sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Joukkueurheilu on helmee

En ole tainnut vielä kertaakaan oikeasti hehkuttaa joukkueurheilua ja etenkin jalkapalloa. En viitsi ruveta kirjoittamaan mitään taktisista ja sen sellaisista jutuista, koska lajista ei niin innoissaan olevat voisivat pitää testiä tylsänä.
Pureudunkin toiseen olennaiseen asiaan eli joukkue koheesioon.
Etenkin jalkapallossa koen että ryhmän koheesio on yksi avain asioista. Olen pelannut jääkiekkoakin nuorempana, mutta siinä ei kokenut vastaavaa. Johtui varmaan siitä että välillä menit piiloon vaihtoaitioon ja kaverit ympärillä vaihtuivat, oikeastaan jatkuvasti.
Futiksessa on kuitenkin noin 20pelaajaa joista jokaisella on oma rooli, mikä pitää täyttää ilman mutinoita ja selityksiä, jopa vaihtopelaajilla. 11 pelaajaa kentällä, kaikkien pitää tehdä oma tehtävänsä ja kenenkään selän taakse et voi mennä piiloon. Jos koitat mennä niin muutkin kärsivät ja joku kyllä antaa lepsuilusta heti palautetta. Vielä kun samat pelaajat on ympärillä koko 90min niin toisten pelaajien tunteminen ja toisen puolesta itsensä likoon laittaminen korostuu. Yhden pelaajan lepsuilu voi aiheuttaa muissa ärtymystä ja koko joukkueen peli sekoaa, mutta sama toimii myös toisinpäin. Yksi kun taistelee ja antaa kaikkensa niin kaveri vieressä ei kehtaa lepsuilla ja rupeaa myös yleensä taistelemaan. Jääkiekossa lepsuilijan voi ottaa vaihtoon paljon helpommin, joten ihan samaa yhtälöä ei synny.

yle.fi
Tänään oli ensimmäinen sarjapeli ja kuten tekstistä voi päätellä, tänään Meillä oli hyvä meno päällä. Meidän joukkue on ollut jo useamman kauden sellainen, että samassa sarjassa on taitavampiakin joukkueita, mutta ei niin yhtenäisiä ja hyvä kuntoisia kun me. Tänään oli sama laulu ja kentältä poistui voittajana taas se joukkue, kumpi sitä enemmän halusi.
Suorituksesta 80% on fyysistä ja 20% henkistä. Hieman heikommalla on siis aina mahdollisuus, kunhan vain uskoo ja tahtoo tarpeeksi.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Hyvästit fillarille

Herätyskellon soidessa mietin pariinkin otteeseen, että onko tänään perjantai vai lauantai. Pieneksi pettymykseksi tausin, että perantai, joten ei muuta kuin kello pois päältä ja ylös.
Tänään olisi suht kevyt työpäivä. Aamusta pari asiakasta ja jonkun verran laskutusta sekä muita paperihommia. Vähän kun ruokatuntiani venytän myöhemmäksi, niin ei tarvitse töihin sen jälkeen enää tullakkaan.

Odottelen kevään edistymistä ja astetta lämpimämpiä keleä vesi kielellä, paristakin syystä. Kun yö lämpötilat nousee pysysvästi yli 5asteen niin voin siirtää chilit sisältä anoppilan kasvihuoneeseen ja omalle partsille. Toinen syy on se että haluaisin pyöräilemään. Nyt on ollut vielä vähän märkää niin en ole hirveästi käynyt, mutta nyt loppuviikosta on tullut hirveä polte polkemaan.
Eilenkin katsoin useamman tunnin pyörävideoita. New World Disorder:in videot on sen verran näyttävää tavaraa, että uskaltaa kyllä kaikille suositella. Mukava katsoa mitä kaikkea huiput pystyy pyörällä tekemäänkään.
wn.com
 Pyörän selkään pääsy itsellä kuitenkin viivästyy. Ajan tänään pienen lenkin, mutta sitten vien pyörän iso veljelle, jolla on nurkissa pyrimässä 1kpl täysjousto runkoja. Broidi sitten repii tarvittavat osat mun pyörästä ja iskee ne kiinni tuohon runkoon, onka saan sitten käyttööni.
Broidi on aikanaan ajanut kilpaa joten itselläkin on ollut vähän "parempaa" kalustoa alla varmaan 14vuotiaasta lähien. Paremmalla tarkoitan sitä että pyörät on kasattu itse osista, eikä ostettu valmiina pakettina.

Nykyinen pyörä oli hyvä paketti, mutta runko oli hiukan liian pitkä joten vähän joutui kurottamaan tankoon.
Lisäksi rungon malli oli sellainen että soveltui hyvin asfaltilla a kevyeen maastoon, mutta mitään isompia metsä polkuja ei voinut koluta.
No nämä molemmat seikat muuttuvat paremmaksi tulevan täysjouton toimesta. Ainut mikä muuttuu huonommaksi on pyörän paino joka vähän kasvaa. Lisäski joudun luopumaan näppäristä 24" kiekoista, eli siis melko mitäön juttu plussien rinnalla.
Toivottavasti broidi jaksaisi urakan tehdä suht nopeasti niin pääsisi polkemaan.
Pistän sitten teille nähtäväksi että minkälainen pyörä on alla ja minkälainen se oli ennen.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tehoa treeniin ja palautumiseen

Olvi lähetteli ystävällisesti näytteitä kevään uusista urheilujuomista. Juomat ovat vesipohjaisia ja pitäisivät soveltua ennen, aikana ja jälkeen treenin nautittavaksi.
olvi.fi
Juomia mainostetaan hypotonisina urheilujuomina. Tämä tarkoittaa sitä että juoma on kehon koostumukseen verrattuna laiha, jolloin keho ottaa tuotteen tehokkaammin vastaan.
Ravintoarvot ovat suht perus kamaa. Sadassa ml:ässä 18kcal, hiilaria 4,2g, mg, K, natriumia.
Tein pienen vertailun Dexaliin ja se näyttää tältä:

Dexal light tiiviste                                           Teho
13kcal                                                           18kcal
Hiilarii 3g                                                        Hiilarii 4,2g
Magnesium 4.5mg                                          Magnesium 7.5mg
Natrium 22mg                                                 Natrium 50mg
Kalium 37mg                                                  Kalium 8.5mg

Määrät ovat siis 100ml juomaa.
Hiukan erillaiset ovat siis sisällöt, joten jokainen voi siitä sitten tehdä omat johtopäätökset.

Tehoa löytyy neljässä eri maussa, joista kaksi on valmiita puolen litran juomia ja kaksi tiivisteitä, joiden laimennussuhde on 1+9.
Valmiit ovat maultaan omena sekä sitruuna ja tiivisteet mustaherukka sekä appelsiini-mandariini.
Mustaherukka tuoksuu voimakkaasti sille mille pitääkin, mutta maku on melko "esanssinen", jotenkin teko mustaherukan makuinen.
Appelsiini-mandariini tuoksuu ihan Jaffalta, mutta maku ei ihan jaffaa enää sitten olekkaan. Ei niin esanssinen kuin mustaherukka.
Valmis omena tuoksuu ihan orkkis Dexalille, mutta maku on jälleen ihan muuta. Omena maistuu, mutta itselle tuli mieleen väljähtynyt, ei niin hyvä omenamehu. Jotenkin tuntui että omenassa etenkin natrium maistui läpi. Tiedä sitten..
Valmis sitruuna oli juomista makunsa puolesta paras. Oli sellaista että voisi juoda tuota makua ihan säännöllisesti, eikä välttämättä tulisi ihan heti korvista ulos. Oikeastaan kaikissa muissa maku oli jollain tapaa ei miellyttävä.
Eipä tullut ainakaan hörpittyä liian paljoa aina kerralla vaan oikeaoppisesti pieniä hörppyjä tasaisin väliajoin.

Suoria E koodeja ei löydy ainesosista, vaikka siellä yksi sellainen onkin. Säilöntäaine Kaliumsorbaatti eli E202. Toinen säilöntäaine on Natriumbentsoaatti.
Tiivisteissä on näiden lisäksi myös käytetty E:tä makeutuksena. Asesulfaami K:ta löytyy, mutta ainoastaan siis tiivisteistä.

Itse todenäköisesti jatkan tuotteen vertaamista kilpailijoihin. Tällä hetkellä tuntemukset ovat sellaiset että tuota sitruunaa voisi ostaa jos omat juomat on loppu ja urheilujuomalle on tarvetta. Se että tuotetta myydään varmaan kaikissa normikaupoissa ei ainakaan vaikeuta sen saatavuutta. Hinnasta en tosin tiedä.
Jokainen tehköön omat päätelmänsä.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Sinne se maanantai meni

Maanantai meni melkoisessa "putkessa". Kun alkuun pääsi niin sitten mentiin suurempia hengähtämättä ihan iltaan asti.
Aamu alkoi labra käynnillä. Olin varannut itselleni labra ajan koska pitäisi käydä töiden aloitus tarkastuksessa. Harmi vaan että olen kohta ollut töissä jo kaksi ja puoli vuotta. Vähän unohtui silloin joskus, joten sovittiin että voin sen käydä nyt ja mielellään käyn itseäni näyttämässä ja kuulemassa miten se keho lääkärille kertoo.
Ysiltä siis syömättä labraan ja siitä sitten vasta aamupalalle. Onneksi Terveystalo on samoissa tiloissa duunin kanssa joten on helppo käydä. Olin myös lykännyt töiden alkua ysistä kymppiin, että ehdin kunnon aamupalan syödä ennen duuneja.
Kympiltä alkoi sitten varsinaisesti työt ja niitä tehtiinkin sitten kolmeen asti. Välissä puolen tunnin ruokkis, muuten työt meni niin, että kun tasalta loppuu asiakas niin seuraava alkoi samalla sekunnilla.
Päivän jälkeen olinkin aikataulua 10min myöhässä, mutta tuota ei voi kyllä mitenkään tollasena päivänä välttää.
Heti töistä, eli 15.15, sitten kohti renkaiden vaihto projektia ja päivällistä porukoiden luona.
Kun nämä oli suoritettu pienellä kiireellä, niin pääsin suuntaamaan moottoritielle ja kotia kohti. Kello näytti silloin 16.45. Ei siis muuta kuin 14... eiku siis, 120km/h mitariin ja kotia kohti.
Kotona olin 17.10 ja eihän siinä ehtinyt kun hiukan luupahtaneita chilejä kastella kun jo piti vetäistä treenivaatteet päälle ja suunnata treeneihin. Treeneihin lähtö 17.30 ja treenit olivat 18-19.30.
Treenien jälkeen sitten suihkuun ja siitä suoraan kauppaan hakemaan tyhjään jääkaappiin vähän täytettä. Kun sitten vihdoinkin pääsin iltapalan kanssa sohvalle niin kello näyttikin jo tasan yhdeksää.
Suht hyvässä putkessa kyllä mentiin, koska en päässyt oikeastaan hengähtämään kunnolla missään välissä. Puolentunnin ruokkis ja ajomatka kotiin, mutta en kyllä ikinä koe hirveän rentouttavaksi tota moottoritiellä ajamista.
Itselläni ei ole mitään maanantaita vastaan, mutta jos olisi niin pitäisi varmaan jaksottaa ne aina näin, koska tää päivä hujahti super nopeasti.


perjantai 20. huhtikuuta 2012

Lorvimuskataris

Jotenkin tuntuu että kroppa ja mieli odottaa jo kauden alkamista. Treenaaminen on vähän laiskaa ja kroppa tuntuu väsyneeltä/tukkoiselta.
Jotain tulee silti tehtyä joten ei tässä ihan pelkästään lorvita, mutta enemmän ja paremmin voisi tehdä. Rytmit ja aikataulut eivät ole ihan normaalit tälläkään viikolla mikä vähän hankaloittaa treenaamista, mutta pienellä ennakko suunnittelulla siitäkin selvittäisiin. Siihen ei kuitenkaan meinaa mun pääkoppa tällä hetkellä kyetä.

Tehdyt treenit on ihan ok, mutta etenkin joukkueen treeneissä voisi keskittyä ja juosta enemmän. Varaa olisi, mutta ei meinaa saada pääkoppa sitäkään aikaiseksi.
Kroppa on vähän tukkoinen. Ei mitään tiettyä paikkaa joka jumittaisi vaan sellainen koko kropan kattava pieni jumi. Tuntuu oikeastaan ärsyttävämmältä kuin jonkun tietyn paikan totaalijumi. Taidan viikonloppuna ottaa pienen ravistelu ja venyttely kuurin. Lisäksi hieronta olisi kiva, mielellään vähintään 90min sellaista kevyttä pöydän läpi runnomista, kiiitooos.

Tänään en ehdi tehdä salissa mitään, vaan suuntaan suoraan töistä syömään ja joukkueen treeneihin. Illan palauttelen ja lauantai aamuna suuntaan läheiseen urheiluopistoon lounaalle ja junnuille treenejä pitämään.Viikonloppuna ei ole peliä eikä treenejä, joten on vähän vielä auki mitä teen. Pientä rakennus operaatiota olisi sunnuntaille, mutta joku treenikin sinne viikonloppuun olisi hyvä mahduttaa.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Mun koti ei ole täällä

Lunta sataa ja kaikkialla on märkää ja välillä jopa liukasta. Tiistai aamuna lunta tuli sen verran paljon että päätin jättää kesärenkailla varustetun auton pihaan ja liikahtaa töiden sekä vanhempien kulmille junalla.
Nyt tosin joudun oleskelemaan täällä tiistai päivästä aina torstai päivään asti. Mielummin olisi kotona.

Junalla matkustaminen oli vaihteeksi mukavaa. Ei tarvitse itse kytätä tietä, vaan voi vaan istua rauhassa, lukea, kuunnella musiikkia ja vakoilla muita vaunussa olijoita. Kyllä Olijoita tosiaan. Matkustaminen oli jopa niin mukavaa, että toivoin että olisin voinut jopa hiukan pidempään matkustaa.
Tykkään tiistai ja keskiviikko aamuista kotona. Voi olla rauhassa ja tehdä kotitöitä sillee hiljaisella tahdilla tai sitten jättää tekemättä ja vaan lukea lehteä, kirjaa tai blogeja. Nyt kun olen täällä vanhempieni luona, niin vapaa-aamu ei tunnu kyllä yhtään samalta. Jotenkin "odottaa" että koskas ne työt nyt alkaakaan.
Tänään on toisaalta sellainen päivä että työpäivä on melko tynkä ja kaikki asiakkaat ovat illassa, joten tässä tätä aikaa on oikeasti ihan reilustikkin.
Taidan ottaa soittimen ja `voimaharjoittelun perusteet` kirjan kainaloon ja lähteä niiden kera johonkin kahvilaan. Jos sieltä löytyisi samanlainen leppoisa tunnelma, kuin junasta eilen.

Treenaamisesta sen verran että eilen tuli tehtyä salilla hiukan käsiä ja tänään illalla olisi tarkoitus tehdä vatsoja ja yhdistää sinnekkin vähän käsiä sekaan.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Viikko viisitoista

Olenkin tainnut ohimennen kirjoittaa että duunissa on pieni remontti menossa ja sen kanssa saa silloin tällöin vähän painia.
Jotenkin on ollut aina näiden remonttia sisältävien päivien jälkeen sellainen olo, että ei ole ollut minkäänlaista intoa jäädä salin puolelle enää töiden jälkeen.
On siis jäänyt jäämättä (voiko noin edes sanoa ;))
Ihan ok viikko on kuitenkin saatu parsittua kasaan.

Ma: Joukkueen treenit
Ti: Sali
askelkyykyt, takakyykky 3x7, reisipenkki 4x12, loikkia: yhden jalan loikat korokkeelle + tasajalka loikat "aitojen" yli.
Ke: Sali ja juoksu
vatsat, alavatsat, saksaus, pilates, polkupyörä, vinopenkki, käännöt, soutu, kurotukset ja suorat vatsalaitteessa, rintalihakset x2 9.5, ojentaja x2 8.0, olkapäät x2 5.0.
Aamu lenkki:
D: 3.9 km
T: 19.03 min
keskisyke: 160
keskinopeus: 12.23 km/h
To: Joukkueen treenit
sis. 3x 20,20,20 kuntopiirin
Pe: Joukkueen treenit
La: harjoituspeli
90min tuli pelattua.
Su: lepo


On ollut vähän vaihtelevia fiiliksiä viime aikoina. Välillä treeneissä ärsyttää ja turhauttaa oma ja muiden tekeminen tai tekemättä jättäminen ja välillä taas on tosi hyvä fiilis. Ei tarvitse kertoa kummalla fiiliksellä treenaaminen sujuu paremmin.
Lauantain pelissä tuli taas juostua melkoisen paljon. Oli kuitenkin siistiä huomata, että vaikka lopussa tuli olo, että polttoaine on loppu ja ajatuskaan ei enää liiku, niin silti pystyin vielä tekemään suht kovavauhtistakin liikkumista. Jalat eivät vetäneet itseään siis täysin tukkoon, niin kuin joskus tuppaa tapahtumaan. Kyllähän se sitten vaati melkoisen määrän puuskutusta ja vähän kävelyä ennen kuin pystyi tempun uudelleen tekemään. Oli kyllä todella loppuun puristettu olo, mutta se ei haitannut sillä peli kulki loppuun asti erittäin mukavasti. Ja onneksi tämä fiilis tuli vasta viime minuuteilla.
Peli oli melko kovavauhtinen, joten voisi kuvitella, että kunto on sellainen mitä se oikeastaan pitääkin olla näin kauden kynnyksellä.
Jalat eivät olleen myöskään illalla/sunnuntaina ihan jumissa vaan jopa ihan hyvät. Tosin tänään treeneissä niistä sitten loppui virta suht nopeasti. Hiukan palauttelua ovat vailla siis.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kisakalenteri

Kevät rupeaa olemaan jo niin "pitkällä" että kauden aloitukseen ei ole enää kuin kaksi viikkoa. Ajattelinkin nyt tehdä listauksen omasta kaudesta. Monilla kisakalenteri on täytetty juoksukilpailuilla, mutta jalkapalloa harrastavana henkilönä, oma kalenteri eroaa juoksijan tai triathlonistin vastaavasta melkoisesti. Olen kyllä merkinnyt kalenteriin pari juoksu tapahtumaakin, mutta niihin osallistumisesta päätän vasta niin myöhään kuin mahdollista.

Kausi alkaa 29.4 jolloin pelataan kauden ensimmäinen sarjaottelu.
Kausi loppuu 6.10 jolloin on viimeinen sarjaottelu.
29.4 - 6.10 siis ja tähän väliin mahtuu 27ottelua. 27 ottelua 28 viikkoon.
3viikonloppua on vapaita ja 21 viikonloppuna on peli. Arkipelejä on siis 6.
1viikonloppupeli jää väliin juhlien takia, joten omat luvut ovat 20 + 6 = 26.

Lisäski olen 3 juoksutapahtumaa kalenteriin merkinnyt, mutta päätän osallistumisesta tosiaan vasta niin myöhään kun mahdollista. 2tapahtumista on pieniä ja yksi vähän suurempi. Osallistuminen tähän suurempaan eli UusiLahtiJuoksuun on epätodenäköistä koska edellisenä päivänä on peli ja seuraava jo kolmen päivän päästä juoksusta. Jos jalat on kuitenkaan yhtään fressit niin käyn sen vajaan kympin siellä juoksemassa.
Kahteen pienempään tapahtumaan osallisumismahdollisuudet ovat hiukan paremmat. Toinen juostaan syksyllä, kun oma kausi on ollut jo vähän aikaa loppunut ja toinen on pikakisa joka juostaan keskiviikkona kun sitä ympäröivät pelit ovat ensin lauantaina ja sitten sunnuntaina. Osuisi hyvin väliin ja tollainen lyhyt kisa ei jalkoja juuri rasittaisikaan.
Lisämotivaatiota osallistumiselle antaa se, että kisa on nimetty enoni mukaan ja siellä ei ole vielä kukaan meidän suvusta juossut, koska eno valitettavasti on siinä kunnossa, että juokseminen on mahdotonta. Olisi mukava tämänkin seikan takia käydä metsämaili juoksemassa.
Pitää kyllä vähän treenata tota yhden mailin matkaa, että saisi jonkunlaisen ajankin tehdyksi.

Suht kiireinen kesä tulee siis taas (onneksi) olemaan ja bussissa saa jonkun verran istuskella. Eipä haittaa sillä en tiedä mitään siistimpää kuin lämpimässä kesä kelissä jalkapallon pelaamisen.

friendlyrentals.com
Tai no lämmin syksyinen ilta, kentän iltavalaistus ja jalkapallo.
Ihan noin isoilla stadioneille ei tule pelattua, mitä tuossa kuvassa on. ;)

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Vauhtia päivään, aamulenkiltä

Mukavasti on lähtenyt tää viikko käyntiin. Fiilikset on jotenkin tosi hyvät ja kroppakin tuntuu hyvältä, mitä nyt maanatain treeneissä meni löysäksi, löysän treenit takia.

Eilen iltavuoron jälkeen salilla kyykkyjä ähistessäni ajattelin, että voisi mennä vielä ilta lenkille. Lyhyt nopea pyrähdys, kun ulkonakin on vielä valosaa ja lämmintä.
Paluu matkalla himaan tajusin että en lenkille lähde, koska en ehdi valoisan aikaan ja on melko hirveä nälkäkin. Siirsin lenkin sitten tähän aamuun.

En ole mikään aamulenkkien ystävä. Suoraan sängystä lenkille lähtö ei onnistu, tai onnistuu, mutta juoksemisesta ei tule yhtään mitään. Nyt kuitenkin heräsin vähän 8jälkeen ja vasta kymmeneltä suuntasin lenkille. Toimi hyvin.
Tarkoitus oli pyrähtää läheisen järven ympäri, jolloin lenkin pituudeksi tulee n.4km. Matkan alussa on kaksi törkeän isoa ylämäkeä, mutta muuten tosi hyvä kävelytie lenkki.

Lähdin juoksentelemaan reippaasti että eilen kyykätyt reidet vähän aukeisivat ja kun olin ylämäistä selvinnyt huomasin että fiilis on hyvä, mennäämpä hiukan reippaammin. Vauhti oikeastaan kasvoi loppua kohden ja 3.9km lenkkiin meni aikaa tasan 19.00 minuuttia.
Tiet olivat sulia ja suurimmat hiekatkin jo poissa, joten ensimmäistä kertaa tänä keväänä jalassa olleet kesälenkkarit olivat loistava ratkaisu. Kyllä noilla on vaan niin paljon mukavempi juosta, kuin coretex ym härveleillä. Paino ja pohjan pehmeysero on kyllä huomattava.






Näin mentiin:
D: 3.9km
T. 19.03 min
keskinopeus: 12.23 km/h
keskisyke: 160

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Sää ei tue urheilua

Ei ole enää totta.
Jokin suurempi voima häiritsee ja kiusaa mun jalkapalloharrastusta. Jalkapallohan on mukava kesä laji, paitsi jos asut Suomessa. No tähän on jo tottunut. Monta kuukautta pelaamista huonoilla kentillä, kylmässä ja märässä.
Nyt kuitenkin kun on jo Todella hyviä kelejä urheiluun niin suurempi voima astuu näyttämölle. Aamupäivällä keli on loistava ja aurinko paistaa. Päivälläkään ei vielä mitään valittamista, mutta niin kuin tänäänkin, niin viimeistään treenien aikana alkaa lunta satamaan ja tuulemaan. Välipäivinä ei tietystikkään tälläistä muutosta keleihin tule.

Tämä sama ilmiö tapahtui juuri äskön. Klo 16.40 alkoi järkyttävä lumisade kuin tyhjästä, syrjäyttäen mukavan aurinkoisen kevät sään. Treenithän alkaa 18.00 joten kenttä ja ilma on mukavan täynnä lunta siinä vaiheessa.
No ehkäpä tähänkin sitten joskus tottuu. Nyt ei voi muuta kuin vetää pipo päähän, leuka rintaan ja suunistaa kohti uusia pettymyksiä. ;)

Kuva ei tee oikeutta sateelle.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Kevyt pääsiäisviikko. 14

Viikosta tuli melkoisen kevyt. Pääsiäinen hiukan "sekoitti", joten suht vähän harjoituskertoja tuli tälle viikolle.
Tortaina ja perjantaina remontoin duunissa suht pitkään ja vaikkakin tuli ihan hirveä hiki, niin trenistä ei kyllä remontointi siltikkään mene, vaan ainoastaan esti oman ehtimisen joukkueen harjoituksiin keskiviikkona.
Perjantain treenit oli pyhien takia peruttu joten otin sitten tosi löysästi perjantain ja lauantain.
Tänään hyppäsin sitten lenkille ja oli kyllä erittäin kaksijakoinen, mutta hyvä keli juosta. Juoksin taktiikalla sinne ja takaisin, koska ei ollut mahdollisuutta tutulle lenkille, koska olen pyhät ollut porukoiden luona. Puolet matkasta oli myötätuulta ja aurinko paistoi ihan syliin, eli oli tosi lämmin. Paluumatkalla sitten tottakai vastatuuli ja ei aurinkoa joten oli melko viileä. Kummastakin selvittiin joten voi todeta että oli kyllä juuri oikean verran vaatetta päällä. Juoksin lenkin vanhoilla lenkkareillani ja ei ollut kyllä yhtään niin hyvä juosta kuin esimerkiksi noilla Free:llä.

Viikko näyttää näinkin tyhjältä:

Ma: Joukkueen treenit
sisälsi 3x 20,20,20 kuntopiirin
Ti: Sali
vatsat, alavatsat, saksaus, soutu, käännöt, vinopenkki, suorat vatsat penkissä, rintalihakset 9.5, hauis 9.5, olkapäät 5.0, ojentajat 8.0
Ke: Sali
rintalihakset 9.5, hauis 9.5, olkapäät 5.0, ojentaja 9.5, ylätalja 10+10. Kaikkia 2kierrosta.
To: lepo
Pe: lepo
La: lepo
Su: Lenkki
D: 11.0 km
T: n. 65min


Nyt menty oikeastaan kaksi viikkoa suht kevyesti, joten ensi viikolla voisi koittaa mennä taas vähän kovempaa/enemmän. Tiistain peli jää harmittavasti väliin, koska en saa omaa iltavuoroani mitenkään siirrettyä. Penteleen vastapuolen urpot, kun väänsivät niin paljon kuulemma vastaan, että tiistaina pitää pelata. Olisi ihan siistiä päästä pelaamaan, koska on suomen cupista kyse, eikä vain harjoitusottelusta.
No pitää sitten tosiaan vaan keskittyä harjoitteluun.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Mites se viime viikko menikään?

Vähän tulee kyllä myöhässä, mutta mitäpä siitä. Kerrataan nyt kuitenkin viime viikko.
Suht kevyt viikkohan se oli. Osittain suunnitellusti ja osittain kiireen ja päänsäryn vaikutuksesta. Kiire on vähän huono tekosyy treenien väliin jättämiseen, mutta välillä se vain noita salitreenejä vaikeuttaa. Salitreenit kun teen töiden salissa töiden jälkeen, niin pitkän päivän jälkeen tulee välillä kiire himaan, että ehtii joukkueen treeneihin.
Listataas pikkaisen:

Ma: Joukkueen treenit
3x 20,20,20 kuntopiiri treenien sisällä
Ti: Salitreeni
askelkyykkyt, reisipenkki 5x12, etukyykky 2x3, takakyykky 2x5
Ke: Salitreeni
rintalihakset 9.5 5.0, hauis x2 9.5, ojentaja 9.5 8.0, olkapäät x2 5.0, ylätalja x2 10+10
To: Joukkueen treenit
Pe: Joukkueen treenit
La: Peli
90min tuli pelailtua ja tukkoiselta tuntui.
Su: Lepo

Suht kevyt viikko siis oli kokonaisuudessaan, mutta lauantain pelissä tuntui meno silti tosi tukkoiselta. Välillä kone ei vain lähde käyntiin jostain syystä.
Tämän viikon suunnitelmat ovat hiukan auki koska en tiedä onko joukkueella enää perjantaina treenejä, mutta koska viikonloppu on vapaa niin ajattelin jos kävisin intervalli treenin juoksemassa. Ehkä myös jonkun normi lenkin jos kelit vaan yhtään antavat periksi.

Viime viikolla (en muista mikä päivä) tuli juotua smoothieta iltapalaksi.
1 kiivi, puolikas pieni banaani, mustikoita, pellavansiemen rouhetta, rahkaa, vähän maitoa ja ripaus merisuolaa.
Suolan lisäys oli pieni virhe. Tai oikeastaan sitä vain karkasi blenderiin hiukan liikaa. Juuri sen verran että maku puski jo läpi. Muuten olisi ollut kyllä hyvää, nyt ainoastaan sellaista että sai koko lasin juotua.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Olipahan maanatai

Tukkoista, tukkoista ja tukkoista.
Aamulla olo oli normaali eli väsytti, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Töissäkin jaksoi ihan kivasti, mutta mitä pidemmälle päivä meni niin olo veltostui.
En voinut aikataulujen takia tehdä salillakaan mitään, koska heti viimeisen asiakkaan jälkeen piti lähteä kävelemään kohti juna-asemaa. Junassa istuessa taisi tulla päivän ensimmäiset haukotukset ja sitten se olikin yhtä alamäkeä. Kotona väsytti ihan törkeästi ja treeneihinkin piti ruveta jo itseä kampeamaan.
Olo oli sellainen että en ainakaan halua palella joten vetelin suht paljon treenivaatetta päälle, vaikka oikeastaan tiesin jo siinä vaiheessa, että treeneissä tulee kuuma. Ja tulihan siellä.
Aluksi olo oli löysä ja mitään tehoja ei löytynyt, mutta jo loppupuolella sai vähän tehoja irti. Silloinkin tosin puuttui kaikki rentous ja letkeys. Voisi kuvailla vaikka "junamaiseksi" menoksi. Vaikka olo oli kaukana hyvästä niin silti ammuin treeneissä melkoisen kasan maaleja. Tiedä sitten mistä tämäkin johtui.
Himaan mennessäkin puhallutti ja suihkuun kun oli päässyt, niin sieltä ei meinannut päästä pois. Teki mieli vaan jäädä sinne lämpimään oleskelemaan.
Sain onneksi itseäni sen verran niskasta kiinni että suoriuduin kunnon iltapalan teosta ja hinasin itseni sohvalle. Vähän ruokaa ja uusia myytinmurtajia. Siitä se olo lähti sitten taas pikkuhiljaa nousuun.
Olo oli ihan normaali jo ennen kuin painuin nukkumaan, mutta silti maanataista jäi kyllä tosi nihkeä fiilis.

Kroppa tuntui jo viime lauantainakin tosi tukkoiselta. Valittelin silloin pelissäkin, että ei meinaa lähteä kone käyntiin. Olisi varmaan pitänyt juosta vaan väkisin vähän turhankin paljon. Yleensä niin sen kropan saa hereille ennen kuin se sitten simahtaa ihan täysin.
Lihashuoltoa ja palauttelua tarvitsisi etenkin pohkeisiin ja sääriin jotka ovat ihan tukossa. Hierontakaan ei kyllä tekisi pahaa, mutta saa nähdä saanko tälle viikolla fiksusti aikaa, että pääsisi itse hoidettavaksi.

Yhteenveto kevyestä viime viikosta tulee varmaan vasta huomenna. Treenipäiväkirja kun ei ole tällä hetkellä käsillä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Tunnustus eli seven random things

Sain tunnustuksen tuttavaltani Hannalta eli tuttavallisemmin Ikiliikkujalta.

Kaikille varmaan tuttu juttu.
1. Linkkaaja kerro keneltä tunnustuksen sait.
2. Kerro 7 satunnaista asiaa itsestäsi.
3. Lähetä eteenpäin 15 bloggaajalle.
(Jätän lähettämättä, koska en ole suuri ketjukirjeiden ystävä)







1. Jos en työskentelisi liikunta ja hyvinvointi alalla, haluaisin olla puuseppä/metalliseppä/suutari. Eli toisin sanoen haluaisin työstää jotain kiinnostavaa materiaalia käsilläni. Myöskin se että saisi laittaa kuulokkeet korviin ja olla koko päivä ilman sosiaalista kontaktia olisi mukavaa. Vain minä, musiikki ja työstettävä materiaali.

2. Olen hiukan erakko luonne. Tykkään viettää aikaa yksinään ja tarvitsen välillä sellaista aikaa että saan olla yksin. Välillä riittää pari tuntia, välillä yksi päivä.

3. Olen puhelias, mutta en ole välttämättä hirveän sosiaalinen. Saatan höpöttää ja kertoa juttuja, mutta koen välillä vaikeaksi pitää keskustelua yllä tarttumatta kliseisiin aiheisiin, kuten vaikka sää. Toisaalta säästä on kiva jutella. Sosiaalisuutta opettelen joka päivä töissä ja olen siinä kehittynytkin viimeisen 2vuoden aikana.

4. Olen kiinnostunut kaikenlaisesta liikunnasta, mutta en voi siltikkään ymmärtää kuinka jotkut voivat harrastaa joitain lajeja. Pelkkä punttien nostelu tai juokseminen esimerkiksi. Molemmat ovat ihan mukavia treeni muotoja, mutta vain jompaa kumpaa en voisi tehdä, koska kyllästyisin samaan puurtamiseen. Nyt voitte sitten laukoa tänne ne kommentit, että ei se ole vaan sitä samaa puurtamista.

5. En viihdy kovinkaan paljoa baareissa tai muissa tilaisuuksissa joissa on paljon ihmisiä samassa tilassa. Mitään fobiaa ei ole, mutta tykkään juhlissakin vetäytyä sinne rauhallisimpaan kulmaan ja baareissakin käyn harvoin. Oikeastaan vain silloin kun on enemmän tuttuja liikkeellä samaan aikaan.
Mielummin olen kotona chillaamassa leffan tai chilien kasvatuksen parissa. ;)

6. Kuuntelen musiikkia oikeastaan koko ajan. Töissä on radio päällä, mutta se on vain tausta ääntä eli sitä en kuuntele/kuule. Jos kävelen jossain, ajan autoa tai olen yksin kotona niin 100% varmasti kuuntelen musiikkia. Napit ovat olleet korvissa oikeastaan yläaste ajoista lähtien. Jos olen ilman kuulokkeita kaupungilla niin menee aina hetki että totun kaikkiin ääniin ympärilläni, koska normaalisti en niitä niin paljon kuule. Lisäksi tunnen itseni itsevarmemmaksi ja oloni mukavammaksi kun kuuntelen yleisillä paikoilla musiikkia.

7. Omistan pitkät (menevät kaikki taakaa kiinni), paksut ja tummat hiukset. Jopa niin paksut ja tuuheat, että monet naispuoleiset henkilöt ovat niistä jopa kateellisia. Ei ole ihan yksi kerta kun niitä on päivitelty ääneen, tai sitten jopa haluttu koskea/kokeilla niitä. Joskus tultu jopa käpälöimään kysymättä lupaa, mikä ei ollut kyllä kovin mukavaa. Luvan kanssa ihan ihan ok. :)


There is my seven random things...