaan, mutta koska ne ovat kiinnostaneet niin monia, jopa ihan kyselyihin asti, niin olen heitänyt pikkuhiljaa anonyymiutta roskiin ja nyt lentää sitten jo itsensäkunnioituskin. ;)
Kuvat on nyt tässä aamulla itsenäppäistyjä, joten laatu on vähän mitä sattuu, mutta eiköhän niistä se oleellinen tule selväski. Vatsaa koska sitä haluttiin, jos enää kehtaan mitään tänne tän jälkeen kirjoittaa niin voisi sen toisenkin enemmän toivotun eli reiden koittaa kuvauttaa.




Oletpa kapea ja lihastakin voisit vähän hankkia. ;)

maanantai 29. lokakuuta 2012

Ei niin onnistunut, ensilumi vaellus

Lauantai aamuna startattiin tosiaan pienelle vaellus retkelle. Tarkoitus oli jättää isot kilometrit muihin vaelluksiin ja katsoa miltä tuo pakkasessa liikkuminen ja yöpyminen tuntuu. Alunperin ajateltiin että menisimme Tampereen Seitsemiseen, mutta koska sieltä ei löytynyt sellaista sopivan pientä lenkkiä tähän tarkoitukseen, niin päätimme sitten lähteä Repovedelle jossa juhannuksena jo olimme.
Lähdimme kuitenkin eripaikalta ja kävelimme erireitin ihan loppua ja majoituspaikkaa lukuunottamatta.
Ruokatauko pidettiin Kirnukankaalla.


Matka oli siis lyhyt ja kävelimme sen yhdellä ruokatauolla. Oikeastaan tuo oli tuollainen puolikas yhden päivän matkasta, koska oltaisiin ehditty vielä takaisin autollekkin ennen pimeää jos oltaisiin niin haluttu. Ilman rinkkoja tehtiin vielä 2km veden haku reissu jolloin päivän kävely määräksi tuli 7km rinkkojen kanssa + 2km ilman.


Ihan hirveästi ei muiden kengän jälkiä näkynyt.
Vaatetus oli molemmilla juuri sopiva vaelteluun ja ruokatauoillakaan ei tullut kylmä, kun vähän tiukempaan veti takkia kiinni. Yö ei mennytkään sitten ihan nappiin, koska molemmille taisi tulla vähän yllätyksenä kuinka kylmä teltassa tulee olemaan.
Kummankin makuupussit oli vähän liian kevyitä tuollaiseen -3-5 asteen pakkasiin. Lisäksi olisi voinut olla vähän paksumpaa makuualustaa koska tuntui että maasta tuleva kylmyys tuli sitä kautta hiukan läpi.

Uni ei meinannut tulla koska oli kylmä, varsinkin mulla kevyemmästä makuupussista johtuen. Boostasinkin lisää sukkaa ja vaatette moneen otteeseen ja silti oli hiukan vilu kokoajan. Kiroiltiin tilannetta kaksi äänisesti pariinkin otteeseen, mutta lopulta molemmat saivat unenpäästä hetkeksi kiinni.
Ennen telttaan menoa vedettiin pieni jumppatuokio että kroppa olisi mahdollisimman lämmin kun makuupusseihin ryömitään. Hyvä lämpö tulikin vähän bulgaarikyykkyjä sekä vatsoja vedellessä, mutta kyllä se sitten teltassa nopeasti katosi.
Nukuttiin n. 2tuntia jonka jälkeen molemmat olivat sen verran kypsiä paleluun että päätettiin tehdä muutos suunnitelmiin.

Jokin lämmitin olisi ollut telttaan kiva.
Ei muuta kuin vaatteet päälle ja ulos nuotiota sytyttelemään. Kun pakkasen jäädyttämät puut oli saatu sytytettyä niin aamupalaan tarvittavat vedet kiehumaan ja ei muuta kuin syömään.
Ja jottei todellisuus unohdu niin menimme suht aikaisin nukkumaan koska pimeä tulee metsään jo noin puoli7 kesäaikaa. Pienen unen jälkeen olimme syömässä jo aamupalaa klo 3.00 talviaikaa.
Aamupalat naamaan ja teltaa sekä muut kamat kasaan. Hiukan vielä poltettiin puuta nuotiossa jonka jälkeen sitten lähdettiin yövaellukselle, kuun valossa.
Reitiksi katsottiin suorin ja selkein reitti ja sitten vaan jalkaa toisen eteen.
Mitään taskulamppuja ei käytetty kävellessä vaan mentiin ihan puhtaasti kuunvalon voimalla.
Taisimme lähteä matkaan aikatasan pilkun aikoihin eli klo 4.00. 

Nyt vielä valoisaa

Nyt vähän pimeämpää
Yövaellus oli vielä edellistä päivääkin lyhyempi, vain n. 5km. Mutta koska tulomatkasta ei ollut ajallisesti vielä hirveän pitkää aikaa niin kaikki kävelyt tuli tehtyä 24tunnin sisällä. Yhteensä n. 14km.
Autolle päästyä kamat vaan kyytiin ja ikkunat jäästä auki, jonka jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti kotia. Siinä sitten vähän reittiä arpoessa meni aikaa, mutta pois metsästä silti löydettiin ja kotiin päästiin juuri sopivasti aamulla.
Parit sunnuntaiaamun lenkkeilijät ja sauvakävelijät olivat jo lenkeillään, kun me taas olimme matkalla kotiin nukkumaan. :)
Vähän kamojen purkamista, jonka jälkeen nukkumaan. Heräsin klo 14.00 ja sen jälkeen en tehnyt juurikaan muuta kuin katsonut pari elokuvaa ja vähän purkanut rinkkaa.

Maa oli jo jäässä...
...fiilis silti hyvä...

 ....ja maisematkin Repovedellä kunnossa.
Ei mennyt reissu siis ihan nappiin, mutta ihan hauskojankin muistoja tuosta jäi. Kahdetaan juttelu pelkän nuotion valon ääressä, sekä kevyet vaellukset niin päivä ja yö aikaankin olivat kaikki tosi hienoa ajanvietettä. Ainut miinus tulee yön palelemisesta. Tuo on sellainen miinus että seuraava vaellus tehdään vasta keväällä ja katsotaan kyllä ennen sitä tarkasti nuo yöpymis kamat kuntoon teltasta makuupusseihin ja alustoihin.
Molemmilla oli rinkat joiden painoa ei valitettavasti saatu mitattua, koska kotoa ei löydy vaakaa. Kuitenkin tuo oma kokonaisuus oli jotain reilu 15kg. Rinkka itsessään jo painaa alumiinirunkonsa takia jonkin verran ja siihen päälle vielä trangiat, vaatteet, pakit ja teltta. Kivasti se tuolla selässä silti roikkuu. :)

perjantai 26. lokakuuta 2012

Viikon salitreenit

Koska kirjoittelu ajat noudattaa jotakin erittäin epäsäännöllistä rytmiä, niin ihan jokaisesta tän viikon treenistä ei ole tullut kirjoiteltua. Kuitenkin 4treeniä ollut vaan tässä viikossa, joten helposti muistaa mikä on ollut fiilis ja mitä tehty. Ainakin vielä siis..
On jotenkin siistiä kun treeniajan saa valita itse. Ei tarvitse välttämättä mennä sinne kentälle, aika klo 18.00, vaan voi treenata joko matkalla töihin tai sieltä pois.
Olen sellainen ihminen että tykkään tehdä kaikki jutut pötkössä, eli töistä salille ja salilta kauppaan jne. Sitten kun tulen himaan niin sieltä ei tarvitse välttämättä poistua enää ollenkaan.
Normaaleilla treeniajoilla homma on aina vähän enemmän pomppimista, koska töiden ja treenien väliin jää aina jokin epämääräinen aika jona en meinaa osata tehdä oikein mitään.

Sitten itse asiaan:
Maantaina se terävempi jalkatreeni viikon jalkatreeneistä. Vaikka torstain ensimäinen salitreeni vetäisi kunnon kesto jumit niin maanataina jalat olivat jo hyvät ja valmiina uuteen koitokseen.
Lämmittelyt fillarilla.
Takakyykky. 1x6 50kg (lämpö), 2x6 70kg.
1jalan prässi 2x6 70kg.
Smith nytkytys 1x? 30kg
Prässi 1x6 150 (lämpö) 2x6 170
Bulgaarikyykky 2x6 15kg käsipainot
penkillenousut 1x10 17kg käsipainot
Cool down fillarilla.

Treeni oli suht lyhyt ja sitä on hiukan varaa rankentaa, mutta ainakin ensi maanatai mennään vielä noin.

Tiistaina tehtiinkin sitten yläkropaa jonka jäljiltä kainalot on vieläkin hiukan arat. :) No eka käsitreeni taas pitkään aikaan eli ensi tiistaina on jo taas helpompaa. Voi kun joku selittäis mulle oikein perin pohjin miksi toi ekatreeni vetää aina niin kipeeks vaikka sen tekis suht kevyestikkin...
Hauis, ojentaja, rintalihakset 2x16 kaikkia 11kg käsipainoilla. olkapäät 2x15 8kg käsipainoilla.
Rintaprässi 1x15, 1x10
Penkki 2x5 30kg
Ylätalja ja etutalja 2x15
Kulmasoutu 2x15 17kg käsipainot
vinopenkki smithissä 2x10 10kg
Myötäote leuat 4, 3, 3
Fillaria vähän loppuun

Muuten hyvä paitsi että lapaliikkeisiin laitan vähän lisää, joko liikkeitä, sarjoja tai toistoja. Rintaprässi jäi toisella kerralla tuohon 10 kun käsiä ei enää vain saanut yhteen. Ensikerralla tiputan toiselle sarjalle vastusta yhdellä pykälällä. Penkkiin menee 5kg lisää heti ensi kerralla ja vinopenkkiin samoiten. Kainalon seutu on ollut vielä loppuviikostakin arka kiitos taljojen sekä rintalihasliikeiden. :)

Keskiviikkona keskivartaloa. Tämä treeni ei aiheuttanut mitään pidempi aikaisia tuntemuksia tai jumeja, mutta kesken vatsojen teon tuntemukset olivat kyllä suht polttavat. Lisäksi seuraavana päivänä tehty mave herätti tämän päivän treenin selässä eloon. :)
Vatsat polvetkoukussa 2x20 suoraa ja 20vinoa.
Saksaus, soutu, pilates/fillari, kierrot 20kg kuulan kanssa, kyljet, hoover.
Kyljet 1x15 17kg käsipainolla
Maastaveto 2x12 45kg
Ylätalja 2x15
Selkäpenkki 2x15 10kg kiekolla
Myötä ja vastaote leuat 1xmax. 5 ja 5 siis.
Fillaria loppuun

Noista ilman painoja tehdyistä vatsoista puuttuu pari liikettä koska en ollut niitä muistanut listat, mutta ensi viikolla menevät jo tekoon. Kylkiin voisi laittaa enemmän painoa, mutta taidan vaan pidentää sarjoja hiukan. Maveen lisää painoa ja säätö vähän korkeammalle että takareisien osuus vähenisi. Selkäpenkin tilale keksin jonkun muun koska käy ihan törkeästi takareisiin. Tod. näk. kokeilen hyvää huomenta liikettä tuon tilalla. Noista vatsoista tuo pilates/fillari teki kyllä kunnon polteen. Tuntemusta lisäsi se että vaihtelin rytmiä eli välillä tosi hitaasti ja sitten taas nopeasti jne..

Torstai ja viikon viimeinen treeni. Tasapaksumpi jalkatreeni. Vähän erilaisia liikkeitä ja pidemmät sarjat. jos maanataina tehdään kaikki mahd. terävästi niin torstaisin saa etenkin viimeiset toistot olla vähän puurtamistakin. Selkä pamahti välittömästi jumiin kun muistutin sille maastavedon ihanuutta ja kyykyt + etenkin tuo askelkyykky kävely sai ahterin valittelemaan. Ei kuitenkaan mitään viime viikon tuntemuksiin verrattuna.
Fillaria alkuun
Etu ja takareidet laitteessa 2x12
Pohjeprässi 2x12
Syväsmith 2x15 30kg
Maastaveto 2x12 40kg
Takakyykky 2x12 50kg
Askelkyykkykävely 1x20 15kg käsipainot
Tasapaino hypyt 2x10 20kg kuula sylissä
1jalan mave testailua smithissä 1x15
Cool down taas fillarilla

En nyt tiedä että teinkö viime tortaina tuon askelkyykkykävelyn 15kg vai 17kg käsipainoilla. Nyt tein kuitenkin 15kg, mutta ehkä kokeilen ensi viikolla niitä 17 jotta saan varmistuksen. Tuntuu se noillakin varsinkin tuolla treenin loppuosassa. Tyhmänä tein maven ennen takakyykkyjä, sillä vaikka vastus oli suht pieni niin veti selkä itsensä tosiaan ihan jumiin. Siinä sitten kyykkäämään kun selkä on valmiiksi ihan väsynyt. No kyllä se ryhti silti onneksi pysyi.
Toisella sarjalla joutuin vähän hengästämään 8 ja 10 toiston jälkeen. Seistä tyhmänä paikallaan painot niskassa siis. Kyykyssä tuntuu että paino menee välillä enemmän toisen jalan puolelle, en kallistele, mutta tuntuu että toinen jalka tekee enemmän töitä. Pitää varmaan nostaa vastusta sen verran että molempien on pakko tehdä hommia jos haluaa nousta ylös. Kyykyn syvyyteen pitää myös kiinnittää huomiota että menisi hiukan vaikka 90yli kun nyt meinaa jäädä hiukan vajaaksi välillä.

Tämä päivä ja viikonloppu menee ilman varsinaista treenaamista, koska lähden heti huomen aamusta vaeltamaan. Kamat on pakattu ja kaikki valmiina, paitsi päätös siitä mihin olisi tarkoitus lähteä. Tampereen seitseminen tai sitten Repovesi again.. Tarkoitus ei ole mitään huisin pitkää lenkkiä heittää vaan enemmänkin testata miltä telttayöpyminen ja vaellus näillä keleille tuntuu. Kuvia ja jonkun sepityksen koitan kuitenkin saada aikaiseksi.
Hyvää viikonloppua.! :)

torstai 25. lokakuuta 2012

Salihanskat ja 1 jalan maastaveto

Kirjoittelin alkuviikosta otsikolla Löylyä yläkropalle, mutta kirjoittaessa unohtui kokonaan selittää otsikkoa tarkemmin. Löylyllä ei tarkoitettu hirveää yläkropan rääkkäystä vaan sitä että suihkuun mennessä pamahti vastaan erittäin voimakas kuumanilman aalto.
No saunahan siellä oli päällä ja ovi jätetty auki, joten siinä jo suihkussa ollessa sai kevyet löylyt. Voisi jonkun treenin jälkeen käydä ihan kunnon löylytkin ottamassa, kunhan sopivan löysä aikatauluinen päivä osuu kohdalle, ihan kun mun päivät jotain kiireisiä tällä hetkellä olisi. :)

Töissä tulee käsivarsiin vähän pumppia. Tässä jo tosin pahin pumppi kadonnut.
Tänään suoritettiin viikon viimeinen salitreeni ja viikon toinen jalkatreeni. Ei ainakaan toistaiseksi ole sellainen tunne että olisi pamahtanut jalkoihin ihan yhtä pahasti kuin viikko sitten, mutta maastaveto sai selän kyllä pyytelemään armoa. Ei sillä että sitä olisi tehty jotenkin tosi paljon tai rankasti, vaan sen takia että selkää treenattiin enemmissä määrin eilen, keskivartalo päivänä.
Kokeilin tehdä smithillä 1jalanmaastavetoa, joka onnistuikin hyvin. Tasapaino on paljon helpompi säilyttii kun pelkällä tangolla tai kahvakuulalla joten kaikki tuon liikkeen fanit nyt smithiä testaamaan.

`Ei mitään Stiigaa vaan Everlastii.`
En olisi ikinä uskonut että menen tilaamaan salihanskat, koska ne ei ole yhtään `uskottavat`. Tiedän että tuo näkökanta on melko neandertalilainen ajattelumalli. Ihan kun sillä olisi mitään väliä miltä siellä salilla näyttää, mutta jotain mulla on noita hanskoja vastaan ollut. Ainakin itseni käyttämänä.
Nyt kuitenkin kun pitää tehdä käsillä töitä samaan aikaan kun käy salilla, niin noista hanskoista on oikeasti hyötyä. Kämmenet ei mene rikki ja asiakkailla on mukavempaa, kun hierojan kädet on pehmeät eivätkä ole täynnä kovettumia ja teräviä nahanpaloja.
Hierojan hommat on tehnyt omista käsistä vielä sen verran pehmeät ettei ne juurikaan kestä mitään kuritusta menemättä rikki. Sen siitä saa kun pesee, öljyää ja mekaanisesti hankaa käsiään päivät pitkät. :D
No kun salihanskat piti hommata niin tietysti etsin kaikista halvimmat ja tällä kerralla kävi aikamoinen tuuri että ne halvimat olivat everlast:in nahkaiset mallit.
Ei muuta kuin hanskat käteen ja baariin, eiku siis salille. ;)


Koska kaikista viikon treeneistä ei ole tullut kerrottua niin teen huomenna niistä  tarkemman yhteenvedon. Itsensähäpäisykuvan otto antaa odottaa itseään niin kauan että saan kameran talouteen, eli ensi viikkoon menee. Voi olla että sieltä ainakin sitä keskivartalo kuvaa pukkaa...

Loppuun vielä pieni huumoripläjäys, koska nämä molemmat liittyvät mielestäni suht hyvin noihin salihanskoihin..
Electric Six
Ketonen ja Myllyrinne (se ehkä paras sketsi näiltä veikoilta)

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kun en urheile, näytän...

... no en ainakaan urheilijalta.
Tätä tosiasiaa on tullut jo muutaman kerran vähän sivuttua, mutta koska nyt on jotain millä sen todistaa, niin uhrataan aiheelle ihan oma kirjoitus.

Moneen kertaan olen kuullut kysymyksen `mitä soitinta soitat?` tai `soitatko tai laulatko jossain bändissä?`. Joku katukyselijä Munkki (kyllä niitäkin Suomessa näyttäisi olevan) on tehnyt varmaan parhaan kysymyksen, kun pysäytti mut kadulla toteamuksella `sä näytät ihan joltain taiteilijalta, mitä teet?`. No joo mä oon urheiluhieroja, vastasin. :D

On kuitenkin ihan mukavaa olla ei niin ennalta-arvatta. Joskus vanhemmat ihmiset voivat katsoa vähän ihmeissään aluksi nuorta pitkähiuksista hierojaa, mutta kun ensimäiset sanat ollaan vaihdettu niin ilmeestä huomaa että ennakkoluulot ovat jo karisseet. Viimeistään sitten hoidon jälkeen, jos oikein ennakkoluuloisia tapauksia on.

Ettei menisi ihan pelkäksi jorinaksi niin pitää nyt varmaan esittää jotakin todistetta. Koska kirjoitan töiden koneelta tällä hetkellä ei ole kuvia käsillä, joten joudutte tyytymään pelkkään linkkiin.
Lekalooks

Joskus alkusyksystä tuli hiukan hassuteltua kameran kanssa ja lähetettyä aikaansaannokset vielä Varustelekan Lekalooksiin, kun noita lekan tuotteita nyt sattuu löytymään kaapeista ja arkivaatetuksestakin. Tuosta jos hiukset laitetaan vähän vähemmän auki ja poistetaan lasit päästä niin ollaan jo aikalailla normilookissa.
Lisää tätä `herkkua` voin tarjoilla teille seuraavissa kirjoituksissa, kun lisää kuvia on käsillä.

Nyt pyytäisinkin teitä hyvät lukijat ja vakoilijat, Tykkäämään tuosta kuvasta Naamakirjassa. Ihan sen takia että itse en voi koska en Facessa enää ole pitkään aikaan ollut. ;)
Tykkääminen on helppo sekä nopea temppu ja mainitaan vielä että mitään tuloja tai vastaavaa ei tykkäämisistä mihinkään tule, vaan minulle ainoastaan hyvä mieli. :D

Tällä kertaa tälläistä, ensi kerralla taas jotain varsinaiseen aiheeseen liittyvää. Tai no aikain jotain sinn päin. :)

tiistai 23. lokakuuta 2012

Löylyä yläkropalle

Tänään oli vuorossa yläkroppatreenin testausta. Taas tuli hiukan muutettua juttuja ohjelmasta, nyt kun näki että miten ne käytännössä puree. Yksi liike muuttui kokonaan, yksi liike tuli lisää ja kahdesta muusta meni vastukset ja määrät vähän uusiksi, mutta suht hyvin olin onnistunut ne kuitenkin tohon ohjelmaan ennalta arpomaan.
Treeni alkoi sillä että kyselin salin henkilökunnalta kadonneen korun perään joka sattui löytymäänkin. Mä kun sen viime torstaina hukkasin ja maanataina oli Free:tkin hukassa mutta nekin onneksi löytyi. Demettiaa siis taas ilmassa.
Itse treenaaminen alkoi kuitenkin sillä että heiluttelin 2sarjaa olkapäitä, hauiksia, ojentajia ja rintalihaksia läpi käsipainoilla. 11kg ja 2x16-20 kaikissa paitsi olkapäissä oli öööö.. 8kg käsipainot, vissiinkin.
Sitten siirryin penkin luo ja tein 2x5 30kg. 35kg olisi pitänyt olla, mutta totuttelin penkkiin tämän kerran tuolla kolmelkympil. Seuraavaksi kulmasoutua käsipainoilla. 1x10 15kg ja seuraavaan otettiinkin sitten 17kg käsipainot ja nostettiin toistot 15 eli 2x15 17kg tulee olemaan jatkossa.
Rintaprässiä 2x15 joissa toisessa sarjassa tekeminen jäi 10 koska ei vaan saanut käsiä enää yhteen, joten ensi kerralla teen tiputusta, eli vähennän toiseen sarjaan vastusta yhdellä pykälällä.
Ylätalja ja etutalja 2x15 vuorotellen tehtynä jonka jälkeen jouduin toteamaan että en pysty fiksusti tuolla lapaliikkeeksi suunnittelemaani liikettä tekemään joten piti keksiä jotain muuta.
Jostain syystä päädyin vinopenkkiin jossa tein 2x10 10kg. Vinopenkin tein smithiä käyttäen joten tuo 10kg ei ole ihan se todellinen paino koska smith painaa jo itsessään selvästi enemmän kuin pelkkä tanko, mutta kirjataan kympiksi kuitenkin.
Loppuun vielä myötäotteella leukoja. Niin paljon kuin saa tehtyä eli tänään 4, 3, 3.
Sitten loppuverryttely pyörän päällä. En mitään aikaa ikinä jaksa noista loppuverryttelyitä katsoa vaan poljen ihan fiiliksen mukaan. Tänään ehkä n. 4-6 minuuttia.

Tänään ei valitettavasti ole mitään kuvaa esittää koska olen jo monena työpäivänä unohtanut ottaa kuvan omasta kyynärvarresta ja siihen töissä tulevasta pumpista. Lisäksi teidän toiveenne seuraavasta itsensähäpäisykuvasta on kuultu ja siihenkin asiaan paneudutaan lähiaikoina. Kameraa ei ole taloudessa juuri nyt, mutta ehkä ihan hyvä että ette ihan supertarkkana sitä kuvaa tule saamaan. ;D

maanantai 22. lokakuuta 2012

Kauneus ja terveys messut + rasvaprosentti

Viikonloppu meni easyissä merkeissä, koska annoin jalkojen lepäillä alkujärkytyksiä pois. Ei siis urheilua mutta kyllä sitä tuli kuitenkin jalkojen päällä ihan riittämiin oltua silti.
Lauantaina melkolailla koko kämpän kattava siivoaminen, josta jäi vielä vähän puuhaa viikollekkin tehtäväksi sekä sitten sunnuntaina Kauneus ja terveys messuilla pyörähtäminen ja siihen päälle vielä suht nopea Helsinki kierros.
Jaloissa ei tuntunut sunnuntai aamuna enää hirveästi koska lyhyet venytyksetkin muistin tehdä, mutta Messukeskuksen portaat herättivät kyllä tuntemukset jaloissa uudestaan.

Messuilla olin enemmänkin seurana ja kyllä terveyspuoli tuli tottakai sitten vähän tarkemmin katseltua. Koru puolella oli miesten kelloja ja onneksi mulla ei ole tällä hetkellä juurikaan rahaa niihin. :) Muoti puolella en ollut sitten enää niinkään kotonani. Ei ollut juurikaan miehille mitään ja jos oli niin jotain hipsteri juttuja.
Oli kuitenkin ihan kiva pyörähtää messut läpi, koska jo pelkkä ihmisten ihmettely ja vakoilu on itselleni hyvää hupia. Myöskin Terksu tuli bongattua messuilta, mutta jätin moikkaamisen tekemättä koska en ollut aivan 100% varma siitä oliko henkilö tosiaan Terksu siinä tilanteessa. Oli se..
Lisäksi kun itse näyttää normivaatteissa enemmän rock muusikolta kuin urheilijalta niin Terksu olisi voinut olla suht ihmeissään, ainakin aluksi.

Omnia testautti terveyttä..
Terveyspuolella oli kaikenlaisia mahdollisuuksia, kuten vyötärön ja rasvaprosentin mittaaminen. En aluksi meinannut mennä itseäni testaamaan, koska mittaus tehtiin käsissä puristettavalla laitteella eikä pihdeillä. No taas mut kuitenkin ylipuhuttiin ja jonoon mentiin.
Pitkä jopa hoikan näköinen pukumies testasi ennen meitä itsensä ja taisi saada n. 25 rasparosentiksi. Seuralaiseni vetäisi vähän päälle 20 joka on naiselle ihan jees. Itse annoin sitten mittaajille hiukan ihmeteltävää kun mittari ilmoitti omaksi arvokseni 8.4. :D
Tietoja ylöskirjannut nainen joutui toistamaan tuon arvon pariin kertaan ennen kuin uskoi sen. Outoa sillä eihän tuo nyt mikään ihan hirveä arvo ole, etenkään ammatti/aktiivi urheilijoille.  Niitä ei tainnut vaan olla siellä itseään mittauttamassa..
Joskus vuosia sitten on mitattu pihdeillä tuollaisia 10lukemia, mutta nyt olen kyllä paremmassa kunnossa, joten vaikka tuon laitteen tulos on suuntaa-antava pihteihin verrattuna, niin rasvaprosentti on varmaan jossain 8.4 - 9.5 välillä. Tällähetkellä olen kyllä kauden jäljiltä vähän kevyessä kunnossa joten talven aikana saisi paino taas hiukan kyllä nousta.
Painoindeksi osui kuitenkin aikalailla keskellä normaalipainoisen aluetta joka on hyvä asia.

Ruipelo. Painoa pitäisi saada lisää.
Näköjään se rasvaprosentti säilyy/tippuu vaikka välillä vetäisikin karkkia, sipsiä ja pizzaa. Pienet herkuttelut viikossa ei siis kaada pankkia, ei siis ole pakko vetää ruoka asioita ihan överiksi. :)
Nyt tankkaan tämän aamun ja painelen päivällä salille kiusaamaan jalkoja ihan kunnolla, ennen kuin painun iltavuoroon töihin.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille.!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Arvotaan seuraava lihasphoto

Eilinen lenkki meni ihan kivasti. Tuollainen suunnitelman mukainen lyhyehkö ja rauhallinen lenkki tuli taitettua. Jalat tuntuivat ensimäisen 500m melko hirveiltä, sen jälkeen olosuhteisiin nähden ihan hyviltä. Vauhti oli tuo aika itsestään tuleva 10km/h paitsi että pieni eksyminen ei niin pieneen ylämäkeen tiputti keskinopeutta ja nosti sykettä.
Nousun loppuosuudella myös etureidet ilmoittivat itsestään melko rankasti. Ihan polvien yläpuolelle tuli mieltä ylentävää poltetta. Mihinkään killeri mäkiin ei ollut tarkoitus mennä, mutta rupesin taas vaan juoksemaan sinne tänne, niin tottakai samalla tuon mäen sieltä kaivoin reitilleni.
Pitää muistaa paikka sitten jos ja kun ylämäki vetoja haluaa tehdä.

9.5 km/h keskinopeus, 5.81km, 36.40 minuuttia ja keskisyke 136.
Jos tuon mäki osuuden ottaisi pois niin keskisyke olisi varmaankin melkoisen matala, mikä tuli positiivisena yllätyksenä. Mäessä sen verran paljon ja pitkään kyllä syke oli korkealla että varmasti vaikutti tuohon keskisykkeeseen näin lyhyellä lenkillä.
Minimukset olivat vielä näilläkin keleillä vielä ihan pätevät kengät. Hiukan jotkut kastuneet lehtikasat tuntuivat jalan alla liukkaana, mutta eivät aiheuttaneet kuitenkaan mitään väistö toimia vaan pystyi jyräämään suoraan yli. Vähän varpaiden päähän pääsi lenkin aikana vettä, mutta ei mitään häiritsevää määrää kuitenkaan.

Lenkin jälkeen sitten proteiini juoman testaus ja iltapalan tekoon. Proteiini juoma oli veteen tehtynä tosi lähellä laihaa vesikaakaota. Ei siis mikään makuelämys. Tänään kokeillaan perus kaakaon lisäämistä joukkoon ja vähän pienempää määrää vettä. Tuoksu on kyllä melkoisen kaakaomainen mutta maku siis hiukan laimea.

Niin kuin otsikko kertoo niin nyt pistetään arvonta, tai oikeastaan äänestys tai kyselyhän tää oikeastaan on. No mutta kuitenkin, valokuvapläjäys postauksessa oli ihka ensimäinen `kuntokuva` jossa hauis lihas poseerasi. Nyt ajattelin rohkaistua heti perään toiseen kuvaan, joten teidän tehtävä olisi nyt sanoa minkä lihaksen/lihasryhmän kuvautan nähtäväksi?
Jo yhdellä ehdotuksella voi voittaa, mutta jos ehdotuksia sattuisi tulemaan monta otan sen mitä eniten pyydetään.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Proteiinia

Jalat on jumissa. Reidet, pakarat ja hiukan jopa alaselkä. Alaselkä tosin on niin liitoksissa pakaroiden alueeseen että jos toinen on niin sitten on yleensä myös toinen.
Lenkille pitäisi kuitenkin lähte, vaikkakin suht kevyelle sellaiselle. Alun jälkeen jaloissa ei varmaan tunnu mitään mutta illalla tai huomen aamuna voi vähän taas tuntua. No eka kerta on aina eka kerta, ensi viikolla jo helpottaa.

Ulkoasu on ainakin pirtee
Hera80 pääsi loppumaan, johan se tuolla kaapissa varmaan 2vuotta oli. Kertoo varmaan jotain mun lisäravinne tottumuksista.
Tuota tuli oikeastaan käytettyä ainoastaan silloin kuin tuli tehtyä kunnolla punttien kanssa jotain. Makunakin oli hirveä mansikka, joka upposi ainoastaan maitoon sekoitettuna ja silloinkin tein juomasta vahvaa koska pienen määrän sai alas helpommin kuin jonkun puolen litran annoksen.

Täyttä painoa ;)
Kävin sitten hakemassa itselle vähän proteiinia ja ajattelin nyt tässä pari kuukautta napsia yhden annoksen päivässä niin kauan kuin tätä kuntosali `kuuria` tässä kestää. Tasaisesti siis yksi annos päivässä, vaikka sinä päivänä ei salilla olisikaan vierailtu.

Olin laiska ja painelin suoraan normikauppaan hakemaan jauhetta. Onhan siellä aina jotain, ainakin Hera80 jos ei muuta. Mass2 Whei+ sun muita löytyi eli oikeastaan ihan nää `perus` jutut. Katselin oikeastaan vaan ja ainoastaan noita tuota proteiini pitoisuutta ja sen että maku olisi suklaa. Parhaat arvot oli Leaderin whey+:sassa. Makunakin joku ihmeellinen kaakao. No ei proteiinin hyvää pidekkään olla joten pussi kainaloon ja menoks.
Vielä ei ole testattu, mutta lenkin jälkeen tulee tän päivän annos nautittua. Toivon että toi olisi sillälailla kohtuullisen makuista että voisi juoda veteen sekoitettuna, koska silloin juoman teko jossain muualla kuin himassa olisi helpommin mahdollista.

Kaakao epäilyttää. Varmasti silti mansikkaa parempi
 Ja tosiaan heraproteiiniahan tuo on. Molempaa niin kosentraattia kuin isolaattia löytyy. Ikävä kyllä niiden suhdetta ei kerrota.

Nyt lenkille, mars..

torstai 18. lokakuuta 2012

Domsit ahterissa

Olen aivan varma että domsi tulee vaikka vasta tänään treenasinkin. Olen aivan 100varma.

Tänään siis aloitettiin treenaamista tämän pienen tauon jälkeen. `Normaali` jalkatreeni oli salilla ohjelmassa niin kuin nyt aina torstaisin tulee olemaan.
Töistä lähdin oikeastaan suoraan salille ja matkalla rupesikin oikein pelottamaan. Kuka ihme menee salille klo16.00, no ihan varmasti kaikki. Jostain syystä olin myös nyt itsekkin sinne menossa juuri siihen aikaan. Edellisenä iltana olin kuitenkin vähän ennakoinut ja laittanut treenikamojen mukaan myös soittimen, koska omiin musiikkeihin uppoutuminen auttaa tälläistä väkijoukkoja kammoksuvaa pärjäämään ruuhkaisissa paikoissa.
Ei siellä loppupeleissä ollut yhtään liikaa porukkaa vaan juuri sopivasti. Ei tarvinnut jonottaa tai mitään, mutta katosi kuitenkin hölmöine liikkeineen ja huonoine tekniikkoineen ihmis `massaan`.

Tein treenin niin että aina yksi liike kerrallaan paitsi pohkeet, taka - ja etureidet koneessa tein kiertämällä.
Alkulämpönä toimi 3min juoksumatto. 12.1 km/h
Aloitin takakyykystä. 2x12 1sarja 40kg ja 2 60kg. Pakarat ja reidet kiittivät heti kättelyssä tästä.
Reidet laitteessa ja pohkeet. Kaikkia 2x12.
Smith nytkytys. 1x20 nytkytystä 20kg ainoastaan näin ekallakerralla. Missäkö tuntui? No ahterissa.
Mave 2x12 30kg. Liian kevyt kun en tehnyt edes ihan maasta. Ens kerralla 50kg ja maasta asti.
Askelkyykky kävely 1x20 17kg käsipainoilla. 15kg tuntui niin vähältä joten otin 17. Ens kerralla vois tehdä kaksi 20 sarjaa. Tuntui kyllä nytkin ahterissa.
Kävelynhän teen tosiaan niin että ponnistan askeleesta suoraan toiseen. En siis pysähdy yläasennossa ja mene hissinä ylös alas, vaan jos liikkeestä piirrettäisiin viiva se olisi aallon muotoinen. you know?
Loppuun vielä tasapaino hyppyjä 18kg kahvakuula sylissä.

Nää ekat kerrat salia taukojen jälkeen on aina yhtä herkkuu. Pamahtaa jalkoihin niin että varmasti tuntuu vaikka painot on melkein kaikki vähän alakanttiin. Ens viikolla varmaan kans vähän tuntuu kun saa ekan kokonaisen viikon tehtyä. Sitten voikin varmaan nostaa heti painoja kun jalat tottuu.
Takakyykky, syvä smith ja nuo askelkyykyt sai kyllä ahterin kyykkäämään ihan kivasti.
Tiedättekö sen tunteen kun pakaroiden ulkoreunassa olevat kuopat `imeytyvät` sisäänpäin ihan kuin haluaisivat kohdata ja pakarat on muuten ihan puuta. Siltä se taas tuntui tänään. Ja siltä se tuntuu taas huomenna tai viimeistään ylihuomenna, riippuen domsin delaystä.. :)

tiistai 16. lokakuuta 2012

Valokuvapläjäys


 Tänään ei ihmeempiä kerrota vaan saatte katsella ainoastaan kuvia ja kuvatestejä.
Kertoohan kuva (muka) enemmän kuin tuhat sanaa.

Tukholmaan tuli risteiltyä viikonloppuna.
Keskustan sijaan tyydyin ainoastaan kierrokseen vanhassakaupungissa.
Tälläistä iltapalaa. Iltavuorojen jälkeen on yleensä melkoinen nälkä.

Tänään tuli haettua uutta credittiä kuntosalikorttiin.

Ylimenokauden salitreenit tässä hahmoteltuna. Nyt jo täällä puhtaaksi kirjoitettuna.

Kutsu tuli valintakokeeseen. Saa nähdä pääseekö sitä vielä opiskelemaankin. 
 Hiukan teiltä peittelin lapun muita tekstejä, mutta kerron kyllä tarkemmin jos vain sisään pääsen.

Treenipäiväkirja ammottaa tyhjyyttään.

Treenaaminen kun alkaa vasta torstaina.
 Vaikka viime postauksessa teille jotain keskiviikosta puhuinkin. ;)

Itse kasvatettua Chiliä olisi yllin kyllin odottamassa loppusijoitusta. 
 
Sitten vielä vähän hassuttelua

Ei se käsi ole kummoisen näköinen...
...mutta muuttuu onneksi melkoisesti kun jännittää

maanantai 15. lokakuuta 2012

Ylimenokauden kuntosaliohjelma

Ylimenokauden treenit alkavat siis tällä viikolla. Alunperin tiistaina, mutta koska hieronta pamahti sille päivälle niin lykkään alkua sitten keskiviikkoon.
Kuten jo tuli aikaisemmin ilmi niin ylimenokausi menee suht puntti painotteisesti. Saa nähdä mitä tuotakin tulee, koska on oikeastaan eka kerta kun teen kunnon punttisaliharjoittelua vähän pidemmän ajan putkeen. Painojen nostaminen on tälläkin kertaa hiukan kuitenkin kuuriluonteista koska se vähenee talven edetessä ja lopulta poistuu oikeastaan kokonaan, joten luulen että saan pidettyä motivaation korkealla, vaikka salilla treenaaminen ei ihan lemppari juttuja olekkaan.

Viikko jakohan menee ainakin alustavasti näin:
Ma: Raskas jalkatreeni
Ti: Yläkroppa
Ke: keskikroppa
To: Kevyt/normaali jalkatreeni

4 treeniä salilla siis viikossa, mutta tuo järjestys saattaa vielä muuttua jos totean sen jotenkin toimimattomaksi. Samaa saattaa tapahtua myös itse treenille eli jotain liikkeitä voi tulla lisää ja jotain lentää roskiin jos siltä tuntuu. Painomäärätkin ovat oikeastaan tuollaiset `ainakin tuon verran aluksi` ja varmaan aika pikaisesti nousevat noista ylöspäin kunhan saa treenit käyntiin.

Tälläisellä setillä lähdetään siis liikkeelle:
Ma: Raskas jalkatreeni
takakyykky. 2x6 70kg
prässi. 2x6 170kg - 200kg
1jalan prässi. 2x6 70kg
bulgarian split. 1x10 15kg käsipainot tjs..
penkillenousut. 1x10 15kg käsipainot tjs..
smithissä syväkyykky `nytkytys`. 1x 30-50kg
pohkeet prässissä 70kg

Ti: Yläkroppa
hauiskääntö. 2x15 11kg
ojentaja. 2x15 5-7kg
olkapäät. 2x15 5-7kg
rintalihakset. 1x15 11kg
rintaprässi. 2x15
penkki 2x5 30-35kg
kulmasoutu 2x10 15kg käsipainot tjs..
lavat 2x15 5kg
etutalja 2x15
ylätalja 1x15

Ke: Keskikroppa
Vatsat ilmanpainoja:
saksaus, soutu, pilates ja fillari, kurotukset, kyljet, kierrot, hoover ja jalatilmassa suorat ja vinot vatsat.
maastaveto 2x12 30-40kg
ylätalja 2x15
selkäpenkki 2x15 10kg lisäpaino
kyljet käsipainolla 15kg tjs..
leuat 1x max myötäote ja 1x max vastaote

To: Jalkatreeni
etu- ja takareidet laitteessa 2x12
pohjeprässi 2x12
takakyykky 2x12 50kg
maastaveto 2x12 30-40kg
askelkyykky kävely 1x30 15kg käsipainot tjs.
syväkyykky smithissä 1x15 30-40kg
tasapainohypyt yhdelle jalalle. 1x10 20kg kiekko sylissä

Tuollaisella setillä lähdetään ainakin aluksi liikkeelle, mutta tosiaan nuo painot ovat sellaisia mistä aloitan ja joissain se voi nousta jo heti toisella kerralla ylemmäs. Olen myös aivan varmasti unohtanut jonkun liikkeet tai sitten keksin jotain uutta mitä sitten lisäilen ohjelmaan, mutta näistä kaikista raportoin tottakai tänne kun sellaista tapahtuu.
Jos itse nyt huomaat että multa puuttuu jotain oleellista tuolta niin kommentoi ihmeessä. :)

Jotkin liikket tarvitsee varmaankin pientä selittämistä, koska esim `tasapainohypyt yhdelle jalalle` ei varmaan sano juuri kenellekkään paitsi itselle yhtään mitään.
tasapainohypyt. Hypätään tasajalkaa etuviistoon painokiekko sylissä. Tullaan ulommalle jalalle alas ja pidetään tasapaino siinä yhdellä jalalla. Sitten sama toiselle jalalle.
penkillenousu. askelkyykky penkille. Terävästi tehtää liike.


syväkyykky nytkytys smithissä. Eli kyykätään syvään ja sitten liikutaan siellä syvällä vähän ylös, takas alas, vähän ylös, takas alas. Kokoajan liikkeessä ja lihakset hommissa.
Lavat. Vinopenkissä yläkroppa vähän alaviistoon mahallaan. Kädet roikkuu kohti lattiaa ja liike aloitetaan nostamalla kädet sivuille kuitenkin niin että kyynerpäät ovat koukussa. Olkavarsi osoittaa sivuun ja kyynervarsi kohti lattiaa. Ojennetaan kyynerpää eli kädet nyt suorina sivuilla. Lasketaan kädet suorina hallitusti takaisin alas roikkumaan.

Jos joku liike ei nimensä puolesta kerro tarpeeksi niin kysmystä vaan. Myös kaikki miksi teet tuota etkä tuota kysymykset on tottakai tervetulleita jos siltä tuntuu.. :)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Ratakierros eli 400m

Saunaillassa ihmiset on yleensä hyvässä voimansa tunnossa, joten kaiken maailman haasteita ja vetoja esiintyy suht usein. Itse en kuitenkaan henkseleitä paukutellut vaan sitä tehtiin vähän mun puolesta. Aiheena 400m juoksu ja se kuka on oikein nopein.
Vuosi sitten yksi meidän pelajista kävi kellottamassa kovan ajan ratakierroksella ja toki silloinkin homma lähti vedosta. `Tästä ja tästä vetoa että et pysty juoksemaan alle minuuttiin.` No kyllähän se meni ja vielä tosi komeasti.
Tämän kertainen väittely olikin sitten osittain sitä että pystyykö kukaan juoksemaan kovempaa ja kuka olisi se kovin. 56sekunttia on niin kova aika että olin itse suht hiljaa, luvaten ainoastaan sen että jos yhteislähtönä juostaan niin voittajasta en aio paljoa jäädä. Jos juostaan aikaa niin voin jäädä reilustikkin koska en osaa aikaa yksinään juosta.

No kentälle mentiin ja meitä oli sitten 2juoksijaa + 3todistajaa ja ajanottajaa, kun pari juoksijaa oli `estyneitä`. Uskallan kuitenkin todeta että pois jääneillä on kova homma meidän aikoihin yltää. :)
Koska viime kesänä kaveri juoksi 56 yksin niin kuulemma piti tehdä nytkin. Muistutin tietysti vielä siitä tosiasiasta että en niitä henkseleitä ollut itse paukutellut.
Pienet lämmöt ja ei muuta kuin juoksemaan.
400m on kyllä ihan hirveä matka. Kovaa pitäisi mennä ja viimeinen 100 on aivan tuskaa ja hidasta lyllerrystä vaikka täysiä yrität juosta. Se että on alle 180cm pitkä ja juoksee kaiken lisäksi lyhyellä askeleella ei ole kyllä hirveä etu ratakierrosta juostessa.

100metriä sellaisella vauhdilla että jalat ei lopu heti kättelyssä ja ekan kaarteen (100m) aika oli jotain 14sekunnin luokkaa. 200m jotain 25sekunnin luokkaa ja sitten 180 metriä täyttä tuskaa ja kuolemaa.
Jotenkin tuntui että jalat jäivät takakaarteen alkuun ja sitten viimeinen 80metriä oli vieläkin hirveämpää. Tuntui siltä että kävelevä mummokin olisi tullut ohi siinä vaiheessa.
Lopulta päästiin kuitenkin maaliviivan yli ja ajaksi napsahti tasan minuutti eli 60sekunttia.

Toinen juoksija juoksi melko samantyylisillä tuntemuksilla, mutta juoksuissa oli sen verran eroa että ensimäisellä 200m meni omaani 2sekunttia nopeammin. Loppu menikin sitten samaa vauhtia kun mun juoksun loppu eli ajaksi tuli 58sekunttia.
Molemmat jäätiin siis viime vuotisesta, nyt aikaa ottamassa olleen pelaajan, 56 sekunnista suht selvästi. Tämä vaan todisti sen että jalkapallo kentällä sinkoilu on melko eriasia kuin radalla juoksu. Radalla isosta koosta ja voimasta on selvästi enemmän hyötyä kuin jalkapallo kentällä, jossa ensimäiset askeleet, 10m ja enimillään 30m ovat ne kaikkein tärkeimmät.
Tietysti itse annoin vielä hiukan tasoitusta siinä että aikani on ainut mikä on juostu ilman piikkareita, mutta en kyllä tiedä paljonko piikarit oikeasti sitä etua antavat ja aikaa pienentävät.?

Olen kyllä ihan suht tyytyväinen omaan aikaan. Yhtään en ole tuollaisille matkoille suoranaisesti treenannut eikä mitään vauhteja ollut ennen juksua tiedossa, kunhan vaan juostiin sen minkä jaloista pääsi. 15sekunnin keskimääräinen viipyminen jokaisella satasella on ihan ok kun ottaa huomioon lyhyet jalat ja tikkaavan askeleen. Jos oikein tarkkaa tietoa jostain saisi niin olisi hienoa tietää kuinka monta askelta enemmän otan 100 tai 400 metrillä verattuna tähän selkeästi isompaan 56sekunnin kaveriin.
Se kuuluisa biomekaniikka ei nyt vaan ole mun puolella tässä lajissa. :D

Ai niin lisättäköön vielä, että jalat, etenkin reidet ja pakarat olivat aivan tulessa juoksun jälkeen. Niitä oikein särki muutaman minuutin eikä tiennyt olisiko pitänyt istua, seistä vai kävellä. Nyt jaloissa ei tunnu kuitenkaan juuri mitään. Saa nähdä tuleeko lisää tuntemuksia pienellä viiveellä.

torstai 11. lokakuuta 2012

Ylimenokausi

Kausi jonka aikana pitäisi mennä jonkin yli siis.
Minkäköhän yli tässä nyt sitten ollaan oikein menossa.?

No kuitenkin.
Tässä rupeaa olemaan jo noin viikko viime treenistä ja kuten jo kirjoittelinkin niin pari viikkoa ennen tätä taukoa mentiin jo suht kevyesti. Nyt kuitenkin ollut täyttä taukoa, mutta koska ensi tiistaina tai keskiviikkona pitäisi taas treenit aloittaa niin on varmaan ihan hyvä paikka vähän suunnitella tulevaa.
Saliohjelman olen jo saanut valmiiksi, mutta siitä kirjoittelen sitten ihan oman jutun. Nyt pitääkin sitten suunnitella vähän isompaa kokonaisuutta eli se milloin aloitan minkäkin teon ja minkälaisilla painotuksilla.
Treenijakso alkaa siis ensi viikolla ja ensimäinen treenipätkä on jouluun asti kestävä. Tuotakaan ei mennä kokoaikaa samallalailla, mutta isompi muutos tulee vasta jouluna.
Sitten joulusta mennäänkin iloisesti maaliskuuhun asti jolloin taas tulee vähän muutoksia.
Sitten onkin enää jäljellä maaliskuusta toukokuun alkuun kestävä valmistava jakso.

Karkeasti jaoteltuna siis kolme isompaa jaksoa, joiden aikana pitäisi saada vähän kaikkia ominaisuuksia paremmaksi ennen kuin sitten kausi taas alkaa toukokuun alussa.

Ensin aloitetaan ihan punttisalilta ja perusvoimasta. Eli tuollaiset 2x12 jutut tulee aika tutuiksi tässä ensimäisten kuukausien aikana. Ajattelin ensin että en juokeu ekana kuukautena juuri ollenkaan, mutta sitten hyväksyin sen tosi asian että kyllästyn kuitenkin jossain vaiheessa punttiin joten yksi lenkki viikossa voisi olla hyvää vaihtelua alusta asti.
Viikko rytmi tulee olemaan jotenkin näin:
Ma: Raskas jalkatreeni
Ti: Ylävartalo
Ke: Keskivartalo
To: Perus jalkatreeni
Pe, la, su: 1lenkki ja 1 joku muu kuten venyttely, kuntopiiri tai yoga.

Seuraava pätkä alkaakin sitten tammikuussa.
Silloin vaihdetaan vähän sali juttuja ja siellä ei välttämättä vierailla enää niin useinkaan. Vähän enemmän rupeaa tulemaan juoksua ja välillä juostaan jo vähän kovempaa, kun tämä vuosi menee tuollaisissa 10km/h - 12km/h vauhtisissa n. tunnin lenkeissä.
Salitreenejä muutetaan niin että tehdään lihaskuntoa eli pitkää 20toiston juttuja sekä sitten jaloille teräviä 3-6 toiston juttuja.
Jos salitreeni on ensimäisessä pätkässä se dominoiva niin tässä vaiheessa hommat on aikalailla 50-50. Joulukuussa aloitan myös joukkueen kanssa treenaamisen ja tammikuun jälkeen treenejä rupeaa olemaan jo varmaankin se 3viikossa.
Viikko määrät about näin:
Jalkapallo 3-4x 1.5h.
Juoksu 2x 60min
Punttisali 3x

Sitten kun päästään maaliskuuhun niin katseita voikin jo vähän suunnata tulevaan toukokuuhun.
Salitreenit vaihtuvat kuntopiireiksi tai sitten käynnit vähenee 1-2 per viikko. (Mieluusti kävisin, mutta talous voi asettaa ehtoja)
Juoksemista lisätään ja etenkin sen tehoja lisätään. Intervalleja tehdään jo edellisessä jaksossa, mutta tässä vaiheessa niiden pituutta vähennetään ja tehoja lisätään. Kaikki kuntopiirit/punttisalilla tehtävät jalka jutut lyhyitä ja teräviä sarjoja. Erinäisiä loikkimisia myös tässä vaiheessa eli terävyyttä ja sitä voimaa ruvetaan kaivamaan sieltä lihaksista esiin.
Joukkueen treeneissäkin mennään varmasti melko kovaa, joten tässä vaiheessa on tärkeää muistaa että tekee kaikki omatoimisetkin vaikka vähän pahalta tuntuisi. Paria viikkoa ennen kauden alkua sitten löysätään oikein kunnolla että jalat on hyvässä iskussa heti kauden alusta asti.
Painotus jotenkin näin siis:
Loikkia ja lyhyitä ja kovia lenkkejä/intervalleja
Jalkapalloa
Vähän punttia tai sitten kuntopiirejä

En ole ennen näin tarkasti suunnitellut talvitreenaamistani ja ensimmäistä kertaa aion tehdä oikeasti kunnon salitreenaamista. Toisaalta jos viime vuonna tähän aikaan oli hyvä motivaatio lähteä kehittämään itseään urheilijana, talven aikana, niin tällä hetkellä motivaatio on jopa hiukan kovempi.
Viime vuonna meni jutut ihan mukavasti, paitsi että tuohon viimeiseen pätkään tuli vähän ongelmia pitkään vaivanneen puujalan takia ja jäihän niitä kovia treenejä silloinkin vähän tekemättä. Pääsyy siihen oli se että en halunnut olla treenipeleissä ihan tukossa. Tänän talvena ei haittaa vaikka olisin kunhan suunnitellut treenit tulee tehtyä.

Tuolla 4punttisalin ja 2muun treenin tahdilla siis ensi viikolla aloitellaan.
Salitreenit on siis myöskin aikalailla kasattu, mutta tulevat muuttumaan ainakin painojen osalta suht nopeasti koska muistelin painot moniin liikkeisiin ja toisto määrätkin on ihan erilaisia kuin tuossa loppukesän salikuukauden aikana oli.
Viikonlopun vietän laivalla, joten kirjoituksia on turha odottaa ennen maanantaita jolloin sitten laitetaankin enemmän valkoista mustalle, koskien tuota mun saliohjelmaa.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kelan ikärasismi

En oikeastaan edes tiedä miten tämän tekstin aloittaisin, mutta asia on tärkeä ja siitä pitää kirjoittaa. Kirjoitettavaa on paljon, mutta mistä sitä aloittaisi?
Kelan kanssa asiointi on varmasti kaikille jollain asteella tuttua ja suurinosa ihmisistä allekirjoittaa väitteen että se ei aina ole kovin yksinkertaista. Byrokratiaa ja kaavakkeita riittää vaikka työntekijät koittavatkin parhaansa mukaan autaa.
On kuitenkin aivan järjettömiä Kelan asettamia pykäliä ja sääntöjä. Pykäliä jotka vaikuttavat ihmisten terveyteen erittäin ratkaisevalla tavalla. Sellaisten ihmisten terveyteen joita pitäisi auttaa reilusti ns. normaalia tervettä ihmistä enemmän.
No kyllä heitä autetaankin, kunnes ikää karttuu ja saapuu se paljon pelätty syntymäpäivä. 65vuotis syntymäpäivä.

Kela maksaa vaikeavammaisten kuntoutusta ihan mukavalla tavalla tuohon maagiseen 65vuoteen asti, jonka jälkeen tuet katoavat kokonaan.
Vaikeavammaisuus ei tarkoita synnynäistä vammaa, vaan myös onnettomuuden tai sairauden aiheuttamaa vammaa. Ms, aivoverenvuoto jne..
Vaikeavammaisuus on siis jotain sellaista mikä voi tapahtua kenelle vaan meistä.

Potilas saa hoitoa joko kotonaan tai sitten fysioterapianlaitoksessa. Ilman hoitoa ja ohjausta potilaan toimintakyky tippuu radikaalisti.. Ylläpito ja mahdollinen toimintakyvyn parantaminen on erittäin tärkeää, jopa elinehto monilla vaikeavammaisille.
Kun potilas sitten monien vuosien, jopa kymmenien jälkeen täyttää 65 niin kela vetää kaiken pois. Enää ei makseta mitään, vaan apu pitää etsiä itse. Voin kertoa että tämä ei ole mitenkään helppoa, koska julkiset palvelut ovat niin ylityöllistettyjä ja suurinosa kuntoutuksesta tapahtuu vielä ryhmissä, jolloin yksilöllinen apu jää auttamatta pieneksi.
Onko 65vuotta jo sellainen ikä että Kelan mielestä potilaan voi siirtää hitaalle liulle kohti olematonta toimintakykyä ja sitä seuraavaa ikuisuutta.?

Entä potilaat joilla kulkeminen on vaikeaa ja hoito on saatu ennen omassa kodissa. Julkisen puolen kotihoito on suureltaosin ala-arvoista. Henkilöt voivat olla todella ammattitaitoisia, mutta niin suuressa ylityöllistyksen venytyksessä että hoito jää auttamatta vajaaksi. Ei ole myöskään mikään salaisuus että hoitajat vaihtuvat pahimillaan suht tiheään tahtiin. Se että saat myös puhua asioista sekä omaat molemminpuolisen luottamuksen hoitosuhteessa on erittäin tärkeää. Voi olla siis erittäin kova paikka kun monta(kymmentä) vuotta hoitamassa ollut henkilö vaihtuu alativaihtuviin julkisen puolen sijaisiin ja kesätuuraajiin.

65vuotta on mielestäni ikä jossa tuen määrää voisi nostaa etenkin vaikeampien tapaksien kohdalla. Kela on kuitenkin tehnyt päätöksensä että tarvittava hoito on siinä vaiheessa saatu. Jotkun löytävät jonkun keinon saada hoitoa tulevaisuudessakin. Joko hyvää tai vähän kehnompaa.
Väitän kuitenkin että suurinosa jää joko kokonaan ilman ammattiapua tai saa sitä aivan liian vähän.
Jos 30rajapyykki pelottaa niin ajatelkaapa vaimeavammaisen 65vuotis synttäreitä.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kausi paketissa. All Facts

Eilen oli kauden viimeine peli, jonka itse siis vietin vaihtopenkillä siviilit päällä, koska kauden 4keltainen kortti edellisessä pelissä tarkoitti pelikieltoa.
Outoa ajatella että kausi on paketissa, koska muistan kuin eilisen sen kun sain valmentajalta pari ohjetta ennen kevään ensimäistä sarjapeliä. Vaikka aika tuntuukin menneen nopeasti niin silti on suht raskas ja pitkä kausi takana. Kyllähän sitä tietysti pelaisi lisää, mutta täällä kylmässä pohjolassa, rupeaa tulemaan vaan aina nuo kylmät ja märät kelit vastaan.

Kausi oli kaiken kaikkiaan onnistunut, niin joukkueen kuin omastakin näkökannasta. Otin itselleni tietyn roolin jonka pidin koko kauden ajan, suoritus varmuuden ollen parempi kuin koskaan aikaisemmin.
Viimeisen pelin jälkeisessä saunassa ja sitä seuraneessa viihteellä olossa oli mukava kuulla positiivisia asioita omista kesän peleistä ja vielä sellaisilta henkilöiltä, joiden tiedän sanovan juuri sen mitä ovat mieltä. Jos olisin ollut huono niin olisivat kyllä senkin varmasti kertoneet sillä ovat sen ennenkin tehneet. ;)

Adidakset oikein sähkyy uutuuttaan
Joukkue saavutti tavoitteensa joka oli tietty pistemäärä. Pistemäärä täyttyi kauden kolmanneksi viimeisessä pelissä, jonka jälkeen sitten tuli kaksi tappiota. Toinen ositain ansaitusti ja eilen sitten, jos ei nyt kyseenalaisesti, niin ei ehkä niin ansaitsti. Pistetavoite kuitenkin täyttyi ja joukkueemme oli kauden päätyttyä sijalla 4, joka on muille kuin meidän joukkueen pelaajille jopa pieni yllätys. Joukkue uudistui ennen tätä kautta jonkin verran ja meitä ei oltu ihan noin korkealle sijoitettu ennen kautta olleissa veikkauksissa/ennakoissa. Itse kuitenkin tiesimme että tavoite on realistinen, kuten se olikin.
Meidän kausi on 27ottelun pituinen rypistys. Meidän saavutettu tavoite oli 40pinnaa joten n. 1.4pistettä per peli tuli kerättyä. (niille jotka eivät tiedä niin voitosta 3pistettä, tasurista 1 ja häviöstä 0)

Syksyn sateet veivät säihkeen ja glamourin
Omissa tilastoissa on sitten jo hiukan enemmän numeroita.
Pelasin yhteensä 24pelissä kaikista 27:mästä. Missatut 3peliä johtuivat: 1loukkaantuminen, 1muita menoja ja 1pelikielto.
Olin kaikissa pelaamissani otteluissa avauskokoonpanossa joka on 3eniten koko joukkueesta ja pelattuja minuutteja on myöskin 3eniten koko meidän joukkueesta.
Yhteensä pelasin 24ottelussa 2133minuuttia, eli puolessa välissä kautta asettamani 2000minuutin ylitys tavoite täyttyi ihan kivasti. 2133minuuttia / 24pelillä tekee 88.8 minuuttia per pelattu ottelu. Kun ottaa huomioon että pelissä ei voi pelata 90minuuttia enempää niin tuo on kyllä erittäin hyvä keskiarvo.
Puolustajana on päässyt ihan hirveästi maaliverkkoja heiluttamaan, joten maalimääräksi jäi 3 joista kaksi sarjassa ja yksi suomen cupissa.
Hauska yksityiskohta on kuitenkin se että tein maalin jokaisessa pelissä jonka aloitin laitahyökkääjänä, joka on kyllä jo suht hyvä suoritus. Sitä että kuinka moneen maaliin annoin syötön en tiedä, mutta kyllä niitäkin jokunen oli. Varmaan jokunen tehtyjä maaleja enemmän.

Kausi oli tosiaan suht raskas, mutta kaikin puolin taas niin palkitseva. Jo pelkkä joukkuekavereiden kanssa treenaaminen on herkkua, saati sitten se että pääset mittaamaan itsesi joka viikko pelissä muita vastaan.
Suht paljonhan on töitä tullut taas tehtyä kauden aikana ja sitä ennen.
Kausi taisi alkaa joskus marraskuussa pakkasessa suoritetuilla joukkueen treeneillä, tosin itse olin jo aloittanut treenaamisen (juoksemisen) jo paria kuukautta aikaisemmin, koska en pitänyt kuin 1-2viikkoa taukoa viime kauden jälkeen. Marraskuusta mentiin suht kevyehkösti hengitys elimistöä harjoittaen aina uuteenvuoteen asti, jonka jälkeen pistettiin joukueenkin kanssa jo vähän enemmän vauhtia päälle.
Siinä sitten erinäin määrä juoksua, jalkapalloa, treenipelejä ja ulkokentillä palelemista minkä jälkeen toukokuu rupesi jo lähestymään pikkuhiljaa. Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna olikin sitten jo aika juhlan eli ensimäisen sarjapelin. Siitä eteenpäin mentiinkin sitten 1-2 peliä per viikko tahdilla aina eiliseen asti.
Helmikuun intervallitreenit tuli tehtyä aika jäätävässä kelissä
Nyt on siis aika taas pienen huilaamisen.
Tosin torstaina pitää kai mennä juoksemaan 400m kisa paria muuta pelaajaa vastaan, koska mut tälläisen puhuttiin saunaillassa mukaan.
Treenaaminen jatkuu kuitenkin ohjelman mukaan vasta 16päivä tiistaina, jolloin aloitan salilla painojen kolistelemisen.
Enemmän ja tarkemmin tulevasta omatoimisesta treenijaksosta tulee heti kun saan ohjelmat ja aikataulut lopullisesti itselleni suunniteltua.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Pettymysten coopper

Otsikko olisi voinut olla myös, Ihan v***n paska coopper...
Mikään ei kyllä oikeastaan antanut odottaa hyvää tulosta tästä juoksusta mutta silti ärsyttää melkoisesti. Oon melko huono juoksemaan tuollaisia vähän kovempia tasavauhtisia, koska juoksen niitä niin harvoin. Nyt kun mitään lenkkejä ei ole tullut juostua pitkäään pitkäään aikaan ja kroppa on muutenkin suht hyvin tukossa, niin lähtökohdat ei mitkään parhaat olleet. Treeneissä on tullut kyllä juostua, mutta niin kuin tuli joskus kaverin kanssa todettua niin pyöräily on ihan eri juttu kuin juoksu ja juoksu on ihan eri juttu kuin jalkapallo.

Vaikka vettä tuli ihan mukavasti taivaalta sekä tuulikin oli kova ja puuskittainen niin lähdin silti kentälle. Otin varmaan jonkun 40minuuttia jotain epämääräistä lämpöä kentällä samalla kuin varusmiehet juoksivat cooppereitaan. Sitten kun varusmiehet lähtivät ja mä olin jo ihan litimärkä niin rupesin säätämään garminin kelloa paikalleen että pääsisi itse juoksemaan.
Vettä oli tullut ja tuli sen verran paljon että jouduin juoksemaan 2radalla koko ajan, koska 1rata oli täynnä vettä. Garminin mittoihin ei voinut pienen testaamisen jälkeen täysin luottaa tuolla kentällä, joten toivoin että löydän sitten jostain tiedon 2radan pituus erosta verrattuna ykköseen.
Just puoltoista viikkoa sitten totesin että sykkeet tippuvat oikealle tasolle vasta parin kilometrin hölkkäilyn jälkeen, mutta nyt olin sitten kuitenkin niin tyhmä että jätin tälläisen kunnon lämmön ottamatta. Jalat olivat kyllä `lämpimät` mutta keuhkot kaikkea muuta kuin `auki`.

No matkaan lähdettiin ja eka kierros meni ehkä jopa hiukan kovaa koska kello näytti 1.33 ja juoksin siis 2rataa. Toinen kierros taisi mennä sitten käsittämättömän lyllertävää vauhtia koska kello taisi näyttää 1.40 kierroksen ajaksi. No siinä sitten juostiin ja ekat kierrokset meni hengitystä kirotessa. Keuhkot ei ole auki ja mun kengät on jo valmiiks ihan märät.
Kolmannen kierroksen jälkeen huomasin että keuhkot rupeavat jo aukeamaan, joten ehkä tää tästä vielä, vaikka hiukset onkin koko ajan suussa ja silmillä.
4 ja 5 kierros meni ihan liian hyvillä fiiliksillä. Juoksu kulkee ja sillee, no tottakai se kulkee kun juoksee koko ajan hiukan liian hiljaa.
5loppupuolella vilkaisin kelloa ja huomasin että se näyttää jo yli 11minuuttia. Isompaa vaihdetta päälle ja viimeiset 200m kovempaa. Hienosti meni tämäkin, koska tuollaisen vauhdin olisi voinut laittaa päälle jo vaikka 4kierroksen kohdalla.
12minuuttia täyteen ja 100m matkaa 3000metriin. Siinä sitten suhteellisen iso kasa kiroilua ja angstia. Mikäs angstatessa kun henki kulkee ja puuskutuskaan ei ole paha.

Täysin metsään meni kyllä tää coopperi. Ainut mikä jätti jännitystä oli se että kuinka monta sääli metriä saan lisää tuosta 2radalla juoksusta?
Jonkin aikaa meni että jonkinlaisen faktan löysin ja sen mukaan laskeskellessa lisämetrejä tuli sellainen reilut 80, joten tulos oli jotakin 2980 luokkaa, tosin sillä ei ole mitään merkitystä, koska se on jotain aivan muuta kuin se mitä voisin juosta. Tai turha tässä on vissiin nyt huudella tuollaisia ennen kuin olen käynyt uudelleen kentällä sen todistamassa.

Eikö saa leikkiä vaikka juoksisi kuin 2-6 vuotias.?
Keskisyke 171, joten matkaa on taivallettu tuollaisella mukavalla vk alueella.
Mielessä kävi juoksun jälkeen kokeilla heti uudestaan, niin paljon ärsytti. Ajattelin kuitenkin että jätetään paremmalle päivälle, ei siitä olisi siinä ärsytyksessä enää mitään tullut vaikka jaloissa ei juurikaan juoksu tuntunut. Menen tämän vielä nyt syksyllä uusimaan kunhan hyvä päivä osuu kohdalle. Säädän vaikka kellon niin että se rupeaa ärsyttävästi piippaamaan jos sykkeet tai vauhti tippuu liian alas sillä näyttäisi siltä että en muuten tajua pitää sitä vauhtia oikeinlaisena.

Nykyajan kapinallisuutta parhaimmillaan..
Muistinko jo mainita kuinka paljon ärsyttää...?

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Mitäs tänään syötäisiin?

Kausi on mun osaltani oikeastaan paketissa. Pelikielto on ollut jo kauan liipaisimella ja viime lauantain pelissä tuomari päätti sen keltaisen kortin antaa, joten ensi viikon ja samalla kauden vika peli menee peliä katsomosta käsin katsoen.
Vaikka en viikonloppuna pelaakkaan niin tällä viikolla olen kuitenkin treeneissä suht normaalisti mukana. Perjantaina tosin jätän väliin ja käyn yksikseen juoksentelemassa. Joko normi lenkki tai sitten käy vetäisemässä coopperin. Riippuu päivän muusta ohjelmasta ja säästä.

No sieniähän sitä syksyllä kuuluu syödä.
Tämä viikko on ollut samankaltainen kun viime viikotkin. Joukkueen treenejä ja siinä oikeastaan kaikki. Ei salia, ei lenkkejä, ei oikeastaan mitään omatoimista jonka voisi treenaamiseksi laskea.
Perjantaina käyn siis vielä juoksemassa ja sen jälkeen aloitan reilun viikon treenitauon. Offseason.
Viikonloppu ja koko tuleva viikko mennään siis tekemättä mitään ja sitä seuraavana tiistaina sitten aloitellaan punttien kolistelu ja jonkinlaiset fiiliksen mukaan juostut lenkit.
Pääpaino on mun offseasonilla aluksi tuossa kuntosali treenissä ja lenkkejä juostaan aina kun siltä tuntuu, niin pitkään kuin tiet ovat juoksukunnossa. Kun tulee loskat ja lumet niin juokseminen on pelkkää lyhyttä alku/loppuverryttelyä juoksumatolla.
No ei nyt tuon enempää tuosta ylimenokaudesta koska kirjoittelen siitä sitten ihan oman jutun saliohjelmineen kaikkineen.

Suppilovahverokastike = Ihan parhautta

Blogin ulkoasu on tällähetkellä vielä vaiheessa joten älkää pelästykö, ei se tälläiseksi jää. Jos tämän viikon aikana saisi tuonkin päivityksen valmiiksi.